Terra plana

(Onko mitään niin hienoa kuin herätä lauantai aamuna 5.30 siihen että s”#&€lin Katti ryystää Isännän pöydälle unohtuneita sosekeittoja hirveällä mekastuksella kitusiinsa. Erillisiä huoneita ja väliovia odotellessa.)

 

Maata näkäyvissä ja niin edespäin. Tiedättekö tunteen, kun neljän vuoden jälkeen voi vihdoin kävellä suoraa lattiaa pitkin huoneesta toiseen ilman, että joutuu huojumaan ja huitomaan pitkin viisi senttiä leveätä lattiavasaa pitkin? Tai vielä parempaa, kiipeillä metrin korkuista sokkelia ylös alas, jotta pääsee edes huoneesta toiseen. No se on nyt loppu! Meillä on nimittäin lattiat. Sellaiset oikein lankusta paukutetut toverit. Yksi tämän kesän kohokohdista on kyllä eittämättä ollut tasaisella ja yhtenäisellä lattialla valssaaminen. Tosin vanhasta muistista tulee sitä vieläkin käveltyä jotenkin sumopainijamaisesti, kun ei vissiin syvempään aivokuoreen ole vielä iskostunut se, että tältä lattialta ei tosiaan voi enää vahingossa survoa jalkaansa alapohjan tuulensuojalevyn lävitse vaikka kuinka yrittäisi.

Alkuperäinen suunnitelma oli paukuttaa alkuperäiset lattiat takaisin paikoilleen. Siis ne samat, jotka oli purettu kehikon mukana silloin joskus kymmenen vuotta sitten. No tähän tuli pienoinen muutos. Osa niistä lankuista oli niin erivänkiä ja eksoottisen mallisia ts. näyttivät lähinnä siltä, että ne on revitty jostain muinaisen merirosvolaivan kyljestä, että lopputulemana Isäntä olitaisiin jouduttu kärräämään naapuripitäjän hermoparantolaan, jos niistä olisi lattia pitänyt saada aikaiseksi. Se puhinan ja murinan määrä nimittäin uudenkin sahatavaran kanssa on sen verran värikästä katsottavaa, että tuosta olisi jo tullut ruumiita. Lattiainventaarion jälkeen lopputulemana todettiin, että keittiö ja kuisti saadaan askarreltua vanhoista lankuista ja lopputönö saa luvan tyytyä uusiin lattioihin, sillä tässä hautomohopussa ei mitään vanhoja lankkuja ruveta metsästämään.

Perusteellisen netin mylläämisen jälkeen maailmalle lähti nivaska tarjouspyyntöjä niin pitkin Suomenmaata kuin lätäkön taakse. Ja en tiedä mistä mustasta pörssistä virolaiset lankkunsa hakevat mutta lopulta kiikutimme säästöpossumme etelän naapuriin, sillä neliöhinta 33 x 145 kuusilankulle oli niin poskettoman halpa verrattuna suomalaisiin hintoihin, että rahteineen päivineen säästyi hommassa sen tonnin verran riihikuivaa. Ei huono tuntiliksa netissä pörräämisestä. Ja erikoismainintana tavarantoimituksen varsin mallikas vauhti: tarjouspyynnön laitoin muistaakseni viikonloppuna ja alkuviikon varsin pitkän ja rönsyilevän sähköpostipuljaamisen jälkeen tavara oli pihassa jo saman viikon perjantaina. Ei huono. Vertailuksi todettakoon, että siinä vaiheessa oltiin juuri ja juuri saatu täällä puolen lahtea ensimmäiset tarjoukset sähköpostiin.

Ja ihan hyvin se halvempikin lankku näyttää lattiavasojen päällä makoilevan, vaikka otettiin vielä sitä halvempaa kakkoslaatua. Ulkonäkö ei sinänsä meillä ollut niin tärkeä, sillä tarkoitus on joka tapauksessa maalata lattiat, joten oksaisuus tai muut pintasörsselssönit eivät olleet niin justiinsa. Siitähän tulee sitä luonnetta ja mitä näitä nyt oli. Olin kyllä alunperin haaveillut vahatusta tai suopakäsitellystä lattiasta mutta muutaman vuoden katsottuani tämän herrasväen kotikäyttäytymistä ja lattian käsittelyä, totesin, että tämän possulauman kanssa pääsee paljon leppoisamala verenpaineella ja vähemmällä rähisemisellä, jos annetaan asian olla ja lätkitään ihan kiltisti sitä maalia pintaan.

Nyt on siis melkein koko talossa lattia, ainoastan muutama neliö käytävää on vielä täytämättä, sekä kuisti johon laitetaan alkuperäiset lankut.

 

Isäntä käy dialogia vastahankaisten lattialankkujen kanssa…

 

Meneekö kohta peukaloiden pyörittelyksi?

