0

Minä sydän marraskuu…

Nyt, kun tämä vuodenajoista rasittavin, eli marraskuu alkaa olemaan kalkkiviivoilla, haluan minäkin tuikkasta lusikkani tähän intohimoja nostattavaan kuravelliin.

Tänä vuonna marraskuuhan alkoi varsin lupaavissa merkeissä, sen saapumista ei tajunnut edes noteerata, sillä taivaalta etuajassa tursuava lumi vei kaiken huomion. Itseasiassa lunta tuli jo niin aikaisin, ettei sitä ollut ehtinyt vielä edes kaivata. No hanget tietenkin sullaa survahtivat ja päästiin itse asiaan.

Ja ei ole mitään niin hienoa kuin vesisateinen marraskuu, kun siihen lisää vielä pihavalot, joista jokaisesta kärvähtää lamppu juuri samaan aikaan. Ja tietenkään taloudessa ei ole vaihtolamppuja saati ketään vapaaehtoista, joka jaksaisi räntäsateeseen lähteä niitä edes vaihtamaan. Tämä on tietenkin oikein kiva, sillä täällä korvessa ilman lunta tai pihavaloja  ei oikeasti ulkona näe edes tattia otsassa. Siinä sitten yrittää käsikopelolla tarpoa pihan läpi 40 metrin temppurata, jossa isomurikkainen sorapeite, jolla saa nilkat leikkauskuntoon, sirkkeli, sahapukki, lautakasa, kumollaan oleva rautapata roskien polttoon, pari sähkökaapelia, Pukeille nostettuja kakkosnelosia, puolison auto ja, jos tarpeeksi eksyy väylältä noin 70-vuotias tammi, jota voi käydä tönimässä, jos on vielä pikkaisen myöhässä. Lisätään tähän vielä salikassi ja toiseen käteen autonavain, laukku ja joku epämääräinen puuvillakassi, jotta maksimoidaan elämyksmatkailu. Ja tämä kaikki ennen kuin se työpäivä on edes alkanut. Jos tämä käy liian helpoksi, voi saman radan kokeilla juosten ja vaikka korkkareissa, jos huvittaa.

 

image

Tässä aamulla otettu kuva pihan temppuradasta, taustalla voi nähdä myös rakenteilla olevan kotimme. ❤

 

Yhtenä päivänä rupesin miettimään, että ihan oikeasti tämä vuodenajasta nillittäminen on asennekysymys. Jos vain laittaa oikeanlaiset varusteet niskaan niin kyllä se marraskuukin voi olla oikeasti ihan mahtava juttu. Näillä ajatuksilla sitten metsäkävelylle. Ja olihan siellä kivaa. Metsässä ei edes sada niin pahasti kuin aukeilla paikoilla, kiitos puiden. Ja ei se likaveden harmaa taivaskaan haitannut, sehän vain korostaa metsän vihreitä värisävyjä. Hyvä, oikein hyvä. Ja juuri, kun ajattelin pirtissä kuivatellessani saavuttaneeni zen-munkkimaisen valaistuksen aiheesta marraskuu, päätin lähteä vaihtamaan lintujen talipallot uusiin.

Jos puhutaan sitten virheistä. Niistä eeppisistä. Sitä manaamisen määrää, kun pihalla yritin pysyä pystyssä mutavelliin uppoavilla, huojuvilla A-tikkailla, koska se ihrapallohan piti saada sinne oikein korkealle oksalle, jotta sen näkee sisältä asti. Tässä vaiheessa alkaa tihkusade ja mukava sivutuuli. Siinä sitten yritän sahata pokasahan terällä edellistalven räikeän värisiä muoviverkkoja irti, koska eiköhän olisi jo aika nekin ottaa irti ennenkuin omenapuu rupeaa näyttämään yhdeltä isolta neonväriseltä verkkosukkahousulta. Ja saksiahan ei kannata sisältä hakea, koska se nyt vaan olisi liian helppoa. Samalla yritän umpijäätyneillä sormilla avata vuoden verran vettynyttä puuvillanarua umpisolmusta, koska koko taloudesta ei löydy minkään laitoksen narua ja USB-kaapelin käyttö lintujen ruokintaan olisi vain niin monella tapaa väärin. Siinä tempollessani onnistun vielä heruttamaan omenapuusta vedet niskaani, josta ne iloisesti rallattelevat tiensä paidan alle. Tämän lisäksi maailman liukkain talipallero päättää livetä maankamaralle ainakin kolme kertaa yrittäessäni saada sitä riivatun laitosta sidottua puunoksaan kiinni.  Ja kun ensimmäinen operaatio on vihdoin ähkimisen ja kiroilun saattelemana suoritettu, on aika siirtyä seuraavan puun luo toistamaan sama proseduuri.

