0

Hirsiä, vol 2

Viime päivien ei niin toivottujen tapahtumien jälkeen tuli vuoro myös toivotulle toiminnalle, kun vuorossa oli hirsioperaatio vol. 2. Ensimmäinen siirto-operaatio meni taas niin putkeen, että taisi olla taas verenpaine koholla muutaman päivän. Olin ollut useampaan kertaan puheissa tukkirekkafirman kanssa ja yrittänyt selittää mikä on tilanne. Tilanne oli siis se, että hirret on pinottu käsin ison varaston perimmäiseen nurkkaan, jossa tulee kaiken maailman pylvästä ja lippaa väliin lisäämään vaikeuskerrointa. Oma naisellinen logiikkani vihjasi, että jos hirret on KÄSIN sinne nurkkaan sullottu, niin ehkä ne myös KÄSIN joutuisi sieltä ulos ottamaan sen sijaan, että ne saisi nosturilla nostettua. No sitä yritin kuljetusfirman jampalle selittää muutamaan kertaan, tarjouduin myös lähettämään kuvia nivaskasta, jotta ei jäisi epäselväksi millaisesta vyyhdistä on kyse. Sieltä todettiin, että ei tarvi, kyllä se hoituu, juujuu. No, mitäpäs minä siihen. Ja saapui armas perjantai. Hommahan kusahti jo alkuunsa, rekka ei nimittäin mahtunut hallin ovesta sisään?! Ennakoipa tämä:  Muutama vuosi sitten ovat vaihtuneet jotkin säädökset, joten nykyään ne tukkirekoissa sojottavat tikut ovat parikymmentä senttiä pidemmät kuin ennen. Ettäs tiedätte. Lisäksi kuski oli ehkä maailman rasittavin marisija, jonka olisin jo ennen ovijupakkaa lähettänyt kotia laputtamaan, jos olisin ilennyt. No eipä siinä mitään sitten, lähetään kaikki vaan kotio.

Ja vielä kerran pojat ja uusi kuski kehiin. Tästä kiitos varastohalliin tuossa samassa rytäkässä poikenneelle nimettömälle paikalliselle, jolla sattui kännykässä olemaan sopivasti sopivan tukkikuskin numero. Kätevää. Tällä kertaa sovittiin, että herra käy ihan omin pikku silmin kattomassa kohteen, ettei tule mitään yllätyksiä. Myöhemmin sovittiin sitten, että kuski tuo peräkärryn halliin ja me kuormataan ite hirret kyytiin ja näin säästetään iso tukku kahisevaa. Kärry tuli paikalle perjantaina ja me lauantaina.

Ja siinähän meni sitten tämä viikonloppu. Oletteko koskaan yrittänyt kanniskella kahdeksan metristä hirttä? No minä olen, hyvältä tuntuu. Ensimmäisen päivän jäljiltä oli oikea olkapää lakossa. Toisen päivän jälkeen vasen peukalo. Vietettiin siis oikein mukava koko perheen virkistysviikonloppu koirineen päivineen historiallisessa tehdasmiljöössä, historiallista pölyä kakoen. Hyvän pöllytyskerroksen olivat nimittäin hirrenmokomat imaisseet itseensä siellä varastossa. Mutta olipas se kivaa. Mikään ei virkistä niin kuin pari kahdeksantuntista päivää riivatun painavien pökkelöitten parissa. Meikäläinen pääsi operoimaan 3,2 tonnin hallinosturia, Ja ihan ite. Täytyy kyllä sanoa, että jos miehillä on asevelvollisuus niin naisille sopisi jonkin pituinen raksavelvollisuus. Raksavelvollisuus voisi sisältää perus porakoneitten, moottorisahojen sun muitten talousvälineiden käsittelyä, trukilla ajoa, kaivinkoneen ja nosturin operointia. Siinä tulee nimittäin käsittämättömän hieno Naiset Osaa-fiilis, kun pääsee liikuttelemaan vinssillä 10 metristä hirttä pitkin isoa hallia, manikyyriä pilaamatta.

Seuraavaksi kuvakooste puuhaviikonlopusta.

 

20150606_140016

Tästä lähettiin lauantaina.