Nyt aletaan olemaan siinä pisteessä, missä normiraksalla tapellaan ja väännetään ihan päivittäin. Eli urakoitsijoiden venttailuksi. Yllättäen kesällä putkareille ja sähkäreille on kysyntää ihan huolella ja, kun on vielä ne kesälomatkin niin odotteluksihan se meinaa mennä, Juuri tehtiin tässä pikainventaario työvaiheista ja kohta aletaan olla sillä hilkulla, että meneekö kattoon syljeksimiseksi. Lattiavasojen välit on puhallettu täyteen selluvillaa, mutta lattioita ei voi lyödä kiinni ennen kuin kaikki patteri- ja sähkövedot on saatu paikoilleen ja vastaava työnjohtaja on saatu ne paikan päälle ihmettelemään. Myöskään kattopaneeleja ei saada kiinni ennen kuin sähkäri on käynyt kiskomassa sinnekin johdot paikoilleen.

Kylpyhuoneen ja keittiön viemäröinnit putkari sai tuossa muutama viikko sitten hikoiltua paikoilleen ja muutama päivä myöhemmin lisämangunnalla vielä kylpyhuoneen lattialämmityskin, jotta saataisiin kylpyhuone valmiiksi sähkäriä varten.

 

taideinstallaatio, vesiputkia.

 

Viemäriputkia

 

Ja, jos joku ihmettelee mikä on talonrakentamisessa niin kallista niin se on kyllä tuo riivatun putkisouvi. Joka ikinen pikku  metallikiinnike yms. maksaa vähintään sen 10€ tai enemmän. Ja kun niitä pitää viljellä ihan huolella alapohjaan ja talon alle niin lasku on aika mojova puhumattakaan niistä liitoksista ja muista härpäkkeistä. Ja meillä on vielä kyseessä aika todella simppeli koknaisuus juurikin tästä syystä. Mutta, koska pyykin peseminen pesukoneella ja oikeassa suihkussa käynti aina silloin tällöin on ihan mukava bonus nykyaikaiseen asumiseen, niin naama rullalle ja kuvetta kaivamaan.

 

Jäljet johtavat tiskialtaalle.

 

Seuraavaksi odotellaan, että saadaan patteriputket sullottua tuonne samaan harmaaseen mössöön.

Tällä välin Isäntä on värkännyt kylpyhuoneen parissa. Saatiin onnekkaasti muutama apukäsi betoninmyllyn operointiin silllä välin, kun itse kökötin ilmastoidussa toimistossa nostamassa palkkaa ja näin lattian valuhommat valmistuivat muutamassa tunnissa.

 

Lattiavalu ja muutama seinälevy. Niin ja Hurtta.

 

Nyt pytinki on jo siinä mallissa, että taas venaillaan tähänkin työvaiheeseen sähkäriä ja putkaria.

 

Vasemmalla suihkukoppi, oikealla tekninen romuhuone johon pitäisi sulloa aivan kaikkea.

 

Kylppäriä ollaan myös myllätty sen kymmenen kertaa, tila on periaatteessa aivan hullun iso, mutta keskellä oleva ikkuna asettaa muutamia rajoitteita asioiden pyörittelyyn. Kun lisäksi sain päähäni, että bidée on saatava niin homma muuttui astetta haastavammaksi. Muutenhan tänne olisi mahduttanut vaikka paljun, mutta kun maalämpöpömpeli ja pyykinpesukone olisi myös saatava samoihin tiloihin niin tätähän ollaan sitten pyritelty muutama vuosi aina siihen hetkeen asti, kun putkari kurvasi pihaan. Kun nyt lattia on jo valettu ja putket asennettu niin enää ei asioita muuteta. Eihän.

 

Vasemmalle lavuaari, oikealla wc ja keskellä bidée.

 

Itse rupesin kyllä haaveilemaan tassuammeesta tuonne tekniseen koppiin, mahtuisi aivan täydellisesti. Onhan sitä tähänkin asti selvitty keitetyllä pesuvedellä ja pesulapalveluilla.

Tässä sitten pyöritellään peukaloita ja yritetään keksia asioita mitä tässä tekisi tähän väliin. Hommat kun vähän vartovat näitä ammattisetiä, jotta päästään taas paukuttamaan etiäpäin.

Niin paitsi, että olihan tuolla ne ilmanvaihtoputket mitkä pitää vuorata jäätävällä määrällä villaa. Ja sitä samperin ääliö kutinavillaa. Yök!

 

 

Raksavuosi V?!!

