2

Kylppäriä ja vastasynnyttäneen muistilista

Hei taasen kansalaiset. Tauko on ollut pitkä mutta tiimimme on työskennellyt taukoamatta tuottaakseen lisää tätä elintärkeää sisältöä rakentamisen ja synnytyksen ystäville. Koska kaikkiahan kiinnostaa synnytys. Aina.

Raksajoukkueeseemme saatiin siis vahvistusta vihdoin tammikuun puolella, vaikka sankarimme venytti vuokrasopimustaan hautomossa ihan tappiin asti ja laitoksellakin saatiin maanitella arvon señoritaa ulos parin päivän verran. Että se siitä ”kamala kiire, talo pitää saada valmiiksi ennen joulua, koska pentu räjähtää pihalle aatonaattona”-skenaariosta. Mentiin nimittäin hyvän pätkää tammikuun puolelle ja itse laitoksellakin saatiin viettää laatuaikaa melkein viikon verran. Kotitutumisen jälkeen postilaatikosta tipahtanut lasku siitä reissusta oli myös varsin vuolas. Kävi ihan hotelliyöpymisestä mutta ilman sitä baarikaappia. Toisaalta huonepalvelusta harvemmin saa kaupan päälle opiaatteja suoraan kankkuun, että molempi parempi. Koko kokemus sinänsä oli sen verran päräyttävä, että voisin ottaa uusinnan. Isäntä saattaa tosin olla eri mieltä. Jälkikäteen udellessani miltä homma oli näyttänyt H-hetkellä oli tuloksena vain jotain epämääräistä mutinaa jostain kuuluisasta tiepommituksesta jossain Lähi-Idässä, kunnes ääni vaimeni jonnekin kaukaisuuteen tyhjän katseen saattelemana. Sen jälkeen ei Isännästä ole saanut puserrettua halaistua sanaa tapahtuneesta ja voisin vannoa herran vieläkin värähtävän nähdessään marjakiisseliä jääkaapissa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Pennun omatessa äitinsä unenlahjat ja isänsä ruokahalun, on alku sujunut lähinnä nukkuessa kellon ympäri ja syödessä. Viime viikkoina on ollut havaittavissa pientä sosiaalista heräämistä ja Isäntä on jo vakuuttunut siitä, että tämä yksilö omaa muiden laatuominaisuuksien lisäksi myös äitinsä puheenlahjat ja aloittaa puhumisenkin varman kuuden kuukauden tietämillä. Seikka, jota varsinkin Isäntä odottaa yhtä innolla kuin takatalvea juhannuksena.

Raksa on yllättäen hiljentynyt varsin pienimuotoiseen näpertelyyn sitten syystalven steroidirakentamisen. Ottaen huomioon, että kesän raksakauden alkaessa talossa ei ollut välikattoa saati lattioita, puhumattakaan sähköasennuksista tai vesi- ja lämmitysvermeistä sekä muista kosmeettisista seikoista, oli projektipäällikkö varsin tyytyväinen koko loppuvuoden saldoon varsinkin siinä vaiheessa, kun loppui se ulkohuussissa ravaaminen ja tiskiveden keittäminen.

Jotta ei kuitenkaan työmoraali herpaantuisi, on työmaata jatkettu pienellä liekillä. Varsinkin siinä vaiheessa, kun allekirjoittanut aloitti MulOnTylsää-narinat Isännälle ja sain tämän vihdoin tasoittamaan kylpyhuoneen seinät, jotta allekirjoittanut pääsisi jälleen kerran toteuttamaan toteutuskelvottomia visioitaan.

Kuten olen ehkä jo muutamaan kertaan todennut, kylpyhuonetta on työstetty työnimellä marokkolainen spa. Tätä huonetta visioin heti ensimmäisenä ja sit olen mehustellut ihan vain muutaman vuoden jostakin syystä. Kummasti lämmittänyt mieltä niin synkkinä talven pimeinä aamuin/iltoina/päivinä, kun piti luikkia kohti ulkohuussia parhaimmillan -30 asteen pakkasilla. Näillä näkymin kyseessä on myös huone, joka tulee ensimmäisenä täysin valmiiksi tässä tönössä. Seuraamme tosin vedonlyöntitoimiston kertoimia, vielä on kirimahdollisuuksia.

 

Koska kyseessä on marokkolainen spa niin on vain oikein ja kunnollista, että lattialaatat tulevat Espanjasta

 

Laittia siis tuolla yläkulmassa. Vastaava laitevastaava tarkistamassa laattaleikkuria.

 

Seinälaatat Italiasta ja Portugalista

 

Suihkukomero. Vailla ovea ja suihkua. Ehkä talon suosikkipaikani tällä hetkellä. Eipä sillä, että sinne koskaan ehtisi pistäytymään.

 

Kalusteet Puolasta ja Iso-Britanniasta

 

Tuota vasemmanpuoleista bideeeetä voin suositella syvin rintaröhinöin vauvaperheille, erinomanen sinappihauteen pesuun. Toiminee myös myöhemmin miniammeena. Ellei saniteetti- ja hygieniavirasto saa vihiä aiheesta.

 

ja seinäsapluuna mallia Portugal.

 

Tässä siis seinäsapluunamaalausta. Suoraan hanurista. Suosittelen, jos haluat leikkiä hengelläsi ja parisuhteellasi.

 

Messinkiseksi kirsikaksi kakun päälle tulee vielä Damaskoksesta Suur-Emännän 70-luvulla pohjolan perukoille raahaama messinkikattolamppu, josta valoa tulee naurettavan vähän mutta tunnelmaltaan kruunaa tämän marokkolaisen span, joka koostuu siis asioista, jotka ovat peräisin kaikkiaalta muualta paitsi Marokosta.

 

Valmis seinä. Pidän. Erittäin.

 

Seinän kanssa siis pähkäilin muutaman kuukauden verran, notta tapettia vaiko maalia. Lopulta, noin 30 eri saaterin kalliin tapettinäytteen jälkeen päädyin tilaamaan nettikaupasta muovisapluunan. Tämän käyttö kävi kätevästi vaahtomuovitelalla maalia sapluunaan rullaillen, kunnes ei enää käynyt.

 

Ensimmäinen vedos puolivälissä, tämä meni vielä ihan nätisti melkein koko seinä.

 

Ensimmäisenä tietenkin kuivui sapluuna. Kiinni seinään. Ei siis kannata lähteä pikaisesti ruokkimaan jälkikasvua ENNEN kuin olet irroittanut juuri maalatun sapluunan. Lopputuloksena oli tietenkin kiroilua ja sadattelua sekä kipsilevystä irronnut maalikerros. Onneksi jäänee peilikaapin taakse piiloon, joten vielä ollaan kuivilla. Seuraavaksi tietenkin kuivui sitten se tela. Koska näissä hommissa kannattaa pitää viikon tauokoja ja olla pesemättä sitä telaa siinä välissä. Sitten kannattaa sillä puolikovalla telalla kuitenkin kokeilla, josko ihan vaan tuurilla menis hommat purkkiin. Ja sitten kun ei mene niin voi suurieleisesti ja suuriäänisesti möykätä Isännälle, koska kaikki kuitenkin on sen vika ja homma menee siihen, että Isäntä siivoaa projektipäällikön työnjälkiä, koska projektipäällikkö on jäähyllä. Jossei kohta ulkoruokinnassa. Sitten, kun on se sapluuna raavittu toista kertaa puhtaaksi maaleista* uusi telarulla tai kaksi hankittuna, voidaan aloittaa uudestaan se pohjamaalaus pieleen menneen saplunoinnin jäljiltä. Tätä sitten toistetaan tarvittava määrä. Tässä tapauksessa kolme.

*(Varaa aikaa sellainen 3-5 tuntia per puhdistuskerta mikäli et saa tuoreeltaan siivottua. Urpo.)

Kun vihdoin sapluunamaalaukset on suoritettu pitää paikalle maanitella työmaan pitkähermoisin edustaja eli Isäntä, jonka kontolle jää nurkkien käsin maalaus, sillä sapluunaahan ei saa millään ilveellä vängättyä tarpeeksi pätevästi nurkkiin. Ja tätä hommaahan väännetään yhä vielä tänäkin päivänä. Tosin on se isäntä kyllä saanut äherrettyä parit ovet samalla paikoilleen. Nämäkään eivät tietenkään menneet ykkösellä, koska modernit karmipuut ja vanhat ovet nyt eivät ihan puhu samaa kieltä. Saati ne saranat. Mutta siitä ehkä asiaa joskus toiste.

 

Oman elämänsä Michelangelo työn touhussa.