 

20150606_132625

Punnerrus alkaa.Ylhäällä näkyy nosturi. Oikein kiva kapistus.

 

20150606_133600

Minä otin johdon, ja elämää suuremman kaukosäätimen käsiini. Nosturi on MUN!

 

20150606_174658

Tässä vaiheessa oltiin ähisty jo pari tuntia. Meni ensimmäinen päivä rytmin löytymiseen ja paikkojen telomiseen.

 

20150606_160556

Energiapatukka litistetyssä muodossa. Vanha kansan suussa myös kaurakeksiksi kutsutaan. Hyvin jaksaa painaa näiden voimalla.

 

20150606_200343

Isäntä ja koira referenssinä. Tästä alotettiin toisena päivänä.

 

20150607_144939

Tässä kuvassa näkyvät toverimme Pumppukärry ja Keltainen Härveli. Helpottivat kummasti elämää.

 

20150606_192631

Nosturi ❤

 

20150606_150951

Isäntä viihdyttää itseään

20150607_183949

…monella tapaa

...monella tapaa

 

20150607_211901

Tähän lopetettiin sunnuntaina. Ei huono.

 

Ja sitten siirrytään elämää suurempiin mysteereihin. Kauppaan ehkä isännän jollekin siivousfirmalle. Olen nimittäin jo pitkään epäillyt, että kyseessä on ehkä maailman tehokkain orgaaninen ryöhnämagneetti. Oli ympäristö mikä tahansa, voi olla varma siitä, että nuoriherra kiskoo itseensä kaiken liikenevän lian ja vähän päälle, kuin paraskin karstaimuri. Tästä olen jakanut palautetta aika moneen kertaan. Siis aivan käsittämätön lahjakkuus. Ja nyt mututuntumalla on myös empiiristä todistusaineistoa: sama työ, molemmilla hanskat ja lopputulos:

20150607_230405

 

Ei voi käsittää!? Kahdeksan tuntia, aivan samoja hommia, jokaisessa räpylässä hanska päällä. Testiryhmän ainoa ero on, että toinen tupakoi ja juo kahvia. Ette varmaan arvaa kumpi. Huoh.

 

 

3

Toka viikko

Toinen viikko pulkassa.

Talo alkaa vihdoin näyttää japanilaiselta teehuoneelta ilman seinäpapereita. Kädet on välillä niin jumissa, että tekisi mieli tunkea ne mankeliin, taikka pyytää jotakuta käsittelemään niitä kaulimella. Isäntä hieroo niitä välillä, mutta kuulema käsien hierominen on ällöä, kun ne muljuu inhottavasti. Oikean käden keskisormen ja nimettömän tynkään on tullut jopa pienet raksakänsät. Sellaset kovettumat. Isännällä ne on ollu iät ja ajat. Niitä ylpeänä iltaisin sormeilen. Meikäläseltä loppuu välillä veto kuin seinään. Siinä vaiheessa auttaa yleensä sellaiset 2,5h kevyet päiväunet. Isäntä jollottelee menemään vanhaa tahtia.

Tässä viikon aikana tuli tehtyä sellainen yllättävä huomio, että sateessa työskenteleminen on suoraan sanottuna aika hanurista. Kun vesinoro valuu sadetakista piittaamatta pitkin reittä kumisaappaaseen, tulee mieleen, että voisi asua vaikka päiväntasaajalla.

Naapurit ovat alkaneet nostaa päätään. Muutamat ovat moikanneet tieltä, osa on tullut ihan pihalle juttelemaan. Eräs vanhempi herrasmies tunnusti ihan suoraan tulleensa vakoilemaan, mitä tontilla tapahtuu. Viereisillä naapureilla käytiin jo grillaamassa vappupäivänä, vaikka ilma tosin oli lähempänä pilkkikeliä. Niilläkin alkaa vanhan talon korjaustyömaa tässä piakkoin. Voidaan sitten pitää rakennuskilpailu, kuka pitää eniten meteliä.

