0

Tohtori Livingstone täällä

Venailu on hanurista. Tuntuu, että on mennyt jo kuukausi siitä kun maankaivuukone lähti pihalta ja mikään ei edisty ja kohta on jo talvi. Tosiasiassa kone lähti tasan kaksi viikkoa sitten ja hoppuilu on sinänsä aika tarpeetonta, koska rakennusrahat loppuvat kuitenkin kesken, ennen kuin pääsen sisustamaan, joten aivan sama. Kaikki paitsi sisustus on turhaa.

Nyt kun välipäiviä on tullut vietettyä useampia siinä naulojen kiskomisen lomassa, on ollut myös aikaa ruveta varsinaiseksi Livingstoneksi meidän tiluksilla. Perhosia olen viimeksi tänään jahdannut kännykkäkamera ojossa tovin, jos toisenkin. Ja en tiedä johtuuko siitä että ollaan radon-alueella vai syövätkö perhoset pellolta lannoitetta, mutta ovat ihan järkyttävän isoja. Lapsuuden muistikuvissa nokkos- kaali- ja sitruunaperhoset olivat kyllä todella paljon pienempiä. Lisäksi ovat ihan samperin nopeita, saa juosta ihan kunnolla perässä, jos meinaa ehtiä räpsiä kuvia.

 

20150525_181829

Tämä kaveri tarttui kirjaimellisesti hihaan pari päivää sitten, en ole kyllä ikinä nähnyt näin isoa veijaria livenä.

 

Tämän päivän bongaus, vähän on jo reissussa rähjääntynyt toveri.

Tämän päivän bongaus, vähän on jo reissussa rähjääntynyt toveri.

 

Näin myös kivan värisen kuoriaisen. Tuota kuvasin kuin parastakin katemossia koska kännykkä ei osannut tarkentaa oikeaan paikkaan ensimmäisten kahdenkymmenen kuvan aikana. Pitkään ja kiltisti se kyllä poseerasi, mönkijä.

 

20150628_191254

Kiva viitta.

 

Pelipanokset kovenevat ja kertoimet kasvavat sissileirillä. Jossei muuten ole tarpeeksi haastavaa säätö, niin nyt saapui kehiin myös itikkaninjat. Kooltaan ovat nekin ihan liian isoja. Ja niitä on paljon. Jotenkin ehdin jo tuudittautua siihen ihanaan uskoon, ettei niitä täällä maaseudun rauhassa olisi ollenkaan. Tietty jotain johtopäätöksiä olisi voinut tehdä lukemattomista Raid-purkeista, ja savukierukoista, joita on viljelty edellisen omistajan aikana pitkin tonttia aina huusia myöten.

Autotiellä saa varoa elukoita ihan kunnolla, toissapäivänä orava juoksi auton alle täydessä vauhdissa, mutta Isäntä vannoi ja lupasi, että näki sen tulevan myös toiselta puolelta ulos. Fasaaneja maleksii tiellä harva se päivä. Erään kerran sain pysäyttää koslan kokonaan, jotta arvon herra viitsi siirtää hanurinsa meikäläisen kaistalta, eipä todellakaan pitänyt kiirettä.

Lisäksi meillä on myös pienen pieni kotilepakko, joka tulee iltaisin esiin. En ole edes yrittänyt ikuistamista kännykällä. Sen verran vikkelä kaveri. Oikean kameran laturi on siis yhä vieläkin liesussa. Odotukset on korkealla kaverin suhteen. Oletan, että se imuroi pieneen napaansa joka ikisen tonttia terrorisoivan itikan.

Satakieli on mäjähtänyt tontin vanhimman kuusen latvaan. Tainnut pelata liikaa Nintendoa, koska laulu kuulostaa lähinnä 80-luvun tietokonepeliltä. Todella hämmentävää kuunneltavaa. Muutoinkin sekä aamuisin että iltaisin maaseudun rauha on aika kyseenalainen käsite, sillä täälä tuntuu olevan täydet reivit päällä siipikarjalla: Huutavat kuin teinit toukokuun yössä. Tunnelma on kuin tropiikissa konsanaan, ilman jalkapallon kokoisia hämähäkkejä.