 

 

image

”Tarjoilija, lisää ihraa kiitos!”

 

Jaa, että mitä mieltä olen marraskuusta?

Ensi vuonna tähän talouteen hankitaan lintulauta.

 

 

0

Elonmerkkejä raksalla

Raksa etenee jälleen! Myös henkilökohtainen kevätkooma on vihdoin seivästetty. Kummasti sitä ei tajua olevansa kävelevä zombi ennen kuin loma alkaa ja joku irrottaa kouluparistot hanurista. Isännällä saattoi olla asiasta jotain vainua muutaman känkkäränkkäkohtauksen perusteella, joita kuunteli stoalaisella tyyneydellä, kunnes katosi ulos hoitamaan akuutteja pihahommia. Kun vihdoin keväthelteet on löllytty sisätiloissa niin taas pirteänä kattella kesäsateita ikkunasta.

 

20160518_190636

Kattotuolikeiju oli tuonut päivän aikana tavaraa tontille.

 

Kattotuolit saatiin tontille tuossa toukokuun puolella mutta hirsikehikon yläreunan viilaaminen tasaiseksi oli sen verran hidasta, että kattuoleja päästiin nostamaan paikoilleen vasta kesäkuun puolella. Isäntähän oli sitä mieltä, että ne nostetaan ite eikä mitään nostureita pihaan. Päästiin kuitenkin yhteisymmärrykseen, kun löytyi riittävän huokea hiiappi-kuski, joka suostui saapumaan paikalle myös lauantaina. Ja kuten tämä litimärkä nosturikuski totesi urakan jälkeen: Jos pitää ruveta nostamaan kattotuoleja niin siinä on 97% todennäköisyys, että sataa. Ja sitä vettähän tuli. Ylläripylläri. Hyvä uutinen oli kuitenkin se, että tästä urakasta puuttui se 30m/s tuuli, ukkonen ja rakeet, jotka kuulema yleensä kuuluvat nostopakettiin.

 

20160618_095852

Tuolinosturi saapui tontille ja käskystä myös sade.

 

20160618_101618

Tuoli ja märkä Isäntä.

 

20160618_112843

Taivaalta sataa vettä ja puukehikkoja.

 

Nosto oli lopulta nopea urakka. Isäntä talon toisessa päässä ja meikäläinen toisessa, akkuruuvari ja vasara kourassa. Ja sitä mukaan kun tuoli nousi, ruuvattiin se kulmarautaan kiinni ja naulattiin vinottainen apulauta hirteen ja kattotuoliin, joka pitää tuolin suorassa ensi hätään. Puolitoista tuntia myöhemmin näytti tältä:

 

20160618_115322

Sade tietenkin hellitti hieman nostourakan loputtua…

 

20160618_114546

 

20160619_160844

Tämä näky sai pieneen päähän idean koko yläkerran päädyn kokoisesta lasi-ikkunasta. Ehkä sitten jonain päivänä. Jos vaikka joskus tulisi sadepäiviä? Voisi ihan ikkunasta kattella ja ryystää teetä.

 

20160619_163528

Vänkiä jatkumoita.

 

Isäntä on ollut kestohepuleissa kattotuolien jälkeen, illat lukee sängyssä piirustuksia ja suunnittelee rakennustelineitä käytettyihin kirjekuoriin. On kuulema sen verran innoissaan, kun talo etenee ja raskaimmat työvaiheet ovat ohi. On siinä ihan perää miksi pidetään harjannostajaiset, on se hienoa, kun vihdoin talo näyttää talolta. Tavallaan. Eilen illalla Isäntä totesi, että seuraavalla kerralla ei kyllä rupea rakentamaan yksin hirsikehikkoa. Ihan ehkä ymmärrettävää. Lohdutin sillä, että ensi kerralla saa rakentaa kivitalon, jota on aina himoinnut. Kunhan se on sellaisessa paikassa, jossa vuoden keskilämpötila on +20, eikä sada. Ikinä.

Nyt seuraa katon jäykistystä ja tuentaa. Isäntä heiluu nykyään siellä +4 metrissä ja itse olen sirkkelimestarina alhaalla. Lankkua tuohon mennee puolen kilometrin verran.

