0

Nyt rakennetaan!

No, ainakin valmistellaan rakentamista. Ja paikalle ovat saapuneet kirittämään Suur-Isäntä ja Suur-Emäntä tai Los Suegros, aito ja alkuperäinen Kiljusten herrasväki eli lyhyemmin sanottuna isi ja äiti. Ja vaikutuksen huomasi heti. Ensinnäkin oli jääkaappi, joka yhtäkkiä rupesi pullistelemaan kaiken maailman herkkuruoista. Toiseksi napa, joka tiristelee jo ties kuinka monetta päivää pikkuähkyssä.

 

20150614_131206

Kiertolaiset tulloo: Suur-Isäntä ja Suur-Emäntä olleet paikalla tässä vaiheessa ehkä jo noin 20 minuuttia ja pressuteltta on jo pystyssä, tietenkin. Pikku-Isäntää risoo ainoastaan se, ettei itse ollut aikaisemmin keksinyt virittää moista hökötystä.

 

Sen lisäksi, että välillä tekee mieli pyöriä rappuset alas pihalle, on hommiakin saatu tehtyä. Pikku-Isäntä oli onnesta muikeana, kun Suur-Isännän takaluukusta tursusi pihalle työkalua toisensa perään kuin mistäkin Maija Poppasen matkanyssykästä. Ja kaikki tietenkin sitä mahdollisimman kovaäänistä laatua: Sirkkeli, moottorisaha, rälläkkä…Onneksi omistan kirkkaan oranssit kuulosuojaimet.

Nyt ollaan siis nikkaroitu ja paukutettu anturalle muotteja. Niitä sitten tietenkin väännettiin vesisateessa paikoilleen myös tänä aamuna klo 6 lähtien, koska minä eli nero olin sopinut rakennusmestarin kanssa tarkastuksen klo 8 aamulla. Kyllä projektipäällikkö osaa. Kummasti opin surrilankojenkin kiepittämisen paikalleen hetkessä, kun oli aivan pakko.

Betonit tullee sitten ensi viikolla, jossei sada. Hah. Välillä on kieltämättä huvittavaa katsoa, kun Isäntä noituu ja sadattelee pihalla, kun taivaasta vuoron perään sataa vettä, auringonpaistetta tai rakeita. Vielä ei ole tippunut sammakoita. Myös roinaa on taas kerätty tontti täyteen. Viime perjantaina tuli laasti- ja teräskuorma sekä ihana, kauan kaivattu, Porin Matti. Tällä viikolla pölähti rekkalastillinen harkkoja.

 

20150612_163751

Vihdoin PUNAINEN rekka pihassa!

 

20150618_092718

Siinä meidän uusi perheenjäsen.

 

Suur-Isännän kanssa ollaan huudatettu moottorisahaa, väännetty rautakangella, ja näin lopulta pistetty pari koivua pölleiksi. Tästä saatiin taas muutaman päivän Iron-lady reenit plakkariin, kun piti vieritellä ja nostella ja heitellä muutama pieni koivupölli. Päälle vielä lavallinen 27-kiloisia harkkoja, joita pitää kanniskella pienen anturamuotti-esteradan läpi. Täälä mitään kuntosaleja tarvita. Sen jälkeen onkin sitten berberi, selkä, hartiat, käsivarret ja oikeastaan ihan kaikki jumissa. Ja oikea käsivarsi kieltäytyy jälleen nousemasta yli vaakatason.

 

20150614_173530

Suur-Isäntä päätti tehdä vähän saunapuita.

 

Piha- ja rakennustouhuamisen lisäksi ehkä parasta on tässä visiitissä se, että paikalle on saatu kunnon luontobiologian kävelevä tietosanakirja Suur-Isännän muodossa. Perus eläimistö on meikäläisellä ihan hallussa mutta nämä maalaisveitikat ovat vähän ruosteessa. Esimerkiksi jo muutaman viikon piinannut  linnunlaulu on nyt tunnistettu Tiltaltiksi. Kyllä, ihan oikea lintu eikä mikään höpöhöpönimi. Kyseinen sankari on tvirpittänyt meidän tontilla aamusta iltaan kadehdittavalla paatoksella jo muutaman kuukauden putkeen ja saanut meikäläisen melkein hulluksi epätonaalisella mekastamisellaan varsinkin, kun kyseistä veijaria en ole saanut bongattua kertaakaan. No nyt voin sitä möllöttää ainakin netistä. Ja nykyään sen lauluakin on kiva kuunnella. Tänään sammakoksi luulemani ääntelijä on nimetty Lehtokurpaksi. Mysteeri avautui siinä vaiheessa, kun tajusin, että ehkä ne sammakot ei lennä neljässä metrissä. Kätevää, kun ei tarvi lähteä kiikarit huurussa ja lintukirja kainalossa tarpomaan mättäitten välejä, vaan riittää kun huutaa pihan toiseen päähän tuntomerkkejä Suur-Isäntäpedialle. Eipä ole vielä tullut sellasta räpistelijää vastaan, jota se ei olisi tunnistanut.