Muita selviä kevään merkkejä on tietty soidinlaulu, jota naapuritonteilta kuuluu. Telacetjus Motorus, eli vanha kunnon moottorisaha. Aloittaa laulunsa aikaisin keväällä ja hiljenee vasta myöhään syksyllä. Myös naapuripellolla rutkutteleva traktori on mukava lisä kevään soidinääniin.

Tänään Hurtta bongasi pihan reunalla kanin, joka sekin näytti kasvuhormoneja popsineelta. Taisi koiraltakin mennä konseptit sekaisin, kun se alkoi ensin vihaisena louskuttamaan möhömahakanille. Luuli varmaankin aluksi kissaksi. Kyllähän se sitten yritti korjata erehdyksen ja lähti jahdille. Mutta ei huolta, ei se sitä kiinni saanut.

Tohtori Livingstone otaksuttavasti kuittaa luontoraporttinsa tähän. Josko kohta alkaisi vaikka tapahtumaan asioita tällä tontilla. Loppuun vielä kuva sydämenmuotoisesta sammalpaakusta. Kyllä, minulla on tylsää.

 

20150525_150431

0

Meidän tilukset

Tässä nyt vihdoin tuo meidän mussulussu tontti ja perukoilla sauna. Tuolla tämä Kiljusten herrasväki sitten varmaan majailee seuraavat x-vuotta. Ei juoksevaa vettä, ja ulkohuussiin juostaan sitten myös talvella. Ja sen tyhjennys on muuten ulkoistettu miesväelle, vaikkei se vielä sitä tiedäkään. Ensimmäisenä rupeaa varmaan nyppimään pyykinpesukoneen puuttuminen. No tuolla korvessahan voi sitten vetää kuukauden samoissa tamineissa. Tai ilman vaatteita.

Olen niin nostalgisromantikko, että olen jo ihan mehuissa jo pelkästään tuosta saunamökistä. Se on pystytetty 50-luvulla ja on ihana. Melkein voisin jäädä tuonne asumaan.

Saunahan se siellä

Saunahan se siellä

 

IMG_2526

Kodikas olo, kun roinaa tursuaa joka tuutista.

 

IMG_2531

Tällä kuistilla minä kyttään, kun isäntä rakentaa taloa.

 

IMG_2529

Keittiö. Jes.

 

Vähän käy sääliksi, kun tämä toinen rakennus pitää purkaa. Sisäinen konservaattorini on herännyt henkiin.

IMG_2535

No siinä ny si se koiraki.

IMG_2533

La Hauvi, alias Joulukinkkuvaras

0

Tähän mennessä tapahtunutta

Kuten todettua, löysin hirsikehikon netistä ja pakkohan se oli saada, kun noin oikein tyrkytettiin.

Ei. Kyseessä ei siis ole pitkään harkittu projekti, jonka mielekkyyttä mietittiin ja harkittiin huolella. Ei kuulu tyyliin. Mies on aina halunnut rakentaa oman talon ja itse olen aina kuola valuen katsellut vanhoja pitsihuviloita. Joten tässähän on hyvä kompromissi. Perhedynamiikasta sen verran, että minä yleensä saan visioita, jotka ovat tietenkin helevetin hyviä ja mies hiihtää sitten pienellä viiveellä perässä, meni syteen tai saveen.

Tämähän oli muutenkin ihan nappiajoitus, kun tässä pitäisi samalla sitten valmistua ja tehdä seminaarityö ja diplomi ja hoitaa KAIKKI juoksevat asiat perheen ainoana suomenkielen taitajana. Sainkin meidän arkkitehdiltä vihdoin tällä kaikelle säätämiselle ihan tittelin: mä oon projektipäällikkö!

Tosiaan lokakuussa löysin kehikon ja sitä käytiin sitten tietty ihmettelemässä ja tökkimässä, jotta varmistuttiin, että se on hyväkuntoinen. Olin aika salamana liikkeellä myyjän kanssa. Oli sellanen kutina, että paras toimia nopeasti tai menee sormien nuolemiseksi.  Sitten alkoi se tontin metsästys. Pari päivää käytiin suhaamassa pitkin maakuntia eri tonttien perässä. Hintaviahan ne ovat. Itse tykkäsin jostain, mies taas toisesta. Koiralle taisi kelvata kaikki.