Dodih, nyt se on jälleen korkattu, uusi raksavuosi numerolla 5. Ja tämän vuoden aikana olisi mörskä saatava valmiiksi mikäli halajaa leimat yhden rakennusluvan puitteissa. Viime kesän jäljiltä pulju näytti aikalailla tältä:

 

Viime syksyllä saatiin melkein ulkolaudoitukset valmiiksi

 

 

Kevät alkoi kuistin kimpussa

 

 

Rahaa paloi hieman enemmän tähän puiseen päällystakkiin kuin ihan peruslautaa lätkimällä. Päätettiin pistää ranttaliksi ja ostettiin 28mm paksuista vuorilautaa sen perus 23 millisen sijaan. Tätä pähkäiltiin tovi, sillä kuvetta sai kaivaa lähes polviin asti hintaeron ollessa melkein puolet. Mutta, koska kyseessä on kuitenkin se päällystakki, joka joutuu kattelemaan kaikkea lumisateesta ja räntämoskasta näköjään näihin pustan helteisiin asti niin todettiin, että tämä on ehkä juuri se paikka missä hinuttamisen voisi unohtaa ja satsata vähän järeämpään tavaraan, joka toivon mukaan kestää sitten kaikkea vähän paremmin. Ja olihan se nyt IHAN eri tuntuista kun on kunnon lankkua käressä.

 

Kunnon potraa lankkua.

 

Tätä projektia ennen olikin sitten sellainen pieni kiva väliaikapuhde nimeltä puhallusvillan sullominen tuulensuojalevyn ja hirren väliin. Koska tätäkään ei tietenkään voi tehdä niinkuin normaalit ihmiset tekevät. Mutta tähänkin on tietenkin ihan validi syy. Mukamas.

Seuraavaksi pieni sukellus selluvillan pölisevään maailmaan:

Selluvillaahan meille tuputetaan luonnollisena ja terveellisempänä vaihtoehtona siihen samperin syyhylasivillaan, jonka voivat puolestani tunkea kuun pimeälle puolelle, se kutinan määrä on nimittäin ihan suoraan belsebubista. Selluvillan idea on, että se imee itseensä kosteutta mutta toisin kuin lasivilla, joka saattaa sitten homehtua, luovuttaa sen myös pois. Eli tosi luonnolista ja kivaa ja lapsetkin voi sitä syödä ja silleen. Ainoa pikku miina siinä selluvillassa on, että yleensä sellaset 20% sen sisällöstä muodostuu dinatriumtetraboraattidekahydraatista eli booraksista, joka on boorihapon natriumsuola. (Siinä teille kemianörteille.) Käytetään kuulema myös kaviaarin säilömisessä. No eipä sitäkään tule tässä huushollissa syötyä. Tämä aine on siis palonsuojakäsittelyn vuoksi. Booraksi on esimerkiksi kultasepäille tuttua töhkää juotosnesteen muodossa. Saattaa myös aiheuttaa sikiövaruioita, hengenahdistusta, kouristuksia yms pieniä terveydellisiä pikku bonuksia. Koska booraksin kanssa tulee puljattua ihan tarpeeksi ammatillisissa merkeissä niin tulipa mieleen että en ehkä halua tunkea sataa kuutiota samaa tököttiä pitkin ”terveellista ja luonnollista ja muutenkin niin ekohippiä” huusholliani, joten netti kouraan ja myyrän hommiin.

Ilmeisesti vaihtoehtoja boorisanomalehtimössölle on jo useampiakin mutta itsellä ei pioneerihimot eikä varsinkaan se budjetti riitä eksoottisempiin ratkaisuihin. Säkkihinnoissa saattaa olla muutaman eron heitto, mutta kun sitä säkkiä saa tilata tontille sen lähemmäs 300 kappaletta niin tarkan markan hintahaitari repeää kyllä ihan huolella. Meikäläiset päätyivät lopulta Termexin Green+ villaan, joka sitten maksettiin ihan omalla pankin rahalla, että tässä mitään kaupallista yhteistyötä taaskaan harrasteta. Tosin jos olisin yhtään talousnero ja pihi niin varmaan olisi pitänyt narista sieltä joku huippudiili ja sitten viettää yhden postauksen verran kaupallisesti fiilistellessä sitä, kuinka paljon ihanempaa tätä villaa on nieleskellä hengitysmaskin raoista ja kaivaa hikisestä vatsamakkaran poimusta ja kuinka hyvältä tuntuu lääppiä seuraavanakin päivänä sitä puhallusmoskaa silmämunasta irti useammasta naamapesusta huolimatta.

Täytyy kuitenkin todeta, että mielummin syön tätä kuin boorihappoa, kun sitä pölyä on sitten sen puhalluksen jälkeen aivan joka paikassa se puolen sentin kerros ja nieltyä tulee joka tapauksessa. Tuossa Termexin Greenplussassa nimittäin palonestoaineena on käytetty luonnon savea, jolla on ihan VTT:n sertifikaatti. Ei kyllä ainakaan ensi tuntumalta maussa huomaa. Tosin Hurtta on kyllä ruvennut nuoleskelemaan pölyisiä lankkuja, että ainakin jollekin maistuu.

Missäköhän vaiheessa taloa voisi ruveta tituleeraamaan savihirsitaloksi?

