0

Heheei, täälä taas tuudiluu!

No nih, rakennusvuosi numero IV virallisesti korkattu ja aika pöllytellä blogi takaisin auringonvaloon.

Ja pikakelauksella viime talvi pakettiin. Taloon muutti uusi asukas Katti Hurtan riesaksi. Minä aloitin uuden koulun, mies vaihtoi alaa raksalta keittiöön ja katolla on nykyään kasa peltiä nätisti rivissä.

Ja näin pääsemmekin tämän hetkiseen tilanteeseen. Eli mihin tämä trilleri jäi viime syksynä oli käsisaumattu peltikatto ja sen taittelu katoksi. Syksyn kökkökelit siirsivät katon viimeistelyn keväälle. Isäntä on aloittanut tämän kesän rakennuskauden peltiä paukuttelemalla ja tämä rakennuskausi ollaan päästy nauttimaan itsetehdystä kotisolariumista. On nimittäin aikas rapsakka olo katolla näillä alkukesän lämpötiloilla, kun pääsee käristämään itseänsä parinsadan neliön sinkkipannulla. Rusketus on kohdillaan. Lisäksi työskentely näissä oloissa on aika erivänkää hommaa, kun auringon heijastumien takia ei oikein mitään edes näe ja silmät tuntuvat paistuvan luomienkin läpi karrelle.

IMG_5654

Tässä kuivaharjoitellaan piipun pellitystä. 

No onko se konesaumapeltikaton tekeminen nyt sitten niin julmetun hankalaa kuin alan kirjallisuus ja peltiä myyvät sedät tiskiensä takaa pelottelevat? Perus latominen ei ole monimutkaista, pellit saa katolle vaikka köydellä käsipelin vinssaamalla ja paikoilleen laittaminen on ihan peruskauraa, jos vaan voimat riittää saumojen litistelyyn. Kuhan ei vahingossa päästä peltiä taittumaan siirrellessä ja nostellessa. Veemäisiä paikkoja ovat juuri savupiiput ja jiirit ja läpiviennit. Muutaman pellin Isäntä vaihtoi savupiipun kohdilta, koska ei ollut tyytyväinen viime syksyn origameihinsa. Lähinnä pitää hahmottaa miten pelti pitää taitella, että istuu paikoilleen esim juuri savupiipun juuressa. Eli ei ehkä suositella joka jampalle ihan pystymetsästä käsin. Tähän urakkaan ollaan valmisteltu useamman kuukauden ajan alan kirjallisuutta tonkien ja loputtomia nettivideoita vahdaten Isännän toimesta. RT-kortisto on myös hyvä lähde, jos haluaa eksaktia tietoa miten katto pitää tehdä.

Sen lisäksi, että oman päänvaivansa aiheuttaa kahden piipun pellittäminen jiirin päällä, pitää katolle myös vetää huippuimuri, viemärin tuuletusputki ja vielä kylpyhuoneen ilmastointiputki. Eli reikiä riittää. Nyt ollaan kuitenkin päästy siihen pisteeseen, että odotetaan enää läpivientikartioita peltipuljulta ja saadaan viimeisetkin pellit kattoon kiinni.

IMG_5747

Solariumpannu ja isännän työkalupakki

 

IMG_5737

On se vaan hiano!

Lisää lätinää luvassa vielä tänä kesänä, mutta ensin futista…

 

 

0

Verta, hikeä ja villapaita

Jos asioiden hoitaminen järjestelmällisesti ja järkevästi alkaa joskus tympimään niin suosittelen kokeilemaan seuraavaa urheiluhenkistä ajanvietettä.

Alkulämmittely alkaa siitä, että pyydetään muutamasta rakennusalan putiikista tarjouksia tiili- ja lautavuorelle. Säätämisen, muutoksien ja pienen lisäsäätämisen jälkeen hyväksytään vihdoin se tarjous. Tämä juuri hieman ennen kuin rakennuspuljun omistajasetä saa hermoromahduksen. Tämän jälkeen unohdetaan asia, sillä toimitus tulee 3-5 päivän päästä ja kyllähän ne ilmoittelevat hyvissä ajoin etukäteen mille päivälle kuorma on lähdössä ajoon.