Sitten löytyi sattumalta netistä yksi tontti, joka ainakin periaatteessa näytti lupaavalta: tosi huokea hinta, tarpeeksi lääniä, ja tontilla jo valmiiksi 50-luvulla rakennettuja rakennuksia ja ihan pihakin, eli ei tarvitse sitten pystymettää ruveta raivaamaan jossain korvessa. Se osu kuin nenä otsaan. Naapurustossa oli vanhoja puutaloja, joten meidänkin tönö sopisi hyvin sekaan ja lääniä piisasi koko perheen egoille. Lisäksi aika iso plussa oli se saunamökki, jossa tämä Kiljusen herrasväki mitä todennäköisimmin tullee asumaan seuraavat pari vuotta.

No marraskuussa oli sitten jo tontti ja kehikko hanskassa. Tavallaan. Siinä vaiheessa tietty optimistina aatteli, että senkun pistää vaan tönön pystyyn ja katto päälle niin avot! No tässä vaiheessahan sitten piti ruveta hakemaan tontille poikkeusluparatkaisua. Kauppa siis tehtiin esisopimuksella. Eli suomeksi sanottuna lopullinen kauppa tehdään vasta kun poikkeuslupa saadaan, sillä tontti on kaava-alueen ulkopuolella ja siksi poikkeuslupa. Jaaha, no arkkitehtituttu kehiin ja hakemusta vääntämään, ennen joulua laitetaan paperit vetämään. Ja aika kuluu ja arkkitehtitutusta ei kuulu mitään. Joulu tulee. Joulu menee. Koira syö tapaninpäivänä suvun joulukinkun. PRKL!

Tammikuussa hätyytän taas arkkitehtituttua. Eipä vastaa puhelimeen. Ja tässä tullaankin sitten rakennus- sekä minkä tahansa muun projektin ensimmäiseen kultaiseen sääntöön: OTA ASIOISTA SELVÄÄ. IHAN ITE. Esisopimukseen laitettu aikaraja kaupalle alkoi lähestyä ja arkkitehtitutun näköjään nieli maa. Päätinpä siis soittaa kunnan rakennusvalvontaan ja vähän kysellä, josko sen poikkeuslupaan tarvittavan piirustuksen voisi kyhätä itse. Mies kun osaa tehdä teknisiäkin piirustuksia vaikkei titteliä asiasta olekaan. No haastelin sitten toimialanjohtajan kanssa puhelimessa aiheesta tarvitaanko sitä poikkeuslupaa siis ollenkaan, kun kyseessä on jo rakennettu tontti. No ei tarvita. Aha. Eli tästä opittiin, että ihan sama mitä välittäjät sun muut puoskarit sanoo: ota asioista selvää itse. Olihan oma isukki siitä vissiin muutamaan kertaan jo jotain sanonutkin tässä syssymmällä.

Sitten sitä rahaa jostain. Onneksi olin jo tammikuussa alottanut pankkikierroksen ja oli jo tapaamisiakin sovittu. Olin jopa väkertänyt budjetinkin ihan omin pikku kätösin. Päin seiniä ihan varmasti mutta aika näyttää kuinka paljon. Kuuteen pankkiin lähetin lainahakemukset. Kahteen pyydettiin ihan paikan päälle. Yhdestä pyydettiin ottamaan yhteyttä kun on rakennuslupa kädessä. Toisesta pyydettiin palaamaan asiaan, kun olen valmistunut ja minulla on virka. Joo, kattellaan vaikka sitten, kun jään eläkkeelle. Yhdestä pyydettiin lisätietoja, kun pyytämäni lainasumma on niin pieni. Lopuista ei ole kuulunut vieläkään. Lopulta päädyttiin tulevan asuinkylän pankkiin. Siellä oli niin mukava vanhempi isäntä, joka antoi lainapäätöksen jo seuraavana päivänä ja sen verran hyvä olikin, ettei edes tarvinnut lähteä miettimään, että otetaanko. Lisäksi sieltä sai hyvää kaakaota. Ja ihan ilmatteeksi, tavallaan.

Seuraava etappi on rakennusluvan hakeminen, ja siinähän sitä souvaamista riittää, yhä. Mutta siihen seuraavassa.