 

Sitten siihen alussa lupaamaani vastasynnyttäneen muistilistaan. Empiirinen tutkimustaitoksemme suosittaa seuraavia toimenpiteitä tai niiden tekemättä jättämisiä:

 

  • Kun vastasyntyneen saa viedä kahden viikon kotikaranteenin jälkeen ulos, se ei tarkoita automaattisesti sitä, että sinä lapsen pihalle pakertaneena henkilönä olisit myös valmis täysimittaiselle ulkolenkille. Se on kuulkaas varsin eri vänkää havahtua tammikuisessa räntäsateessa, n. 1,5km päässä kotoa siihen tunteeseen, että kaikki sisuskalut tuntuvat pyrkivän pihalle sitä samaa reittiä kuin se pentukin. En suosittele.

 

  • Älä päästä Isäntää valvomatta talkkipurkille. Ellet sitten erityisesti halua todistamaan näkyä, jossa jälkikasvusi näyttää lähinnä kokovartaloleivitetyltä sumopainijalta matkalla rasvakeitimeen. Tässä kyseisessä tapauksessa Isäntä oli kuulusteluissa väittänyt viattomasti talkinneensa uhrin kaulapoimua, kun purkkiin oli ilmaantunut tekninen häiriö. Viranomaiset takavarikoivat talkkipurkin määrittelemättömäksi ajaksi.

 

  • Vaikka se otsatukka vaikuttaisi todella raflaavalta ja päheältä idealta naisten lehtiä plärätessä, niin ei ei ehkä kannata kyniä sitä juuri tähän hätään. Oikeassa elämässä se näyttää lähinnä siltä, että otsasta kasvaa kohti taivaita jokin jukkapalmun ja ananaksen mutaatio. Joka ikinen aamu. Ja kyllä, tällä formaatilla ollaan kurvattu myös neuvolan pihaan ja neuvolan tädin vastaanototlle. Koska miksi käyttää peilejä, kun niitä on talo väärällään.

 

  • Kun seuraavan kerran hankit kissan niin hanki sellainen versio, joka ei mankuessaan kuulosta aivan samalta kuin se päiväuniaan nukkuva pallero. Säästää huomattavasti ravattuja kilometrejä pitkällä aikavälillä.

 

  • Kun hankit seuraavan kerran pyykinpesukoneen, olisi parempi viedä sitä sen verran koeajelulle, että voit todeta ettei se kuulosta aivan siltä mankuvalta kissalta, joka kuulostaa ihan siltä päiväuniaan nukkuvalta pallerolta. Säästää jälleen kilometrejä ja eliminoi niitä turhia netflixpysäytyksiä joka viides minuutti.

 

  • Kun löydät torista sen naurettavan halvan pianon, joka luuraa vielä kaiken lisäksi samalla kylänraitilla, muista ränkyttää sitä tarpeeksi kauan, jotta tulet todenneeksi, ettei se pianon tietty gis-kosketin painettaessa kuulosta vaimeasti juuri siltä samperin katilta, joka jälleen kerran kuulostaa siltä samalta pallerolta, joka yhä vieläkin nukkuu niitä päiväunia.

 

  • Kun vihdoin alat tottua näihin joka ikiseen vempeleeseen jotka kuulostavat siltä halvatun katilta joka nyt ei osaa p#€%&le päättää viihtyäkö sisällä vai ulkona, muista, että jos et soita pianoa tai pese pyykkiä ja jos katti nukkuu kiltisti päiväuniaan Pennun turvaistuimessa niin se ujellus mikä kuuluu on se pieni pallero joka ei enää nuku niitä halvatun päiväuniaan.

 

Lista päättyy tällä kertaa nyt tähän. Sillä Pentu nukkuu vielä aamu/päiväuniaan ja jos jotain haluaa saada tehtyä niin paree pistää vauhtia rattaisiin. Palaamme siis asiaan.

 

Edit: 2.4.2020 Täydennetty muistilistaa.

1

Taloa piisaa ja haikara hukassa…

Voin nyt virallisesti ilmoittaa, että koko kesän ja syksyn kestänyt raksakohkaaminen sai ansaitsemansa huipennuksen viisi päivää ennen jouluaattoa muuttokatselmuksen muodossa!

Hallelujah.

Etukäteen tässä muutaman vuoden aikana on hetkeä tullut mehustelleeksi kerran jos toisenkin tai kolmannenkymmenenkin ja olin kuvitellut hetken aiheuttavan vähintäänkin mannerlaattojen siirtymiä tai muita evankeeilsen mittasuhteen saavuttavia tapahtumia mutta lopulta tilanne tuli ja meni varsin antikliimaksisesti. Tietenkin. Etukäteen oli tietenkin hirveä sopulistressi, että mistä kaikesta tulee sanomista, ehditäänkö tarkastusta enää tekemään ennen joulua sillä aivan varmana rakennustarkastaja jää joululomalle jo 7. päivä ja mitä kaikkea pitää saadaa naamioitua piiloon ja sitten vielä se olohuoneen tapetointi, josta muuttolupa jää aivan varmana kiinni, koska mitäs muutakaan sitä tekisi 38 viikon kaljamahan kanssa. Ja kohta on jouluaatto ja pentu syntyy lumihankeen ja sairaalakassiakaan ei saa valmiiksi, koska jätevesisäiliö ei vedä ja en saa vaatteita pestyä ja ääääääää…

Lopulta juhlallinen tilaisuus eteni niin, että tästä rakennusprojektista vastaava työnjohtaja tuli puolisen tuntia aikaisemmin täyttämään tarkastuskirjaa ja itse rakennustarkastaja piipahti paikalla sen verran, että allekirjoitti vaadittavat paperit ja toivotti hyvät joulut. Ja siinä se. Talonne on asuttavissa.

Aha.

Etukäteen olin ihan varma, että aloitan vähintään synnyttämisen siihen paikkaan jo pelkästä puolen vuoden stressin räjäytyksestä. No mitäs siinä. Kaikki se julmettu hirsien imurointi/hinkkaaminen ja ikkunoiden pesu/teippaaminen yms. säätäminen muutaman päivän varoajalla periaatteessa turhaan. No sisäilma ehkä kiittää, kun päästiin eroon raksapölyistä ja loputtomista suojakartongeista yms tilpehööristä varsinaisella formulavauhdilla allekirjoittaneen saadessa kunnon hypernitrosiivousvaihteen silmään. Ja siis se styroksin yms pakkausmuovin/kartongin määrä mikä yhdeltä talotyömaalta tursuaa?! Niillä voisi varmaan vuorata pienen omakotitalon omaksi huvikseen. Isäntähän osasi taas arvostaa, kun oman elämänsä ryhävalas heilui hieman holtittomasti raksatikkailla katonrajassa mahan, imurin ja rätin kanssa siivoamassa puhallusvillojen yms raksatöhkän jämiä kello 21.30 illalla hirveällä harmageddoniaanisella höökillä. Koska muuttokatselmus.

Talomme on nyt virallisesti käyttökelpoinen ja asuttavissa ja täällähän on asuttu nyt niin maan p%&€=#eesti, että rupeaa kohta jo kyrsimään. Nimittäin laskettu aika tuli ja meni ja maha sen kun on ja pysyy ja tietenkin jos mahdollista turpoaa yhä vain ja jatkuvasti. Olen ollut kotona jo niin pitkään etten enää varmaan osaa edes ajaa kaupunkiin. Ja lisäksi nyt viimeiset kaksi viikkoa allekirjoittanut on kiltisti pysynyt kaukana mistään raksavälineistä ja kyhäelmistä ja vain ollut ja syönyt ja nukkunut, kuten kunnon kansalainen, jotta nyt saataisiin kunnolla levättyä ja pidettyä pentu ehjänä ennen haikaran saapumista. Ja kun sanon nukkunut, puhutaan siis 10h yöunista ja siihen päälle 3h päiväunet yhdessä tai kahdessa pätkässä. Ja haikaran pentele on näköjään etelässä joululomalla. Nyt hus tänne sieltä! Vähän tässä jännättiin, että päästäänkö uuden vuoden puolelle, mutta alkaa pikkuhiljaa näyttämään, että saadaan viettää kohta pääsiäistäkin erään sankarin muliessa tyytyväisenä omassa vesisänkyyksiössään. Totesin aamulla (eli 11.30) isännälle, että pentu on ilmeisesti isäänsä tullut, sillä tajusin juuri, että tyyppihän on tietenkin perinyt isänsä suuntavaiston eikä löydä tietä pihalle. Vaikka reitti olisi kerrattu moneen otteeseen. No nyt riitti tämä hanhiemoilu ja takaisin raksalle tai kohta hajoaa pää. Tänään ollaan pystytetty kuistin ikkunoita. No itse siis olin avustamassa n. viisi minuuttia ja sitten sisälle, koska tähän lopputurvonneeseen ruhoon nyt ei talosta enää löydy muita kuin pyjamanhousuja päällepantavaksi ja ulkona aika rapsakka keli. Seuraavaksi kylpyhuoneen sapluunamaalaus. Jos Isäntä nyt suostuisi viimein tasoittamaan nuo mikroskooppisen pienet epätasaisuudet, jotka herran silmään käyvät kuin tikku kynnen alle. Luulen tosin, että ketku roikottaa hommaa tarkoituksella, koska tämä hautomo ei ilmeisesti saa enää tehdä yhtään mitään, koska maha.