Muutoin myös tontilla on tapahtunut. Vanha drinkkibaari sai kyytiä ja samoin homehtunut leikkimökki. Rakennusvirastolta tuli vihreätä valoa uuden, ehomman hirsidrinkkibaarin suhteen, joten ehkä vielä jossain vaiheessa päästään eroon tontilla rötköttävistä hirsistä.

 

20160419_195228

Ja kattohan siitä drinkkibaarista piti saada ehjänä halkovaraston peitoksi. Ei onneksi paina juu ei. Prk.

 

20160419_195851

Hyvästi akuankkatapetti. Harmi, jos ei olisi katto joskus romahtanut sisään niin olisi varmaan välttynyt purkutuomiolta.

 

20160522_135802

Leikkimökin kohtalon hetket.

 

Leikkimökin sisältä löytyi myös vanha lelulaatikko täynnä aarteita

.20160501_132302

 

…ja hämmentäviä kavereita. Hmm. Niin no.

 

20160501_132454

Ja tämä on ihan oikea nukke, ei mikään lastenhuoneen Frankenstein-kokeilu.

 

Olemme myös saaneet uuden seurapelin tontille, nimeltään Hanskabingo. Jossain vaiheessa manasin, kun töihin ryhtyessä ei löytynyt yhtään rukkasta mistään. Tai jos löytyi niin olivat tietenkin kaikki vasemman käden hanskoja. Ja syyttävä kirahvi suunta kaulansa kohti Isäntää, jolla on aina niin ihastuttava tapa levitellä tavaroita pitkin pihaa ja jättää ne sinne hautautumaan lumen alle. No nyt, talven kadottua ja säiden lämmettyä on tiluksilla voinut pelata hanskabingoa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan peli etenee niin, että pihalta kun löytää hanskan se kiikutetaan saunaan kuivumaan. Parhaiten hanskoja löytää ihan mistä tahansa: halkopinosta, pressujen alta, metsästä, vesisaavista, nostoliinojen seasta tai ihan mistä vaan mikä ei satu olemaan sisätila saati hanskakori. Voittaja on tietenkin se, joka ensimmäisenä löytää parin jo olemassa olevalle hanskalle ja huutaa heleällä äänellä BINGO. Allekirjoittaneen saldo lähenee jo +7 löytynyttä yksilöä eikä yhdelläkään ole vielä paria?!? Voittokinnasta metsästäessä…

 

20160619_184741

Näitä on. Monta.

 

Sitten asiaa naulaamisesta. Itse myönnän kuuluvani siihen urporomanttiseen kansanryhmään, joka pienessä kerrostaloluukussa haaveilee asuvansa maalla ja kasvattavansa lampaita ja nikkaroivansa kaikkea pientä ja hyödyllistä vasara kourassa. No nyt on nikkaroitu. Kattotulit piti naulata ankkurinauloilla (lue minimulkeroilla) kiinni kulmarautoihin. Ankkurinaulat ovat siitä veemäisiä, että niitä saa mäiskiä ihan itkuraivareden intensiteetillä, jos meinaa saada uppoamaan kantaa myöten. Nämä ovat siis erikoiskavereita, jotka eivät väänny rasituksesta ja varmasti tähän liittyen myös työläitä naulattavia. Kun vielä mäiskinätila on välillä se 40cm niin muutaman kulmaraudan jälkeen on vasarakädellä äitiä ikävä. Että sellaista nikkarointia.

 

20160621_104917

Nngh. Ei satu ei.

 

 

0

Kattopiirustuksia odotellessa…

Tukka meinaa lähteä päästä kun tulee katseltua välillä ikkunasta pihalle. Siellä sataa vettä! Taas kerran. Tulee vähän liian nopeasti viime kesä ja raamatullinen vedenpaisumus mieleen. Pumppua rassaa jo valmiiksi ja nyt on vasta huhtikuu.

Raksalla ollaan siinä vaiheessa, että lumen sulaminen on paljastanut kaikki viime kesältä levälleen jääneet lauta-, romu- ja roskapinot. Niitähän riittä. Ihanaa. Itse talo alkaa olla jo siinä vaiheessa, että viimeinen hirsi odottaa noustamista. Ja ne olisi sitten siinä. Ylimääräisiä hirsiä jää sen verran, että päätettiin rakentaa pihalle uusi aitta. Pikapuhelu paikalliseen rakennusvalvontaan varmisti epäilyni, että uusi drinkkibaari nousee tänä kesänä hirsistä vanhan lahonneen tilalle. Ja pelkällä ilmoituskaavakkeen voimalla. Jes! Viralliselta nimeltään se siis on aitta, vaikka tulette sen tuntemaan drinkkibaarina. Mainittakoon, että rakennusvalvonnan setä on aivan mainio. Kyseessä on kunnon hidastetulla vaihteella toimiva vanhan liiton tarkastaja, joka miettii ja pohtii asioita pitkään ja puhuu venyvällä, takakenoisella äänellä. Ihan kuin puheuessaan rötköttäisi jatkuvasti toimistotuolillaan takakenossa.

