0

Terveisiä kesälomalta, tarkoitan työleiriltä

Tänä aamuna ymmärsin vihdoinkin miltä Isännästä mahtaa tuntua, kun allekirjoittanut alkaa suu vaahdossa selittämään jotain todella nerokasta sisustusideaa ennen kuin herra on saanut ensimmäisen aamukahvin heitettyä kitusiinsa. Mutta siitä lisää tuonnempana.

Viimeiset pari päivää on paahdettu menemään aamusta iltaan raksahommissa, sillä koska Suomen suvi on viime vuosina ollut yhtäläisyysmerkki monsuunisateille, ei aikaa parane hukata, jos aurinko paistaa. Lisäksi sovimme keväällä, että töiden sijaan meikäläinen on kesän kotona ja hommissa, jotta saadaan taloa vauhdilla eteenpäin. Siispä tienaamaan kotonaolopisteitä.

Perjantaipäivä meni yhden kaadetun kuusen kanssa ähkiessä. Sain kuin sainkin viime kesänä kaadetun neulasenripottelijan nyittyä pöheiköstä ihmisten ilmoille ja moottorisahan syötäväksi. Ja kaikki tämä ihan ite. Ei vissiin ole kevään kuntosalimurinat menneet hukkaan. Kyseinen kuusi siis kaadettiin viime kesänä, mutta lyhyen moottorisahan takia pirulainen ehti murtua tyvestä, ennen kuin kaato saatiin suoritettua loppuun ja sen sijaan, että arvon kuusi olisi kaatunut nätisti sille raivatulle makuupaikalle, se päätti ottaa ja heittäytyä viereiseen vesakkoon. Kiva.  Ja, koska aika on rajallista niin eipä ehditty sitä sieltä kaivaa enää viime vuoden puolella.

Homma oli oikein mukavaa siitäkin syystä, että talosta ei löytynyt enää minkään valtakunnan itikkakarkotetta ja siellä pöheikössähän niitä riitti ihan vain muutama. Vaihtoehtoina oli joko kuolla verenhukkaan tai sitten puolustautua vaatekappaleilla. Koska nahan raivohullu raapiminen ei kuulu lempiharrastuksiini niin mikäs sen mukavampaa kuin pistää nunnakaapuun verrattava vaatemäärä niskaan kesähelteellä ja siihen vähän sykkeen nostattavaa tukkien raahaamista päälle. Hien kyllä sai pintaan ja vaatteet likomäriksi alle viidessä minuutissa. Perjantain saldoon voi olla tyytyväinen silla kaiken vouhkaamisen jäljiltä moottorisahaa tuli huudatettua niin paljon, että siitä loppui bensa ja myös kirveestä lähti varsi. Ei ole kuin vasta kolmas kerta, kun sen olen saanut turattua. Edelliset kaksi menivät varresta poikki. Hyvä hyvä.

 

IMG_4222

Nuita tuli pyöriteltyä ihan omakätisesti. Hyvältä tuntuu. Vielä kahdenkin päivän päästä.

IMG_4221

Bensa loppu. Maatkoon siinä.

 

Perjantain tukkijumpan jälkeen lauantaina siirryttiin tiiliskivien kanteluun. Vuorossa siis palomuurin muurausta ja projektipäällikkö eli siis minä sai ylennyksen laastintekijäksi ja tiilen kantajaksi. Espanjalaisittain siis arvonimi peón (sotilas/raksa-assari) lisättäköön tittelistööni. Kun tiilet painavat sen 3,5kg ja niitä pitää raahata mäen päältä alas ja sitten takaisin taloon ylös ja kappalemäärä huitelee siinä 90 päällä niin äitiähän tässä tulee ikävä. Kun yhtälöön vielä lisätään isäntä, joka on auringonpaisteesta kuin sähköiskun saanut ja pienen rakennushepulin vallassa paahtoi menemään seinän kimpussa iltakymmeneen, niin tämä suomalainen työkaakki on aika vetelää pastaa kaikesta laastin ja tiilien kärräämisestä Isännän hoputtaessa vauhtia. Mainittakoon vielä, että Isäntä oli tyytyväinen, kun kerrankin pääsee muuraamaan näin kevyitä tiilenmurikoita. Aha.

Tänään on vuorossa palomuuri numero kaksi. Hjälp. Aamulla herätessä oli olo lähinnä sellainen, kuin joku olisi ajanut yön aikana katujyrällä muutaman kerran sängyn yli. Tai sitten painovoimakenttä oli juuri kyseisen pirtin nurkan kohdalla poikkeuksellisen voimakas, tuntui nimittäin siltä, että ruho oli uponnut tavallistakin syvemälle sängyn poimuihin. Loputtomasta pinnistelystä huolimatta oli lopulta luovutettava ruumiintoimintojen vaatiessa akuuttia toimintaa ja yritettävä salaa pinkaista mökin taakse huussiin. No pieleenhän meni, Isännän haukanaisteilla herra näköjään tietää tasan tarkkaan missä assari milloinkin menee ja sieltähän se pölähti mökin eteen juuri sillä hetkellä, kun yritin luikkia seinän vierustaa pitkin takaisin kohti nimeäni parkuvaa sänkyä.

Ja tässä päästäänkin sitten jo alussa mainitsemaani kahvikuppivertaukseen. Siinä sitten yritin kalsarisillani näyttää siltä kuin tajuaisin yhtään mitään mitä isäntä selittää leivinuunin ja savupiipun liitoksista ja olohuoneen palomuurista samalla, kun aivolohkoni ovat vielä koomaa vastaavaassa tilassa ja hanurini huojuu kapeilla lattiapalkeilla itikoitten syötävänä. Isäntähän oli jo herännyt kaksi tuntia aikaisemmin ja paukutellut menemään talon kimpussa yhtä energisenä kuin olisi ollut kuukauden lomalla.

Hjälp.

Ja tähän loppuukin tämänkertainen selontekoni, sillä sain neuvoteltua vain puoli tuntia vapautusta orjan assarin töistä sillä ehdolla, että myös aamuateriointi sekä mahdollinen huussissa käynti sisältyy puolituntiseen. Tiukkaa on kuri Fennohispaanisella työmaalla.