Sitten tehdään kaikkia kotijuttuja kuten netissä notkumista ja silmänlumesiivoamista. Kunnes pirtin ovelta kuuluu paukutus. Kädet tiskivaahtoa täynnä avataan hölmistyneenä ovi tutulle valkohapsipartaiselle kuormakuskille ja todetaan spontaanisti.

-Nytkö jo?

Johon vastaus

-No onhan se kello jo melkein puolen päivän.

(Tosiaan olin odottanut rakennusliikkeestä jonkinlaisen kuittauksen, että tilaus vastaanotettu tai, että tilaus tullee sinä ja sinä päivänä mutta ei nyt juututa tähän.)

Jotta tästä adrenaliinitsunamista saataisiin mahdollisimman päräyttävä kokemus niin kännykkä kannattaa luonnollisesti jättää äänettömälle edellispäivän kirjastoreissun jäljiltä, jottei yksikään kuskisedän seitsemästä (7)  puhelusta vahingossakaan tule perille ja näin mahdollista minkäänlaista esivalmistelua. Tunkiessa raksalenkkareita jalkaansa voi kiittää hiljaisesti onneaan siitä, ettei sentään enää pyöri pyjama päällä, sekin nimittäin olisi voinut olla vaihtoehto, eihän kello ollut vielä edes kahtatoista.

Ja sitten päästäänkin tositoimiin. Ja aikaa kaksi minuuttia.

Aloitetaanpas vaikka siitä pallogrillistä, joka nököttää keskellä ajotietä. Jaa, ja sitten olikin näitä lautoja tässä poikittain, juu muutama hirrenpätkä. Yksi rautapata. Ai juu, sähköjohdot olisi varmaan ihan kiva saada pois tieltä. Niin joo, mihinköhän ne kaksi tonnin painoista laastisäkkiä pitäisi saada mahdutettua. Autot! Autot pois tieltä. Panda lähtee oikein nätisti. Joo ja se varaosa-auto, eiköhän se lähde liikkeelle vaikka yksi rengas makaakin vanteella. Ai kato, akku loppu, starttimoottori ei lähde käyntiin. Tässä adrenaliinituiskussa tulee jo hetken ajan mietittyä, että eikö sitä vain voisi työntää kyljestä ojaan.

Tuota, ei.

Tässä vaiheessa kirmataan takaisin mörskään ja äkkiä kännykkä käteen, jaaha akku lopussa. Tietenkin. Pikapuhelu Isännälle töihin ja sormet ristiin ettei akku lakoa. Jaa minne laastit, mihin laudat? Mitä autolle? No en varmana ehdi vaihtamaan akkua. Juujuu kompressorilla ilmaa takarenkaaseen. Juu soitellaan taas, pitää mennä.

Sitten kaivamaan kuormalavoja sementtisäkkien alle. Tässä vaiheessa tietenkin kengässä joku halvatun partateräkivi hiertää pottuvarvasta vasten, mutta ei ole aikaa tyhjentää kenkää. Kun säkkien aluslavat on saatu paikoilleen ja kuorma-autosetä yrittää ängetä ajokillaan paikalleen kaivautuneen varaosa-auton ohitse, voi vihdoin tyhjentää kengän. Aijaa, aha. Oli sitten niin terävä kivi että pottuvarvas vuotaa verta. Ja ei, vuoto ei lakkaa sillä, että sitä varvasta lääppii toiseen sääreen. Nopea tilannearvio yhdellä jalalla pomppien. Kyllä, tässä välissä ehtii juuri ja juuri sairastuvalle. Taas kirmataan mökkiin ja äkkiä jostain laastari.

Pottuvarvas paikattuna takaisin pihalle passiin. Jaa kuorma tulee kahdessa erässä, no huh. Aikaa siis panikoida lautavuoren sijoituspaikkaa, miettiä varaosa-auton heivaamista pusikkoon ja ehkä soittaa jälleen kerran maailman sekavin puhelu Isännälle, joka tietenkin arvostaa, koska mikään ei saa Isäntää niin hyvälle tuulelle kuin hosuminen ja hirveä kiire.