 

20160408_165836

Pitäisiköhän ilmoittaa Suomen kaunein piha-skabaan? Voittaja-ainesta.

 

20160414_181006

Takavasemmalla purkutuomion saanut drinkkibaari. Etualalla Ronaldo valmistautuu vapaapotkuun.

 

20160410_154119

Nämä kaikki hirret siis jäivät yli. Isäntä lupasi askarrella niistä aitan.

 

Nyt lähinnä odotetaan niitä rakennepiirtäjän loppupiirustuksia, jotta saataisiin kattotuolit tilattua. Tässä myös syy miksi hirsiä jäi yli aitallisen verran. Homman nimihän tässä modernin rakennushapatuksen luvatussa maassa on, että talon omaa vanhaa kattorakennetta ei voida käyttää, koska sen kuormituskykyä ei ole laskettu. Olkoonkin, että se on hommansa hoitanut viimeiset 100-v. Nykyisten vaatimuksien mukaan jokaisen kattotuolin lavan pitää kestää pienen henkilöauton verran painoa. Koska volkkareita ja rättisitikoitahan taivaalta tippuu harva se päivä. Hirsiä siis jää käyttämättä, koska ylimpiä varveja ei laiteta modernien kattotuolien vuoksi. Ja rakennusteollisuus taas kiittää ja kuittaa. Nyt on siis myös pihallinen kattovasoja sun muuta tilpehööriä ylimääräisenä. Niistä olisi tarkoitus rakentaa suuri humppateltta ensi kesän juhlia varten, mutta siitä tuonnempana.

Isäntä oli tänään käynyt elämänsä parhaassa rautakaupassa. Naapuripitäjän entinen traktorimyymälä, joka myy nykyään myös työkaluja sai huippuarvostelut. Siellä oli kuulema heti kärkeen isketty kahvikuppi kouraan ja mikä sen parempaa, kun ryystää höyryävää kahvia, kulkea hyllyrivien väliä ja hypistellä samalla työkaluja. Kuulema. En ihan saa kiinni asian nerokkuudesta.

 

20160419_131132

Isännän uusin löytö raksakaupasta. Näillä kuulema tehdään itse ruveja. Tai ruuville kierteitä…Ihan nättejä.

 

Aina sanotaan, että talon rakentaminen pitää kuulema aikatauluttaa. Niin ainakin toitottavat kaikki rakennusaiheiset ohjelmat. Muuten ei kuulema tule ikinä valmista. Käskystä hankittiin tässä tälle projektille kunnon loppukirittäjä, sillä ensi kesänä pitisi olla niin pelikunnossa talonturjakkeen, että pihalla tanssataan häitä. Talon rakentaminenhan menee jo niin rutiinilla, että pitää näköjään haalia uusia projekteja. Katsellaan sitten ensi keväänä, että pistetäänkö rakennusurakoitsija vai päivämäärä vaihtoon. Isäntä haluaa kuulema mennä naimisiin hämähäkkimieheksi pukeutuneena. Suur-Emäntä totesi siihen, että hän ei sitten tunne häissä sulhasta. Itse uhkailin jo meneväni naimisiin farkuissa, niin hirveä oli käynti ensimmäisessä häärytkyputiikissa. Myyjä suoraan Kyöpelinvuorelta. Hyrr.

 

IMG-20160401-WA0005

Saisiko kiitos lisää tylliä? Ja kermavaahtoa?

 

Muutoin tontilla ei tapahdu kummia, ensimmäiset perhoset on bongattu ja grillikausi avattiin viime lauantaina kaupungista saapuneiden apujoukkojen innoittamina. Sisällä paleleminen on vaihtunut sisälle kulkeutuvan hiekkavuoren kiroamiseksi. Kyllä maalla on ihanaa!

 

Lauantain aamupiirretyt.

Lauantaina lapset katsovat aamupiirrettyjä.

 

20160416_175736

Drinkkibaarin tyhjennys purkua varten. Nyt tavarat majailevat liiterissä.