 

IMG_3987

Näitten kimpussa tuli vietettyä toukokuu. Näillä lattavasoilla tämänkin aamun huojuin yrittäessäni tajuta jotain Isännän sepustuksista…

IMG_4100

Tuleva kylpyhuone. Koira on käytävällä ja pää on tulevan seinän sisällä.

 

IMG_4094

Näiden koolauksien päälle tuleekin sitten jo lattia. Jonakin vuonna.

IMG_4147

Palomuuria ja piippua mallaamassa. Ei mikään ihan yksinkertainen palapeli mutta siitä tuonnenpana, kello käy ja assari on kohta myöhässä työmaalta.

IMG_4187

Netin vahtaaminen vaihtui eilen tämän vahtaamiseen. On kyllä aivan yhtä koukuttavaa.

IMG_4161

Tiilien roudausta ikkunan kautta. Kohta nousee palomuuri ja vauhdilla.

IMG_4191

Ja sitten juokset kuin viimeistä päivää, kun materiaalit loppuvat rakennushullulta jatkuvasti kesken.

IMG_4180

Laastissa on sellainen ikävä puoli, että painaa kuin kivi. Ajatella.

IMG_4184

Tosin Isäntä saa sen näyttämään siltä, kuin vatkaisi kääretorttutaikinaa. Itse jos yritän samaa niin kyynernivel lähtee sijoiltaan.

IMG_4218

Tässä vaiheessa kello on siinä puoli kymmenen ja assari vinkuu henkitoreissaan oven pielessä. Taisi jo siideristäkin korkki sihahtaa.

IMG_4207

Nyt loppu se ininä. Ei tänne olla maisemia tultu katsomaan, mylly pitää vielä pestä. Huoh.

 

 

0

Laskiaispullan oikeaoppinen syöminen

Perämetsän kulinaristikerhosta päivää. Tänään opettelemme syömään oikeaoppisesti laskiaispullaa. Ja kyllä, olemme saaneet tästä aiheesta ystäväpiirissä vuosien mittaista läimää aikaiseksi, joka aina helmikuun tienoilla nostaa kermavaahtoista päätään.

Ensimmäinen vääntö saadaan tietenkin pullan sisällöstä. Isäntä läpäisi tämän kokeen perjantaina kirkkain paperein. Jälleen tietämättä mitään suomalaisen pullansyönnin painavasta traditiolastista Isäntä valitsi kerrankin oikein. Toisin kuin aikaisemmin. Tässä viittaan tietenkin syksyiseen konvehtirasiaskandaaliin, josta yritän vieläkin toipua.

Itse olen nykyään lientynyt puritaanisessa kannassani ja syön ihan mielelläni kumpaakin vaihtoehtoa. Mutta ainoa oikea vasataushan on se hillo. Hillo! Ja sen sijaan, että olisi Isäntä mennyt vaihtoon, sillä pullat myytiin esipakatusti kahden samantäytteisen pullan seteissä, kiikutimme yhdessä kotiin vuoden ensimmäiset laskiaispullat.

Katson olevani jonkin sortin itsenimitetty asiantuntija, kuten suurin osa asiantuntijoista tänä päivänä. Varsinkin lapsuudessa näitä pullien Rolls Royceja tuli syötyä varmaan tusinan verran joka helmikuu. Varsinkin siinä vaiheessa, kun Suur-Emäntä kiikutti niitä alennusmyynnistä säkkikaupalla kotiin sesongin mentyä ohi. Kyllä, olin varsinainen pullahiiri pentuna.

Seuraava askel, ja tämä on se vaihe, kun kinastelu toveripiirissä rikkoo äänivallin. Lämmitetään maito. Kyllä, lämmitetään se maito. Mieluiten tietenkin mahdollisimman rasvaista maitoa, koska pulla ja kermavaahto vaativat vastapainokseen lisää rasvaa. Otetaan lautanen ja asetellaan hillolla täytetty laskiaispulla lautasen keskelle ja kaadetaan varovasti kattilassa kuumennettu maito reunoja pitkin lautaselle. Ei missään nimessä pullan päälle. Tähän palataan hetken kuluttua. Ja seuraavaksi otetaan lusikka käteen.

 

img_2777

Kas siinä. Ja juhlan kunniaksi oikein kartanolautasella.

Nyt kun pulla parhaassa tapauksessa kelluu iloisesti maitokylvyssä alkaa kriittinen vaihe. Jos maito on tarpeeksi kuumaa se saattaa äityä sulattamaan kermavaahdon ja sehän ei käy. Laskiaispullan oikeaoppisen syönnin tärkeä ominaisuus on kuitenkin maidossa ihanasti mössööntynyt pulla. Ja tässä tulemme ongelman ytimeen. Täytteen päällä lepäävä lisäke eli lakki, joksi sitä ammattilaispiireissä kutsutaan, pitää ehdottomasti saada kostutetuksi. Jos maitoa alkaa lusikoimaan niine hyvine lakin päälle, valuu se lasittunutta lakkia pitkin alas pääsemättä sisempiin kerroksiin ja pahimmassa tapauksessa vieden kallisarvoista kermavaahtoa mukanaan.

Nytpä siis paljastan ammattilaiskikan, jonka kehitin ja hioin huippuunsa koelaboratoriossani ollessani 8-10 vuotias. Otetaan vapaavalintaisesti yksi sormi. Tämän sormen kynnellä avataan varovasti pieni vekki laskiaispullan lakkiin. Tästä aukosta käsin lusikoidaan varovasti maitoa sisään muutaman kerran, jotta myös lakki kostuu sillä mikään ei pilaa tätä kulinaristista makunautintoa, kuin kuiva laskiaispullan lakki. Lisäksi kostutettu lakki myös estää epätoivottua, niin sanottua hampurilaisefektiä tapahtumasta. Kaikki ovat varmasti ainakin kerran kokeneet ilmiön, jossa laskiaispullaa puraistessa toinen reuna nousee ja kermavaahto tovereineen tursuaa pois paikoiltaan pilaten kokemuksen. Odotetaan hetki ja jos lähempi tarkastelu osoittaa tarvetta, toistetaan lusikointitoimenpide. Kun lakki on kostunut tarpeeksi, voidaan aloittaa pullan syönti varovaisesti lusikkaa käyttäen. Ja, koska edelliset proseduurit on suoritettu varovasti ja suurta kärsivällisyyttä osoittaen, voidaan syöminen toteuttaa noin 40 sekunnin porsastelutekniikalla. Tässä syy miksi myöskään kuvamateriaalia ei ole kuin kahden kuvan verran. Myöskään uusien kuvien lavastaminen ei onnistu sillä lähimarkettiin on 10km eikä aikuisiän makeansyöntikapasiteettini kestäisi toista pullaa. Varsinkaan näin aamiaiseksi.

