Jes! Vihdoin on päästy rakentamaan taloa! Koska kaikki, mikä ei ole hirttä ei ole taloa. Meinasi unohtua koko homma lätistessä menemään kaikesta muusta. Noh. Täälä sitä ollaan Isäntä, minä, hirsikärry ja takavasemmalla keppejä ja pellavanauhaa silppuava koira. Hirsiä on kärrätty mäkeä ylös ja puntattu sokkelin päälle jo muutaman viikonlopun verran. Möllien siirtelyä ollaan harrastettu sen verran monta kertaa aikaisemmin, että alkaa menemään jo rutiinilla. Ennen operaation aloitusta Isäntä vietti muutaman viikon viilaten jotain mutterinpätkää, jotta saatiin puukairan terä sopimaan laastivatkaimeen ja tehtyä tapinreikiä hirsiin. Kyseinen vempele pitää aika vinkeää ääntä, kun isäntä poraa. Kuulostaa lähinnä ulvovalta käsilaukkukoiralta.
Meidän talo. Siis meidän talo. Kuulostipa se hyvältä, vielä kerran: Meidän talo on näköjään rakennettu kahdessa osassa. Vanha puoli, jossa lymyää puolikkaan tenniskentän kokoinen kyökki on tehty todella hyvin ja pikkutarkasti. Pikainen netti-imurointi paljasti, että salvokset sillä puolen ovat lukkonurkkatyyppiä, tuota salvosten aatelia. Ja ei voi kuin ihailla sitä taitoa millä nämä hirret on veistetty ja yhteen sovitettu.
Keittiön kulman lukkosalvos. Tuota jaksaisi tuijotella vaikka kuinka pitkän.
…paitsi, jos isännältä kysytään.
Tämä oli kyllä etukäteen odotettavissa. Mies, joka tuppaa tekemään millimetrin tarkkoja tiiliseiniä on aika lähellä hysteriakohtausta, kun varastossa hieman kiertymään päässeet hirret eivät ota oikoakseen ensi yrittämällä. Heti ensimmäisessä varvissa oli sellainen sankari, joka oli jossain vaiheessa onnistunut kiertämään itseään akselinsa ympäri niin, että sarvipöllökin olisi kadehtinut. Isäntä oli lähinnä yksi pieni kävelevä kirosana. Onneksi ylöspäin mennessä hirret tuntuvat olevan yhteistyöhaluisempia ja kehikon kasaaminen sujuu nopeammin. Tällä hetkellä ollaan viidennen varvin kohdalla ja mennään hartiakorkeudella. Välillä vähän naurattaa, kun katsoo edessä kohoavaa hirsihorisonttia ja tajuaa, että näitä tässä on kaksi kakopäätä pistänyt pinoten puhtaalla lihasvoimalla. Toki apuvälineinä ovat vanha tuttu hirsikärry ja uusimpana tulokkaana hirsirulla, jonka isäntä hitsasi kasaan muutama viikko sitten. Asiaan kuuluen itse alussa naureskelin värkille ja isännän päähänpistoille ja vietin aikaani väittelemällä Isännän kanssa pulikan toimintakykyisyydestä. Noh, rulla toimii ja isäntä on maireana kuin paavi pääsiäisenä. Rulla sujautetaan hirren alle helpottamaan hirren työntämistä ulos varastokasasta. Sitten kärry alle ja pinoamispaikalle.
Rulla työntouhussa.
Hirsien punttaaminen paikoileen on lopulta aika yksinkertaista. Yksi pää hirrestä hilataan kerrallaan ylös ja, kun molemmat pää on saatu ylös hirsi pyöräytetään paikoilleen. Sitten puumoukarilla taotaan hirsi sijoilleen, porataan tarvittavat tappireiät, tapit paikoleen ja nidotaan uusi pellavanauha hirren päälle ja seuraava hirsi. Tosin välillä tuntuu, että isäntä hoitaa punttaamisen ihan keskenään ja meikäläinen vaan roikkuu mukana ja fiilistelee, että onpa tämä helppoa. Nyt ollaan jo päästy ikkunoiden alareunaan asti ja homma helpottuu ainakin siltä osin, että enää ei tarvitse punnertaa 8 metrisiä pöllejä. Se on ihan tervetullutta tässä vaiheessa, kun hirsiä kurotellaan jo sinne kahden metrin korkeuteen.
