0

Hirsiä vol III.

Hirret ovat tulleet kotiin. Vihdoin. Omien laskujeni mukaan hirsiä on kanniskeltu sellaiset viisi päivää. Jokohan se alkaisi olla siinä. Suur-Emäntä kyseli jo, että joko alkaisi maistua pakettitalo: siinä on vain neljä seinää. Maanantaina otettiin vielä kerran kunnon ajolähtö varastolle: hirveellä kiireellä lähdettiin pinoamaan viimeiset pöllit, sillä taivas oli puhunut ja tiistaina EI SADA?! Halleluja. Sitä ennen koukattiin vielä varaston lähistöllä sijaitsevan autoromuttamon pihaan hakemaan varaosia kaltoin kohdeltua autoamme varten. Ja jos rautakauppa on Isännälle karkkikauppa niin romis on sitten se Puuhamaa tai Disneyland. Koko pari tuntia kestäneen menomatkan ajan kuului kuskin paikalta mieletön hepulipuputus, kun Isäntä suu vaahdossa jutteli vaikka mitä. Puhetta tuli varmaan enemmän kuin normaalioloissa viikkoon. Ja sama jatkui paluumatkalla. Isäntä selitti, että romishepulointi johtuu siitä, että hänellä on varmaan alhainen veren rautapitoisuus. Jaaha. Kun päästiin perille, niin kuului vain tuulipuvun housujen suhahdus ja niin Isäntä hävisi metalliromujen sekaan. Täytyy kyllä sanoa, että olihan se mielenkiintoinen paikka. Vanha mikälie teollisuustontti rakennuksineen keskellä pientaloaluetta täynnä autonromuja. Kun ovista kurkisteli sisään näkyi vain metrikaupalla siististi riviin laitettuja auton ovia tai konepeltejä. Puhelimessa olin jo etukäteen jutellut todella ystävällisen sedän kanssa ja varmistanut, että kaipaamiamme osia löytyy paikalta. Kyseinen herrasmies oli vielä vinkannut kaverinsa autokorjaamosta jossa saisi lasin vaihdettua halvalla samalla reissulla. Olin äänen perusteella kuvitellut kyseessä olevan hintelän, keski-ikäisen, öljyyntyneissä haalareissa hiihtävän mekaanikkosedän. Pikkasen siinä leuka valahti, kun vastaan tulikin kaksimetrinen kookas motoristimies suoraan Sons of Anarchysta prätkäliiveineen. Kyseessä oli sama avulias herrasmies, jonka kanssa olin puhelimessa jo turissut. Ja oli ehkä miellyttävin kauppareissu ikinä mihinkään paikkaan, johon liittyy rakentaminen, metalli tai romu. Oli nimittäin niin mukava tuo motoristimies.

20150622_152706

Pelti-intoilijan mekka. Tämän näköisiä varastorivejä oli metrikaupalla.

20150622_152646

Tuonne jonnekin se isäntä katosi. Kaipa sen nälkä ajaa takaisin.