Muutoin talo on oikein kiva. Nyt kun asutaan kunnolla eristetyssä ja lämmitetyssä tönössä niin tietenkin ulkolämpötilat huitovat plussan puolella. Jos asuttaisiin vielä saunamökissä niin varmaan olisi jo vähintään -25 astetta ja puolitoista metriä lunta oven tukkeena.

 

Olohuoneen tapetti. Nämä rullat ovat oikeasti jostain 60-70 luvulta. Huomaa kyllä, paperin laatu pikkasen jämäkämpää kuin uusien paperitapettien.

 

Sijaismukula. Oikea näyttää peruneen saapumisensa.

 

Nih.

 

 

0

Obelix täällä terve

Isäntä hassun hauskana nimesi allekirjoittaneen viime viikolla Obelixiksi. No myönnetään, että lähinnä hiidenkivi puuttuu. Tosin siinä meni muutama päivä ennen kuin armon herra tuli tarkentaaksi, että liikanimi ei johdu siitä, että olisin niin valtava tai, että heiluisin ilman paitaa oranssit viikset väpättäen. Nimitys johtui kuulema siitä, miten positioin nykyään pyjaman housut strategisesti paikoilleen. No onhan ne melkeen tuossa kainaloissa. Itseäni ihmetyttää lähinnä, se miten nämä tavispyjamanhousut vieläkin mahtuvat päälle.

Mutta itse asiaan.

Nyt, kun on vihdoin päässyt oikealle mamerolomalle niin tietenkin sitä herää ihan omia aikojaan ennen kukon tai minkään muunkaan järjellisen eläimen laulua ihan omaksi ilokseen sen sijaan, että nukkuisi kiltisti edes kello kahdeksaan, kun vielä olisi siihen mahdolisuus. No mikäs sen parempi hetki sukeltaa hieman tämän raksahepulisyksyn antiin.

Tässä ollaan nimittäin siitä elokuusta lähtien painettu turbovaihteella melkein joka ikinen iltapäivä ja jokainen viikonloppu tuon talonkörilään kimpussa ja loppu kai häämöttää jossain, mutta kun on niin turkasen kiire niin ei edes ehdi sitä vilkuilemaan. Liian kiire rämpiä rakentamisen ihanassa itikkasuossa.

Nyt ollaan siinä tilanteessa, että makuuhuoneen sain eilen tapetoitua valmiiksi. Halleluja. Yksi huone teknisesti valmis. Mitä nyt ikkunasyvennykset vielä vähän vaiheessa. Mutta ennustan, että karmien saumoista pursuava pellavanauha on seuraava suuri sisustustrendi ja eihän ole olemassa mitään mitä ei muutamalla verholla voisi pelastaa. Nyt seuraa raivokasta lattian moppaamista, kunhan saan sen mopin vielä ostettua sekä sängyn raijaamista ja verhojen asettelua. Ja juu listoja ei ole eikä tule kuin vasta ensi vuonna.

Kylpyhuone on melkein valmis. Saumasin suihkusyvennyksen muutama päivä sitten ja nyt odotetaan putkaria saapuvaksi asentamaan suihkun paikalleen ja tekemään painemittaukset. Lupasi yrittää tällä viikolla. No tämä päivä vielä armon aikaa, tuskin tullee töihin itsenäisyyspäivänä. Saumauksen ohessa tuli taas ihan konkreettisesti todettua, että ruhoni ei taida olla ihan samoissa kantimissa, kuin joskus muutama kuukausi sitten. Istuutuessani rehvakkaasti alas saumatakseni suihkukopperon alareunaa, löysin itseni samantien selältäni Isännän juostessa hätääntyneenä paikalle epämääräisen epäverbaalisen ääni-installaationi hälyttämänä. Ei ollut nimittäin ensimmäinen kerta, kun unohtuu tuo saamarin etutorson täyttävä megalomaaninen pallonivel, joka toimii aika vauhdikkaana vieterilinkona, jos yrittää itsensä liian pieneen kasaan runttaamista liian nopeasti. Siinä sitten hetki ihmeteltiin selällään sätkivää, kikattelevaa valasta, joka ei tietenkään omin avuin enään pääse edes ylös noin ahtaassa tilassa, koska rantapallo. Isäntä antoi pientä palautetta säikyttelystä samalla, kun yritti hilata satakiloista, hytkyvää raksa-assaria takaisin istuma-asentoon. Isäntähän on nykyään sellaisessa hälärimoodissa, että meikäläinen on jotenkin turausalttiimpi ja telomiskatastrofi odottaa jokaisen mahdollisen nurkan takana. En sitten viitsinyt kertoa, että kiipeilin toissa päivänä raksatelineillä vasaraa etsimässä. Saisi varmaan infarktin, reppana.

 

Valmiina hommiin. Tässä vaiheessa ollaan vielä fiksusti polvillaan.

 

Valmis. Saumaaminen on ihan kivaa hommaa, ainakin tämän kahden neliön verran, kunnes alkavat olkapäät herjaamaan.

 

Tapetointi sen sijaan sujuu varsin mukavasti. Tosin lattian rajassa tapettilisujen trimmaaminen tuottaa jälleen hieman haasteita, kun HITAASTI sivuttaisistuma-asentoon päästyäni sitä yrittää niitä jotenkin saada veisteltyä irti samalla, kun saa nieleskellä keuhkoja, pernaa ja muita sisäelimiä takaisin alas kitapurjeiden takaa. Koska jälleen rantapallo. Ja ei, en voi odottaa, että Isäntä pääsee kotiin ja hoitaisi nämäkin hommat.

 

Tapetoinnista pidän myös. Koukuttavaa hommaa. Vasemmalla näkyvä valkoinen seinä on tapetoitu makulatuuripaperilla, joka on ihan hyvää harjoitusta itse oikealle tapetoinnille. Nuo rullat kun on aika suolasen hintaisia, joten niiden kanssa ei viitsi kauheasti turata.

 

Tämä tapetti oli Isännän suosikki. Omasta mielestäni aluksi liian mälsä, mutta olikin tosi huippu. Tosin lattia on nyt aivan väärän värinen, joten se pitää maalata uusiksi. Sitten joskus kesällä.

 

Juokseva vesihän on jo, tosin sitäkin iloa kesti sitten muutaman tovin, koska jätevesipumppaamo ei näköjään vielä toimi ja säiliö alkaa raivopyykkäämisen jäljiltä olla aivan täysi. Syynä ilmeisesti se, että kyseinen värkki toimii jollain NASAN rakettimoottorilla, joka tarvitsee kolme kuudentoista ampeerin sulaketta ja tällä hetkellä sulakkeita on tasan yksi. No onneksi sähkäri saadaan pian paikalle. Sitten enää tarvitsee jännätä sitä, että onko yhteys runkoputkeen jumissa ja pitääkö paikalle tilata saaterin kallis putkienrassaja avaamaan tukosta. Koska mikäänhän ei voi toimia ensimmäisellä yrityksellä.

Makkarin tapetoinnin innoittamana sormeni syyhyävät tapetoida myös jäljelle jäävät kaksi muuta huonetta, mutta yritän nyt pitää näppini kurissa ja olla ahnehtimatta liikaa tekemistä, koska tässä nyt varmaan pitäisi kanssa pikkuhiljaa ruveta orientoitumaan lastenvaatteiden, imetysliivien ja nännivoiteiden mysteeriseen maailmaan. Brhhh… Koska parempi tehdä kaikki viime tinkaan. Lisäksi uhosin tekeväni itse torttutaikinat ym. jouluhössötykset tänä jouluna, joten jostain on nyt tingittävä. Ja ei kai se elämä nyt siihen yhteen basiliskin poikaseen lopu. Eihän. EIHÄN?

Kyselin tässä männä päivänä Isännältä, että jännittääkö synnytys. Totesi, että jännittää lähinnä allekirjoittaneen meininki. Hänellä on ilmeisesti kova luotto siihen, että revin siellä laatatkin seinästä vähintään karjumisen ja yleisen teutaroinnin voimalla. Ai minäkö. Lauhkea kuin lammas, itse eteerisyys. Noh, olen kyllä tässä pitkin syksyä varoitellut, että jokaisesta nasevasta, hassun hauskasta raskauskommentista tulee sitten takaisinmaksu synnytysosastolla korkojen kera. Että anna tulla vaan. Kiäh kiäh.