Nyt kun Suur-Isäntä ja Suur-Emäntä majoitettiin salongin puolelle, päästiin me Pikku-Isännän kanssa vihdoin telttailemaan, vaikkakin sitten ihan vaan pihalle omenapuun alle. Isäntä totesi, että alamäessä mennään: ensin asuttiin mukavassa kaupunkiasunnossa, sitten muutettiin vaatimattomaan kesämökkiin ja nyt asutaan teltassa. Seuraavaksi sitten varmaan sillan alla. No, talvi on tulossa niin kuin sananlasku sanoo. Viime yönä heräsin siihen, että vasen pottuvarvas oli puutunut maassa nukkumisesta. Pelkkä pottuvarvas. Joopajoo.

 

20150615_174811

Kaksi marjaa.

 

 

20150615_210109

Ylä vasemmalla meidän uusin residenssi, asunnon äänimaisema on aika mieletön varsinkin klo 4 aamulla, tunnelma kuin sademetsässä lintujen mekastaessa viimeistä päivää.

 

20150616_173357

Pienenpieni koivupölli. Tästä tehdään joko jakkara tai pöytä.

 

20150610_195653

Tästä lähettiin. Väsyttää jo pelkkä kuvien katsominen.

 

20150616_151136

Tässä meidän koti tällä haavaa. Noita harkkovuoria ollaan muutamat käsin siirretyt.

 

20150615_180812

Anturantäytettä.

 

20150609_135658

Isäntä…

 

20150617_195145

…vissiin ymmärtäny jotain vähän väärin maanviljelystä. Sieltä ne potut  kohta pilkistää.

 

20150615_213244

Tässä ”ennen” kuva ilta-auringosta. Suur-Emännän kanssa alkaa lähitulevaisuudessa pusikonraivausprojekti, vaikka Pikku-Isäntä vähän haraakin vastaan. Anoppikorttia vilautettu.

 

 

 

 

0

Tähän mennessä tapahtunutta

Kuten todettua, löysin hirsikehikon netistä ja pakkohan se oli saada, kun noin oikein tyrkytettiin.

Ei. Kyseessä ei siis ole pitkään harkittu projekti, jonka mielekkyyttä mietittiin ja harkittiin huolella. Ei kuulu tyyliin. Mies on aina halunnut rakentaa oman talon ja itse olen aina kuola valuen katsellut vanhoja pitsihuviloita. Joten tässähän on hyvä kompromissi. Perhedynamiikasta sen verran, että minä yleensä saan visioita, jotka ovat tietenkin helevetin hyviä ja mies hiihtää sitten pienellä viiveellä perässä, meni syteen tai saveen.

Tämähän oli muutenkin ihan nappiajoitus, kun tässä pitäisi samalla sitten valmistua ja tehdä seminaarityö ja diplomi ja hoitaa KAIKKI juoksevat asiat perheen ainoana suomenkielen taitajana. Sainkin meidän arkkitehdiltä vihdoin tällä kaikelle säätämiselle ihan tittelin: mä oon projektipäällikkö!

Tosiaan lokakuussa löysin kehikon ja sitä käytiin sitten tietty ihmettelemässä ja tökkimässä, jotta varmistuttiin, että se on hyväkuntoinen. Olin aika salamana liikkeellä myyjän kanssa. Oli sellanen kutina, että paras toimia nopeasti tai menee sormien nuolemiseksi.  Sitten alkoi se tontin metsästys. Pari päivää käytiin suhaamassa pitkin maakuntia eri tonttien perässä. Hintaviahan ne ovat. Itse tykkäsin jostain, mies taas toisesta. Koiralle taisi kelvata kaikki.

