0

Toisenlainen joulukuvaelma

Olipa kerran sukujoulu, johon kerääntyi väkeä läheltä ja kaukaa. Kauimmaiset vieraat tulivat merien takaa etelän aavoilta tasangoilta, joissa kerrottiin auringon paahtavan niin, että pohjolan iho palaisi muutamassa hetkessä kivuliaille rakoille ja jossa hispaanit elivät, ja söivät, hassuttelivat ja herjasivat kovaäänisesti ja tulisesti. Pimeässä, pakkasen syleilemässä pohjolassa kokoontui väki viettämään sukujoulua syrjäiseen järvenrantamökkiin, joka täytti niin, että kauimmaiset, Hämeen eteläpuolelta saapuneet vieraat jouduttiin majoittamaan läheiseen vuokratölliin.

Saapui vihdoin kauan odotettu jouluaatto. Koko väki odotti malttamattomana koko pyhien tärkeintä toimitusta. Huumaavat tuoksut täyttivät pirtin naisväen huhkiessa keittosopessa valmistellen koko vuoden odotetuinta ateriaa. Pirtin pöytä alkoi täyttyä herkuista. Oli suolakalaa, silliä, laatikoita, väkevää emännän sinappia, idästä tullutta rosollia, höyryäviä juureksia ja muita suussasulavia ruokalajeja pöytä vääränään. Väki asettui pöydän ympärille ja ihastunut kohahdus kulki päästä päähän, kun aterian kiistaton valtias, tuoresuolattu joulukinkku vihdoin kannettiin juhlallisesti pöytään.

Hartaina pienet lapset, saunan puhtaina vatsa kurnien katsoivat suurta kinkkua, kun aikuiset helpotuksesta huokaisten aloittivat kinkun leikkaamisen. Lattialla koirat istuivat rivissä seuraten silmät kiiluen näytelmää valmiina nappaamaan jokaisen pöydältä tippuvan armopalan nälkäisiin kitoihinsa. Tyytyväinen puheensorina täytti tuvan väen käydessä käsiksi joulupöydän lukemattomiin antimiin. Aterioinnin kuluessa todettiin yhteistuumin suunpielet rasvaa valuen, että kyseessä oli varmasti paras joulukinkku miesmuistiin.

Niin hyvää oli tuo valtava kinkku, että yötä päivää sitä kävi vuorollaan kukin veistelemässä suurella keittiöveitsellä keittiön hämärässä, muiden silmien välttäessä jopa vaarallisen ähkyn uhalla. Vihdoin koitti Stefanoksen, tuon kristinuskon ensimmäisen marttyyrin muistopäivä, jota tapaninpäiväksi tavallisen rahvaan keskuudessa kutsuttiin. Päivä tultiin tämän jouluväen keskuudessa muistamaan suurena surun päivänä.

Kävi nimittäin niin, että aamuyön tunteina oli yksi kinkunnälkäisestä miesväestä unohtanut kinkun ruokapöydälle ja ajatus unen sumentamana unohtanut sen viedä takaisin hyllyn päälle. Ja jo kaksi päivää kinkunhimosta kärsinyt koira oli vihdoin uskaltautunut toimeen. Suuri oli väen järkytys aamun tunneilla keittiöön tullessaan huomattuaan toisen koirista kaluavan suunatonta kinkunluuta herkullisten lihojen hävittyä parempiin suihin.

Matkaseuralaisensa tekosista mitään tietämättömät etelän vieraat saapuivat myöhemmin pirtin pihaan ihmetellen koiransa äkillistä lihoamista ja vaivalloista askellusta mutta niin tyytyväistä olemusta. Matkalaiset saivat kiittää pyhää Stefanosta hetkestä, jolloin onnettomuus tapahtui. Sillä, jos rikos olisi tapahtunut päivääkään aikaisemmin, olisi julmistunut jouluväki varmasti unohtanut Suomen Turussa julistetun joulurauhan ja  suutuspäissään lahdannut koiran ja herkutellut tapaninpäivänä kinkulla täytetyn koiran parissa. Nyt julkea kinkkuvaras sai nukkua rauhassa tuvan penkillä röyhtäillen ja ilmavaivoista kärsien muun väen tyytyessä juureslaatikoiden kaapimiseen.