 

 

0

Onni on juokseva vesi.

Kansalaiset, medborgare,

se on kuulkaas nyt sellainen juttu, että 4,5 vuoden ja lukemattomien kaivovesiränkläyksien, kattilavesikuumennuksien sekä käsipyykkisovelluksien jälkeen meillä on nyt JUOKSEVA VESI. Siis sellainen vesi, joka jolkottaa taloon sisälle ihan itse eikä Isännän kainalossa. Lisäherkkuna tähän ripustukseen meillä on myös ihan näillä näppäimillä lämpeävät patterit. Eli enää ei ehkä tarvitse hosua rakennushommissa ulkotamineissa. Kun vielä talossa on jopa kaksi toimivaa pistorasiaa niin mitäpä tähän enää osaa kaivata. No ehkä kattolamppuja, toimivaa suihkua ja muuta turhaa roinaa, mutta tällä hetkellä olen niin täpsytäpinöissä etten osaa edes päättää notta tiskatako vaiko pyykätä. Joten en siis tee kumpakaan…

 

Lämpöpatteri. Nykyään myös paras ystäväni. Noiden rautamötiköiden kanniskelu ympäriinsä käy ihan olympiaurheilulajista. Varsinkin paksuna.

 

Kermakakkukirsikkana tähän kaikkeen vielä päälle armas putkari, joka kurvaisi vielä tänään valkealla ratsullaan pakullaan pihaan ihan vain sen vuoksi, että saisi asennettua allekirjoittaneelle pesukoneen, jota jo kaihoisasti eilen hivelin keittiön nurkassa. Ei siis näköjään eilen mennyt hukkaan teatraalinen isomahaähinä ja -puhina ja surkuttelu Sallatunturin kokoisesta pyykkivuoresta putkarisedän ähistessä vessan kalusteiden parissa.

Mutta asiathan eivät koskaan mene ykkösellä maaliin. Jos kaikki olisi mennyt putkeen niin pyykinpesukone olisi saatu asennettua jo edellisen vuorokauden puolella. Eilen nimittäin yritettiin käynnistää kieli pitkällä putkarin ja Isännän ja allekirjoittaneen toimesta maalämpöpumppua, jotta oltaisiin tänään saatu putkiasennushommat päätökseen. No rakkinehan ei tietenkään inahtanutkaan ja kello oli jo yli viiden, eli turha toivo saada ketään enää mistään kiinni. Onni onnettomuudessa oli se, että vesisampo oli tilattu ja asennettu paikallisen sähkölaitoksen toimesta. Luuri kouraan ja sähköposti savuamaan. Soitin sitten kaikki mahdolliset puhelinnumerot läpi ja maalailin sähköpostitse kauhukuvia halkeilevista vesijohdoista ja kuoliaaksi jäätyvästä rantapalloemännästä keskellä pimeää metsää. Ei mennyt hukkaan runosuonen hyväksikäyttö, sillä näköjään onnistuin kiskomaan projektipäällikönkin sairasvuoteelta hommiin ja sain kuin sainkin lähempänä kello seitsemää hyviä uutisia, seuraavaksi aamuksi oli hälytetty putkaria ja sähkäriä ja varmaan jo joulupukkiakin paikalle rassaamaan pimeänä mököttävää maalämpöpumppua. Olipa joku päivystävä sähköasentajakin soittanut sen neljä kertaa kahdeksan aikaa illalla varmistaakseen, että tarviiko nyt hosua paikalle vai selvitäänkö aamuun. Täytyy sanoa, että ihan esimerkillistä toimintaa. Että kaipa sitä jotain noista turkasen kalliista sähkönsiirtolaskuistakin on hyötyä.

Tänään kotio saapuessa odottikin iloinen yllätys hyrisevän maalämpöpumpun muodossa ja, kun oma putkari vielä ilmestyi paikalle nokkakärryjen kanssa rahtaamaan turkasen painavaa pesukonetta paikoilleen ei viikonloppu voisi paremmin alkaa.

 

Sen 90kg painava pyykinpesukone. Vieressä maalämpöpumppu. Ja vielä kuukausi sitten elin siinä illuusiossa, että tuohon tilaan mahdutetaan vielä kodinhoitolavuaari. Juujuu.

 

Lopun päivää sitten varmaankin pyörin vain talossa hiplailemassa lämpöpattereita ja juoksuttamassa hanasta kuumaa vettä ihan katsomisen ilosta, kunnes voikin sitten todeta, ettei tässä enää mitään tiskihommia tai pyykkäyksiä ehdi tekemään. Hyvä hyvä.

 

2

Terra plana

(Onko mitään niin hienoa kuin herätä lauantai aamuna 5.30 siihen että s”#&€lin Katti ryystää Isännän pöydälle unohtuneita sosekeittoja hirveällä mekastuksella kitusiinsa. Erillisiä huoneita ja väliovia odotellessa.)

 

Maata näkäyvissä ja niin edespäin. Tiedättekö tunteen, kun neljän vuoden jälkeen voi vihdoin kävellä suoraa lattiaa pitkin huoneesta toiseen ilman, että joutuu huojumaan ja huitomaan pitkin viisi senttiä leveätä lattiavasaa pitkin? Tai vielä parempaa, kiipeillä metrin korkuista sokkelia ylös alas, jotta pääsee edes huoneesta toiseen. No se on nyt loppu! Meillä on nimittäin lattiat. Sellaiset oikein lankusta paukutetut toverit. Yksi tämän kesän kohokohdista on kyllä eittämättä ollut tasaisella ja yhtenäisellä lattialla valssaaminen. Tosin vanhasta muistista tulee sitä vieläkin käveltyä jotenkin sumopainijamaisesti, kun ei vissiin syvempään aivokuoreen ole vielä iskostunut se, että tältä lattialta ei tosiaan voi enää vahingossa survoa jalkaansa alapohjan tuulensuojalevyn lävitse vaikka kuinka yrittäisi.

Alkuperäinen suunnitelma oli paukuttaa alkuperäiset lattiat takaisin paikoilleen. Siis ne samat, jotka oli purettu kehikon mukana silloin joskus kymmenen vuotta sitten. No tähän tuli pienoinen muutos. Osa niistä lankuista oli niin erivänkiä ja eksoottisen mallisia ts. näyttivät lähinnä siltä, että ne on revitty jostain muinaisen merirosvolaivan kyljestä, että lopputulemana Isäntä olitaisiin jouduttu kärräämään naapuripitäjän hermoparantolaan, jos niistä olisi lattia pitänyt saada aikaiseksi. Se puhinan ja murinan määrä nimittäin uudenkin sahatavaran kanssa on sen verran värikästä katsottavaa, että tuosta olisi jo tullut ruumiita. Lattiainventaarion jälkeen lopputulemana todettiin, että keittiö ja kuisti saadaan askarreltua vanhoista lankuista ja lopputönö saa luvan tyytyä uusiin lattioihin, sillä tässä hautomohopussa ei mitään vanhoja lankkuja ruveta metsästämään.

Perusteellisen netin mylläämisen jälkeen maailmalle lähti nivaska tarjouspyyntöjä niin pitkin Suomenmaata kuin lätäkön taakse. Ja en tiedä mistä mustasta pörssistä virolaiset lankkunsa hakevat mutta lopulta kiikutimme säästöpossumme etelän naapuriin, sillä neliöhinta 33 x 145 kuusilankulle oli niin poskettoman halpa verrattuna suomalaisiin hintoihin, että rahteineen päivineen säästyi hommassa sen tonnin verran riihikuivaa. Ei huono tuntiliksa netissä pörräämisestä. Ja erikoismainintana tavarantoimituksen varsin mallikas vauhti: tarjouspyynnön laitoin muistaakseni viikonloppuna ja alkuviikon varsin pitkän ja rönsyilevän sähköpostipuljaamisen jälkeen tavara oli pihassa jo saman viikon perjantaina. Ei huono. Vertailuksi todettakoon, että siinä vaiheessa oltiin juuri ja juuri saatu täällä puolen lahtea ensimmäiset tarjoukset sähköpostiin.

Ja ihan hyvin se halvempikin lankku näyttää lattiavasojen päällä makoilevan, vaikka otettiin vielä sitä halvempaa kakkoslaatua. Ulkonäkö ei sinänsä meillä ollut niin tärkeä, sillä tarkoitus on joka tapauksessa maalata lattiat, joten oksaisuus tai muut pintasörsselssönit eivät olleet niin justiinsa. Siitähän tulee sitä luonnetta ja mitä näitä nyt oli. Olin kyllä alunperin haaveillut vahatusta tai suopakäsitellystä lattiasta mutta muutaman vuoden katsottuani tämän herrasväen kotikäyttäytymistä ja lattian käsittelyä, totesin, että tämän possulauman kanssa pääsee paljon leppoisamala verenpaineella ja vähemmällä rähisemisellä, jos annetaan asian olla ja lätkitään ihan kiltisti sitä maalia pintaan.