Ensimmäinen oikea rakennusvehje on saapunut vihdoin tontille. Tiistaina nimittäin rupesi tietä pitkin kuulumaan lähinnä tankilta kuulostavaa kolinaa. Sieltähän tuli se naapurin isäntä kaivinkoneensa kanssa. Keskiviikkoaamuna tuli sorakuorma ja nyt on graniittia pari kuormallista pihatiellä. Ei tarvi enää raapia auton pohjaa tielle yritettäessä. Saati toisen (lue meikäläisen) työntää autoa mutakelillä pihalta tielle. Harvinaisen virkistävää, kun kerrankin ei itse tarvitse huolehtia kaikesta, vaan sorakuormat ja vesiosuuskuntasäädöt hoitaa maankaivajasetä. Siihen vesipömpeliin se ei vielä koskenut. Sovittiin, että tulee maanantaina niin ehkä päästään sitten myös perustusten kaivuuseen samoilla telaketjuilla.

 

Sieltä se iso kauha tulee

Sieltä se iso kauha tulee

 

Iso kaivuri

Siis häh? Eikö nää ole enää keltasia?

 

Vappua ei tosiaan vietetty, kuin sitten se perjantai-iltapäivä naapureilla. Viikonloppuna tuli veljen perhe ja koira jeesaamaan purkuhommissa. Perheen 5-vuotias poika oli tietenkin kaikista kiinnostunein pihalla nököttävästä kaivurista.

Sunnuntaina päästiin viimein katon kimppuun. Ihan jännää heilua ylhäällä pienen aikuisiällä kehitetyn korkeanpaikankammon kanssa. Lisäkivana talo huojuu jo aika isosti, kun siitä on kiskottu kaikki kehikkoa paikallaan pitävä tavara irti. Ihan kiva fiilis lähteä siinä irrottelemaan kattoa jalkansa alta, kun isäntä vielä paukuttaa toisaalla niin että koko hökötys tutisee.

 

IMG_2985

Tuolta näytti vielä sunnuntaiaamuna.

 

Perhesopu on säilynyt vieläkin ihan käsittämättömän helposti. Molemmat vaan reuhtovat menemään sorkkaraudan kanssa silmät säihkyen ja innostuksen puna poskilla. Pitää pitää mielessä tulevaisuuden varalle: Parisuhdeterapeutin sijaan meille toimii vaikka jalkapallostadionin purkukeikka. Siis jos meinaa ruveta natisemaan homma liitoksistaan.

 

IMG_2957

Isännän miniyksiö.

 

Viikon ei ehkä niin kohokohta oli olohuoneen sisäkaton purkaminen. Katto jo itsessään oli tosi aikaa vievä ryökäle. Lisäksi lautoja irti ähertäessäni yhtäkkiä havahduin siihen, että niskaani sataa konfettia. Siis sitä värikästä paperisilppua. Hetken elättelin toivoa siitä, että kyseessä olisi reilun kuukauden myöhässä tullut syntymäpäiväyllätys, taikka ihan vaan mikä tahansa KIVA yllätys. No ei. lloisesti leijailevan paperisilpun seassa putoilevat hiirenpapanat toivat takaisin maanpinnalle aika nopeasti. Jep jep. Löytyi sitten hiirenpesä. Eikä minkä tahansa hiirenpesän. Luulen, että siellä asui koko suku viidessä polvessa. Haju oli nimittäin aika antava. Ja se tummanpuhuva värivirhe kattopalkissa ei ollut sitten mitään katosta vuotanutta vettä. Siellä oli nelijalkasten käymälä.

 

IMG_2936

Pimpeli pompei. Sataa shaibaa.

 

IMG_2935

Hiirosten sisäkäymälä. Varsinainen aromipesä.

 

Muuten ihan kiva viikko. Paitsi vesisadetta kiitos vähemmän. Ainakin niin kauan, kun joudun asumaan ilman takkaa tai suihkua, josta saa kiehuvan kuumaa vettä. Loppuun vielä yhteenveto viikosta kuvina. Voi olla, että niitä ei kohta enää heru lisää. Kamerasta on nimittäin akku loppumassa ja en muuton jäljiltä todellakaan tiedä missä sen laturi. Jup jup. Kohta rakennetaan talo!

 

Lienee alkuviikosta, en enää muista. Lähimuisti varmaan vaurioitunut rautakangella hakkamisessa.

Lienee alkuviikosta, en enää muista. Lähimuisti varmaan vaurioitunut liiallisesta rautakangen käytöstä.