Näin siirtyi historiankirjojen sivuille joulu armon vuonna 2014. Joulu, josta levisi kertomus suusta suuhun jouluna, jolloin Hurtta ahmi lähes kahdeksan kiloa kinkkua muutamassa tunnissa. Saavutus, josta Isäntä jaksaa joka joulu Hurtaa muistuttaa pieni kateuden pisto sydämessään.

 

img_1448

Kaihoisa katse

 

0

Myyrägate

Seuraavaa artikkelia ei suositella heikkohermoisille.

Taitaa nimittäin olla niin, että listittiin koko Erneston perhe.

Yleisön pyynnöstä Naapurisopua? Artikkeli saa nyt jatkoa. Tarinahan jäi siihen, että Erneston päänmenoksi viritetty loukku otti ja katosi mystisesti ja jäimme Isännän kanssa nieleskellen odottamaan vasta-attentaattia. Kolmen päivän etsintöjen jälkeen pieni sankarimme löytyi kuin löytyikin jääkaapin alta ansaan liiskaantuneena. Sitä tarina ei kerro, miten Ernesto ja ansa olivat ylipäätänsä päätyneet tiskipöydältä metrin päässä nököttävän jääkaapin alle. Epäilen koiran osuutta asiaan. Hyvin nukutut yöt kieltämättä olivat tervetulleita mutta silti kävi sääliksi urhean pikku sankarin lyhyeen loppunut elämä modernien mukavuuksien äärellä.

Myöhemmin samana päivänä alkoi sitten tapahtua lisää. Taisi nimttäin Koira pistää poskeensa myös Erneston Juanito pojan. Jostain syystä hurtta tosiaan antoi Erneston jopa juoda omasta ruokakupistaan eikä korvaansa lotkauttanut, kun isomahamyyrä pisteli menemään ympäri mökkiä. No nyt näköjään aselepo loppui. Röhnöttäessäni pahaa aavistamatta sohvalla päädyin todistamaan kuinka Hurtta otti yllättäen loikan ja nappasi Erneston tekemästä porttikongista pienen keskenkasvuisen siimahännän leukoihinsa. Siinä vaiheessa, kun pääsin lähietäisyydelle, oli pikalounas jo kadonnut isoon kitaan. Sinne meni Juanito.

Muutama päivä myöhemmin rupesi mökin toisesta nurkasta, vaatekaapin alta kuulumaan satunnaista rapistelua. Tällä kertaa kyseessä oli aivan varmasti kadonnutta miesväkeä etsimään saapunut leski-mamma. Oli nimittäin niin kohtelias vieras, että papanoinninkin kävi hoitamassa lattialla lojuneeseen tyhjään sipsipussiin. Muutaman päivän jälkeen rapistelu loppui kuin seinään. Isäntä kieltäytyy myöntämästä osallisuuttaan asiaan eikä Koirasta saa mitään järjellistä irti. Oletan siis, että ei niin iloinen leski otti ja pakkasi kimpsunsa ja jätti tämän surmanloukun parempien apajien toivossa.

 

20151018_120901

Tekosiaan syvästi katuva Koira.