Sitten seuraa viikon säästövinkki: oltiin viety autonreppana vakuutusyhtiön osoittamaan korjaamoon, jotta saataisiin korvausarvio takalasille ja muutamalle muovihärpäkkeelle sisätiloissa. No sieltä tuli 1500€ hintalappu, mitä vakuutusyhtiö ei tietenkään suostu meidän autovaaristamme pulittamaan, koska nykyinen myyntihinta jää selvästi alle tuon summan. Käytiin sitten tuolla autoromiksella ja saatiin kaikki varaosat hintaan 130€ mukaanlukien se takalasi. Suurin osa osista on jo autoon ruuvattu ihan ite. Takalasin isäntä uhkasi pistää paikalleen ensi viikolla. Näyttää olevan kyllä korjaamon katteet ihan kohdallaan. Pitäisi varmaan vaihtaa alaa.   Mutta takaisin hirsiin. Romiksen jälkeen mentiin vihdoin viimeistä kertaa varastolle kuormaamaan tukkirekan nuppi. Siinä meni taas ilta kymmeneen ja meinasi mennä taas jännäksi, sillä nuppi kuormattiin lopulta ulkona ja, kun sitä yritettiin lykkiä halliin sisälle peräkärryä hakemaan niin tällä kertaa jäi kahdesta sentistä kiinni, että olisi sisään mahtunut. Rekan nosturi oli nimittäin kuorman takia jäänyt niin ylös, ettei koko rekkaa saanut sisälle. Onneksi kuskilla oli kunnon trukki mukana ja sillä saatiin peräkärry vedettyä ovelle asti ja siinä kiinnitettyä nuppiin. Ja ONNEKSI juuri sinä yönä ei satanut sillä koko kuorma piti jättää ulos yöksi. Seuraavan aamuna oli koton herätys aamukuudelta raivaamaan pihaa ja kuorman purkua klo 7 eteenpäin koko suvun voimin. Klo 11.15 oli viimeinen hirsi pihassa. Ja siinä sai kivan pölyrusketuskerroksen päällensä. Loppu päivä pisteltiin pikkuparruja lajitellen. Vaikka koko päivän oli nätti ilma niin illalla taas saatiin juosta pressujen kanssa hirsikasoja peittämään, kun taivaasta alkoi kaataa vettä. Isäntä oli jälleen varsinainen myrskyn merkki, sillä alkaa vissiin usko loppua Suomen suveen. Tämä viikonloppu siirrellään pitkiä hirsiä. JOS EI SADA! Jospa sitä kohta pääsisi ihan rakennushommiin.

20150622_182327

Historiallinen hetki. Viimeinen hirsipino varastolla.

20150622_172058

Kuvassa näkyvä usva ei ole linssissä olevaa töhkää, vaan lakaisun nostattamaa pölyä. Maistuu aika pahalle. Jää aika hyvin ihoon kiinni.

20150622_194028

Nuppi tuli. Tänään on se päivä!

20150622_211053

Siinä päivän härvelit. Hirveä metelihän niistä lähti, tietenkin.

20150622_221559

SIinä on nyt valmis kuorma. Historiallinen hetki tämäkin.

20150623_085253

Kotipihassa. Halleluja.

20150623_092008

Jossain tässä vaiheessa tuli takavasemmalta viaton  tiedustelu, että mikä vika on pakettitalossa?

20150623_131436

Huomatkaa myös ehkä kuukauden ainoa aurinkoinen päivä. Siitä on nyt todistusaineistoa.

20150623_200727

UGH! Siinä se papu lymyää.

20150623_200756

Kädessä näkyvät juovat eivät ole verenmyrkytys vaan päivän aikana kinttaantunut pölykerros, joka sateen alettua alkoi hieman sottaantua. Ihan kiva.

0

Miesten karkkikauppa

Eilen se nähtiin. Kun mies sekoaa kaupoilla.

Aamulla lähtee ensimmäisestä pyynnöstä mukaan, ilman vastaanvänkäämistä. Putiikissa kiertelee joka ikisen hyllyn läpi useampaan otteeseen. Ihastelee asioita tuntikaupalla. Esittelee löytöjään silmät loistaen. Hihkuu innosta, kun huomaa alennuskorin. Katsoo kaivaten, kun hinta on liikaa. Hypistelee jokaista vempelettä ja myyntiartikkelia vähintään kerran. Itse vaihdan jalkaa viidettä kertaa keskellä liikehuoneistoa silmiä muljautellen, salaa kelloa vilkuillen.

Kyllä. Olemme rautakaupassa.

