0

”Treeni pukee sinua” -No entäs ne treenivaatteet?

Seuraava artikkeli ei kiinnostane miespuolisia lukijoita. Tai mistä sitä tietää, kohta puhutaan nimittäin urheilurintsikoista.

Koska julistin viime viikolla kevään alkaneeksi ja minun sanani on tässä diktatuuriassa laki, on korkea aika marssia salille ja alkaa se kesäkunnon jyystäminen vuodelle 2024. Ja tuolla punttisalin hauisviidakossa tulin vihdoin tämän viikon aikana tietoiseksi lähempänä milleniumia ostetuista urheiluliiveistä ja siitä, kuinka olisi ehkä aika hankkia uudet. Ja nyt ei ole kyse siitä, että omani eivät ole tarpeeksi hip ja pop vaan ihan puhtaasti siitä, että siellä on kohta Valvira kimpussa ellei tuo kansanterveydelle vaarallinen kapistus kohta katoa tämän maan kartalta. Yök.

Ja eikun urheilukauppaan. Tai neljään, kahdessa eri kaupungissa. Huoh. Ja voi norsun lerppa, kun voi tämäkin operaatio olla monimutkainen. Haluan siis urheiluliivit, jotka pitävät tavaran tiukasti paikoilleen teipattuna ja litistettynä, kun juoksen vetoja ja hypin niitä riivatun jännehyppyjä, kunnes oksennan. Siis sellaisia oikeaan urheiluun tarkoitettuja urheiluliivejä. Ei liene uusi konsepti?

Mars kaupoille. Ensimmäisessä liikkeessä oli lähinnä selinmakuuseen sopivia ripustuksia, niin hyvää tukea luvassa. Seuraavassa liikkeessä oli kyllä käyttämääni merkkiä mutta ainoastaan jotain uusia push-up hirvityksiä sellaisilla toppauksilla, jotka kestävät kuivua hikirääkin jälkeen ehkä kuukauden verran.

Ja miksi minä haluaisin tursottaa rintavarustuksen kaulaani, kun se hengittäminen on muutenkin vaivalloista puolen tunnin rytkyttämisen jälkeen? -vieno kysymys.

-Ai katos. Näitä ei oltukaan valmistajan mukaan tarkoitettu muuhun kuin golfiin tai pilatekseen. Ajatella.

Kolmannessa putiikissa oli jopa kivan värisiä ja tarkoitukseen sopivia kapistuksia, mutta ei tietenkään meikäläisen teepussikokoa. Jaaha.

No unohdetaan suuren kaupungin urheilupuljut ja suunnataan oman kylän pikkuputiikkiin. Siellä oli vielä sopivasti alennusmyynti päällä. Siellä tuntuu kyllä olevan alennusmyynti aina ja jatkuvasti. En todellakaan valita. Onnellisena sukelsin naisten persikan- ja vaaleanpunaiseen urheiluvaatenurkkaukseen, jossa oli hyllyriveittäin oikeata merkkiä ja vielä oikeata kokoa. Päätin kokeilla ennakkoluulottomasti myös sovelluksia, jotka etukäteen vaikuttivat ehkä hieman kyseenalaisilta.

Muutama sananen:

Ensinnäkin kannattaa mennä sovittamaan saaterin tiukkoja urheiluliivejä juuri sopivasti salinnahkeana ja hirveässä talvivaatelastissa. Jälkihiki saadaan pintaan muutamassa minuutissa. Samoin se tatti otsaan ja sitten niitä kuristuskappaleita vasta onkin hauska sovittaa, kun hiki valuu selkää pitkin ja makkarankuoreksi soveltuvat vaatekappaleet pistävät jumiin jo käsivarsien kohdalla…

Ensimmäinen kokelas. Mistähän sitä alkaisi. Kenen nerokas idea on pyöräyttää urheilukäyttöön liivit, joissa on vetoketju? Kyllä, vetoketju.

Urheiluliivien tulee olla hyvin napakat ja tiukat. Asiaan vihkiytymättömille kerrottakoon, että kangas on saakelin vastahakoista ja mahdollisimman vähän venyvää. Ainakin hyvin tehdyissä liiveissä, jotka on tarkoitettu esim. juoksukäyttöön. No yritäpä siinä pitää toisella kädellä paikoillaan liivien molempia liepeitä, jotka hangoittelevat vastaan minkä pystyvät ja samalla tapella vetoketjua kiinni toisella. Muutaman minuutin manaamisen jälkeen huomasin pienen hakasen, joka ilmeisesti oli asennettu ratkaisuksi juuri tähän ongelmaan. No sitä saakelin pientä hakasta sai sitten maanitella paikoilleen toiset pari minuuttia. Ja noin vartin irvistelyn ja äheltämisen jälkeen oli lopputulos tämä:

img_2648

Homma hanskassa. Vetoketju jäi jumittamaan siihen hakaseen…

Siihen oli varmaan syynsä miksi tämä malli oli aika roimassa alennuksessa. En saanut kirottua vetoketjua kiinni edes kahdella kädellä. Toisaalta tämän värkin kanssa tappelu käy ihan hyvästä alkulämmittelystä ja sykkeenkohotuksesta, puhumattakaan siitä verenpaineen nostatuksesta. En edes vaivautunut kokeilemaan ahtaassa sovituskopissa miltä tuntuisi tämän telaketjun kanssa päinmakuu, ei varmaan kivalle.