 

20160416_192849

Pöydästä löytyi petolintu.

 

20160416_173434

Lauantaina saatiin liiterin kaikki törkylahot klapinrippeet raivattua liiteristä. Seuraavaksi drinkkibaarin huonekalut sisään.

 

20160416_171404

Työssä hyödynnettiin jälleen lapsienergiaa.

 

20160416_170056

Nuorison keräämä aarrepöytä. Pisteet asettelusta!

 

20160416_185050

Kodittomat ry

 

20160416_173635

Patagrilli.

 

20160416_173702

Pitopöytä ja el camarero

 

20160410_155012

Siinä se on. Viimeinen hirsi odottaa lähtölaskentaa.

 

2

Viime viikkojen tapahtumia

Kaksi kuukautta koulua takana ja meikäläinen alkaa olemaan aika kaluttua tavaraa aamuheräämisien ja iltariekkumisien jäljiltä. Isäntää käy vähän sääliksi, kun reppana riepu joutuu elämään räjähdysvaaran vaikutuspiirissä. Pientä väsymystä ilmassa. Oli yllättäen Isäntä aika mielissään, kun yksi viikonloppu oli meikäläisellä ääni poissa paikallisflunssan vuoksi.

Tontilla on päälipuolin tapahtunut aika vähän, mutta pinnan alla on möyhitty monen kymmenen metrin verran. Muutama viikko sitten tontille lyllersi viimein kaivonporauskone maalämpöpumpun reikää kaivamaan. Ja jottei mikään menisi heti ykkösellä oikein niin saatiin muutama tunti ähveltää menemään, jotta saatiin masiinalle vettä porakaivosta. Vettä tarvitaan kaivuuseen liukastimena, jottei pora hirtä kiinni maan uumenissa. No kun vesi saatiin lopulta kytkettyä kaikkien irronneiden letkunpätkien uudelleenkiinnityksen jälkeen, alkoi tuota elämän eliksiiriä tulemaan sitten joka suunnasta. Taivas nimittäin repesi niin, että kastuin läpimäräksi alle viidessä minuutissa. Vähän kävi sääliksi kaivuripoikaa, joka joutui kökkimään masiinan vieressä koko sateen ajan. Itse karkasin kissanaisen ketteryydellä sisätiloihin. Kaivo porautui lopulta siinä aille 5 tunnissa. Reikä on sen 109 metriä syvä ja sillä pitäisi sitten lämmittää koko tönö jonakin päivänä. Päällepäin maan alle piilotetusta aukosta ei kieli muu kuin sokkeliin lätkäisty metallilevy, joka kertoo kaivon paikan. Päästiin siinä mielessä halvalla, että peruskallio tuli vastaan jo 1,5 metrin kohdalla. Joissain paikoissa saa kuulema kaivaa liki 30 metriä maata ennen kuin kosahtaa kallioon. Ja kun jokainen multametri maksaa n. 30€ kipale niin voi laskea, että tulee ihan hulppeasti lisähintaa kaverille.

 

20150918_100036

Sieltä se kone lylleröi. Vasemmalla porauksen jäteliejusäiliö.

 

20150918_102233

Siinä se poksutti muutaman tunnin.

 

20150918_144114

Maailman suurin jakoavain. Oli kyynärvarren mittainen.

 

Maatäytöt on lähes valmiita. Ainakin siihen kuntoon on sokkelin ympärys saatu, että hirsien latomisen voi sen puolesta aloittaa. Männä viikolla isäntä askarteli myös viimeiset valumuotit sokkelin kulkuaukkojen päälle sekä uuninpohjan ja kuistin lattiavaluihin. Betoniauto kutsuttiin jälleen paikalle, koska todettiin, että tulee saman verran hintaa, kuin jos itse rupeaisi myllyn kanssa leipomaan. Viime kerralla, kun betonia valutettiin anturamuotteihin sattui kohdalle todella leppoisa kuski, joka jutteli niitä näitä ajan kulukseen ja betonitkin laski niin siististi, että olisi isoäidillekin kelvannut. Tällä kertaa oli uusi kuski ja sillä oletettavasti kiire kotia, olihan kellokin jo melkein kolme. Betonia tuli nimittäin tuutista sellaista vauhtia, että alta pois. Itse yritin jotenkin vibran kanssa ehtiä perässä tökkimässä betonivuoria tasaiseksi, kun isäntä meni jöötin kanssa edeltä. Hikihän siinä tuli. Betonia lenteli varmaan kolmannes pitkin sokkelin seiniä ja soratäytteitä. Loput ylijäämäbetonit kuski runttasi mitään kyselemättä sokkelin sisälle, josta sitä oli sitten oiken mukava yrittää lapioida pihalle. Ei nimittäin paina tuo tavara yhtään, ei.