Nyt on siis melkein koko talossa lattia, ainoastan muutama neliö käytävää on vielä täytämättä, sekä kuisti johon laitetaan alkuperäiset lankut.

 

Isäntä käy dialogia vastahankaisten lattialankkujen kanssa…

 

0

Ja haista sinä Aapo…

Taisin jo jossin Instagramissa julistaa rakkaussuhdettani uusiin sisäkattopaneeleihin, joita olemme paukuttaneet kattoon pitkin kesää ja syksyä. Tämähän oli kanssa jälleen kerran omanlaisensa projekti, sillä nykyisen tilapäismurjun sisäkattoa muutaman vuoden tuijoteltuani totesin, että haluan samaa paneelia myös uuteen pytinkiin. Samaista paneelia oli nimittäin käytetty alunperin myös tulevan talon ulkoseinissä vintin kohdilla ja pakkomielteenihän on pystyttää talo lähes identtisenä alkuperäiseen.

 

Nyt puhutaan siis tuosta yläkerran lautaverhoilusta, joka tietenkin tässä kuvassa näkyy niin täydellisesti.

 

Ja jälleen kerran helpommin sanottu kuin tehty. Kyseistä paneelia saa sisälaatuisena mutta ei tietenkään siinä koossa mitä tässä huushollissa tarvitaan. Kyseessähän on klassikkopaneeli, jota tietenkään nykyään ei kukaan enää valmista.
Ja tällä työmaallahan tunnuslauseena on jo kautta aikojen se, että asiat tehdään aina sen vaikeimman kautta ja vielä vähän hankalemmin, joten sitä paneeliahan oli saatava 120cm levyisenä. Tongittuani jälleen nettiä varmaankin vuoden verran onnistuin löytämään paikan, jossa kyseistä paneelia suostuisivat rouhimaan tuossa koossa. Hinta tosin oli niin posketon, että samalla vaivalla voisi vaikka lehtikullata julkisivun.

Mutta periksihän ei anneta ja nyt loppu se merta edemmäs katiskan viskominen. Lopulta halvin vaihtoehto oli lähisaha, jolla oli mallistossa tuota paneelia Aapon nimella, ei tietenkään tosin hyllytavarana juuri siinä mitassa mitä täällä haluttiin. Suostuivat kuitenkin tekemään tuota leveämpää mallia ja ottivat ainoastan 150€ teräasetushintaa ja metrihintakin jäi alle kahden euron. Ei sitten tullut mieleen heti ensimmäiseksi kysyä sieltä. Tietenkään.

Vielä halvemmallahan olisi tietty päässyt, jos olisi kiltisti ottanut hyllystä jotain tyyliin (eli allekirjoittaneen visioon) sopimatonta modernia kökköpaneelia ja sitten elänyt naama solmussa sen kanssa. Saatiin nyt samaan hintaan sekä ulko- että sisälaatuinen paneeli ja kyllä siinä sielu on levännyt, kun on paneelia ihastellut niin ulkona kuin sisällä sen 700 kertaa isännälle ääneen. Ja kaikki hyvin valtakunnassa ja sitä rataa.

No. Tämä rakkaussuhde ajoi sitten sellaista vauhtia karille eilen, että paneelirakkauden purtilosta on enää padansytytyssäleet jäljellä. Jossei Aapoa olisi juntattu kattoon useammalla sadalla naulalla niin voisi olla, että herra saisi kerätä kimpsunsa ja ottaa ilmalennon ikkunasta pihalle.

Olin hyvissä ajoin edellisenä päivänä vihdoin päättänyt sisäkaton maalin värin, harmaaseen taittava valkoinen ja ostanut jopa suteja ihan kaksin kappalein, sillä sain huijattua hyväuskoisen raksa-assarin paikalle raskausmahaan vedoten ja muuten itsesäälissä piehtaroiden ja ulisten. Sieltä kurvattiin mökkitietä kirkkain otsain pihaan missiona saada sudittua yksi 30m2 keittiön katto valmiiksi ja, jos aikaa jäisi niin siinähän ehtisi vielä makuuhuoneenkin lääppiä samoilla höyryillä.

Noin viisi minuuttia maalipurkin avaamisesta alkoi todellisuus lätkiä naamaan maalirätillä, jota seurasi pienimuotoinen sadattelu ja manaaminen. On nimittäin hieman eri asia sörsselöidä keittomaalia rakkaaseen Aapo-paneeliin ulkoseinän ominaisuudessa elämää suuremmalla keittomaalisudilla, kuin yrittää survoa sitä riivatun pellavaöljymaalia kirotun pieniin paneelinuriin katonrajassa niska kenossa. Puhutaan siis jostain 3-4 millin syvästä miniurasta. Joka on kuitenkin juuri sopivan suuri, että sen kyllä huomaa, jossei sitä maalia ole sinne saanut sohittua. Kyllä sielu lepää, juu.

Neljä tuntia myöhemmin, ilman taukoja, kahden hengen (tai no 1,78 koska vikisevä raskausmahallinen väsyjä) työpanoksella oltiin hikisesti päästy juuri ohi puolenvälin keittiötä ja makuuhuoneen katon voitte sulloa jonnekin missä ei aurinko paista. Turha lienee mainita, että niska oli sanonut sopparinsa irti jo tuntia aikaisemmin ja käsi oli aika hyvin kangistunut sutiasentoon jo vielä aikaisemmin. Illalla olotila muistutti lähinnä samaa, kuin jos olisi viettänyt tunnin pyörivässä rumpukuivaajassa.

 

Siinä sitä. Maalattua pintaa. Kele.

 

Isännän saapuessa töistä paikalle urputin luonnollisesti projektin ääliömäisyydestä vuolain sanakääntein illan hierontatuokiota alustaen. Ja mikähän nyt olisi kenties ehkä voinut mahdollisesti olla ollut Isännän vastaus tähän?

”No sinähän tämän paneelin halusit.” [sic]

Ja tästä vielä saatiin tottakai loppupersikka kakun päälle kauniina epilogina. Tehtiin vuoron vaihto, alkuperäisen assarin riennettyä seuraavalle työpisteelle ja Isännän astuessa remmiin. No ensimmäisenähän Isäntä dumasi allekirjoittaneen maalaamismetodin aivan liian hitaana ja rupesi modaamaan suteja uuteen uskoon, koska eihän tämä nyt näin hidasta ja vaivalloista voi olla. Siinä sitten hetken katselin aivo-niska-hartia-käsikrampissani sitä Sevillan Picasson sutimista, kunnes totesin, että mitä jos tekisit sitä kylpyhuonetta niin minä hoidan nämä maalihommat. Sitä maalia nimittäin lenteli sellaisessa kaaressa, että litramenekki ampaisi ihan uusiin lukemiin. Jopa meikäläinen sai osansa vaikka seisoin n. 1,5m päässä oman elämänsä van Goghin pistellessä vähän vauhtia rattaisiin. Isäntähän ei pidä maalaamisesta ja minä taas saan hermoromahduksen siitä maanisesta töpöttelystä mitä herra kutsuu maalaamiseksi. Ei voi ymmärtää, ja kuitenkin Karate Kid on katottu yhdessä useampaan otteeseen:

 

 

Isäntä siis töpöttelee juurikin kuin Daniel-san alussa mutta siihen vielä viisi kertaa enemmän vauhtia ja asiaan kuuluvat roiskeet päälle. Ja sen sijaan, että kuuntelisi oman elämänsä Mrs. Miyagia tämän tarinan Daniel-san ei kuuntele vaan rupeaa vänkäämään vastaan ja jatkaa maanista töpöttelyään. Kun sitä maalia vedellään pitkinä rauhallisina liikkeinä eikä hakata kuin vasaralla! Ja tästä on ehkä puhuttu muutaman kerran aikaisemminkin. Neljännen kerran sanottuani, että jos minä hoidan tämän maalaamisen ja sinä sen kylpyhuoneen, koska minä nyt en sitä osaa tehdä mutta osaan maalata, saatiin lopulta verenpaineet nostettua molemmilta sellaisiin lukemiin, että Daniel-san lähti älämölön saattelemana kylpyhuoneeseen ja Mrs. Miyagi sanoi maalaussopimuksensa irti sille illalle. Lennätettyään ensin karatekan raksamuovilipokkaat kaaressa rakennustelineitä sotkemasta. Edellisen assarin poistumisesta oli tässä vaiheessa kulunut ehkä se 1,28 minuuttia. Hieman ehkä turnausväsymystä ilmasta. Toki kaikki tämä on Aapon syytä.