Olettekos koskaan yrittäneet hoputtaa karhua tai villisikaa? Skviiik.

Koska kuski ei suostu ajamaan pihaan saakka tiellä olevan naulakasan vuoksi, lautoja ei tietenkään tulla saamaan niitä varten aikaa sitten raivatulle paikalle, vaan ennen kakkoskuormaa pitää keksiä varasuunnitelma. No mutta onneksi tässä vaiheessa pitää murehtia vain kaksi tonnia laastia ja betonia paikoilleen sekä 1200kpl hormitiiliä. Ensimmäisenä puretaan kuitenkin savilaasti, jota on tilattu se 250kg. Ja koska taivas tietenkin näyttää siltä, että kohta repeää niin nämä laastisäkit pitää saada sateensuojaan ja vähän äkkiä, tai niillä ei tee kukaan enää yhtään mitään. Ja kuinka kauan kestää yhdeltä naishenkilöltä hilata kymmenen 25kg:n säkkiä rappuset ylös kuistille? No yllättävän vähän. Kyllä se adrenaliini on sitten kiva keksintö. Ja jälleen kerran pääsee kiroilemaan sitä, miksi Isäntä suuressa viisaudessaan on nakutellut raksarappusien alimman askelman niin julmetun korkealle, että joka kerta ponnistaessa tuntuu, että alaselkä räjähtää ja pakara sanoo sopimuksensa irti. Toisen säkin kohdalla se riivatun partateräkivi alkaa taas temppuilemaan kengässä, ja vielä aivan samassa paikkaa. Lähempi tarkastelu paljastaa, että kivenmurikan sijaan kyseessä olikin lenkkarin pohjaan kaivautunut vanha ruostunut rautanaulannysä, joka näköjään ilmoittaa läsnäolostaan vasta silloin, kun oman ruhoni painoon lisätään joko kuormalava tai laastisäkki. Koska tässä vaiheessahan ei ole mitään parempaa tekemistä kuin kiskoa nauloja lenkkitossusta. No onneksi sentään jäykkäkouristusrokotus on viime kesän jäljiltä voimassa.

Ja jos väitän, että kaikki edellämainittujen aktiviteettien aikana aikaa on kulunut ehkä 15-20 minuuttia niin saadaan aika hyvä käsitys siitä millä sykkeellä tämä pumppua ja mielenterveyttä koettelevä rykäys suoritettiin. Kokemuksen kruunasi se, että on vielä jostain syystä pukeutunut villapaitaan, jota ei voi riisua pois, koska alla on ylivenynyt ja juustoraastimen läpi käynyt kulahtanut toppi, joka ei todellakaan jätä yhtään mitään mielikuvituksen varaan. Hikoile siinä.

Loppupätkä kuorman vastaanotosta menikin sitten ihan mallikkaasti. Kuski katosi hakemaan toista osaa kuormasta ja hetken kuluttua myös isäntä kurvaisi pihaan. Todennäköisesti valmiina kohtaamaan logistisen katastrofin pihamaallaan. Sen verran hyvin olin kuitenkin plaseerannut tavaravuoren, että ainoastaan yksi betonisäkki sai siirtokehoituksen. Seuraavana ohjelmanumerona hirsien siirtoa lautakuorman tieltä, varaosa-auton kumintäyttöä, akun vaihtoa ja auton siirtoa, jotta kuormakuskilla olisi vähän helpompaa pihassa asiointi. Mutta tämähän sujui jo ihan ilman mitään normaalista poikkeavaa erikoissäätöä/verenvuodatusta ja siinähän nyt ei ole mitään mielenkiintoista.

Jostain syystä päivän päätteeksi hieman väsytti. Ajatella.

 

IMG_4504

Siinä!

0

Terveisiä kesälomalta, tarkoitan työleiriltä

Tänä aamuna ymmärsin vihdoinkin miltä Isännästä mahtaa tuntua, kun allekirjoittanut alkaa suu vaahdossa selittämään jotain todella nerokasta sisustusideaa ennen kuin herra on saanut ensimmäisen aamukahvin heitettyä kitusiinsa. Mutta siitä lisää tuonnempana.