 

Autotallista löytynyt tandemaura. Jossei olisin niin törkyisen kiiren niin varmasti olisi jo koeajettu.

Autotallista löytynyt tandemaura. Jossei olisin niin törkyisen kiiren niin varmasti olisi jo koeajettu.

 

Tämäkin varmaan alkuviikosta. Autotalli siis.

Tämäkin varmaan alkuviikosta. Autotalli siis.

 

IMG_2943

Tästä lähdettiin.

 

Olisikohan tiistailta.

Olisikohan tiistailta.

 

Myöhemmin samana päivänä.

Myöhemmin samana päivänä.

 

Rekka toi paljon kiviä.

Rekka toi paljon kiviä.

 

IMG_2981

Taustalla uusi pihatie.

 

Tässä sunnuntaiaamuna.

Tässä sunnuntaiaamuna.

 

IMG_2990

Aamujumppa.

 

Näkymä sunnuntaipäivänä.

Katolla pääsi jo maistelemaan t-paitakelejä.

 

Tässä pihakeinussa ehkä ehdin istua sitten neljän vuoden päästä?

Autotallista kaivettu retrokeinu. Ihana. Tässä ehkä ehdin istumaan sitten neljän vuoden päästä?

 

Lopuksi vielä kiva kuva, kun koko herrasväki ahtautuu samalle rakennustelineelle.

Lopuksi vielä kiva kuva, kun koko herrasväki ahtautuu samalle rakennustelineelle.

 

0

Ensimmäinen viikkoraportti

Ensimmäisen viikon jäljiltä talosta on purettu puolet ja mustelmia alkaa olemaan vähän joka puolella. Ja tuttuun tapaan taas on kiire: naapurissa asuva maanmyllääjä nimittäin lähteen toukokuun puolessa välissä Tampereelle kaivamaan kuoppia. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän pitäisi saada vanha talo alta pois mahdollisimma pian, jotta naapurin setä ehtii kaivamaan kuopan meidän tontille ennen kuin Pirkanmaa kutsuu. Tottakai talon saisi nurin päivässä, jos sen yli ajaisi kaivinkoneella. Sitä se meidän vastaava rakennusmestari/rakennessuunnittelijakin ehdotti. Meidän ajatusmalliin vain tuntuu oudolta ensin pistää silpuksi talon verran käypää puutavaraa ja sitten köröttää sahalle ja maksaa itsensä kipeäksi ostaakseen sitä samaa tavaraa uudestaan. Mörssärimeiningillä olisi myös jäänyt löytämättä seuraavat aarteet:

 

Junia vaatehuoneessa

Junalautoja vaatehuoneessa.

 

Maalla naulatkin kukkivat.

Maalla naulatkin kukkivat.

 

Kahvipakettiseinä. Löytyi taas seinäpahvien alta. Vanhoja, tietty Paulig.

Kahvipakettiseinä. Löytyi taas seinäpahvien alta. En osaa päättää olisiko sikahieno vai tulisiko migreeni.

 

IMG_2849

Joku on tykännyt koirista.

 

Ihana!

Iik! Ei pysty, otin talteen!

 

Lisäksi on jotenkin kiva fiilis, kun taloa purkaa käsin, todennäköisesti samoilla työkaluilla, kuin millä se on rakennettu. Muutenkin tuntuu ihan kuin tällä pläntillä olisi aika pysähtynyt paikalleen. Puuliiteri on laitoja myöten täynnä samoja nauloja, lautoja ja tervapapereita, joita on käytetty talon pystyttämiseen. Siis silloin 60-vuotta sitten. Ja sitä tervapaperia muuten on tullut revittyä talosta muutaman jalkapallokentällisen verran. Silti. Mielummin tervapaperia kuin supersyyhyttävää lasivillaa.

Tällä viikolla saatiin eka rekka tontille. Jei! Sinänsä ei ehkä vielä niin hohdokasta, sillä nimittäin tuotiin roskalava. Ensimmäiset rakennushärvelit saatiin myös tontille:

 

Vesiosuuskunnan pömpeli. Isännän mielestä Apollo 18.

Vesiosuuskunnan muovitonkka. Isännän mielestä Apollo 18.