 

20151004_140227

Isäntä värkkää betonimuotteja.

 

20151005_155623

Siihen runttasi kuski loput betonit. Onneksi ei ollut enemmän. Ja onneksi isännällä sattui olemaan muovikäärettä juuri tuossa lojumassa. Muutoin olisi kinttaantunut sepeliin.

 

20151005_153558

Ja Koira tietenkin otti ja hyppäsi märkään valuun. Ilme oli kyllä näkemisen arvoinen. Harmillisesti en juuri siinä hetkessä vibran kanssa heiluessa ehtinyt ikuistamaan hetkeä.

 

20151005_155615

Uuninpohja.

 

20151005_162223

Kuisti.

 

Isäntä oli myös muutaman päivän sairaslomalla mystisen viruksen takia. Taisi olla hetkellinen työallergia-kohtaus. Ei kuumetta eikä ees flunssan oireita. Myöskään lekurin verikokeissa ei löytynyt mitään. Silti oli kuin jyrän alle jäänyt puolen viikkoa. Eli ei se Isäntäkään ihan loputtomiin jaksa veuhtoa. Kolmen päivän sairastamisen jälkeen sänky näytti lähinnä siltä, että Senyor Dalí olisi käynyt visiitillä.

 

Kuin kaksi marjaa…

20150924_215538

1379

 

 

0

Ai kato, tänään sataa…

Tulipa tässä mieleen eräs kesäpäivä muutama vuosi sitten Etelä-Espanjassa. Oli pilvistä. Siis sellaista pilvistä, että aurinkoa ei näkynyt. Ja koko kylä ulisi, että onpa kauhea keli, että oikein masentaa. Ahdistaa. Ei jaksa tehdä mitään. Siellä kun ei olla totuttu niin huonoon kesäsäähän. Kyseistä säätä kesti päivän.

Jos ette siis tiennyt niin täälä sataa, jatkuvasti. Isäntä laskeskeli, että tähän mennessä sade on viivyttänyt rakennushommia kolmisen viikkoa. Tälläkin hetkellä sataa. Luulen, että Kellyn Genekin potkisi jo tässä vaiheessa lyhtypylväitä ja puisi nyrkkiä lätäköissä hyppimisen sijaan. Aikataulujen suunnittelu saati noudattaminen on aivan turhaa. Eräs ystäväni ehti jo haistattamaan Forecan täsmäsäälle sosiaalimediassa, yhdyn mielipiteeseen. Ihan sama mitä lupaavat, yleensä tulee päinvastaista. Suunnittelepa siinä sitten viikon työlistaa.

Isäntä kärsii säiden takia varsinaisesta Dr Jekyll & Mr Hyde syndroomasta. Jos pihalla ei pääse tekemään mitään sateen vuoksi niin herra on kuin paraskin persauksiin puraistu ahma, ja nenä aivan solmussa. Aurinkoisella säällä lentää sekä laasti että läppä ja harkkopinojen välistä voi kuulla epämääräistä flamencoulinaa, kun isäntä rallattelee menemään tyytyväisenä. Noh, ne aurinkoiset päivät voikin sitten laskea vasemman käden sormilla.

On tässä kyllä jo saatu jotain aikaankin, perustuksista on muurattu jo selkeästi yli puolet. Olisi varmaan jo valmis viikko sitten, jollei sataisi. Itsekin olen päässyt heilumaan laastikauhan kanssa, samanlaista töhkää, kuin vähän tukevampi piirakkataikina. Aika lähellä nuolijan kanssa heilumista. Välineet vain isompaa eli painavamaa kaliiperia. Leivonnaisharrastuneisuudesta on siis tässä vaiheessa hyötyä.

 

20150704_212211

Olin päivän poissa. Tämä ilmestyi sillä välin. Sieltä se taloa punnertaa, näköjään ilman emännän neuvontaakin.

 

20150705_131800

Vaarin kauhalla tulloopi hyvä talo.

 

20150705_125434

Päätettiin hyödyntää maailmallakin trendikästä lapsityövoimaa.

 

20150713_181859

Tänään paistoi aurinko. Ainakin 25 minuuttia.

 

20150705_133624

Työnjohtaja. Isäntä ihan itse teki.