Viimeiset pari päivää on paahdettu menemään aamusta iltaan raksahommissa, sillä koska Suomen suvi on viime vuosina ollut yhtäläisyysmerkki monsuunisateille, ei aikaa parane hukata, jos aurinko paistaa. Lisäksi sovimme keväällä, että töiden sijaan meikäläinen on kesän kotona ja hommissa, jotta saadaan taloa vauhdilla eteenpäin. Siispä tienaamaan kotonaolopisteitä.

Perjantaipäivä meni yhden kaadetun kuusen kanssa ähkiessä. Sain kuin sainkin viime kesänä kaadetun neulasenripottelijan nyittyä pöheiköstä ihmisten ilmoille ja moottorisahan syötäväksi. Ja kaikki tämä ihan ite. Ei vissiin ole kevään kuntosalimurinat menneet hukkaan. Kyseinen kuusi siis kaadettiin viime kesänä, mutta lyhyen moottorisahan takia pirulainen ehti murtua tyvestä, ennen kuin kaato saatiin suoritettua loppuun ja sen sijaan, että arvon kuusi olisi kaatunut nätisti sille raivatulle makuupaikalle, se päätti ottaa ja heittäytyä viereiseen vesakkoon. Kiva.  Ja, koska aika on rajallista niin eipä ehditty sitä sieltä kaivaa enää viime vuoden puolella.

Homma oli oikein mukavaa siitäkin syystä, että talosta ei löytynyt enää minkään valtakunnan itikkakarkotetta ja siellä pöheikössähän niitä riitti ihan vain muutama. Vaihtoehtoina oli joko kuolla verenhukkaan tai sitten puolustautua vaatekappaleilla. Koska nahan raivohullu raapiminen ei kuulu lempiharrastuksiini niin mikäs sen mukavampaa kuin pistää nunnakaapuun verrattava vaatemäärä niskaan kesähelteellä ja siihen vähän sykkeen nostattavaa tukkien raahaamista päälle. Hien kyllä sai pintaan ja vaatteet likomäriksi alle viidessä minuutissa. Perjantain saldoon voi olla tyytyväinen silla kaiken vouhkaamisen jäljiltä moottorisahaa tuli huudatettua niin paljon, että siitä loppui bensa ja myös kirveestä lähti varsi. Ei ole kuin vasta kolmas kerta, kun sen olen saanut turattua. Edelliset kaksi menivät varresta poikki. Hyvä hyvä.

 

IMG_4222

Nuita tuli pyöriteltyä ihan omakätisesti. Hyvältä tuntuu. Vielä kahdenkin päivän päästä.

IMG_4221

Bensa loppu. Maatkoon siinä.

 

Perjantain tukkijumpan jälkeen lauantaina siirryttiin tiiliskivien kanteluun. Vuorossa siis palomuurin muurausta ja projektipäällikkö eli siis minä sai ylennyksen laastintekijäksi ja tiilen kantajaksi. Espanjalaisittain siis arvonimi peón (sotilas/raksa-assari) lisättäköön tittelistööni. Kun tiilet painavat sen 3,5kg ja niitä pitää raahata mäen päältä alas ja sitten takaisin taloon ylös ja kappalemäärä huitelee siinä 90 päällä niin äitiähän tässä tulee ikävä. Kun yhtälöön vielä lisätään isäntä, joka on auringonpaisteesta kuin sähköiskun saanut ja pienen rakennushepulin vallassa paahtoi menemään seinän kimpussa iltakymmeneen, niin tämä suomalainen työkaakki on aika vetelää pastaa kaikesta laastin ja tiilien kärräämisestä Isännän hoputtaessa vauhtia. Mainittakoon vielä, että Isäntä oli tyytyväinen, kun kerrankin pääsee muuraamaan näin kevyitä tiilenmurikoita. Aha.