Minä ❤ Aapo.

 

 

 

 

 

4

Pesänrakennusvietin nelostaso.

(Varoitus, seuraava artikkeli sisältää juonipaljastuksia, jotka eivät liity oikeastaan mitenkään rakentamiseen.)

Hampaita kiristellen ja lattialla todella kypsästi kierien ja ulisten joudun toteamaan, että tästä herrasväestä on tullut raksablogiklisee. Niin juuri sellainen tyypillinen raksaperhe, joka projektin alussa on nuori ja valokuvauksellinen ja seitsemän vuotta ja pari sataa postausta myöhemmin harhailee zombina pitkin rakennustyömaata niissä seitsemän vuotta vanhoissa, risoissa raksaverkkareissa uunituore kitisevä pentu jalassa roikkuen.

No verkkareita ollaan kyllä vaihdettu useammin, eivät vaan kestä ehjänä, mutta se kitisevä pentu on näköjään prosessissa. Kyllä, pulla on uunissa, haikara on matkalla, parasiitti on mahassa ja mitä näitä hattaranvärisiä kiertoilmaisuja nyt vaan löytyykin sille seikalle, että se talo on p%#”ele saatava valmiiksi ennenkuin tämä hyökkäysvaunu kuoriutuu. Ja mielummin jo vähän aikaisemmin, kiitos.

Ja koska tässä taloudessa ei todellakaan mitään koskaan suunnitella tai muutenkaan harkita niin tämäkin projekti hierottiin naamalle ihan sattumalta. Vinkkinä voin todeta, että ainoa vihje orastavasta hautomonroolista oli jäätävä viinanhimo joka iski aivan puskista. Sitä sitten rilluteltiin kaikki vaput sun muut ihan huolella marinoiden, kunnes kolmen päivän närästysepisodi muutamaa viikkoa myöhemmin saa myös ehkä sen pahaa-aavistamattomimmankin nisäkäseläimen laskemaan pientä ynnäyslaskua ja aivot sen asian äärelle, että ehkä se äkillinen turpoaminen ja muutama muu fysiologinen oire johtuukin muusta kuin pelkästä taiteilijaelämän vietosta. Se äkillinen lihoaminen ei ehkä olekaan vain sitä liikunnan puutetta ja vinetollä läträämistä.

Jotain tästä kartalla olemattomuudeseta kertonee se, että neuvolaan soitettaessa käytiin myös seuraava keskustelu:

Hoitaja: ”Tupakoitko?”

Allekirjoittanut; ”En”

Hoitaja: ”Käytätkö foolihappoa*?”

Allekirjoittanut: ”Ööö, en käytä huumeita.”

Hoitaja: ”Nyt kannattaisi alkaa syömään.”

Allekirjoittanut:”???”

(*Foolihappo on B9-vitamiini. Suom. huom.)

Seuraavaksi pitäisi sitten tietää mitä teit kuukausi sitten, eli itsehän se pitäisi osata sanoa, että koska ne viimeiset menstruaatiot olivat silloin puolitoista kuukautta sitten. Koska sen mukaan lasketaan aivan kaikki siitä kuoritumisajankohdasta lähtien. Juu, aina pidän kirjaa aiheesta, koska se nyt vain on sydäntä lähellä. Hyvä kun muistan mitä tein toissapäivänä.

Ja sen mukaan sitten sovitaan kaikki ultrat sun muut torikokoukset, kunnes ensimmäisen ultran jälkeen todetaan, että ei tästä alienista vielä mitään järkevää dataa saa, eli pieleen meni sekin veikkaus ja tehdäänpäs uudestaan kaikki testit, koska jotkut nyt vain eivät ole tietoisia omista ruumiineritteidensä ajankohdista.

Urpo.

Jotta tämä aihe saadaan edes jollain hataralla aasin mentävällä siltarakennelmalla linkitettyä rakentamiseen niin voin todeta, että Isännällä on taas kestämistä. Raskausajan mielialanvaihteluista puhutaan paljon. Kuinka välillä odottava, raskaushehkuinen äiti saattaa herkistyä asioiden äärellä ja vierittää liikutuksen kyyneliä milloin mistäkin. Juu ei tällä työmaalla.

Isäntä on toivonut jo pitkään omaa lohikäärmettä, ja mikäli ulkoiset merkit pitävät paikkaansa niin toive saattaa toteutua. Alkukesän raksapäivät nimittäin aloitettiin säännönmukaisesti sellaisella 15 minuutin alkulämmittelyllä, johon kuului allekirjoittaneen suoraa karjumista ja törinää milloin mistäkin asiasta ja vastaanottajan päässä tietenkin Isäntä. Vain lieskat puuttuivat. Onneksi, sillä puutalo. Niin ja terveisiä vaan naapureille, ihan normaalia ibero-fennoskandiaanista dialogia täällä käydään, ei mitään nähtävää. Jos olisin eläintieteilijä niin veikkaisin, että tässä haudotaan jotain eksoottista basiliskia. Jos tämä pannu kuumentui entisessä elämässä n. 2-3 sekunnin vauhdilla niin nykyään se kattila räjähtää jo siinä 0,003 sekuniin kohdalla. Kyllä, kasvatan pientä lohikäärmettä.

Isäntä tosin väittää, että ei tässä mitään muutosta ole aikaisempaan. Sillä on kyllä tunnetusti huono muisti.

Samalla, kun Isäntä narisee, että miksi allekirjoittaneella menee tässä hautomisessa niin kauan, olen kuulema liian hidas, hän haluaa päästä rakentamaan pihalle puumajoja ja puisia dinosauruksen 1:1 kokoisia luurankoja nyt HETI, voin pettyneenä todeta, että mitään friikkejä ruokalajifetissejä ei ole ilmaantunut. Olin odottanut tätä ilmiötä varsin suurella mielenkiinnolla mutta joudun pettymyksekseni toteamaan, että ainoa ruokaan liittyvä lieveilmiö on ns. imurisyndrooma. Uusi supervoimani on näköjään kyky imuroida sisuksiini aivan kaikki näkyvä ravinnoksi kelpaava materia lähiympäristöstä ilman mitään pelkoa ylensyömisestä tai täyteen tulemisen tunteeesta. No kuulema se energian kulutus on tällä hetkellä 2,2 kertaa normaalia vilkkaampaa, joten ehkä ihan ymmärrettävää.

Luin jostain pätevästä lähteestä, että jossain tietyssä kohtaa mahan kasvatusta saattaa alkaa se pesän rakentaminen, joka kuulema ilmenee himosiivoamisena.

Juu ei tässä huushollissa. Tämän murjun roinavuori odottaa juuri siinä pisteessä missä se on odottanut viimeiset pari vuotta, onhan kyseessä väliaikaisjärjestely ennen oikeaan kotiin muuttamista. Sen sijaan uuden talon valmiiksi saaminen on herättänyt ihan uudenlaista mielenkiintoa allekirjoittaneessa, Isäntä totesikin, että heilun raksalla nykyään enemmän kuin ennen raskautta. Ajatella. Jostain syystä visio marraskuun pimeydestä, ulkohuussista ja tilapäisestä rantapallotelineestä vaappumassa loskan seassa ei saa massoja hurmaantumaan joten sen talon olisi parasta olla asumiskunnossa ihan himpun verran ennen sitä. Olemme siis siirtyneet pesänrakennuksen nelostasolle ja hormoniturbo on päällä. Toivo elää, sillä lattiat ovat melkein valmiit ja seuraavana on vuorossa kylpyhuone!

Näistä ehkä asiaa ensi kerralla, mikäli syömiseltäni ehdin.

 

Siellä sitä lattiaa pukkaa…

0

Gluteenikas talo ja vasenta ravia hopi hopi…

Täytyy kyllä taas taputella itseä selkään, hyvin manattu. Sitten viime länkytyksen ja seesteisen venailun jälkeen alkoi nimittäin sellainen raksahepuli à la Speedy Gonzales avec piristeet ettei mitään rajaa. Koska tietenkin sekä sähkäri, että putkari haluavat tulla paikalle juuri samoina päivinä. Ja sitä ennen piti saada pari sataa asiaa tehtyä. Kuten vetää sähkökaapelin suojaputkea rakenteisiin sellaiset 200 metriä ja itse sitä valkoista kuparilakua sellaiset 800 metriä. Aamupäivät menivät sitten mukavasti putkarin kanssa ährätessä, koska Isäntähän ei päästä ketään sörkkimään lempilastaan ilman ohjaavaa kättä. Kun tämä valkoinen paku kurvasi pihasta ulos, saapui toinen valkoinen paku ja loppupäivät menivät oikein leppoisasti sähkärin kanssa sinne hamaan iltaan asti. Itsehän tietenkin olin töissä, joten tuo kaikki jäi taas Isännän hoidettavaksi.