 

img_2780

Noin 15 sekuntia myöhemmin.

 

Isännän maitokokeilu ei ihan mennyt putkeen. Väännettyämme hetken syöntitekniikasta, sillä tässä diktatuurissa sanani on laki, jota ei noudateta, Isäntä söi väenvängällä puolet pullasta kahvinsa kanssa. Toisen puolikkaan oli jättänyt omatoimisesti odottamaan kuumaa maitoa, jota allekirjoittanut huseerasi keittiössä. Siinä vaiheessa, kun olin kiikuttamassa maitoa pöytään oli Isännän puolikas pulla mystisesti kadonnut. Oli kuulema unohtanut säästävänsä pullaa ja muisti tämän vasta siinä vaiheessa, kun oli jo tunkenut värkin suuhunsa. Näin ainakin kävi ilmi virallisesta selonteosta. Itse tosin uskon, että kyseessä oli tahallinen sabotaasiteko, sillä näin Isäntä pääsi myös osingoille allekirjoittaneen maitopullasta, jota mukamas väenvängällä jouduin tuputtamaan.

Ja puolueeton asiantuntijaraati on puhunut.* Pulla oli kuulema ylivertaista maidon kanssa. Paljon parempaa kuin ilman.

*Raati koostui täysin puolueettomasta Isännästä, joka omaa tämän peninkulman hienostuneimman makupaletin. Tosin jäniksistä ja pienjyrsijöistä ei ehkä ole suurta vastusta.

Hyvää laskiaista!

0

Yrityksen määrä on vakio

Kun Isännän laittaa hoitamaan asioita niin asiasta kuin asiasta tulee, no ainakin mielenkiintoista. Tässä muutama päivä sitten passitin Isännän katsastamaan toisen autoistamme, sillä katsastusasema sulkee ovensa tietenkin juuri silloin, kun normaalit ihmiset pääsevät irti maallisista velvoitteistaan eli töistä. Itse en toiselta paikkakunnalta ehtisi ajoissa ja ylimääräisen vapaapäivän tärvääminen auton rassaamiseen ei todellakaan tule tapahtumaan tämän neitokaisen universumissa.

Olin jopa kerrankin etukäteen viisas sekä rahaa säästävä ja varasin katsastusajan etukäteen. Tämä viisastuminen tapahtui sen jälkeen, kun meinasin saada hepulin viime elokuisen katsastuksen yhteydessä katsastushinnan huidellessa yli 80€, kun se ennen oli himpun päälle 50€ tai jossain siellä main. Nykyään ns. normaalihinnalla katsastuksen saa vain, jos varaa etukäteen. Ja taas meidän karjalauman, anteeksi kansalaisten kulutuskäyttäytymistä ohjaillaan hintapolitiikan kautta.

No katsastusaika varattu viikon sorvaamisen jälkeen. Pitkällisen maanitteluprosessin jälkeen sain kuin sainkin tiristettyä Isännältä sopivan päivän katsastusta varten. Isäntä briiffattu sängystä käsin edellisenä iltana ennen nukkumaanmenoa: aika, paikka, oikea auto, siirrä työkalut oikeaan autoon, ota oikean auton avaimet. Jätä väärän auton avaimet, jotta eukkokin pääsee jonnekin, ennen katsastusta tankkaa auto ja täytä oikea takakumi, joka tyhjenee omia aikojaan.

Jokohan riittäisi tehtävän menestyksekkääseen suorittamiseen? No ei tietenkään.

Seuraavana päivänä olin saanut n. klo 15 aikaan kolme kriittistä puhelua, mutta sattuneesta syystä en ollut saavutettavissa. (Olin siis unessa. Eli tavallaan oma virhe.) Hieman myöhemmin saan selonteon Isännältä, joka oli tietenkin mennyt katsastukseen etuajassa, sillä miksi mennä silloin, kun on sovittu, kun voi mennä sillon milloin itseä huvittaa. Isäntä oli päässyt töistä aikaisemmin ja päättänyt yrittää katsastusta hieman aikaisemmin. No katsastusasemalla Isäntä oli vienyt jonkun autoon liittyvän lapun tiskille ja sieltä oli todettu, että ei tätä autoa voi vielä katsastaa. Isäntä oli kyllä yrittänyt parhaansa ja vängännyt aikansa ja todennut muutamaan kertaan, että vaimo oli varannut etukäteen ajan ja, että hänen vaimonsa ON AINA oikeassa.

Toistan: VAIMO ON AINA OIKEASSA.

Se on nyt sitten virallista.

Katsastuskonttorin mies oli kaivanut koneeltaan jonkun tiedon, jonka mukaan auton katsastusaika on vasta kesällä. Tätä sitten hetki kotona ihmeteltiin Isännän kanssa, itse kun olin netistä nähnyt, että kyseisen koslan katsastusaika päättyy tammikuussa. Ja ei kai sitä aikaa edes pysty varaamaan, jos se katsastusaika ei ole vielä alkanut? Siinä hetki pyöriteltiin päitä kunnes pyysin saada nähdä Isännän tiskille kiikuttaman lappusen. Ja juoni tihenee:

Näillä todennäköisyyskertoimilla pitäisi voittaa lotossa jo muutama täyspotti: Isäntä oli jostain uuden auton uumenista onnistunut kaivamaan toisen omistamamme auton vanhan katsastuslapun, jonka oli kiikuttanut tiskille. Tässä kohtaa herää muutama  vieno kysymys:

A) Ei sitten tullut mieleen tarkistaa sieltä koneelta MILLE AUTOLLE se katsastus oli varattu, varsinkin jos asiakas yrittää viimeiseen asti jankata, että autolle on ihan oikeasti varattu netissä aika kyseiselle päivälle.