Tänään on vuorossa palomuuri numero kaksi. Hjälp. Aamulla herätessä oli olo lähinnä sellainen, kuin joku olisi ajanut yön aikana katujyrällä muutaman kerran sängyn yli. Tai sitten painovoimakenttä oli juuri kyseisen pirtin nurkan kohdalla poikkeuksellisen voimakas, tuntui nimittäin siltä, että ruho oli uponnut tavallistakin syvemälle sängyn poimuihin. Loputtomasta pinnistelystä huolimatta oli lopulta luovutettava ruumiintoimintojen vaatiessa akuuttia toimintaa ja yritettävä salaa pinkaista mökin taakse huussiin. No pieleenhän meni, Isännän haukanaisteilla herra näköjään tietää tasan tarkkaan missä assari milloinkin menee ja sieltähän se pölähti mökin eteen juuri sillä hetkellä, kun yritin luikkia seinän vierustaa pitkin takaisin kohti nimeäni parkuvaa sänkyä.

Ja tässä päästäänkin sitten jo alussa mainitsemaani kahvikuppivertaukseen. Siinä sitten yritin kalsarisillani näyttää siltä kuin tajuaisin yhtään mitään mitä isäntä selittää leivinuunin ja savupiipun liitoksista ja olohuoneen palomuurista samalla, kun aivolohkoni ovat vielä koomaa vastaavaassa tilassa ja hanurini huojuu kapeilla lattiapalkeilla itikoitten syötävänä. Isäntähän oli jo herännyt kaksi tuntia aikaisemmin ja paukutellut menemään talon kimpussa yhtä energisenä kuin olisi ollut kuukauden lomalla.

Hjälp.

Ja tähän loppuukin tämänkertainen selontekoni, sillä sain neuvoteltua vain puoli tuntia vapautusta orjan assarin töistä sillä ehdolla, että myös aamuateriointi sekä mahdollinen huussissa käynti sisältyy puolituntiseen. Tiukkaa on kuri Fennohispaanisella työmaalla.

 

IMG_3987

Näitten kimpussa tuli vietettyä toukokuu. Näillä lattavasoilla tämänkin aamun huojuin yrittäessäni tajuta jotain Isännän sepustuksista…

IMG_4100

Tuleva kylpyhuone. Koira on käytävällä ja pää on tulevan seinän sisällä.

 

IMG_4094

Näiden koolauksien päälle tuleekin sitten jo lattia. Jonakin vuonna.

IMG_4147

Palomuuria ja piippua mallaamassa. Ei mikään ihan yksinkertainen palapeli mutta siitä tuonnenpana, kello käy ja assari on kohta myöhässä työmaalta.

IMG_4187

Netin vahtaaminen vaihtui eilen tämän vahtaamiseen. On kyllä aivan yhtä koukuttavaa.

IMG_4161

Tiilien roudausta ikkunan kautta. Kohta nousee palomuuri ja vauhdilla.

IMG_4191

Ja sitten juokset kuin viimeistä päivää, kun materiaalit loppuvat rakennushullulta jatkuvasti kesken.

IMG_4180

Laastissa on sellainen ikävä puoli, että painaa kuin kivi. Ajatella.

IMG_4184

Tosin Isäntä saa sen näyttämään siltä, kuin vatkaisi kääretorttutaikinaa. Itse jos yritän samaa niin kyynernivel lähtee sijoiltaan.

IMG_4218

Tässä vaiheessa kello on siinä puoli kymmenen ja assari vinkuu henkitoreissaan oven pielessä. Taisi jo siideristäkin korkki sihahtaa.

IMG_4207

Nyt loppu se ininä. Ei tänne olla maisemia tultu katsomaan, mylly pitää vielä pestä. Huoh.

 

 

0

Syötäisiinkö hieman haukea?

Joku saattoi jo nähdä esivalitusta aiheesta, kun sain päähäni valmistaa suussasulavan herkullista piparjuurihaukea.

Noh, kaupassahan se oli vielä nerokas idea. Kotiin päästyä ei. Siinä vaiheessa, kun nälkä jo mourusi sisuskaluissa havahduimme Isännän kanssa siihen, että illallisemme vaatisi perkaamista ja suomustamista. Kaupassa en tosiaan tajunnut pyytää sisälmyksien poistoa, joten jouduimme itse pistämään kädet kalaan. Ja pirttiähän ei siihen hommaan sotketa. Eli ulos mars. Ulkona oli jo varsin rapsakka pakkaskeli ja säkkipimeää, koska se pihavalaistus ei yhäkään toimi. Ja kyllä, olen jo kokeillut lampun vaihtoa. Ei toimi.