Kandidaatti numero kaksi. Malli oli jo lähellä, samoin napakkuus oikeata luokkaa. Kunnes päästiin kiinnitysvaiheeseen. Siis mikä insinööri näitä värkkejä oikein suunnittelee?!? Välillä meinaa mennä kotona aamun sekunnintarkka aikataulu läskiksi, kun jään jäpittämään kaksirivisen rintsikkahakakiinnityksen kanssa. No tässä mallissa niitä on vielä kaksi erillistä. Kuka neropatti oli siellä suunnittelupalaverissa sitä mieltä, että on tosi nerokas idea laittaa yhden hakakiinnityssysteemin sijaan kaksi? Ja se toinen vielä strategisesti ylemmäs juuri siihen kohtaan yläselkää, jonne ei yletä ylä- sivu- eikä alakautta.

img_2652

Nuo lerpattimet ovat siis kaksi lisähakasta, jonka kiinnittämiseen vaaditaan yksi mustekalalonkero.

 

Yleisesti olisi ihan mukava, jos urheiluliivien pukeminen ja varsinkin se riisuminen olisi edes jossain mahdollisimman yksinkertaista. Tiukkoina ja hien nahkeuttamina niitä on jo lähtökohtasesti rasittava repiä pukuhuoneessa pois päältä, ilman edellä nähtyjä lisähankaloittajia. Jos on vielä onnistunut reenaamaan käsivarret piippuun niin siitä saa aika mukavan performanssin, kun yrittää keplotella itsensä irti näistä inkvisitiolaiteista kahdella hartioista roikkuvalla pastamakkaralla.

Lopulta kainaloon tarttui se sama iänikuinen  malli, joita olen hikoillut puhki jo muutamat. Väri oli tällä kertaa vänkä, kiitos alennusmyyntien.

 

img_2660

 

Sitten pikakatsaus kevään urheiluvaatetrendeihin. Ärjy vaaleanpunainen ja persikkaliköörin oranssi ovat olleet valloillaan jo aika pitkään. Eli ikuisuuden. Koska jokainenhan meistä haluaa näyttää barbin ja vaahtokarkin risteykseltä salilla tai jumpassa jytkytessään. Myös erilaiset printit ovat hyvin edustettuina. Itse pidän väreistä ja rakastan printtejä. Normaalisti yhdistelen eri kuoseja sitä paljoa miettimättä: Kun raitoja, ruutuja ja viivoja yhdistelee tarpeeksi alkaa sekametelisoppa lopulta toimia.

Urheiluvaatteissa ehkä ei…

 

img_2658

Värikartta hallussa. Mutta onpas treenatun näköinen hanuri.

 

 

 

img_2655

Ei pysty, verkkokalvot palaa. Ja onpas treenamattoman näkönen hanuri.

 

Juup, näin. Nuo ensimmäiset persikkalikööritrikoot olisivat varmaan lähteneet alennettuina matkaan, jossei niissä olisi sama ongelma kuin 90% nykyään myytävistä reenitrikoista:

Minua ei todellakaan kiinnosta  maastavetoja röhkiessäni esitellä kalsareitani reenihousujen läpi.

 Jostain syystä nykyään naisten reenitrikoot ovat niin piukeita ja niin millin ohutta tavaraa, että niistä näkyy läpi, jos meinaa vähänkään tehdä kyykkyjä tai ylipäätänsä taivuttaa keskitorsoa yli 20 astetta. Ja kun puhun ohuesta niin tarkoita sellaista ohutta, että tunnistaa kalsareiden batman-logon ja värin, jolla se on painettu siihen hanurin kohdalle. Ja ei, en varmana mene urheilemaan kommandona. Tälläkin kertaa jäivät siis trikoot nuolemaan näppejään.

Ja tähän päättyykin keväinen raportti urheiluvaatteiden vinkeästä maailmasta. Mainittakoon, että psykedeelinen pantteripaita lähti juuri lanseeratun kevään kunniaksi kotia asti. Lienee keski-ikä lähestymässä, sillä olen huomannut viime aikoina viehättyväni eläinkuoseista jopa huolestuttavalla intensiteetillä. Grrr…

Tällä kertaa jäi käsittelemättä uudet reenikenkähapatukset, joissa kengänpohjiin on liimattu lähinnä sukkahousuksi kelpaavaa höttökangasta, joka ei tue mitään millään tavalla. Ja näillä sitten pitäisi pistellä menemään urheillen. Kiitos ei, sanoivat jalkani ja marssivat kaupasta ulos.