Tänään lähdettin heti aamusta metsästämään paikallista rautakauppaa, joka vaikutti hieman liian hyvältä ollakseen totta. Lehtimainoksen hintojen perusteella jakavat suurinpiirtein ilmatteeksi tavaraa rakentajille ja rakentajamielisille. Koko konkkaronkka pakattiin koiraa myöten autoon ja sitten ei muuta kun köröttelemään pikkuruisia kinttupolkuja kohti rakentajain keidasta. Parikymmentä hiekkaista kilometriä ja yhtä pysähdystä maailman liikuttavimmassa kyläkauppabaarikuppilassa myöhemmin saavuttiin perille. Olipa kieltämättä mielenkintoinen paikka. Keskellä peltoa skutsin tuutissa nökötti muutama talonpahanen. Perille saapuessa melkeen nolotti kurvata pihalle. Ollaankohan nyt vahingossa parkkerattu jonkun kotio? Ruskealle pahvivanerille tussilla suhrattu P-kirjain antoi olettaa, että oikeassa paikassa ollaan. Kulman takaa avautuikin pino toisensa jälkeen kaiken maailman rakennuspahveja, -putkia ja muita härpäkkeitä. Siellä sitten pyörittiin jonkun takapihalla rakennusmateriaaleja tiiraillen. Hetken päästä joku ja se toinenkin paimensi meitä sisätiloihin kakkukaffelle. Normipäivä rautakaupassa? No ei sentään. Kyseessä oli pytingin 35-vuotiskekkerit. No mikäs siinä, kakkua naamaan ja lisää pyörimistä. Ja nyt tosiaan pääsin todistamaan millaista Perus-Pertistä tuntuu, kun emännän mukana vaatekauppaan joutuu. Huh. Sitä ihmettelyn ja hypistelyn määrää. No eipä siinä mitään, hypistellään menemään. Isäntä jaksoi hipelöidä joka ikistä työkalua ja esitellä kaiken maailman namiskuukkeleita samalla, kun meikäläinen ihmettelee silmä pyöreänä innostuksen määrää tajuamatta mitään sepustuksista. Efekti on varmaan sama, kun silloin, kuin selitän jotain todella hyvää sisustusideaa, kuten turkoosia kylppäriä, jossa kuparinen tassuamme ja kultanen lavuaari. No minähän sitten kiltisti seurasin perässä ja ynähtelin sopiviin väliin kannustavasti. Isäntä oli kuin pentu karkkikaupassa.

 

20150523_122817

Tuo puurykelmä tuolla on Ihmeellinen Rautakauppa.

 

Se on kyllä jännä juttu, että kun on oma pulju ja oma liksa pelissä niin kauppaakin hierotaan ihan eri meiningillä. Koko ajan tuli mukavia tyyppejä (lue koko perhe) patistamaan syömään ja juomaan talon antimia. Itse hyökkäsin tietysti puljun vanhimman herrasmiehen kimppuun. Niiltä yleensä heruu parhaat alennukset ja muutenkin turina on lepposaa. No ei ihan pieleen menny tälläkään kertaa. Pyydettiin tarjoukset harkoista ja raudoituksista ja muutamasta muusta vempeleestä. Siinä samalla jo syliin tipahteli t-paitaa ja mainoslippistä talon puolesta. Sitten isäntä pyysi kysäsemään vinkkiä mistä kannattaisi kysyä talveksi kaminaa saunamökkiin. No hetken myyjäsetä siinä mutusteli menemään ja sitten totesi, että no pojallahan olisi pihalla käytetty Porin Matti, jonka oli vaihtanut uudempaan männä viikolla. No sitäpä sitten ihmettelemään. Ja kyseessä oli juuri sellanen pömpeli, josta olin salaa haaveillut. (!!!!)

-Njaa, no mitähän tämää sitten maksais? -150€

(?!?!)

-Juu me otetaan se.

Siis uutta kaminaahan ei saa alle 350€ ja noista vanhoiseta Mateistakin pyydetään näköjään sellaista 300 euroa piisi. Meikäläinen siinä hiljaa mielessäni pomppi tasajalkaa hyvän mäihän määrästä.

Lopuksi sitten vielä kyseltiin yhden työkalusalkun perään. Isäntä oli sitä tökkinyt jo useampaan otteeseen, mutta hinta oli hieman suolainen. Kyseessä oli pino Würthin akkuvispilöitä sun muita porkkanaraastimia. Kuulema tosi hyvä merkki. No siitäkin myyjäisetä naputteli sen 300€ alennusta. Aha. Isäntä olisi kyllä ostanut sen ihan 70 euron alennuksellakin.

Lopuksi vielä pihalle syömään jälkiruoaksi talon tarjoamat grillimakkarat ja juttelemaan mukavia paikan rahtikuskin kanssa. Kertakaikkiaan mahtava mesta. Isäntä varmaan muuttaisi sinne asumaan.

 

20150523_130333

Onnellinen isäntä. Vaikeahan tuosta on olla itsekin innostumatta.

 

20150523_125313

Lopuksi vielä kiva kuva matkanvarrelta. Maisemat täälä päin maata ovat niin päräyttävät ettei tajua. Kesä tulee!