No ei tehdä asiasta ongelmaa. Taskulamppu kouraan ja ämpärillinen kalanpesuvettä kainaloon ja eikun pihalle. Kyseessähän on varsin pikainen toimitus, joten ei ole mitään syytä pukeutua pihavaatteisiin, eihän? No ei. Koska Isäntä on tämän talouden virallinen ryöhnäammattilainen sekä keittiömestari, lankesi perkaamisvastuu automaattisesti miehisiin kätösiin ja allekirjoittanut hoiti kirurgin assistentin virkaa eli piteli taskulamppua. Isännän ähkittyä hetken päätimme vaihtaa vastuualueita, sillä järvikalan sisältä löytyvä mönjä sai merikaloihin tottuneen Isännän nykimään turhan paljon perkauksen kanssa ja jäätävä lämpötila rohkaisi ripeään toimintaan. Suoritin sitten itse perkauksen lapsuuden teräväpiirtotarkkuudella muistiin tallentuneiden Isoisän perkaustuokioiden perusteella.

Älä riko sappea, ja mitä muita niitä nyt olikaan.

Noin vartin äheltämisen jälkeen oli kala vihdoin perattu ja suomustettu työryhmän toimesta taskulampun poukkoilevassa valossa. Ja ei, emme rikkoneet sappea.  Jos tässä vaiheessa ei ollut tarpeeksi kylmä tuulen puhaltaessa norjalaisneuleen lävitse, niin kalan lotraaminen jääkylmällä vedellä sai kyllä viimeisetkin ihokarvat jöpöttämään ja kädet kangistumaan tuskalliseen kotkankoura-asentoon.

Mutta kyllähän nyt piparjuurihauki on sen arvoista.

Seuraava kompastuskivi oli sitten kiloisen kalan mahduttaminen uuniin, joka näissä kenttäolosuhteissa on tilavuudeltaan keskikoisen mikroaaltouunin kokoinen. Pienen manailun ja mallaamisen jälkeen hauenpetjake saatiin väännettyä sen verran nätille rusetille, että pienen saksijohtoisen pyrstötrimmauksen jälkeen illallinen saatiin vihdoin uuniin.

Tässä vaiheessa saattoi sitten keskittyä suomustamisessa lentäneiden suomujen nyppimiseen lettikampauksen seasta sekä Isännälle karjumiseen, jottei talon jokainen kosketuspinta löyhkäisi kohta kalalle. Koska miksi pestä kädet, kun niillä voi lääppiä aivan kaikkea tielle tulevaa.

Siinä vaiheessa heräsi jo hienoinen epäilys kalaillallisen nerokkuudesta, kun seuraavaksi löysin itseni saunasta jynssäämästä jääkylmällä vedellä kalanpesuämpäriä ja -kauhaa, jotka olivat jostain syystä kalaliman peitossa. Vaikka mielestäni selkeästi ohjeistin, ettei niihin saa koskea sellaisella kädellä, joka on kalaa näpertänyt. Syyttävä porsas suuntaa saparonsa Isäntää kohti. Kyseessä on siis tämän talouden viimeinen sangallinen ämpäri, jota ei ole vaivihkaa raijattu pihalle ja pahoinpidelty raksatöissä. Tätä viimeistä sissiä vahdin kuin talitintti ihrapalloa, sillä sitä tulee käyttää niin peseytymiseen, pyykinpesuun kuin talousvesien kantamiseen. Enkä kaipaa näihin toimituksiin kala-aromia, kiitos. Kädet olivatkin jo melkein toipuneet aikaisemmasta jäävesikylvystä.

Niin ja mainitsinko jo, että Isäntä kerkesi jo jossain vaiheessa operaatiota toteamaan, että hänellä ei kyllä ole mitenkään kauhea nälkä. Rupesi ilmeisesti allekirjoittaneen silmänvalkuaiset pullistelemaan sen verran hälyyttävästi, että Isäntä päätti kadota nurkan taakse keittiösyvennykseen keittämään kalalle riisipetiä.