 

Kyseessä on siis vesiosuuskunnan kakkavesipömpeli. Sinne siis menee kaikki jätevedet ja siellä on kuulema joku silppuri, joka möyhentää kaiken pirtelöksi ja sitten lykkii paineella varsinaiseen viemäriverkkoon. Nam nam. Sen tulee nyt maanantaina asentamaan se naapurin kuopankaivajasetä.

Tällä viikolla pidettiin myös aloituskokous. Se on siis lakisääteinen kokous, joka pitää järjestää rakennusluvan saannin jälkeen, ennen kuin rakennustyöt aloitetaan. Paikalle pitää saada pääsuunnittelija, joka siis ei nimestään huolimatta tietenkään suunnittele. Se tyyppi vain valvoo, että eri rakennussuunnitelmat, eli arkkitehtipiirustukset, rakenne-, LVI- (lämmin vesi & ilmastointi) ja sähkösuunnitelmat osuu yhteen. Sen lisäksi paikalle piti kärrätä myös vastaava työnjohtaja ja kunnan rakennusvalvoja. Nämä kaikki tietenkin velottavat ihan hyvää tuntiliksaa. Olen selkeästi väärällä alalla. Siinä sitä sitten pönöteltiin pihalla, minä ja sedät. Sitten täyteltiin pöytäkirjaa ja juteltiin mukavia.

No minkäslaista se raksailu on? No minäpä kerron. Päivät on sellaisia 10 tunnin kevyitä rypistyksiä. Aamulla yleensä kestää vähän aikaa käynnistellä, vaikka jostain syystä aina herään tikkana klo 8.30 ilman herätystä. Sormet on aika kankeat ja turvoksissa. Ensimmäinen puolituntinen on aina vähän hidasta ja kankeaa, kun paikkoja jomottaa. Sitten sitä taas painelee menemään niin, että ajantaju katoaa. Isäntä painaa aika lailla kellon ympäri ja rapiat päälle päiviä. En tajua miten se jaksaa. Sitten ruokapaussit väliin ja paukuttelu jatkuu. Kieltämättä kahvia ja kaljaa kuluu hyvin päivien mittaan. Eihän tätä muuten jaksaisi Einarikaan.

Isäntä ja koira ovat elementissään. Meidän hurtta on jo käynyt tekemässä lähempää tuttavuutta naapurissa asuvan fasaanin kanssa. Aika kovaäänistä oli kekskustelu, kun lintu huutaa puusta ja koira maasta. Jäniksen perässä se kävi juoksemassa eilen, isäntä oli vähän pettynyt, kun ei saatukaan kanipataa. Muutoin tuo meidän hundsvotti laukkoo tontilla koko päivän edestakaisin himohepuleissa. Siinä missä se aikaisemmin kaupungissä näytti lähinnä säälipisteitä keräävältä sarjakuvakoiralta, nykyään se vakioilme on lähinnä tämä. Ennen sitä piti paijata ja silittää ja rapsuttaa ja lääppiä koko ajan, nykyään ei saa edes koskea, ainakaan ulkona ollessa. Vissiin nolottaa, kun naapurit näkee. Öisin se on lisäksi ruvennut kuorsaamaan kuin pieni elefantti.

Muita mainitsemisen arvoisia asioita: moottorisaha on otettu haltuun. Kannot ja raidat ovat jo saaneet kyytiä. Luulen, että sisäinen testosteronitaso on myös noussut muutaman prosenttiyksikon. Voin suositella lämpimästi. Tässä mitään miehiä enää tarvita. Seuraavaksi ajattelin opetella muuraamaan sokkelin.

Tässä tuo ensimmäinen raksaviikko pähkinänkuoressa. Oma fysiikkani meni lakkoon loppuviikosta. Tyyliin, että piä tunkkis. Meni pari päivää sangynpohjalla aivan koomassa. Nyt taas yritetään uuteen nousuun. Vielä pitäisi pari päivää jaksaa punnertaa, niin sitten voisi taas löysätä vähän. Loppuun kuvia:

 

Näitä nauloja olen kiskonut katosta parisataa. Nauloista ulee aina mieleen lapsuudessa pelattu korona.

Näitä nauloja olen kiskonut katosta parisataa. Näystä tulee aina mieleen lapsuudessa pelattu korona.