 

Sadepäivinä on hyvä tehdä taustakartoitusta. Sunnuntaina käytiin tutkimassa Metsäkylän Navetan varastoja Hattulassa. Sieltä varmaan pitää hakea jotain sälää, sitten kun tulee sisustusjutut ajankohtaiseksi. Ainakin oville todennäköisesti on tarvetta, kun pitää rakentaa uusi kylppäri, vaikka ovat kyllä aika tyyriitä tuolla. Lisäksi löydettiin ratkaisu miten päästään eroon kiljuvan valkoisista sähköjohdoista, jotka eivät tämän talon fengshuihin sovi. Sisustuskansio sai vihdoin tuote-esitteistä ensimmäiset täytteensä. Jes!

 

20150712_134126

Jamaicalainen alpakka? Tilan pihalla.

 

20150712_144030

Tätä antiikkijohtoa tulee meidän seiniin, sitä saa myös eri värisinä! Juhuu! Ja juuri kun ajattelin, että Isäntä ei ikinä suostu niin se tuli sitä itse ehdottamaan.

 

20150713_150355

Loppuun iso metsämansikka. Tämä näkyy meidän keittiön ikkunasta, myös mustikkaa pupelsin tänään.

 

3

Toka viikko

Toinen viikko pulkassa.

Talo alkaa vihdoin näyttää japanilaiselta teehuoneelta ilman seinäpapereita. Kädet on välillä niin jumissa, että tekisi mieli tunkea ne mankeliin, taikka pyytää jotakuta käsittelemään niitä kaulimella. Isäntä hieroo niitä välillä, mutta kuulema käsien hierominen on ällöä, kun ne muljuu inhottavasti. Oikean käden keskisormen ja nimettömän tynkään on tullut jopa pienet raksakänsät. Sellaset kovettumat. Isännällä ne on ollu iät ja ajat. Niitä ylpeänä iltaisin sormeilen. Meikäläseltä loppuu välillä veto kuin seinään. Siinä vaiheessa auttaa yleensä sellaiset 2,5h kevyet päiväunet. Isäntä jollottelee menemään vanhaa tahtia.

Tässä viikon aikana tuli tehtyä sellainen yllättävä huomio, että sateessa työskenteleminen on suoraan sanottuna aika hanurista. Kun vesinoro valuu sadetakista piittaamatta pitkin reittä kumisaappaaseen, tulee mieleen, että voisi asua vaikka päiväntasaajalla.

Naapurit ovat alkaneet nostaa päätään. Muutamat ovat moikanneet tieltä, osa on tullut ihan pihalle juttelemaan. Eräs vanhempi herrasmies tunnusti ihan suoraan tulleensa vakoilemaan, mitä tontilla tapahtuu. Viereisillä naapureilla käytiin jo grillaamassa vappupäivänä, vaikka ilma tosin oli lähempänä pilkkikeliä. Niilläkin alkaa vanhan talon korjaustyömaa tässä piakkoin. Voidaan sitten pitää rakennuskilpailu, kuka pitää eniten meteliä.

Ensimmäinen oikea rakennusvehje on saapunut vihdoin tontille. Tiistaina nimittäin rupesi tietä pitkin kuulumaan lähinnä tankilta kuulostavaa kolinaa. Sieltähän tuli se naapurin isäntä kaivinkoneensa kanssa. Keskiviikkoaamuna tuli sorakuorma ja nyt on graniittia pari kuormallista pihatiellä. Ei tarvi enää raapia auton pohjaa tielle yritettäessä. Saati toisen (lue meikäläisen) työntää autoa mutakelillä pihalta tielle. Harvinaisen virkistävää, kun kerrankin ei itse tarvitse huolehtia kaikesta, vaan sorakuormat ja vesiosuuskuntasäädöt hoitaa maankaivajasetä. Siihen vesipömpeliin se ei vielä koskenut. Sovittiin, että tulee maanantaina niin ehkä päästään sitten myös perustusten kaivuuseen samoilla telaketjuilla.

 

Sieltä se iso kauha tulee

Sieltä se iso kauha tulee

 

Iso kaivuri

Siis häh? Eikö nää ole enää keltasia?

 

Vappua ei tosiaan vietetty, kuin sitten se perjantai-iltapäivä naapureilla. Viikonloppuna tuli veljen perhe ja koira jeesaamaan purkuhommissa. Perheen 5-vuotias poika oli tietenkin kaikista kiinnostunein pihalla nököttävästä kaivurista.