Piparjuurihauesta tuli ihan keskinkertainen. Kermainen piparjuurikastike oli erinomaista mutta kala hieman sitkoista. Liekö säikkynyt brutaalieja puhdistusmenetelmiä vai tulikivenkatkuista tunnelmaa, mene ja tiedä. Jotta ateria olisi ollut täydellinen menestys, päättyi iltä tyylikkäästi ylimääräiseen ohjelmanumeroon, jossa Hurtta oksensi syömänsä hauenruodon pirtin suurelle matolle.

 

img_1607

Illan solisti.

 

Siinä vaiheessa oli aika todeta, että tässä perheessä syödään muuten jatkossa kalapuikkoja.

 

 

 

 

0

Toisenlainen joulukuvaelma

Olipa kerran sukujoulu, johon kerääntyi väkeä läheltä ja kaukaa. Kauimmaiset vieraat tulivat merien takaa etelän aavoilta tasangoilta, joissa kerrottiin auringon paahtavan niin, että pohjolan iho palaisi muutamassa hetkessä kivuliaille rakoille ja jossa hispaanit elivät, ja söivät, hassuttelivat ja herjasivat kovaäänisesti ja tulisesti. Pimeässä, pakkasen syleilemässä pohjolassa kokoontui väki viettämään sukujoulua syrjäiseen järvenrantamökkiin, joka täytti niin, että kauimmaiset, Hämeen eteläpuolelta saapuneet vieraat jouduttiin majoittamaan läheiseen vuokratölliin.

Saapui vihdoin kauan odotettu jouluaatto. Koko väki odotti malttamattomana koko pyhien tärkeintä toimitusta. Huumaavat tuoksut täyttivät pirtin naisväen huhkiessa keittosopessa valmistellen koko vuoden odotetuinta ateriaa. Pirtin pöytä alkoi täyttyä herkuista. Oli suolakalaa, silliä, laatikoita, väkevää emännän sinappia, idästä tullutta rosollia, höyryäviä juureksia ja muita suussasulavia ruokalajeja pöytä vääränään. Väki asettui pöydän ympärille ja ihastunut kohahdus kulki päästä päähän, kun aterian kiistaton valtias, tuoresuolattu joulukinkku vihdoin kannettiin juhlallisesti pöytään.

Hartaina pienet lapset, saunan puhtaina vatsa kurnien katsoivat suurta kinkkua, kun aikuiset helpotuksesta huokaisten aloittivat kinkun leikkaamisen. Lattialla koirat istuivat rivissä seuraten silmät kiiluen näytelmää valmiina nappaamaan jokaisen pöydältä tippuvan armopalan nälkäisiin kitoihinsa. Tyytyväinen puheensorina täytti tuvan väen käydessä käsiksi joulupöydän lukemattomiin antimiin. Aterioinnin kuluessa todettiin yhteistuumin suunpielet rasvaa valuen, että kyseessä oli varmasti paras joulukinkku miesmuistiin.

Niin hyvää oli tuo valtava kinkku, että yötä päivää sitä kävi vuorollaan kukin veistelemässä suurella keittiöveitsellä keittiön hämärässä, muiden silmien välttäessä jopa vaarallisen ähkyn uhalla. Vihdoin koitti Stefanoksen, tuon kristinuskon ensimmäisen marttyyrin muistopäivä, jota tapaninpäiväksi tavallisen rahvaan keskuudessa kutsuttiin. Päivä tultiin tämän jouluväen keskuudessa muistamaan suurena surun päivänä.

Kävi nimittäin niin, että aamuyön tunteina oli yksi kinkunnälkäisestä miesväestä unohtanut kinkun ruokapöydälle ja ajatus unen sumentamana unohtanut sen viedä takaisin hyllyn päälle. Ja jo kaksi päivää kinkunhimosta kärsinyt koira oli vihdoin uskaltautunut toimeen. Suuri oli väen järkytys aamun tunneilla keittiöön tullessaan huomattuaan toisen koirista kaluavan suunatonta kinkunluuta herkullisten lihojen hävittyä parempiin suihin.