Vertailun vuoksi: Kun puhelimitse sitten soitin peruuttaakseni varatun ajan, tiesi toimelias NAISvirkailija samantien mistä varauksesta oli kyse pelkän kellonajan perusteella. Ei tarvinnut rekisterinumeroa, ei nimeä. Sanonpahan vain.

B) Miten on mahdollista, että KAKSI aikuista miestä ei kykene ratkaisemaan tätä konfliktitilannetta. ”Mutta kun tietokone sanoo näin, ja tietokone ei ole koskaan väärässä.”

C) Olen katsellut Isännän seikkailuja jo 6+ vuotta. Ja koko tänä aikana, kun olemme tunteneet on seikailuissa vahvasti mukana seuranneen auton paperit aina sijainneet kuskin puoleisen aurinkolipan taskussa. AINA. Miten on mahdollista, että Isäntä saa yhtäkkiä päähänsä, että auton paperit sijaitsevat: lattialla/hanskalokerossa/takapenkillä tai missä tahansa muualla kuin siellä aurinkolipan taskussa? Ja nyt puhutaan henkilöstä, joka on ajanut yli 4000km Euroopan halki kyseisillä paperiasetuksilla ja joutunut esittelemään niitä papereita muutaman rajatarkastuksen verran.

? ? ?

Isännän puolustukseksi sanottakoon, että oli kyllä yrittänyt soittaa allekirjoittaneelle kolme kertaa kysyäkseen niiden papereiden sijainnista. Ja jos olisin silloin vastannut puhelimeen niin auto olisi tällä hetkellä, jossei katsastettu niin ainakin korjauslistalla varustettu.

Huokaus.

 

img_0350

Mr. Darcy kylvyssä. Ei liity aiheeseen yhtään mitenkään eikä millään tavalla.

 

Koska röhnötän tällä hetkellä sängyssä mukavasti sekä oman että lainakoiran puristuksissa, en pysty lavastamaan sopivaa artikkelikuvaa aiheeseen liittyen. Siispä kaivoin kätköistäni tämän otoksen Mr. Darcysta kylvyssä. Sillä kuten kaikki tietävät, Mr. Darcyn tuijottelu ei koskaan ole pahasta. Saattaapa jopa laskea verenpainetta. Tai sitten ei.

 

 

0

Kun isäntä pikkujouluihin lähti

Tulipa vihdoin se hetki, kun Isännän kohdalle osuivat firman pikkujoulut. Tähän asti työmaat ovat olleet niin kertaluontoisia ja yleisesti rakentaminen hiljenee talvikuukausille, joten tämä lysti on ollut tähän asti korkkaamatta. Kirjaimellisesti.

Etukäteen Isännän suurin huolenaihe oli, miten se grillaaminen onnistuu. Koska ei voi olla firman bileitä, jossei siellä grillata isolla parilalla ulkoilmassa flamencon raikaessa.

Niin, ehkä muutama leveyspiiri alempana.

Ei, täällä mennään saunaan ja kuten voi rakennusjannuilta odottaa, vettä väkeämpi virtaa. Mainittakoon tähän väliin, että nykyään Isäntä juo ehkä sen muutaman saunakaljan kuukaudessa. Kaukana ovat siis ne ajat kun rommikolaa tuli tintattua useampia illassa.

Koska Isäntä ei nykyään käy missään ellei allekirjoittanut erikseen mangu ja raahaa korvasta autoon, oli valmistautumismenoja mielenkiintoista seurata:

Kestit oli tarkoitus viettää perjantaina 60km päässä sijaitsevalla leirintäalueen mökillä. Isäntä vietti päivän töissä ja sitten vauhdikkaalla sutinalla tuli kotiin peseytymään. Ja koska emme omista suihkua saati lämmitettyjä pesutiloja, vaatii peseytyminen muutamia viritelmiä. Ensin jääkylmä saunatila pitää lämmittää kuumailmapuhaltimella, vesi keittää kattilassa ja vaihtovaatteet lämmittää patterin päällä. Ja tietenkin tässä vaiheessa kaikkien laitteitten huutaessa kärähtää sulake.

Seuraa ulkona juoksemista pitkissä kalsareissa flanelliaamutakki liehuen, sillä sulakkeen vaihto ei ratkaise energiakriisiä. Joten siellä se Isäntä taskulamppu heiluen juoksee edestakaisin tarkistamassa onko tontin sähkötaulu ojennuksessa ja onko naapureilla valot. Lopulta ongelman aiheuttajaksi osoittautuu väärän sulakkeen vaihto: Isäntä ei lukuisista ohjeistuskerroista huolimatta tarkista mikä sulakkeista on kärähtänyt, vaan vaihtaa valitsemansa sulakkeen sillä perusteella, että tämä se viimeksikin kärähti. Lieventävänä asianhaarana todettakoon, että Isäntä ei ole nähnyt kotimaassaan näin vanhaa sähkötaulua sitten railakkaan 80-luvun.

Koska kekkerit oli ilmoitettu alkavaksi klo 17 piti aivan kaikki hoitaa hirvessä kiireessä. Isäntä ei tietenkään ehtinyt kuumentaa vettä tarpeeksi kuumaksi, jotta se olisi riittänyt kaiken lian  jynssäämiseen. Sieltä se sitten saunasta loikki shampoot päässä ja pyyhe omituisesti ympärille kiskottuna tupaan lämmittelemään syvään kyykkyasentoon patterin viereen siksi aikaa, että vedenkeittimeen lataamani lisävesi kuumenisi. Tämän jälkeen pesutoimitukseen tarvittiin assistentti, koska Isäntä kieltäytyi enää riisumasta rallireinojansa jalasta ja shampoot piti saada pestyä päästä. Myönnän, että saunan betonilattia on ilkeän kylmä näillä lämpötiloilla ja Isäntä on vielä erityisherkkä jalkapohjiensa kanssa. Mutta siitä lisää joskus toiste.