 

Tämä vuori ei ole Kilimanjaro vaan yhdestä seinästä kiskottu tervapaperikasa. Tämä talo on rakennettu paperista ja vanerista.

Tämä vuori ei ole Kilimanjaro vaan yhdestä seinästä kiskottu tervapaperikasa. Tämä talo on rakennettu 70% paperista ja vanerista.

 

Kahvitauko

Kahvitauko.

 

Roskalava.

Roskalava.

 

Viimeinen kammari perjantaina.

Viimeinen kammari torstaina.

 

Perjantain puolipäivä.

torstain puolipäivä.

 

Illalla.

Illalla.

 

IMG_2879

Isäntä pistää viuhuen.

 

IMG_2883

Isäntä jatkaa viuhuen. Ihan naulojen kiskominen kyseessä.

 

Viimenen kammari seuraavana päivänä.

Viimenen kammari perjantaina.

 

Käytävä.

Käytävä.

 

IMG_2891

Ei ole enää käytävä.

 

Tavaroiden toimitusluukku.

Tavaroiden toimitusluukku.

 

Lisää kivoja seinätekstuureita.

Lisää kivoja seinätekstuureita.

 

Aukko autotalliin. Sunnuntain aikaansaannos. Verrattavissa berliinin muurin murtumiseen. Yhtä herkistävä.

Aukko autotalliin. Sunnuntain aikaansaannos. Verrattavissa berliinin muurin murtumiseen. Yhtä herkistävä.

 

 

 

 

0

Raksaviikot julistetaan avatuiksi

Noniin. Jotain kertoo tämän kevään säädön määrästä, että melkein kuukausi meni virallisesta muutosta ennenkuin päästiin vihdoin hommiin. Lauantaina alkoi kunnon mättö. Isäntä korjasi drinkkibaaria, jota erheellisesti varastoksi kutsutaan. Olihan se aika laho. Huomasin itse vasta puolivälissä, kuinka pahasti, mutta en sentään ollut niin tyhmä, että siitä olisin ääneen huomauttanut. Varsinkin kun toinen on jo pari päivää ähertänyt purkuhommissa ja uuden katon kanssa. No, mutta nyt on joku paikka johon tunkea huonekaluja ja ovia. Itse olen ollut sisähommissa talossa ja käynyt listojen ja seinäpahvien kimppuun. Huomioita muutaman päivän jäljiltä on tullut tehtyä muutamia:

Työkalut on selkeästi mitoitettu 100-kiloisille äijänköriläille, joiden koura on meikäläisen naamataulun kokoinen. En muista nimittäin millon viimeksi olisi kipeytynyt peukalolihas. Siis se lihamötti, mistä se peukalo sojottaa. Muutenkin oli maanantaiaamuna vähän tuskallinen tuo tarttumisote, kun oli kaksi päivää putkeen huitonut menemään juuri himpun verran liian leveän listaraudan ja paksuvartisen vasaran kanssa. Sinänsä rakentamiseen käytettävät perustyökalut ovat mielettömiä evoluutioihmeitä. Mitä enemmän niitä käyttää sitä enemmän niiden nerokkuutta alkaa ihailla. Jokainen mutka ja aukko ja reikä on juuri sellainen kuin tarvis, eikä mitään ylimääräisiä kotkotuksia. No onhan niitä tässä vasta muutama tuhat vuotta kehitelty.

Kuten armas äitini jo osasi varoittaa, eniten aikaa rakennustyömaalla ei todellakaan vie valujen kuivuminen tai toimituksien venaaminen vaan se ainainen työkalujen etsintä. Tämän hetkinen ennätys on 4 (NELJÄ) kadonnutta vasaraa yhden päivän aikana. Miksi meillä on neljä vasaraa, on sitten toinen juttu. Siinähän se päivä menee mukavasti tontilla ympyrää pyörien ja miettien, että jättikö sen vasaran huussille vai keittiönpöydälle vai onko se sen vaneripinon alla…Yksi niistä vasaroista lienee yhä liesussa.