Ja jotta päästään vihdoin siihen, miksi sitä villaa pitää sulloa sen tuulensuojalevyn ja hirren väliin on se, että tätä villaa ei voi puhaltaa kostutettuna, varmaankin koska savi. Eli sen sijaan, että sitä tavaraa olisi ammuttu putkesta suoraan seinään, johon se olisi jäänyt nätisti kosteana kiinni, vaihtoehtona on sitten tavaran huruuttaminen kuivana suoraan koteloon ja lopuksi käsin survomalla tiiviiksi.

 

Harmittavasti kuvan kautta ei välity kuinka paljon tämä tavara pöllyää kun sitä puhaltaa.

 

Operaatio piti siis tehdä levyrivi kerrallaan, jotta villa saatiin puhallettua kunnolla joka paikkaan. Ja tämähän ei sitten tapahdu päivässä. Kun alin rivi saatiin puhallettua ja survottua, naulattiin seuraava rivi paikoilleen ja taas puhallettiin ja survottiin. Yhteensä kolme kierrosta.

Tähän meni siis aika mukavasti viime kesä sen konesaumapeltikaton ohessa. Seuraavalla kerralla asiaa talon sisältä.

 

Heheei, täälä taas tuudiluu!

No nih, rakennusvuosi numero IV virallisesti korkattu ja aika pöllytellä blogi takaisin auringonvaloon.

Ja pikakelauksella viime talvi pakettiin. Taloon muutti uusi asukas Katti Hurtan riesaksi. Minä aloitin uuden koulun, mies vaihtoi alaa raksalta keittiöön ja katolla on nykyään kasa peltiä nätisti rivissä.

Ja näin pääsemmekin tämän hetkiseen tilanteeseen. Eli mihin tämä trilleri jäi viime syksynä oli käsisaumattu peltikatto ja sen taittelu katoksi. Syksyn kökkökelit siirsivät katon viimeistelyn keväälle. Isäntä on aloittanut tämän kesän rakennuskauden peltiä paukuttelemalla ja tämä rakennuskausi ollaan päästy nauttimaan itsetehdystä kotisolariumista. On nimittäin aikas rapsakka olo katolla näillä alkukesän lämpötiloilla, kun pääsee käristämään itseänsä parinsadan neliön sinkkipannulla. Rusketus on kohdillaan. Lisäksi työskentely näissä oloissa on aika erivänkää hommaa, kun auringon heijastumien takia ei oikein mitään edes näe ja silmät tuntuvat paistuvan luomienkin läpi karrelle.

Tässä kuivaharjoitellaan piipun pellitystä. 

No onko se konesaumapeltikaton tekeminen nyt sitten niin julmetun hankalaa kuin alan kirjallisuus ja peltiä myyvät sedät tiskiensä takaa pelottelevat? Perus latominen ei ole monimutkaista, pellit saa katolle vaikka köydellä käsipelin vinssaamalla ja paikoilleen laittaminen on ihan peruskauraa, jos vaan voimat riittää saumojen litistelyyn. Kuhan ei vahingossa päästä peltiä taittumaan siirrellessä ja nostellessa. Veemäisiä paikkoja ovat juuri savupiiput ja jiirit ja läpiviennit. Muutaman pellin Isäntä vaihtoi savupiipun kohdilta, koska ei ollut tyytyväinen viime syksyn origameihinsa. Lähinnä pitää hahmottaa miten pelti pitää taitella, että istuu paikoilleen esim juuri savupiipun juuressa. Eli ei ehkä suositella joka jampalle ihan pystymetsästä käsin. Tähän urakkaan ollaan valmisteltu useamman kuukauden ajan alan kirjallisuutta tonkien ja loputtomia nettivideoita vahdaten Isännän toimesta. RT-kortisto on myös hyvä lähde, jos haluaa eksaktia tietoa miten katto pitää tehdä.

Sen lisäksi, että oman päänvaivansa aiheuttaa kahden piipun pellittäminen jiirin päällä, pitää katolle myös vetää huippuimuri, viemärin tuuletusputki ja vielä kylpyhuoneen ilmastointiputki. Eli reikiä riittää. Nyt ollaan kuitenkin päästy siihen pisteeseen, että odotetaan enää läpivientikartioita peltipuljulta ja saadaan viimeisetkin pellit kattoon kiinni.

Solariumpannu ja isännän työkalupakki

 

On se vaan hiano!

Lisää lätinää luvassa vielä tänä kesänä, mutta ensin futista…

 

 

Talviunille, mars!