Yritin kyllä vähemmän vienosti saada taottua Isännän shampoota lirisevään kaaliin, että juhlapaikalla on sauna ja ihan oikea vesisuihku ja, että mökkikekkereiden etikettiin kuuluu ehdottomasti saunominen. Kuuluu pohjoiseen ryhmäytymisriittiin. Että eikö se peseytyminen olisi kaikin puolin nautinnollisempaa paikanpäällä?

Ei.

Isäntä ei pidä saunomisesta vieraiden kanssa. Ihan kuin joskus muka olisi edes sitä kokeillut. Lisäksi hän ei kuulema viitsisi aiheuttaa muille mielipahaa esittelemällä ylivertaista Michelangelon Davidia muistuttavaa fysiikkaansa saattaen kanssaveljensä huonoon valoon.

Aha.

Kun tukka oli huuhdeltu, oikean sävyinen villapaita ja aluspaita valittu sekä parilliset villasukat etsitty, oli aika lähteä pääkallopaikalle. Ja koska aikaisemmassa hyväntekeväisyyspuuskassani olin luvannut Isännän paikalle kärrätä, jouduin lähtemään saatille. Tämä oli oikeastaan oma vikani, sillä olin lähes 92% todennäköisyydellä varma siitä, että Isäntä olisi tarjouksesta kieltäytynyt. Näin ollen olisin kerännyt naurettavan helpot parisuhdebonuspisteet taskuuni ja joutunut viemään Isännän vain läheiselle juna-asemalle kahden tunnin pimeässä ajamisen sijaan. Tällä olisi saanut kuitattua ne lukemattomat aamukolmen hakureissut, joita allekirjoittanut on kartuttanut tililleen. Ei ihan suunnitelma toiminut.

Pakoreitin olimme katsoneet jo hyvissä ajoin etukäteen. Lähestyessämme kohdetta näytin isännälle pysäkkien paikat ja yhteydet, joilla Isäntä ehtisi viimeiseen klo 23 aikaan lähtevään junaan. Yritin toki todeta, että junia tulee myös myöhemmin ja paikanpäälle voisi varmasti jäädä yöksi ja nouto asemalta onnistuisi myös aamulla. Ja allekirjoittanut saisi rauhassa nukkua yönsä ja nauttia kodin rauhasta ilman Isännän mekastavia tieteissarjoja. Tätä en tietenkään ääneen lausunut. Mutta Isäntä oli varma, että kielimuurin vuoksi ei varmasti viihtyisi kauhean pitkään, sillä suurin osa puljun työntekijöistä oli virolaisia ja hänen vironsa rajoittui yhä perustervehdyksiin. Eli  klo 23 junalla tullaan kotiin.

Saavuttuamme paikalle nousin autosta tervehtiäkseni Isännän pyynnöstä tämän pomoja jotka seisoskelivat ulkona. Ja seuraavaksi löysin itseni sisältä ruokapöydästä syömästä virolaisia jouluherkkuja. Tämä tietenkin hienoa senkin takia, että ylläni olivat kaikista reikäisimmät kotivaatteet, joissa näköjään oli myös hammastahnaa, seikka jonka huomasin vasta tunnin päästä. Onneksi paita oli kuitenkin punainen, jotta tahra näkyisi vain naapurimökille asti. Olihan alunperin tarkoitukseni vain tiputtaa Isäntä kyydistä ja kaahata äkkiä kotiin katsomaan kaikistä mehukkaimpia Mr. Darcy-kategorian videotallenteita, joille Isäntä kuivaoksentaa säännöllisesti.

Jos olisin etukäteen arvannut, että Isännän työkaverit olisivat niin mukavaa sakkia, ja tunnelma niin railakasta, olisin kotona pakannut myös koiran autoon ja viihtynyt huomattavasti pidempään. Mutta, koska lähtöämme jyrkästi protestoinut karvaturri odotti kotona huomiota ja olisi se Isännänkin napanuora joskus katkaistava, päätin poistua paikalta. Näin Isäntä saisi rauhassa leikkiä uusien ystäviensä kanssa. Sanoin vielä lähtiessä, että jäisi nyt mokoma yöksi, mutta Isäntä sanoi tulevansa yhdentoista junalla. Näihin tunnelmiin jätin mökkikansan.

Kotona viettäessäni aikaa Mr. Darcyn hengenheimolaisen kultivoivassa seurassa alkoi kotiintuloaika lähestyä ja allekirjoittaneella silmäluomi seilata. Jossain vaiheessa iltaa puhelin pörisi ja sain luettavakseni seuraavan tiedonannon:

”Mina ymarran virolainen nyt. 5 vodkaa jälkeen”

Viesti ei ihan avannut sitä, oliko Isäntä vielä tulossa sillä kuuluisalla klo 23 junalla kotiin, joten päätin vain varovaisesti tiedustella oliko uskaltautunut saunaan.

Lopulta Isäntä soitti itse ja totesi jäävänsä yöksi. Kuulosti yllättävän selväpäiseltä mutta myönsi tätä ihmeteltyäni pinnistelevänsä ollakseen verbaalisesti kyntämättä. Kuulema kielimuurikin oli saatu moukaroitua alas ja hipat olivat täydessä käynnissä. Kyseisen puhelun aikana puhelin kiersi pitkin sätkärinkiä ja sain myös muutamaan otteeseen jutella Isännän työkavereiden kanssa, joita olin ennen lähtöäni ohjeistanut viemään Isännän saunaan vaikka väkisin ja juottamaan tarpeeksi olutta ja snapukkaa. Kuulema ensimmäinen tehtävä oli epäonnistunut mutta toinen näytti sujuvan varsin mallikkaasti. Hekotteluni lomassa yritin valaista Isäntää vodkan tietyistä ominaisuuksista, esimerkiksi siitä kuinka se saattaa ykskaks ja mitään varoittamatta viedä jalat alta, varsinkin sellaiselta, joka ei sitä ole tottunut juomaan. Tai ylipäänsä juomaan mitään.

Jätän tämän kirjoituksen tähän. Nyt 12 tuntia myöhemmin Isännästä ei ole kuulunut vielä mitään. Oletan sen joko nukkuvan tai olevan halailemassa urinaalia. Aika näyttää.