Sen jälkeen oli pientä lattian asennusta, häiden valmistelua 1,5 päivässä, keittomaalin hämmentelyä ja talon maalausta, räystäslautojen maalausta ja asennusta ynnä muuta miljoonaa asiaa, jota ollaan säädetty tässä viimeisen kuukauden verran.

Maaleista täytyy lähteä levitoimaan sen verran, että keittomaali on kyllä nykyään allekirjoittaneen suosikkitöhkää pensselillä levitettävien maalien loppumattomassa suossa. Yksi asia mikä oli varmaa heti alkumetreiltä, oli se että tämä talo tullaan maalaamaan keltamultamaalilla. Tähän hommaan varattiin sitten tottakai se heinäkuun helteisin sunnuntai (+32ºC). Hommaan tarvitaan jokin keittoastia, tässä tapauksessa 200litran peltitynnyri. Alle tuikataan nuotio ja sitten aloitetaan veden kuumennus. Lämpimään veteen heitetään sinkkisulfaattia ja muutama kilo vehnäjauhoja kylmään veteen esisekoitettuna. En siis suosittele tätä maalia keliaakikon ruokavalioon. Enkä ehkä kenenkään muunkaan. Sitten hämmennellään puumelalla sellaiset 2-3h lähes kiehumispisteessä, juodaan muutama olut, tyhjennetään pigmenttisäkit ja kaadetaan sekaan vernissaa, sitten hämmennetään taas vähintään tunti ja juodaan taas muutama olut. Ja ka, maali on valmista. Ei mitenkään ylivoimaisen vaikeata hommaa, jos mela pysyy kädessä muutaman tunnin. Suosittelen kuitenkin tekemään vähintään parityönä, jotta jää aikaa myös oluen juontiin ja käsivarsien lepuutukseen, pataa kun pitää hämmentää koko ajan ettei keitto pala pohjaan. Tämä maali tulee nimittäin ihan vain pikkaisen huokeammaksi kuin kaupasta ostettuna, varsinkin kun netistä saa tilattua valmiita keittomaalisettejä, jossa tulee kaikki sutia myöten valmiiksi pakattuna keitto-ohjeineen. Jauhot tosin joutuu ostamaan itse. Ja keittopadan. Eikä tarvitse kiikuttaa vähäisiä rahojaan kemianteollisuuden lihaviin pusseihin, nykymaalit kun tuppaavat olemaan täynnä aivan kaikkea mahdollista. Ja onhan se aika hienoa kun saa hieroa sitä ihan itse tekemäänsä maalia seinään, vaikka hartiat ja ranne antavat seuraavana päivänä hieman valikoitua palautetta.

Sitten vaan seinää hinkkaamaan. Keittomaaliahan sopii lätkiä seinään lämpimänä, joten hommaan voi ruveta saman tien. Ja täytyy sanoa, että todella miellyttävä uusi tuttavuus. Keittomaali nimittäin tuskin lemuaa miltään lukuunottamatta vienoa vernissan (keitetty pellavaöljy) tuoksua mikä on aika miellyttävä, suorastaan retro tuoksu. Maalatessa töhkä käyttäytyy oikeinkin kunnollisesti. Maali pysyy aika liisterimäisenä, joten ei sotke maalaria ja ympäristöä. Ei valu sudista kädelle sekä levittyy seinälle mukavan kiltisti. Asiaa myös auttaa se, jos raaskii satsata kunnon siveltimeen. Paketin mukana oli tullut oikea keittomaalisuti joka vei kyllä voiton mennen tullen halpahallin rutkusudista. Säästää aikaa ja varsinkin maalarin hermoja. Lisähuomiona, että uudelleen maalauskin hoituu aika helposti, vanha pinta harjataan puhtaaksi ja sitten uutta maalia päälle. Ei tarvi raapia menemään tuhottoman monta tuntia maalikaapimen kanssa kuten esim lateksimaalien kanssa joutuu. Ei huono sekään.

 

Leipurin hommia.

 

Sulfaatit kaadettu. Kuvassa myös Isännän askartelema maalimela

 

Hämmennystä ja nuotiotulta muutama tunti.

 

Maalinäyte, kun kuiva maali ei jätä käteen jälkiä maali on valmista.

 

Lopputulos on ilmeisen onnistunut, jos joka kerta kun taloa katsoo niin tulee erittäin hyvälle tuulelle.

 

Livenä väri on vielä asteen oranssimpi. Oikein hyvä.

 

 

0

Meneekö kohta peukaloiden pyörittelyksi?

Nyt aletaan olemaan siinä pisteessä, missä normiraksalla tapellaan ja väännetään ihan päivittäin. Eli urakoitsijoiden venttailuksi. Yllättäen kesällä putkareille ja sähkäreille on kysyntää ihan huolella ja, kun on vielä ne kesälomatkin niin odotteluksihan se meinaa mennä, Juuri tehtiin tässä pikainventaario työvaiheista ja kohta aletaan olla sillä hilkulla, että meneekö kattoon syljeksimiseksi. Lattiavasojen välit on puhallettu täyteen selluvillaa, mutta lattioita ei voi lyödä kiinni ennen kuin kaikki patteri- ja sähkövedot on saatu paikoilleen ja vastaava työnjohtaja on saatu ne paikan päälle ihmettelemään. Myöskään kattopaneeleja ei saada kiinni ennen kuin sähkäri on käynyt kiskomassa sinnekin johdot paikoilleen.

Kylpyhuoneen ja keittiön viemäröinnit putkari sai tuossa muutama viikko sitten hikoiltua paikoilleen ja muutama päivä myöhemmin lisämangunnalla vielä kylpyhuoneen lattialämmityskin, jotta saataisiin kylpyhuone valmiiksi sähkäriä varten.

 

taideinstallaatio, vesiputkia.

 

Viemäriputkia

 

Ja, jos joku ihmettelee mikä on talonrakentamisessa niin kallista niin se on kyllä tuo riivatun putkisouvi. Joka ikinen pikku  metallikiinnike yms. maksaa vähintään sen 10€ tai enemmän. Ja kun niitä pitää viljellä ihan huolella alapohjaan ja talon alle niin lasku on aika mojova puhumattakaan niistä liitoksista ja muista härpäkkeistä. Ja meillä on vielä kyseessä aika todella simppeli koknaisuus juurikin tästä syystä. Mutta, koska pyykin peseminen pesukoneella ja oikeassa suihkussa käynti aina silloin tällöin on ihan mukava bonus nykyaikaiseen asumiseen, niin naama rullalle ja kuvetta kaivamaan.

 

Jäljet johtavat tiskialtaalle.

 

Seuraavaksi odotellaan, että saadaan patteriputket sullottua tuonne samaan harmaaseen mössöön.

Tällä välin Isäntä on värkännyt kylpyhuoneen parissa. Saatiin onnekkaasti muutama apukäsi betoninmyllyn operointiin silllä välin, kun itse kökötin ilmastoidussa toimistossa nostamassa palkkaa ja näin lattian valuhommat valmistuivat muutamassa tunnissa.

 

Lattiavalu ja muutama seinälevy. Niin ja Hurtta.

 

Nyt pytinki on jo siinä mallissa, että taas venaillaan tähänkin työvaiheeseen sähkäriä ja putkaria.

 

Vasemmalla suihkukoppi, oikealla tekninen romuhuone johon pitäisi sulloa aivan kaikkea.

 

Kylppäriä ollaan myös myllätty sen kymmenen kertaa, tila on periaatteessa aivan hullun iso, mutta keskellä oleva ikkuna asettaa muutamia rajoitteita asioiden pyörittelyyn. Kun lisäksi sain päähäni, että bidée on saatava niin homma muuttui astetta haastavammaksi. Muutenhan tänne olisi mahduttanut vaikka paljun, mutta kun maalämpöpömpeli ja pyykinpesukone olisi myös saatava samoihin tiloihin niin tätähän ollaan sitten pyritelty muutama vuosi aina siihen hetkeen asti, kun putkari kurvasi pihaan. Kun nyt lattia on jo valettu ja putket asennettu niin enää ei asioita muuteta. Eihän.

 

Vasemmalle lavuaari, oikealla wc ja keskellä bidée.

 

Itse rupesin kyllä haaveilemaan tassuammeesta tuonne tekniseen koppiin, mahtuisi aivan täydellisesti. Onhan sitä tähänkin asti selvitty keitetyllä pesuvedellä ja pesulapalveluilla.

Tässä sitten pyöritellään peukaloita ja yritetään keksia asioita mitä tässä tekisi tähän väliin. Hommat kun vähän vartovat näitä ammattisetiä, jotta päästään taas paukuttamaan etiäpäin.