Sunnuntaina päästiin viimein katon kimppuun. Ihan jännää heilua ylhäällä pienen aikuisiällä kehitetyn korkeanpaikankammon kanssa. Lisäkivana talo huojuu jo aika isosti, kun siitä on kiskottu kaikki kehikkoa paikallaan pitävä tavara irti. Ihan kiva fiilis lähteä siinä irrottelemaan kattoa jalkansa alta, kun isäntä vielä paukuttaa toisaalla niin että koko hökötys tutisee.

 

IMG_2985

Tuolta näytti vielä sunnuntaiaamuna.

 

Perhesopu on säilynyt vieläkin ihan käsittämättömän helposti. Molemmat vaan reuhtovat menemään sorkkaraudan kanssa silmät säihkyen ja innostuksen puna poskilla. Pitää pitää mielessä tulevaisuuden varalle: Parisuhdeterapeutin sijaan meille toimii vaikka jalkapallostadionin purkukeikka. Siis jos meinaa ruveta natisemaan homma liitoksistaan.

 

IMG_2957

Isännän miniyksiö.

 

Viikon ei ehkä niin kohokohta oli olohuoneen sisäkaton purkaminen. Katto jo itsessään oli tosi aikaa vievä ryökäle. Lisäksi lautoja irti ähertäessäni yhtäkkiä havahduin siihen, että niskaani sataa konfettia. Siis sitä värikästä paperisilppua. Hetken elättelin toivoa siitä, että kyseessä olisi reilun kuukauden myöhässä tullut syntymäpäiväyllätys, taikka ihan vaan mikä tahansa KIVA yllätys. No ei. lloisesti leijailevan paperisilpun seassa putoilevat hiirenpapanat toivat takaisin maanpinnalle aika nopeasti. Jep jep. Löytyi sitten hiirenpesä. Eikä minkä tahansa hiirenpesän. Luulen, että siellä asui koko suku viidessä polvessa. Haju oli nimittäin aika antava. Ja se tummanpuhuva värivirhe kattopalkissa ei ollut sitten mitään katosta vuotanutta vettä. Siellä oli nelijalkasten käymälä.

 

IMG_2936

Pimpeli pompei. Sataa shaibaa.

 

IMG_2935

Hiirosten sisäkäymälä. Varsinainen aromipesä.

 

Muuten ihan kiva viikko. Paitsi vesisadetta kiitos vähemmän. Ainakin niin kauan, kun joudun asumaan ilman takkaa tai suihkua, josta saa kiehuvan kuumaa vettä. Loppuun vielä yhteenveto viikosta kuvina. Voi olla, että niitä ei kohta enää heru lisää. Kamerasta on nimittäin akku loppumassa ja en muuton jäljiltä todellakaan tiedä missä sen laturi. Jup jup. Kohta rakennetaan talo!

 

Lienee alkuviikosta, en enää muista. Lähimuisti varmaan vaurioitunut rautakangella hakkamisessa.

Lienee alkuviikosta, en enää muista. Lähimuisti varmaan vaurioitunut liiallisesta rautakangen käytöstä.

 

Autotallista löytynyt tandemaura. Jossei olisin niin törkyisen kiiren niin varmasti olisi jo koeajettu.

Autotallista löytynyt tandemaura. Jossei olisin niin törkyisen kiiren niin varmasti olisi jo koeajettu.

 

Tämäkin varmaan alkuviikosta. Autotalli siis.

Tämäkin varmaan alkuviikosta. Autotalli siis.

 

IMG_2943

Tästä lähdettiin.

 

Olisikohan tiistailta.

Olisikohan tiistailta.

 

Myöhemmin samana päivänä.

Myöhemmin samana päivänä.

 

Rekka toi paljon kiviä.

Rekka toi paljon kiviä.

 

IMG_2981

Taustalla uusi pihatie.

 

Tässä sunnuntaiaamuna.

Tässä sunnuntaiaamuna.

 

IMG_2990

Aamujumppa.

 

Näkymä sunnuntaipäivänä.

Katolla pääsi jo maistelemaan t-paitakelejä.

 

Tässä pihakeinussa ehkä ehdin istua sitten neljän vuoden päästä?

Autotallista kaivettu retrokeinu. Ihana. Tässä ehkä ehdin istumaan sitten neljän vuoden päästä?

 

Lopuksi vielä kiva kuva, kun koko herrasväki ahtautuu samalle rakennustelineelle.

Lopuksi vielä kiva kuva, kun koko herrasväki ahtautuu samalle rakennustelineelle.