Hirsi puolimatkassa. Pientä pintaremonttia. Kuvassa näkyy myös ystävämme hirsikärry, jota Isäntä uhkasi ruveta myymään sarjatuotantona.
Tässä seuraava vaihe toisaalta, tuosta hirsi kipataan paikoillen.
Isäntä pilkillä.
Isäntä kairaamassa tappireikää.
Tappipora.
Siinä se tappi.
Nitojana on muuten lapsuudenkodista tuttu fiskarsinoranssi Suur-Emännän nitoja, joka on naksuttanut menemään varmaankin 70-luvulta saakka. Varsinaista historian lehtien havinaa työmaalla siis monessakin mielessä.
Nitoja ja pellavanauhaa. Sitä on sellainen 1,4km.
Nitoja ja sen paras kaveri, pellavanauharulla. Nauha maistuu muuten pahalle.
Jos vanha siipi on hirsikäsityötä parhaimmillaan niin uusi puoli on kuin vanha kunnon Lada. Taloa on selkeästi jatkettu jossain vaiheessa kierrätystavarasta eikä turhan ryppyotsaisesti. Salvokset ovat varsin väljästi tehtyjä lohenpyrstöjä ja suora on varsin suhteellinen käsite. Ja isäntä on tietenkin onnesta soikeana.
Uuden puolen lohenpyrstöä.
Hirsienpystytystyökalut. Eipä tässä ole muuta vielä tarvittu.
Isännän vasara. Kädensijassakin oikein kaiverruksia. Tuolla mäiskitään hirsiä paikoilleen. Yllättävän kevyt.
Työnäyte. Käsittelyssä tämän hetken pistepörssin levein hirsi. Palttiarallaa 40cm.
Tämän viikonlopun jäljiltä on lähinnä hanuri jäässä hirsien päällä istumisesta ja koko kroppa puolukkasurvosta. Sen lisäksi, että hirsien kanssa painiskelu käy ihan omasta olympialajista lisäkertoimia tuo pelkkä oman ruhon liikuttelu temppuradalla. Mitä korkeammalle hirret nousevat sitä korkeammalle saa viskata koipeansa, jotta itsensä saa kammettua hirsiseinän päälle. Jos talon sisältä joutuu noukkimaan esimerkiksi sinne pudonnutta pellavanauharullaa tai hirsimoukarista lentänyttä nuppia, on takaisin päästäkseen kiivettävä jo kaksimetrinen seinä. Ja tätä rallia edestakaisin 9 tuntia päivässä. Varsinainen aikuisten leikkipuisto. Lisäksi seinältä toiselle liikkuminen suoriutuu irrallisia, epäilyttävän notkolle painuvia lankkuja pitkin tai hirsien vierestä pilkistävää naurettavan kapeaa sokkelinreunaa hivuttaen. Jotta tämä onnistuu on tukea otettava hirsistä aika lailla D-kirjaimen kaltaisessa kaaressa roikkuen. Ja eteneminen tapahtuu valonnopeudella. Isäntä jo tänään manasi hämähäkkimiestä paikalle sutiessaan olematonta sokkelinlisua edestakaisin.
Kävelylankut. On joo turvallisuusmääräyksien mukaiset.
Puolikkaan kengän levyinen sokkelinsuiro. Varpaat kramppaavat vieläkin.
Jos hirsiä vasten itsensä hilaaminen alkaa ottamaan päähän, niin vaihtoehtoisesti voi yrittää sulloa itsensä ryömintäaukoista lävitse. Polviin kaivautuva sepelikerros ja turkasen matala kulkuaukko oivallinen lisä matkustusnautintoon.
Talon rakentaminen on kyllä eri vänkää toimintaa. Hyvä tekosyy olla koko päivä pihalla ja toimii niin ruokahalun nostatukseen kuin unettomuuden hoitoon. Suosittelen.
Tältä näytti tämän päivän alussa.
muutetaanksheimaalle 