Sitten löytyi sattumalta netistä yksi tontti, joka ainakin periaatteessa näytti lupaavalta: tosi huokea hinta, tarpeeksi lääniä, ja tontilla jo valmiiksi 50-luvulla rakennettuja rakennuksia ja ihan pihakin, eli ei tarvitse sitten pystymettää ruveta raivaamaan jossain korvessa. Se osu kuin nenä otsaan. Naapurustossa oli vanhoja puutaloja, joten meidänkin tönö sopisi hyvin sekaan ja lääniä piisasi koko perheen egoille. Lisäksi aika iso plussa oli se saunamökki, jossa tämä Kiljusen herrasväki mitä todennäköisimmin tullee asumaan seuraavat pari vuotta.

No marraskuussa oli sitten jo tontti ja kehikko hanskassa. Tavallaan. Siinä vaiheessa tietty optimistina aatteli, että senkun pistää vaan tönön pystyyn ja katto päälle niin avot! No tässä vaiheessahan sitten piti ruveta hakemaan tontille poikkeusluparatkaisua. Kauppa siis tehtiin esisopimuksella. Eli suomeksi sanottuna lopullinen kauppa tehdään vasta kun poikkeuslupa saadaan, sillä tontti on kaava-alueen ulkopuolella ja siksi poikkeuslupa. Jaaha, no arkkitehtituttu kehiin ja hakemusta vääntämään, ennen joulua laitetaan paperit vetämään. Ja aika kuluu ja arkkitehtitutusta ei kuulu mitään. Joulu tulee. Joulu menee. Koira syö tapaninpäivänä suvun joulukinkun. PRKL!

Tammikuussa hätyytän taas arkkitehtituttua. Eipä vastaa puhelimeen. Ja tässä tullaankin sitten rakennus- sekä minkä tahansa muun projektin ensimmäiseen kultaiseen sääntöön: OTA ASIOISTA SELVÄÄ. IHAN ITE. Esisopimukseen laitettu aikaraja kaupalle alkoi lähestyä ja arkkitehtitutun näköjään nieli maa. Päätinpä siis soittaa kunnan rakennusvalvontaan ja vähän kysellä, josko sen poikkeuslupaan tarvittavan piirustuksen voisi kyhätä itse. Mies kun osaa tehdä teknisiäkin piirustuksia vaikkei titteliä asiasta olekaan. No haastelin sitten toimialanjohtajan kanssa puhelimessa aiheesta tarvitaanko sitä poikkeuslupaa siis ollenkaan, kun kyseessä on jo rakennettu tontti. No ei tarvita. Aha. Eli tästä opittiin, että ihan sama mitä välittäjät sun muut puoskarit sanoo: ota asioista selvää itse. Olihan oma isukki siitä vissiin muutamaan kertaan jo jotain sanonutkin tässä syssymmällä.

Sitten sitä rahaa jostain. Onneksi olin jo tammikuussa alottanut pankkikierroksen ja oli jo tapaamisiakin sovittu. Olin jopa väkertänyt budjetinkin ihan omin pikku kätösin. Päin seiniä ihan varmasti mutta aika näyttää kuinka paljon. Kuuteen pankkiin lähetin lainahakemukset. Kahteen pyydettiin ihan paikan päälle. Yhdestä pyydettiin ottamaan yhteyttä kun on rakennuslupa kädessä. Toisesta pyydettiin palaamaan asiaan, kun olen valmistunut ja minulla on virka. Joo, kattellaan vaikka sitten, kun jään eläkkeelle. Yhdestä pyydettiin lisätietoja, kun pyytämäni lainasumma on niin pieni. Lopuista ei ole kuulunut vieläkään. Lopulta päädyttiin tulevan asuinkylän pankkiin. Siellä oli niin mukava vanhempi isäntä, joka antoi lainapäätöksen jo seuraavana päivänä ja sen verran hyvä olikin, ettei edes tarvinnut lähteä miettimään, että otetaanko. Lisäksi sieltä sai hyvää kaakaota. Ja ihan ilmatteeksi, tavallaan.

Seuraava etappi on rakennusluvan hakeminen, ja siinähän sitä souvaamista riittää, yhä. Mutta siihen seuraavassa.