Myös edelliseen liittyen: Kun sitä lääniä haluaa sen puoli hehtaaria, niin sitten sitä lääniä myös on. Pelkästään paikasta toiseen liikkuminen ottaa oman aikansa, varsinkin kun etsii sitä riivatun vasaraa kolmatta kertaa samoista paikoista. Kun edellisen kodin mahdollinen tavaroidenhukkaamisala oli käytännössä sen 32m2 niin nykyään se on aika eksponentiaalinen.

Minusta ei ole assistentiksi. Aamen. Isäntä pyysi, että tehdään se drinksubaariremppa yhessä niin tulee nopeammin. No hetken aikaa sitä jaksoi sitä tavaroitten ojentelua ja toisen työskentelyn vahtaamista. Sitten rupesi kyllästyttämään. Tyytyväisimpänä pysyy koko rakennusporukka, kun molemmat ähräävät oman työpisteensä kimpussa. Lisäksi siinä tulee hyvin synkronoitua työvaiheet, minä nyhrään kevyempien kohteitten kimpussa ja mies tulee mörssärillä perässä.

Miesten ja naisten fyysisissä ominaisuuksissa on eroja. Siinä kun itseeni tyytyväisenä totesin eteneväni varsin ripeää vauhtia ja ylpeillen katselin koko päivän työni tulosta, tuli isäntä takavasemmalta ja teki saman muutamassa tuokiossa. Vaikka olen kuinka käynyt salilla ja punnerran penkistä enemmän kuin Keskiverto-Ritva, niin jään silti aivan lähtötelineisiin, kun Don Isäntä tulee paikalle. Ärsyttäväksi asian tekee vielä, että mokoma hilukeppi on itseäni lyhyempi sintti, joka painaa 10 kiloa vähemmän kuin minä. Sehän on tietty tiukkaa raksalla kiillottettua terästä joka sentti, mutta silti. No sai sitä jonkin sortin henkistä tyydytystä, kun itse omin avuin punnersin 50-luvun umpipuuovia saranoiltansa ja sain kiikutettua sohvan pihalle ihan ite. Ehkä kesän lopussa sitten kisataan auton työnnössä.

Ruokailu raksalla on, no, jotain ihan muuta kuin sitruunamarinoitua vuohenjuustosalaattia pinjansiemenillä. Hommia tehdessä ajantaju häviää ja seinien repiminen ja listojen kanttaaminen vie mennessään. Tästä seuraa, että kun se nälkä sitten osuu kohdalle niin sitä ruokaa pitää saada NYT ja HETI. Tämä tarkoittaa sitä, että myös tämä viherkasvisintoilija vetää onnessaan pekonia ja paistettuja munia lounaaksi ja nakkisämpylää välipalaksi. Energiantarve on vakio. Mututuntuma sanoo, että Saarioisten hernekeitto saattaa olla tämän kesän  ruokahitti.

Kaikkinensa on tosi kiva raahautua siinä kahdeksan jälkeen sängylle röhnöämään, kun koko päivän on reuhtonut menemään. Ruumiillinen työ on todella mahtavaa. Yöunetkin tulee ilman ongelmia. Ja ennen muuttoa vielä märehdin, että miten käy kuntoilun, kun tännen muutetaan. Tosin yläselkää ja hartioita pakottaa jatkuvasti siihen malliin, että muutaman kuukauden sisällä on varmaan hartiasiluetti kuin Schwarzeneggerillä.

Lopuksi kuvia ensimmäisen neljän päivän saaliista:

Drinksubaari saa kyytiä

Drinksubaari saa kyytiä

 

Vanha katto oli romahtanut sisään. Olihan se aika hyvin vettynyt

Vanha katto oli romahtanut sisään. Olihan se aika hyvin vettynyt

 

Tontin reunasta revittiin parikymmentä metriä vanhaa piikkilankaa. Vissiin ollu ihan hyvät naapurivälit

Tontin reunasta revittiin parikymmentä metriä vanhaa piikkilankaa. Vissiin ihan hyvät naapurivälit.

 

IMG_2775

Ensimmäinen kammari lähdössä käsittelyyn

 

IMG_2777

Meikäläinen ähersi päivän…

 

...isäntä muutaman tunnin

…isäntä muutaman tunnin.(!)

 

IMG_2791

Käytävä on sentään meikäläisen aikaansaannosta

 

IMG_2795

 

Pahvin alta kaivettu katto. Ihan sairaan hieno. Harmi kun pitää purkaa...