0

Ensimmäinen viikkoraportti

Ensimmäisen viikon jäljiltä talosta on purettu puolet ja mustelmia alkaa olemaan vähän joka puolella. Ja tuttuun tapaan taas on kiire: naapurissa asuva maanmyllääjä nimittäin lähteen toukokuun puolessa välissä Tampereelle kaivamaan kuoppia. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän pitäisi saada vanha talo alta pois mahdollisimma pian, jotta naapurin setä ehtii kaivamaan kuopan meidän tontille ennen kuin Pirkanmaa kutsuu. Tottakai talon saisi nurin päivässä, jos sen yli ajaisi kaivinkoneella. Sitä se meidän vastaava rakennusmestari/rakennessuunnittelijakin ehdotti. Meidän ajatusmalliin vain tuntuu oudolta ensin pistää silpuksi talon verran käypää puutavaraa ja sitten köröttää sahalle ja maksaa itsensä kipeäksi ostaakseen sitä samaa tavaraa uudestaan. Mörssärimeiningillä olisi myös jäänyt löytämättä seuraavat aarteet:

 

Junia vaatehuoneessa

Junalautoja vaatehuoneessa.

 

Maalla naulatkin kukkivat.

Maalla naulatkin kukkivat.

 

Kahvipakettiseinä. Löytyi taas seinäpahvien alta. Vanhoja, tietty Paulig.

Kahvipakettiseinä. Löytyi taas seinäpahvien alta. En osaa päättää olisiko sikahieno vai tulisiko migreeni.

 

IMG_2849

Joku on tykännyt koirista.

 

Ihana!

Iik! Ei pysty, otin talteen!

 

Lisäksi on jotenkin kiva fiilis, kun taloa purkaa käsin, todennäköisesti samoilla työkaluilla, kuin millä se on rakennettu. Muutenkin tuntuu ihan kuin tällä pläntillä olisi aika pysähtynyt paikalleen. Puuliiteri on laitoja myöten täynnä samoja nauloja, lautoja ja tervapapereita, joita on käytetty talon pystyttämiseen. Siis silloin 60-vuotta sitten. Ja sitä tervapaperia muuten on tullut revittyä talosta muutaman jalkapallokentällisen verran. Silti. Mielummin tervapaperia kuin supersyyhyttävää lasivillaa.

Tällä viikolla saatiin eka rekka tontille. Jei! Sinänsä ei ehkä vielä niin hohdokasta, sillä nimittäin tuotiin roskalava. Ensimmäiset rakennushärvelit saatiin myös tontille:

 

Vesiosuuskunnan pömpeli. Isännän mielestä Apollo 18.

Vesiosuuskunnan muovitonkka. Isännän mielestä Apollo 18.

 

Kyseessä on siis vesiosuuskunnan kakkavesipömpeli. Sinne siis menee kaikki jätevedet ja siellä on kuulema joku silppuri, joka möyhentää kaiken pirtelöksi ja sitten lykkii paineella varsinaiseen viemäriverkkoon. Nam nam. Sen tulee nyt maanantaina asentamaan se naapurin kuopankaivajasetä.

Tällä viikolla pidettiin myös aloituskokous. Se on siis lakisääteinen kokous, joka pitää järjestää rakennusluvan saannin jälkeen, ennen kuin rakennustyöt aloitetaan. Paikalle pitää saada pääsuunnittelija, joka siis ei nimestään huolimatta tietenkään suunnittele. Se tyyppi vain valvoo, että eri rakennussuunnitelmat, eli arkkitehtipiirustukset, rakenne-, LVI- (lämmin vesi & ilmastointi) ja sähkösuunnitelmat osuu yhteen. Sen lisäksi paikalle piti kärrätä myös vastaava työnjohtaja ja kunnan rakennusvalvoja. Nämä kaikki tietenkin velottavat ihan hyvää tuntiliksaa. Olen selkeästi väärällä alalla. Siinä sitä sitten pönöteltiin pihalla, minä ja sedät. Sitten täyteltiin pöytäkirjaa ja juteltiin mukavia.

No minkäslaista se raksailu on? No minäpä kerron. Päivät on sellaisia 10 tunnin kevyitä rypistyksiä. Aamulla yleensä kestää vähän aikaa käynnistellä, vaikka jostain syystä aina herään tikkana klo 8.30 ilman herätystä. Sormet on aika kankeat ja turvoksissa. Ensimmäinen puolituntinen on aina vähän hidasta ja kankeaa, kun paikkoja jomottaa. Sitten sitä taas painelee menemään niin, että ajantaju katoaa. Isäntä painaa aika lailla kellon ympäri ja rapiat päälle päiviä. En tajua miten se jaksaa. Sitten ruokapaussit väliin ja paukuttelu jatkuu. Kieltämättä kahvia ja kaljaa kuluu hyvin päivien mittaan. Eihän tätä muuten jaksaisi Einarikaan.