Niin paitsi, että olihan tuolla ne ilmanvaihtoputket mitkä pitää vuorata jäätävällä määrällä villaa. Ja sitä samperin ääliö kutinavillaa. Yök!

 

 

0

Lisää villaa kansalle.


Nykyajan rakennusmääräysten ansiosta perinteistä hirsitaloa voisi varmaankin ruveta tituleeraamaan villataloksi, tilavuusmittojen puolesta sitä eristevillaa saa nimittäin tunkea puljuun huomattavasti enemmän kuin sielu sietäisi. Ulkoseinää saa lisäeristää 10cm, lattiaan sitä saa huruuttaa sen 40cm kerroksen ja kattoon vielä 50cm satsi. Varsinainen villapurilainen.

Edelliskesän savotasta poiketen tämä horisontaalinen puhaltaminen on huomattavasti mukavempaa puuhaa kuin tuulensuojalevyn alle sullominen. Ainakin siis Isännälle, joka vastasi letkun pitelystä allekirjoittaneen kakoessa puhalluskoneen ääressä. Ainoita pieniä hikkapaikkoja oli esim sellainen hetki, kun villanpuhalluskone sai jostain päähänsä ruveta puhaltamaan sitä harmaata moskaa putken sijasta suoraan ulos myllystä. Saatiin hetkellisesti nauttia villasuihkulähteestä, kun sitä tavaraa lensi kaaressa yhden säkillisen verran pitkin pihoja. Tästä tietenkin saatiin oikein vänkä keskustelu Isännän kanssa, sillä itse en ollut paikalla, kun mylly keksi haluavansa olla mikäkin Fontana di Trevi, josta tietenkin kehkeytyi hyvä väittely siitä, että miten Isäntä ei vaan osaa käyttää vehjettä, sillä allekirjoittaneella tietenkin laite pelaa tasaisesti kuin Lada pakkasella. Noh, soitto selluvillavälittäjälle ja uusi kone pihaan jo seuraavana aamuna, sen jälkeen kun yksi iltapäivä oltiin tapeltu koneen ja villakonfettisateen kanssa. Ilmesesti rakkine oli kuin olikin saanut itseensä toimintavian, olkoonkin että Isäntähän sen tietenkin oli siis rikkonut, en siis minä.

 

Uusi, toimivampi puhalluskone

 

Ennen sitä villan puhallusta piti yläpohja vuorata ilmansulkupaperilla ja lautarivistöllä:

 

Yläreunassa nähtävissä pahvikaistale.

 

Se olikin myös erivänkää hommaa sillä allekirjoittanut ei halunnut mitään muovimoskapaperia huusholliinsa ja pienenä vinkkinä, että kannattaa taas ottaa selvää. Ilmeisesti ne perinteisenäkin kaupattavat ilmansulkupahvit sisältävät muovia ihan huolella. Mikä sinänsä helpottaa asennustyötä, joka ei ole välttämättä ääliömpi asia, kuten ehkä edempänä selviää. Rautakaupassa sivuutettiin siis perinnesulkupaperit ja marssittiin suoraan remonttipahviosastolle. Ja taas sai taputella itseänsä selkään niska vääränä, sillä perus remppapaperihan maksaa kuudesosan siitä mitä viralliset ilmansulkupaperit. Ainakin siis rullassa, en ruvennut vertailemaan neliöhintoja. Isännän mukaan myös neliöhinnassa posketon ero.

Ja sitten kotiin niittaamaan papereita kattopalkkeihin. Ja siinä tohinassa saatiin ehkä jälleen kesän riemukkaimmat parisuhdedialogit käytyä. Ensinnäkin nykyään mikään ei ole niinkuin ennen, ei myöskään pahvi. Katon ja seinän kulmatiivistykset tehtiin liiteristä löytyneellä varmaankin 60-70 luvun kartongilla, joita oli käytetty tervapaperin välilehtinä. Aivan fantastista tavaraa, ei revennyt väännellessä ja kesti hyvin niittaamisen ja muutenkin tietenkin aivan täydellistä tavaraa. No tämä uuden sukupolven kartonki on tietenkin höttöistä kuin edellisvuoden saunavihta. Muutaman energisen sanavaihdon jälkeen löydettiin kaikkia osapuolia tyydyttävä asennusmetodi, joka minimoi kartongin repeilyt ja parisuhdekarikoinnit. Tarvitaan siis rakennusteline, johon mahtuu kaksi henkeä kerrallaan, KUNNON nitoja ja assari, joka kannattelee rullaa Isännän laittaessa aina aivan liikaa niittejä paperiin. Ja tästä tulee tietenkin muistuttaa joka ikisen palkin kohdalla, jotta saadaan Isäntä oikein mukavalle tuulelle. Jostain syystä tämä työvaihe on ollut erityisen intohimon tuulia nostattava projekti, muutaman kerran on herrasväki lähtenyt työmaalta varsin teatraalisissa merkeissä eri suuntiin nenä solmussa. Tosin tähän on saattanut vaikuttaa myös eräät muuttuvat tekijät, joista lisää toiste.

Mutta takaisin asiaan. Nyt astuu kuvaan ilmansulkupaperin muoviverkoitukset yms. Helpottaa huomattavasti asennusta, sillä voisin kuvitella, että muoviverkko estää paperin holtittomat repeilyt ja reikiintymiset. Noh, mutta koska mitään nyt ei kannata tehdä helpomman kautta niin näillä mennään.

 

MIltei valmis rimoitus. Oranssinruskea paperi oli taivaallista vanhaa kartonkia, katossa käpristelevä ääliöpaperi modernia remonttimoskaa.

 

Toki sen minkä säästää halvemmassa paperissa, joutuu osittain korvaamaan tiheämmässä laudoituksessa, yleensä riittää 40-60cm välinen etäisyys mutta, koska höttöpaperi niin päätettiin laittaa 20cm välein laudoitus. Täytyy sanoa, että ihan hieman jännitti puhaltaa villat yläpohjaan, kun saatoin jo sieluni silmin nähdä kuinka paperit repeilevät lautojen välistä ja sitten saataisiin purkaa koko sadan neliön torttu ja aloittaa alusta. Ovat kyllä vieläkin kestäneet esimerkillisesti.

Loppusanoina en voi liikaa tähdentään HYVÄN NIITTIVEHKEEN tärkeyttä. Tähän projektiin niitä meni kolme. Kyllä, kolme. Ensimmäinen nitoja oli tehnyt jo hyvää työtä muutamana aikaisempana kesänä pellavariveen ja ties minkä virallisena kiinnittäjänä. Tässä projektissa Isäntä pääsi manaamaan ja kiukuttelemaan ihan huolella sillä niittisankari joko sylki niittejä kolmen kappaleen sarjamöhkäleena tai sitten ei suostunut niitä suoltamaan yhtäkään. Noin viikon nalkuttamisen jälkeen Isäntä vihdoin uskoi, että ehkä ne niitit, jotka hän oli ostanut marketista mututuntumalla, eivät ehkä olleetkaan oikean kokoiset sillä vastaavaa ongelmaa ei kyllä ollut viime kesänä. Suuressa yhteisymmärryksessä kurvattiin paikallisen halparautakaupan pihaan, vetäistiin ilmaislauantaigrillimakkarat pihalla ja sukellettiin nitojan kanssa niittiosastolle. Ja kuinka ollakaan osoittautui, että niitit olivat kuin olivatkin olleet himpun liian pienet arvon niittivehkeeseen. Uusien uljaampien niittien kanssa sitten kassan kautta äkkiä kotiin ja hommiin. Seuraavana päivänä, kun projektia piti taas jatkaa tultiin siinä sitten huomanneksi, että makkaraövereissä ja niittihurmoksessa oli itse niittivehje sitten ilmesesti unohtunut markettiin. Eli nyt oli sitten oikeita niittejä mutta ei sitä nitojaa. Sen sijaan, että sitä oltaisiin sieltä marketista ruvettu etsimään, todettiin että ostetaan uusi. Olihan se jo muutenkin miltei hajoamispisteessä. Isäntä oli sitten mennyt ihan  oikeaan rautakauppaan ja ostanut sieltä mielestään ensiluokkaisen nitojan. No tämä nitoja toimi ehkä sen puoli päivää kunnes lakkasi kokonaan toimimasta. Ja taas ostoksille. Tällä kertaa mentiin sekatavaramarkettiin, josta ostettiin ihan Rapid-merkkinen sinkiläpistooli, se vihreä. Se on sitten toiminut kuin junan vessa. Vahva suositus. Ja loppu se isännänkin huuto ja mekastus. Ainakin tämän aiheen tiimoilta.

 

Siinä kunnon tussari!