EDIT: Seuraavana päivänä sain klo 13.30 varsin komeaäänisen wiskibassopuhelun. Hipat olivat olleet hitti, Isäntä oli valvonut aamukuuteen ja viihtynyt erinomaisesti. Eikä ollut edes voinut pahoin. Tästä tyytyväisenä karautin paikallisen rautakaupan pihalle toimitetun Isännän kanssa kauppaan ja hankin tilanteen vaatiman kriisipaketin: sipsejä, limpparia, karkkia, hyvää pihvilihaa, kikkailujuustoja ja suklaata. Ja taas parisuhdepisteet ropisevat. Plop plop. Totesinkin Isännälle, että saa olla onnellinen: Harva vaimoke on näin riemuissaan siitä, että mies on ollut 20 tuntia liesussa ja tulee kotiin lakki jäässä vasta seuraavana päivänä . Kerrankos näinkin.

 

image

Tämä jäätynyt vasara ei liity tapaukseen mitenkään. Toimikoon allegoriana isännän aamuiselle olotilalle.

 

 

0

Isännän uusi harrastus

Tässä perheessä yksi yhteinen piirre on laaja-alaisesti asioista innostuminen. Milloin allekirjoittanut rupeaa opiskelemaan pitkää matematiikkaa omaksi huvikseen ja milloin Isäntä innostuu lukemaan nettikirjallisuutta poronhoidosta tai ex-planeetta pluton ammoniakkimerestä.

Yksi harrastus, johon isäntä on ollut hurahtaneena jo useamman kuukauden on kaiken tylsistymisen kuninkuuslaji eli shakki. Isännälle on nostettava hattua omistuneisuuden saralla, sillä hän jaksaa paneutua asioihin kärsivällisyydellä ja pitkäjänteisyydellä siinä missä puolisonsa poukkoilee kaksivuotiaan keskittymiskyvyllä puolelta toiselle.

Shakin harrastus alkoi nettiyhteyden takkuillessa eräänä päivänä. Ja koska pakko konetta oli saada ränklätä, löytyi laitteen uumenista nappulalauta ja näin alkoi sukellus tähän lajiin. Seuraavaksi tuli shakkiaiheisten dokumenttien vahtaaminen ja tietenkin niistä allekirjoittaneelle päivittäinen raportoiminen. Tiesittekö muuten, että ensimmäiset shakin naispuoliset grandmasterit tulivat unkarilaisesta Polgárin siskosparvesta. Sen tietääkin sitten mitä siinä perheessä tehdään joulupyhien aikaan.

Dokumenttien jälkeen tulivat espanjankieliset Viikon ottelu-youtubevideot, joissa käydään läpi legendaarisimpia shakkiotteluita kronologisessa järjestyksessä. Tällä hetkellä mennään kuulema 30-luvulla. Enää 70-jaksoa katsomatta.

Ja nykyään tietenkin Isäntä reenaa netissä taktiikkaharjoituksia ja on siirtynyt tietokonetta vastaan pelatessa jo keskivaikealle tasolle. Lähtötilannehan oli se, että kone pieksi Isännän 6-0 jopa helpoimmalla tasolla. Nyt tiedän myös, että tämän huushollin koneissa on eroa. Samaa hedelmäperhettä oleva pöytäkone on kuulema tyhmempi kuin kannettava malli. Ajatella.

Mielenkiintoista lajissa on se, että siellä löytyy lukuisia huijausyrityksiä. Yksi sankari ravasi taajaan vessassa älypuhelinta räpläämässä. Toisen valmentaja pyöri yleisössä edes takaisin ja näin viestitti pelaajalle mitä tehdä. Kiinnostaisi tietää kuinka monimutkainen koodisto tuohonkin tarvittaisiin. Eikö olisi järkevämpää  kuluttaa aikansa harjoitellessa pelaamaan paremmin kuin opetella valmentajan tanssikoreokrafia?

Ja tietenkin tämän hämärän lajin harrastus on kokenut tähän astisen huipentumansa viime päivinä Isännän vahdatessa nettitöllöstä New Yorkissa käytäviä shakin maailmanmestaruuskisoja, joita käydään paraikaa. Kyllä, avoloftissamme on pyörinyt päivästä toiseen videota yleisön möykkäämiseltä äänieristetyssä lasikopperossa istuvista pelaajista, jotka eivät tuntikausiin tee yhtään mitään muuta, paitsi tuijottavat pelilautaa. Yleisön ääntely kuulema saattaa häiritä pelaajia. Shakkiyleisöhän on tunnetusti mekastavaa sorttia. Vai? Toisaalta kerrankin ei haittaa, jos videoyhteys pätkii tai jumahtaa paikoilleen, eroa livekuvaan ei edes huomaa. Ja isäntä tietenkin selittää tätä henkeäsalpaavaa jännitysnäytelmää vahdatessaan sisilialaisesta puolustuksesta ja espanjalaisesta aloituksesta allekirjoittaneelle. Ja minä kuuntelen ja nyökyttelen ihan kuin tajuaisin jotain.

Vastassa ovat siis tämänhetkinen tittelin norjalainen haltja Magnus Carlsen, joka on ollut lajin varsinainen teinitähti ja venäläinen Sergei Karjakin, joka oli hienoinen yllätys haastajaksi, sillä kyseinen heppu oli vasta yhdeksäntenä maailmanlistalla ennen turnauksen alkua. Kahdentoista, kyllä 12:sta osaottelun jälkeen, jotka kestivät kukin n. 5-7 tuntia, molemmat herrat voittivat kerran ja loput lasikoppero-ottelut menivät tasan. Viimeinen loppui juuri vartti sitten ennätysnopeassa 30 minuutissa, joka tietenkin sössi tämän artikkelin suunnitellun julkaisuajankohdan. Taitoivat herrat kyllästyä karsinassa istuskeluun.

image

Isännän yötrilleri. Aikaero pitää huolen, että ottelut menevät pikkutunneille.