Isäntä ja koira ovat elementissään. Meidän hurtta on jo käynyt tekemässä lähempää tuttavuutta naapurissa asuvan fasaanin kanssa. Aika kovaäänistä oli kekskustelu, kun lintu huutaa puusta ja koira maasta. Jäniksen perässä se kävi juoksemassa eilen, isäntä oli vähän pettynyt, kun ei saatukaan kanipataa. Muutoin tuo meidän hundsvotti laukkoo tontilla koko päivän edestakaisin himohepuleissa. Siinä missä se aikaisemmin kaupungissä näytti lähinnä säälipisteitä keräävältä sarjakuvakoiralta, nykyään se vakioilme on lähinnä tämä. Ennen sitä piti paijata ja silittää ja rapsuttaa ja lääppiä koko ajan, nykyään ei saa edes koskea, ainakaan ulkona ollessa. Vissiin nolottaa, kun naapurit näkee. Öisin se on lisäksi ruvennut kuorsaamaan kuin pieni elefantti.

Muita mainitsemisen arvoisia asioita: moottorisaha on otettu haltuun. Kannot ja raidat ovat jo saaneet kyytiä. Luulen, että sisäinen testosteronitaso on myös noussut muutaman prosenttiyksikon. Voin suositella lämpimästi. Tässä mitään miehiä enää tarvita. Seuraavaksi ajattelin opetella muuraamaan sokkelin.

Tässä tuo ensimmäinen raksaviikko pähkinänkuoressa. Oma fysiikkani meni lakkoon loppuviikosta. Tyyliin, että piä tunkkis. Meni pari päivää sangynpohjalla aivan koomassa. Nyt taas yritetään uuteen nousuun. Vielä pitäisi pari päivää jaksaa punnertaa, niin sitten voisi taas löysätä vähän. Loppuun kuvia:

 

Näitä nauloja olen kiskonut katosta parisataa. Nauloista ulee aina mieleen lapsuudessa pelattu korona.

Näitä nauloja olen kiskonut katosta parisataa. Näystä tulee aina mieleen lapsuudessa pelattu korona.

 

Tämä vuori ei ole Kilimanjaro vaan yhdestä seinästä kiskottu tervapaperikasa. Tämä talo on rakennettu paperista ja vanerista.

Tämä vuori ei ole Kilimanjaro vaan yhdestä seinästä kiskottu tervapaperikasa. Tämä talo on rakennettu 70% paperista ja vanerista.

 

Kahvitauko

Kahvitauko.

 

Roskalava.

Roskalava.

 

Viimeinen kammari perjantaina.

Viimeinen kammari torstaina.

 

Perjantain puolipäivä.

torstain puolipäivä.

 

Illalla.

Illalla.

 

IMG_2879

Isäntä pistää viuhuen.

 

IMG_2883

Isäntä jatkaa viuhuen. Ihan naulojen kiskominen kyseessä.

 

Viimenen kammari seuraavana päivänä.

Viimenen kammari perjantaina.

 

Käytävä.

Käytävä.

 

IMG_2891

Ei ole enää käytävä.

 

Tavaroiden toimitusluukku.

Tavaroiden toimitusluukku.

 

Lisää kivoja seinätekstuureita.

Lisää kivoja seinätekstuureita.

 

Aukko autotalliin. Sunnuntain aikaansaannos. Verrattavissa berliinin muurin murtumiseen. Yhtä herkistävä.

Aukko autotalliin. Sunnuntain aikaansaannos. Verrattavissa berliinin muurin murtumiseen. Yhtä herkistävä.