Aikaa on kulunut ja olemme siirtyneet viralliseen talviaikaan. Ja tällä en viittaa jokapuolivuotiseen kellojen räpläämiseen vaan luonnonolosuhteisiin, josta tietää talven tulleen:

1. Tiskiallas on jäätynyt umpeen. Ja tällä kertaa ajattelin olla etukäteen viisas. Sen sijaan, että joudun äyskäröimään äkäisen hajuista kahvinpuru-pasta-limalietettä yhtäkkiä umpeen jäätyneestä tiskialtaasta olen asentanut altaaseen aidon oikean tiskivadin. Villeimmissä unelmissani tämä tyhjennetään aina joka illan päätteeksi kirpakkaan ulkoilmaan. Olen myös esitellyt Isännälle laitteen toimintaperiaatteen. Nyt seuraamme mielenkiinnolla mikä on tämän installaation toimintasykli oikeassa aikuisten elämässä. Empiiriseen kokemukseeni perustuva asiantuntija-arvio antaa olettaa, että tyhjennysväli on ehkä se 4-8 päivää, jolloin vati on tietenkin ääriään myöten täynnä. Kolmen oven läpi taiteilu kyseinen astia kainalossa tietenkin johtaa siihen, että puolet sisällöstä levittäytyy pitkin keittön, eteisen ja tuulikaapin lattiaa, jolloin allekirjoittanut voi keskittyä keskipienen hermoromahduksen potemiseen.

2. Sisälämpötila heiluu siinä +16 asteen tietämillä riippuen siitä missä päin avaraa 20m2 avokeittiömakuuhuonetta lämpöä mittaa ja mihinkä vuorokauden aikaan.  Tämä on kummasti lisännyt kiinnostusta lämmöneristämiseen ja aihetta käsittelevään kirjallisuuteen. Ja koska oman ihrakerroksen kasvatus ei innosta, on talouteen ilmestynyt merinovillaa kaikissa mahdollisissa muodoissa. Viimeisinä hankintoina ekstaattiset lampaankarvaiset jeti-monot, joita aion pitää jalassani juhannukseen asti. Merinovillassa ihastuttaa myös sen huoltovapaus, tuulettamalla pystyy kuittaamaan ainakin muutaman pesukerran, mikä on näissä olosuhteissa taivaallista. Käytännössä nämä suomalaisen keskivertosuven lämpöasteet sisätiloissa tarkoittavat sitä, että yöllä flanellipyjaman alle saa pukea aluskerraston, tietokonetta ränklätessä kädet kohmettuvat ja aamupuhteissa vaatteiden pukemiseen pitää varata patterilämmityslisä, joka tietenkin luo oman lisänsä kiireaamuihin: ollako myöhässä vai pukea jääkylmät rintsikat…

 

Tämän viikonlopun hankinnat. Mmmmm…

 

3. Sisälämpötilan taajuus luo myös oman lisänsä parisuhdekopelointiin. Kun päällensä saa pukea minimissään kolme eri kerrosta vaatetta kuorrutettuna ylipaksulla irlantilaisvillapaidalla, on kuin yhtäkkiä tuvassa pyörisi kaksi sumopainijaa. Isännän halailu liikuttaa yhtä paljon kuin nyrkkeilysäkin rutistaminen.

4. Kesälaitumella viihtynyt tavara on alkanut löytää tiensä takaisin sisätiloihin. Ja jo viime vuodesta tuttu pirttitetris saa alkaa. Nykyään lattiaa kansoittavat sähköpatterin lisäksi kosteudenkerääjä, kuumailmapuhallin ja ilmanpuhdistaja ja piakkoin seuraan liittynevät Isännän akkutyökalut, työvaatteet ja muutenkin mikä tahansa omaisuus, jonka ei tahdo syväjäätyvän eteisessä.

Ja tämä kaikki edellämainittu kun ulkona on -4 astetta.

Toisaalta alhaisessa sisälämpötilassa on puolensakin, toissapäiväinen hellalle unohtunut peurakeitto on yhä syöntikelpoista ja sängyssä röhnöttäminen kolmen villaviltin alla on täysin sallittua, jopa suotavaa.

Mutta mitäs tapahtuu raksalla? No minäpä kerron. Eipä paljoa.

Rakentaessa näyttää tyypilliseltä tällä korpiplantaasilla suuruudenhullut aikataulusuunnitelmat ja jotakuinkin aivan toisenlainen toteutumistahti. Kesällä oli vielä puhetta, että ennen talvea saataisiin piippu muurattua ja kattopellit päälle. Noh, kuistin aluskate on vielä puolivälissä ja todettiin, että pellitykset ja piipunmuuraukset jätetään suosiolla keväälle ja talo pakataan talviunille. Kieltämättä muutaman kuukauden tuuletustauko tulee itse kullekin sopivaan saumaan.

 

Enää kuistista puuttuu puolet.

 

Sehän näyttää jo talolta!

 

Piristeitä, kiitos.

Kesä tuli ja meni ja aika suorittaa korpipartion tehokkuusanalyysi tämän kesän osalta. Kesällä työmaan kimppuun käytiin kuin lokki terassiruokaan: hirveää mekastusta ja lopussa hillitön sotku. Kattotuolien jälkeen etenemisvauhti näytti puoliintuvan, sillä kattotuolien tuentaan meni Isännältä ihan kunnon rupeama samalla, kun allekirjoittanut kokeili tovin millaista on olla ihan oikeissa töissä. Lisäksi rakkaat ystävämme päätyristikot ja niiden rakentelu aiheuttivat ihan kunnolla töitä. Isännällä oli jälleen visio, jonka takia ne oli tehtävä vielä astetta monimutkaisemmin. Selityksen olen tietenkin kuullut useampaankin otteeseen, mutta oli näköjään niin mielenkiintoista, ettei ole ulointa aivokuorta syvemmälle tieto uponnut. Ristikoitten tuenta ja päätyjen teko imasivat melkein koko kesäkauden.