Ottelusarjan keskelle on mahtunut myös hienoinen skandaali: Venäläinen voitti ainoan ottelunsa puskista tulleella hevosella, joka ajoi norjalaisen kuninkaan mottiin aivan yllättäen. Tätä manööveria ei kukaan ottelua seurannut osannut odottaa, yleensä nimittäin kommentaattorit tietävät n. 20 minuutin pelaamisen jälkeen mikä ottelun kaava tulee olemaan. Tämä käsittämätön puskapolle sai tietenkin kaikki peliä isoon ääneen analysoivat espanjalaiskommentaattorit aivan pähkinöiksi ja metakan määrä oli sen mukainen. Myös hallitseva mestari näytti menevän hieman puihin ja lopulta joutui luovuttamaan ottelun. Ja siitä pääsemmekin skandaalin pariin. Hallitseva norjalaismestari nimittäin taisi ottaa niin paljon häviöstä kyttyrää, että kieltäytyi osallistumasta tiedotustilaisuuteen. Ja tästä rangaistuksena häneltä tullaan pidättämään 10% 1 000 000 dollarin palkintosummasta, joka jaetaan 60-40 voittajan ja häviäjän kesken.

Aika hintavaa mököttämistä.

P.S. Jos joku tuntee surun puserossaan, ettei ole päässyt katsomaan tätä henkeäsalpaavaa titaanien taistelua, ei hätää. Koska edes 12:sta ottelun jälkeen ei voittaja ole selvinnyt, pelataan seuraavaksi neljä ottelua, joissa on tiukempi aikaraja kuin aikaisemmissa. Jos näissä ei selviä voittajaa, siirrytään pikashakkiin, jossa peliaika on 3-5 minuuttia. Ja josseivat sankarit VIELÄKÄÄN saa selvyyttä paremmusjärjestyksestä siirrytään Armageddoniin. Kyllä, juuri siihen. Armageddoniksi nimetyssä tuomiopäivän taistelussa valkoisella on vähän enemmän aikaa kuin mustalla, mutta musta pelaaja voittaa, jos tulee tasapeli. Tämä koska valkoisten oletetaan yleensä voittavan.

Ja kuka vielä sanoo, että shakki on tylsää?

 

 

 

2

Viime viikkojen tapahtumia

Kaksi kuukautta koulua takana ja meikäläinen alkaa olemaan aika kaluttua tavaraa aamuheräämisien ja iltariekkumisien jäljiltä. Isäntää käy vähän sääliksi, kun reppana riepu joutuu elämään räjähdysvaaran vaikutuspiirissä. Pientä väsymystä ilmassa. Oli yllättäen Isäntä aika mielissään, kun yksi viikonloppu oli meikäläisellä ääni poissa paikallisflunssan vuoksi.

Tontilla on päälipuolin tapahtunut aika vähän, mutta pinnan alla on möyhitty monen kymmenen metrin verran. Muutama viikko sitten tontille lyllersi viimein kaivonporauskone maalämpöpumpun reikää kaivamaan. Ja jottei mikään menisi heti ykkösellä oikein niin saatiin muutama tunti ähveltää menemään, jotta saatiin masiinalle vettä porakaivosta. Vettä tarvitaan kaivuuseen liukastimena, jottei pora hirtä kiinni maan uumenissa. No kun vesi saatiin lopulta kytkettyä kaikkien irronneiden letkunpätkien uudelleenkiinnityksen jälkeen, alkoi tuota elämän eliksiiriä tulemaan sitten joka suunnasta. Taivas nimittäin repesi niin, että kastuin läpimäräksi alle viidessä minuutissa. Vähän kävi sääliksi kaivuripoikaa, joka joutui kökkimään masiinan vieressä koko sateen ajan. Itse karkasin kissanaisen ketteryydellä sisätiloihin. Kaivo porautui lopulta siinä aille 5 tunnissa. Reikä on sen 109 metriä syvä ja sillä pitäisi sitten lämmittää koko tönö jonakin päivänä. Päällepäin maan alle piilotetusta aukosta ei kieli muu kuin sokkeliin lätkäisty metallilevy, joka kertoo kaivon paikan. Päästiin siinä mielessä halvalla, että peruskallio tuli vastaan jo 1,5 metrin kohdalla. Joissain paikoissa saa kuulema kaivaa liki 30 metriä maata ennen kuin kosahtaa kallioon. Ja kun jokainen multametri maksaa n. 30€ kipale niin voi laskea, että tulee ihan hulppeasti lisähintaa kaverille.

 

20150918_100036

Sieltä se kone lylleröi. Vasemmalla porauksen jäteliejusäiliö.

 

20150918_102233

Siinä se poksutti muutaman tunnin.

 

20150918_144114

Maailman suurin jakoavain. Oli kyynärvarren mittainen.

 

Maatäytöt on lähes valmiita. Ainakin siihen kuntoon on sokkelin ympärys saatu, että hirsien latomisen voi sen puolesta aloittaa. Männä viikolla isäntä askarteli myös viimeiset valumuotit sokkelin kulkuaukkojen päälle sekä uuninpohjan ja kuistin lattiavaluihin. Betoniauto kutsuttiin jälleen paikalle, koska todettiin, että tulee saman verran hintaa, kuin jos itse rupeaisi myllyn kanssa leipomaan. Viime kerralla, kun betonia valutettiin anturamuotteihin sattui kohdalle todella leppoisa kuski, joka jutteli niitä näitä ajan kulukseen ja betonitkin laski niin siististi, että olisi isoäidillekin kelvannut. Tällä kertaa oli uusi kuski ja sillä oletettavasti kiire kotia, olihan kellokin jo melkein kolme. Betonia tuli nimittäin tuutista sellaista vauhtia, että alta pois. Itse yritin jotenkin vibran kanssa ehtiä perässä tökkimässä betonivuoria tasaiseksi, kun isäntä meni jöötin kanssa edeltä. Hikihän siinä tuli. Betonia lenteli varmaan kolmannes pitkin sokkelin seiniä ja soratäytteitä. Loput ylijäämäbetonit kuski runttasi mitään kyselemättä sokkelin sisälle, josta sitä oli sitten oiken mukava yrittää lapioida pihalle. Ei nimittäin paina tuo tavara yhtään, ei.

 

20151004_140227

Isäntä värkkää betonimuotteja.

 

20151005_155623

Siihen runttasi kuski loput betonit. Onneksi ei ollut enemmän. Ja onneksi isännällä sattui olemaan muovikäärettä juuri tuossa lojumassa. Muutoin olisi kinttaantunut sepeliin.