Pahvin alta kaivettu katto. Ihan sairaan hieno. Harmi kun pitää purkaa…

 

?! Tämä löytyi peräkammarin pahvien alta...Siis andalusialaiset on ollu jo täälläkin.

?! Siis mitä? Tämä löytyi peräkammarin pahvien alta…Siis andalusialaiset on ollu jo täälläkin.

 

Alkuviikon savottaa...

Alkuviikon savottaa…

 

Perinteisten tapettien alta löytyy mielettömiä puupintoja. Eikös nämä raa'at puupinnat ole nykyään muotia?

Perinteisten tapettien alta löytyy mielettömiä trendipuupintoja. Täähän on ihan sisustuslehtikamaa.

 

Tämän kanssa värkkäsin eilen

Tämän kanssa värkkäsin eilen, onnistuin mm. survasemaan rautakangella vasempaan nisään. Ei satu, ei.

 

Pihakin näyttä jo autenttiselta

Pihakin näyttä jo autenttiselta.

 

Lopuksi vielä pihan ainoa toimiva kukka. Tuli se kerran vahingossa jo lintattua olohuoneen matolla.

Lopuksi vielä pihan ainoa toimiva kukka. Tuli se kerran vahingossa jo lintattua olohuoneen matolla.

0

Kuvia, kuvia, kuviaaa

Naisten oma muuttopäivä on tästä lähin aivan must, muß, måste. Ainakin tällä kokoonpanolla. Sen lisäksi, että jää ne rytmiä rikkovat tupakka- ja kahvitauot, joita isäntä viljelee kolmen vartin välein, päästään kiinni olennaiseen: Sisustamiseen!

Kun matkaan tarttuu vielä äärettömän lahjakas valokuvaaja, voi iskeä kameran kouraan ja ulkoistaa blogikuvauksen ammattilaiselle.

 

Karibian drinkkibaari

Karibian drinkkibaari

 

IMG_2545

kaverit ojossa

 

Pato Donaldo

Pato Donald

 

Isännän lelukaappi

Isännän lelukaappi

 

Oravan koti

Oravan koti

 

Puu ja pottumaa

Puu ja pottumaa

 

Osattiin sitä sisusta ennenkin

Osattiin sitä sisusta ennenkin

 

Toisenlaista asumista

Samaan aikaan toisaalla

 

IMG_2561

Kaverit

 

Päivän lehti

Päivän lehti

Kuvat: Anna Mantere

 

Tuli vihdoin myös ulkopuoliselta ja tietenkin täysin puolueettomalta tuomarilta amen sille, että hyvin vedetty. Kun virallisesti maksettiin hinta pelkästä tontista ja purkukuntoisista taloista, tuli kaupan päälle mieletön määrä työkaluja, nostalgiaesineitä ja tunnelmaa (lue puolilahoja hökötyksiä) eli varsinainen retrotaivas. Suosittelen kenelle tahansa taidekuvaajan raahaamista uudelle tontille tai uuteen kotiin. Ne asiat, jotka oli alun perin pistämässä suoraan sylttytehtaalle, muuttuvatkin kuvien ansiosta juuri paikan olemmaisiksi asioiksi. Ja isäntä voi sitten kiroilla partaansa, kun joutuu kunnostamaan maatumispisteessä olevia aittakopperoita. Koska pitäähän nyt perinteisen hirsitalon pihaan saada se karibialainen drinkkibaari. Asiaa auttaa myös, että kuvaaja on yhtä hurahtanut kuin allekirjoittanut kaikkeen olennaiseen, kuten puhki ruostuneisiin peltiämpäreihin tai homehtuneisiin kansakoulukarttoihin.

Viikon oivallus taisikin olla se, että oma tunne kodikkuudesta tulee juuri kaikesta vähän puolilahosta ja vinksallaan olevasta. Liekö siihen osasyynä se, että lapsuuden koti oli myös tosi vanha puutalo, jossa oli maailman pähein piharakennus. Moderni ja kiiltävä ei ole koskaan ollut se meikäläisen juttu. Sen huomaa jo, kun kattelee tuota isäntää ja sen viiden päivän sänkeä tuossa vieressä.