 

Päätyristikkoa. Näitä väännettiin ihan vaan muutama tovi. Pää meinaa lähteä irti pelkästä katsomisesta.

 

Tässä kuistin yläkerran lattiapalkkien asennusta. Ylhäällä näkyy kattotuolien palkkien tuennat, kakkosnelosta meni ihan kunnon kasa. Ja kaikki tietenkin käsin naulattuna…

 

 

Ja nämä räystäsmulkerot eivät tietenkään menneet suoraan ykösellä. Näitä ollaan suoristettu vielä aluskattoa laittaessa.

 

Sirkus Vasara on aloittanut harjoituskautensa. Ohjelmistossa kiroilua, ähinää ja heilumista +6 metrissä hieman kyseenalaisissa viritelmissä. En kyllä maksaisi pääsylipuista.

 

Siinä on nousemassa harjakolmio paikoilleen.

 

Tuossa ehkä tähän astisen rakennussäätämisurani inhokkihommat. Hirveätä viilailua ja trimmailua, mittailua ja loputonta pähkäilyä sekä tikkaitten ravaamista edes takaisin. Ja päivän lopuksi saatu ehkä kaksi palkkia paikoilleen, joita muutama päivä myöhemmin saa taas siirrellä uudelleen. Meikäläisen kärsivällisyydellä suoraa kidutusta, mutta onneksi Isännällä on zen-munkin mielentyyneys, kunnes vasara tippuu telineeltä tai porasta loppuu akku tai mitta on unohtunut sirkkelin luo…

 

Ja jottei homma menisi liian helpoksi niin seuraavana nakki nakkilaisena odottaa kuisti ja kuistin katto. Siinä saa sitten aivan eri tavalla aivon jojoon, kun yrittää miettiä miten liittää yhteen eri suunnista tulevat harjakatot. Lisämausteena tähän soppaan vielä se, että kuistin puolelle pitäisi saada mahdutettua myös rappuset yläkertaan, joka tietenkin sössii kaikki alkuperäiset mitat.

 

Kuistin pääty ja suomalainen suvi.

 

 

Tässä alkaa kuistin katon väkerrys.

 

Mallinnus kuistin puolelle tulevista rappusista.

 

Juu juu, kohta on ihan valmis.

 

Hitaista ja aikaavievistä (lue kirotun tylsistä) hommista päästiin vihdoin elokuun puolella virittelemään tippakattoa eli aluskatetta paikoileen. Sinänsä ihan mukava virstanpyrräs taloon, ettei lahoa koko pytinki ennen kuin pääsen sisustamaan. Katon pykääminen on onneksi sellaista hommaa, että sitä tekee ihan mielellään: homma etenee tasaisesti ja tuloksen näkee saman tien.  Mikäs siinä katolla löllötellessä, kun vielä aurinkokin liittyi seuraan elokuun viimeisinä viikkoina. Pitkän päivän jälkeen tosin pohkeet ovat aika muikeassa kunnossa katolla kiipeilystä.

 

Huntua päälle. Jostain syystä soi häämarssi päässä…

 

Ja tähän väliin Isännän raksakeksintö vol. 3. Kattomuovirullan pidike. Ja kuten proseduureihin kuuluu, pyörittelin silmiä päässäni, kunnes sain todeta, että keksintohän toimii ja vielä todella nätisti. Muovia saa vedettyä yksin koko katon leveydelle.

 

Rullapidike ja keksijä.

 

Lisää peittoa.

 

Pitkää suoraa. Kun tuon katon kanssa on äheltänyt yli viikon ja vieläkään ei olla päästy puoleenväliin…

 

Lautateline.

 

Ja kattoahan ei saa muovitettua loppuun ennen kuin kuistin kattorakenne on myös valmis.

 

Sen kerran, kun uskalsin katon harjalle kiivetä.

 

 

Muutama viikko sitten näytti tältä.

 

Tämän päivän puhteita.

 

 

Isäntä suostui jopa poseeraamaan. Pieni suuri mies ja pieni talo.

 

Jos viime kesä meni perustuksia tehdessä ja talvi hirsiä pinotessa, niin tämä kesä on huidottu katon kanssa. Ja sekös on ihanaa. Jos jokin työkalu tippuu maahan niin se on sitten 6 metrin matka sitä noukkimaan. Samoin, jos naulat loppuvat kesken… Homma selkeästi hidastuu, kun mennään korkealla ja eri telineviritelmien varassa ja kaipa sitä väsyykin helpommin kun pitää punnertaa ja säätää, että pääsee katolle. Koskahan sitä pääsee tekemään niitä vähän kevyempiä sisähommia?! Katon kanssa onkin painettu sen verran etukenossa, että allekirjoittaneella on havaittavissa jonkin asteista turnausväsymystä. Nyt olisi mahtavaa, jos joku keksisi jonkin paristoviritelmän mistä voisi vetää piuhan korvaan yöksi, jotta jaksaisi painaa vielä pari kuukautta.