 

20151005_153558

Ja Koira tietenkin otti ja hyppäsi märkään valuun. Ilme oli kyllä näkemisen arvoinen. Harmillisesti en juuri siinä hetkessä vibran kanssa heiluessa ehtinyt ikuistamaan hetkeä.

 

20151005_155615

Uuninpohja.

 

20151005_162223

Kuisti.

 

Isäntä oli myös muutaman päivän sairaslomalla mystisen viruksen takia. Taisi olla hetkellinen työallergia-kohtaus. Ei kuumetta eikä ees flunssan oireita. Myöskään lekurin verikokeissa ei löytynyt mitään. Silti oli kuin jyrän alle jäänyt puolen viikkoa. Eli ei se Isäntäkään ihan loputtomiin jaksa veuhtoa. Kolmen päivän sairastamisen jälkeen sänky näytti lähinnä siltä, että Senyor Dalí olisi käynyt visiitillä.

 

Kuin kaksi marjaa…

20150924_215538

1379

 

 

0

Asiaa sisustamisesta, ja isännästä

Vihdoin. Nyt päästään olennaiseen, eli sisustamiseen ja tietenkin isännän kanssa vänkäämiseen.

Kuten olen jo todennut muutamaankin otteeseen, kaikki muu paitsi sisustaminen on turhaa. Nyt, kun olen kuukaudesta toiseen inissyt sisustuksen puutostilassani, voi asialle ruveta jopa tekemään jotain. Ja koska opiskelijabudetilla rakentaminen tarkoittaa sitä, että rahat on kuitenkin loppu tapettien ja verhojen ostovaiheessa, päätin suunnata kiinnostukseni sitä yhtä paikkaa kohtaan, joka on pakko saada ensimmäisenä toimintakuntoon, ja vaikka väkisin. Eli kylpyhuoneeseen. Vaikka nyrkkipyykin peseminen ja ulkohuussissa ravaaiminen on ihan mukavaa, niin rajansa kaikella.

Itse olen aina ollut ihan toivoton antiikkifriikki. Eli kaikki mikä näyttää vanhalta tai on vanhaa saa meikäläisen sekoamaan. Marssin siis suorinta tietä erääseen tassuammeita ja antiikkipönttöjä myyvään kylpyhuoneliikkeeseen kuolaamaan kromipintojen perään. Noin tuntia ja muutamaa sisustushepulia myöhemmin pääsin vihdoin pihalle 2 kilon esitekirjakuorman kanssa.

20150812_201118

Kylppäriraamattuni.

Lempilapseni työnimeksi tuli 1920-luvun spa. Nyt haetaan luksusta, jossa kromi kiiltää, vain höyrytetyt pyyhkeet puuttuvat ja hovimestari (lue Isäntä) kiikuttaa aamiaisen vuoteeseen.

vaalean vihreä

Tätä haetaan. Ehkä. Riippuu keneltä kysytään.

Ideana on siis tuoda paljon kromattua pintaa, posliinikahvaisia suihkusettejä ja 20-luvun laatoitusta. Noh. Isännän kanssa päästiin palaveeraamaan huolella jo työnimestä. Kuulema tuon aikakauden kylpyhuoneet ovat ihan hirveita. Aha. On sitten vissiin ihan käynyt useammassakin vai? Itse tein tietenkin sen kardinaalivirheen, että rupesin heti suureen ääneen visioimaan työnimestä. Olisi vaan pitänyt pitää suu supussa ja suunnitella hiljaa omassa nurkassa. Ja vasta siinä vaiheessa, kun itse en osaa päättää kahden eri pyyhekoukun välillä, kysyä tirehtöörin mielipidettä. Sen verran on viiden vuoden yhdessäolon evoluutio opettanut, että en lähde samantien vänkäämään apinan raivolla seinälaatan väristä, vaan palaan asiaan vaikka seuraavana päivänä. Taikka kahden kuukauden päästä. Yleensä siinä vaiheessa on jo mieli muuttunut ja Isäntä unohtanut, että alunperin inhosi ideaa. Otetaanpa esimerkkinä vaikka edellämainitussa kuvassa näkyvä lavuaariteline. Ensimmäinen reaktio oli ”EI H#%&@±§SSÄ.” Seuraavan kerran, kun esittelin ideaa seurasi lähinnä mietoa irvistelyä. Kun näytin viimein juuri yllä olevaa kuvaa, oli vastaanotto jo miedon pohtiva.

Toki sanottakoon, että Isännällä on ihan valideja vasta-argumentteja. Ensinnäkin ei kuulema halua asua museossa. Ihan ymmärrettävää. Tosin väitän aina, ettei talosta voi tulla museota, koska siinä asutaan nykyaikana ja nykyaikana talo täyttyy kuitenkin nykyaikaisesta roinasta. Seuraava, ja ehkä se vakuuttavin kortti on tietenkin finanssipolitiikka. Kylpyhuoneliikkeessä ollessani kyselin hieman hintoja. Olen esimerkiksi pikkupennusta asti fanittanut vanhanaikaisia wc-istuimia, joissa on katonrajassa se vesisäiliö ja naru josta vedetään. Koska naruista vetäminen on kivaa.

20150812_201201

Puhutaan siis tästä.

No edellämainitun kaltaiset viritykset irtoavat siinä 1700-2400€ hintaan. Juu. Siis se pömpeli mille kirjaimellisesti näytetään persettä. Hyvin piti naamapokeri, kun myyjä hinnan ilmoitti. Hetken aikaa mieltä kutkutti idea järjestää piilokamerajäynä Isännälle ja katsoa reaktiota, kun naama peruslukemilla selittäisin, että meille hankitaan muuten sellanen vessanpönttö, joka maksaa saman verran, kuin peltikattotarvikkeet yhteensä. Kieltämättä myös 1700€ lavuaarisettiä on vaikea perustella, kun eräästäkin naapurimaan sisustustavaraliikkeestä saa samaa virkaa toimittavia posliinitekeleitä kymmenen kertaa halvemmalla. Minulla on kallis maku, tiedetään. Mutta pitääkö sen nyt olla tähtitieteellinen?