 

Le Kuisti

Meillä on kuisti! Tai ainakin seinät. Tai no seinän raakileet. Isäntä nikkaroi yhtenä aamupäivänä kuistin lattialla kehikkoja ja sitten ne vain työnnettiin kahteen pekkaan ylös.  Sitten vaan kiinni hirsiseinään ja Avot. Olisipa koko talon rakentaminen näin helppoa.

Siitä se lähtee.

Pitää vain ihailla Isännän kykyä ja kärsivällisyyttä tehdä asiat viimeisen päälle juuri eikä melkein. Itse olisin varmaan jo tehnyt koko talon Eri keeperillä. Ehkä siksi tittelini onkin projektipäällikkö.

Niin hyvää (märkää) puuta.

Siinä niitä liitoksia nyt on.

Sieltä se punnertaa. Pitäisi varmaan mennä auttamaan.

Seinä.

Kuistin kiinnittäminen hirsiseinään vaatii erikoisaskartelua, sillä oletusarvo on, että hirsiseinä laskee ja kuisti ei. Siksi pitää pulttauksessa jättää liikkumavaraa.

Pari päivää myöhemmin näytti tältä. Olen kyllä aika pähkinöinä kuistista.

Ja jos joku ei jo tiennyt niin kuisti on iso. Ruokailuryhmän ja yläkerran rappusten mentävä-iso. Hieman ehkä harhaluuloisissa haaveissani istuskelen jo kuistilla pitsiliinaisen pöydän äärellä, ryystän kahvia, jota en oikeassa elämässä juo ja katselen kaunista ja romanttista kuistiani metsämaisemien kurkistellessa ikkunasta sisään.

Ja sitten se realistisempi versio: Luonnollisesti kaikki naulakot räjähtämispisteeseen asti täynnä takkeja, kelkkahaalareita ja ties mitä roinaa. Lattialla tähtitieteellinen määrä kenkiä hujan hajan niin että parhaassa tapauksessa niihin kompastuu, jolloin edellämainitusta kahvikupista lentää kahvit lattialle ja vähän rinnuksille. (Tässä vaiheessa jätetään huomioimatta se, että suurin osa niistä kengistä kuuluu allekirjoittaneelle.) Kaikki horisontaalitasot täynnä muttereita, pultteja ja muuta äijäryöhnää tupakkapurulla ja irrallisilla filttereillä kuorrutettuna. Ja tietenkin vähintään yksi imuri, koska se nyt näyttää viihtyvän kuistilla. Niin ja moottorisaha. Ei saa unohtaa moottorisahaa. Jos asuttaisiin vesistön lähellä niin pöydällä lojuisi osiin purettu perämoottori mutta nyt joudumme tyytymään moottorisahaan, jota rassataan juuri sillä pöydällä jolle oli tarkoitus laittaa se pitsiliina. Itse istunen hiekkaisella lattialla kenkien seassa ja haaveilen siitä päivästä, kun minulla on varaa palkata siivooja. Tai rakentaa Isännälle hehtaarin kokoinen verstas.

P.S. Olisittepa näheet ilmeeni, kun Isäntä kaksi iltaa sitten kertoi omasta suunnitelmastaan nikkaroida pieni puinen rasia. Tämä sitten, kun asumme uudessa kodissa. Ja tässä rasiassa hän aikoo säilyttää kaikki tupakointivälineensä ja kääriä myös sätkänsä siten, että purunöyhtä tippuu avonaiseen rasiaan sotkematta ympäristöään. Taisi allekirjoittaneen naamataulu hieman venähtää. Olin omassa pienessä mielessäni suunnitellut kokonaisen pöydän uhraamista tupakkasotkulle mutta parempi näin. Tällä hetkellä tilanne on nimittäin se, että sitä riivatun purua löytyy aivan kaikkialta. Taisinpa kerran kalastella kyseistä nöyhtää saunakiulustakin. Käytäntö tietenkin näyttää toimiiko Isännän visio myös käytännössä. Odotamme mielenkiinnolla.

Isännän käsitys hedelmäkorista.

Kun nyt vielä saataisiin joku samankaltainen patenttiratkaisu myös kahvinpuruille niin tämä maailma olisi aika täydellinen.

Isäntä keittää kahvia. Kuvassa näkyvät mustat alueet ovat siis kahvinpurua. Puolustus vetoaa huonosti valmistettuihin suodatinpusseihin. Huoh.

Kuorma-autopäivä

On oikein mukava huomata, että evoluutio toimii myös Kiljusten herrasväen piirissä. Aiemmasta #&£¢¥!-säädöstä viisastuneena vuokrattiin menopeli tällä kertaa suosiolla samantien seuraavaan aamuun. Lisäksi suoritin mittavaa salapoliisityötä, jota myös netissä lorvimiseksi kutsutaan ja huolellisen hinta- ja pikkupränttivertailun jälkeen tulin todenneeksi, että kuorma-auton vuokraaminen tulee, jossei halvemmaksi niin ainakin yhtä halvaksi kuin tavispakun vuokra. Tässä kohtaa kiitos ja kumarrus Espanjan merijalkaväelle, joka isännälle C-kortin ajatutti.

 

Päivän pirssi.

 

Käytiin eräältä teollisuusalueelta noukkimassa pieni sievä italialainen kuorma-auto. Oikein mukava menopeli, näkee pitkälle ja kauas, kun istuu parin metrin korkeudessa. Kiva lisä pieni mukava diesel-hötkytys. Ainoa miinuspiste tuli korvia vihlovasta vilkku-äänestä. Mikä vika on normaalissa niks-naks-äänessä? Ääni muistutti lähinnä meikäläisen 5 minuuttia huutanutta herätyskelloa. Se on siis sellainen, jonka ääni voimistuu jatkuvasti. Menomatkalla se vielä menetteli, kun ajettiin suoraa tietä ilman sen kummempia mutkia. Neljä tuntia myöhemmin paluumatkalla nälkäisenä, väsyneenä ja likaisena ääni porautui hammaslääkärin tarmolla selkäydinkanavaan asti. Tuntui lähinnä siltä, että lähtee paikat hampaista ja tukka päästä. Onneksi loppumatkasta isäntä tajusi ruveta varottelemaan hyvissä ajoin lähestyvästä vilkunhuudatustuokiosta, jotta ehdin tunkemaan nyrkit korviin. Vieläkin korvia vihloo pelkkä ajatus siitä äänestä.

Lähdetiin siis hytkyttelemään kera murtohälytinvilkun kohti varastohallia, jossa kalikkavuori odottaa malttamattomana kotiopääsyä. Tämän reissun tarkoitus oli kiikuttaa kotio loput ikkunanpokat, ovet ja erityisesti ikkunoitten ihanat puolilahot karmit, joiden takia talon alunperin halusinkin. Loput palikat on sitten tarkoitus sulloa tukkirekan kyytiin nyt perjantaina.

Tällä kertaa operaatio meni huomattavasti letkeämmin. Saatiin olla rauhassa varastossa ja aikaa riitti ihan kuormauksen suunnitteluunkin hirveän hosumisen sijaan. Toki, jotta ei aivan strömsöniääniseksi menisi, käytiin välillä ihan hyvin artikuloitua pikapalaveria mm. varpaille kosahtaneen lattialaudan ja hirsien väliin liiskaantuneiden sormien parissa. Tämän lisäksi mukaan mahtui muut asiaankuuluvat Pariskunta Tekee Yhdessä-tyyppiset murinat, ärinät ja sarvien kalistelut. Isännän tuskaili puolihumoristiseti mukamas jossain vaiheessa, että koskahan vihdoin alkaisin tekemään asioita niinkuin hän sanoo. Totesin, että siinä vaiheessa, kun herran sanomisissa alkaa olemaan jotain järkeä. Touché.

 

Siinä se talo ny mukamas on. Vähän jänskättää onko kaikki palikat tallella. niin piskuiselta näyttää pino.

 

Asioiden sujuvuuteen vaikuttaa myös henkinen puoli, kysykää vaikka Valentin Konoselta. Tällä kertaa osasin myös henkisesti valmistautua siihen, että tavaran sullominen kärryn perään on vasta PUOLET hommasta. Nyt vältyttiin siltä ihanalta hetkeltä, kun selkä mutkalle taipuneena, puolinukuksissa ja rättiväsyneenä tajuaa puolimatkassa kotio, että iltapalan ja sängyn sijaan edessä on vielä koko halvatun kuorman purkaminen keskellä yötä. Yhdeltä yöllä nimittäin loppui tämänkertainen kekkalointi.

Isännälle jäi rapiat kolme tuntia tehokasta uniaikaa ennen töitä ja kello viiden herätystä viemään kuorma-autoa takasin. Meikäläiselle tuotti tuskaa sängystä nouseminen siinä klo 11 jälkeen. Yöllä nukkumaan mennessä tuntunut jännä selkärankakohmelo oli muuttunut ihan kunnon selkäjumiksi: huussiin konkkasin selkä vaakatasossa ja vasenta jalkaa nilkuttaen. Kun jalassa oli vielä kunnon siniharmaaraidalliset pappa-kalsarit niin olo oli oikein autenttinen. Onneksi ei ollut naapureita näkemässä.

 

Tämä morsiushuntuun verhoutunut kaunotar on eilisen illan saalis. Tänään pitää vielä kerran kiikuttaa nuot muualle. Hirret tulloo huomena.