Matkaseuralaisensa tekosista mitään tietämättömät etelän vieraat saapuivat myöhemmin pirtin pihaan ihmetellen koiransa äkillistä lihoamista ja vaivalloista askellusta mutta niin tyytyväistä olemusta. Matkalaiset saivat kiittää pyhää Stefanosta hetkestä, jolloin onnettomuus tapahtui. Sillä, jos rikos olisi tapahtunut päivääkään aikaisemmin, olisi julmistunut jouluväki varmasti unohtanut Suomen Turussa julistetun joulurauhan ja  suutuspäissään lahdannut koiran ja herkutellut tapaninpäivänä kinkulla täytetyn koiran parissa. Nyt julkea kinkkuvaras sai nukkua rauhassa tuvan penkillä röyhtäillen ja ilmavaivoista kärsien muun väen tyytyessä juureslaatikoiden kaapimiseen.

Näin siirtyi historiankirjojen sivuille joulu armon vuonna 2014. Joulu, josta levisi kertomus suusta suuhun jouluna, jolloin Hurtta ahmi lähes kahdeksan kiloa kinkkua muutamassa tunnissa. Saavutus, josta Isäntä jaksaa joka joulu Hurtaa muistuttaa pieni kateuden pisto sydämessään.

 

img_1448

Kaihoisa katse

 

0

Kun isäntä pikkujouluihin lähti

Tulipa vihdoin se hetki, kun Isännän kohdalle osuivat firman pikkujoulut. Tähän asti työmaat ovat olleet niin kertaluontoisia ja yleisesti rakentaminen hiljenee talvikuukausille, joten tämä lysti on ollut tähän asti korkkaamatta. Kirjaimellisesti.

Etukäteen Isännän suurin huolenaihe oli, miten se grillaaminen onnistuu. Koska ei voi olla firman bileitä, jossei siellä grillata isolla parilalla ulkoilmassa flamencon raikaessa.

Niin, ehkä muutama leveyspiiri alempana.

Ei, täällä mennään saunaan ja kuten voi rakennusjannuilta odottaa, vettä väkeämpi virtaa. Mainittakoon tähän väliin, että nykyään Isäntä juo ehkä sen muutaman saunakaljan kuukaudessa. Kaukana ovat siis ne ajat kun rommikolaa tuli tintattua useampia illassa.

Koska Isäntä ei nykyään käy missään ellei allekirjoittanut erikseen mangu ja raahaa korvasta autoon, oli valmistautumismenoja mielenkiintoista seurata:

Kestit oli tarkoitus viettää perjantaina 60km päässä sijaitsevalla leirintäalueen mökillä. Isäntä vietti päivän töissä ja sitten vauhdikkaalla sutinalla tuli kotiin peseytymään. Ja koska emme omista suihkua saati lämmitettyjä pesutiloja, vaatii peseytyminen muutamia viritelmiä. Ensin jääkylmä saunatila pitää lämmittää kuumailmapuhaltimella, vesi keittää kattilassa ja vaihtovaatteet lämmittää patterin päällä. Ja tietenkin tässä vaiheessa kaikkien laitteitten huutaessa kärähtää sulake.

Seuraa ulkona juoksemista pitkissä kalsareissa flanelliaamutakki liehuen, sillä sulakkeen vaihto ei ratkaise energiakriisiä. Joten siellä se Isäntä taskulamppu heiluen juoksee edestakaisin tarkistamassa onko tontin sähkötaulu ojennuksessa ja onko naapureilla valot. Lopulta ongelman aiheuttajaksi osoittautuu väärän sulakkeen vaihto: Isäntä ei lukuisista ohjeistuskerroista huolimatta tarkista mikä sulakkeista on kärähtänyt, vaan vaihtaa valitsemansa sulakkeen sillä perusteella, että tämä se viimeksikin kärähti. Lieventävänä asianhaarana todettakoon, että Isäntä ei ole nähnyt kotimaassaan näin vanhaa sähkötaulua sitten railakkaan 80-luvun.

Koska kekkerit oli ilmoitettu alkavaksi klo 17 piti aivan kaikki hoitaa hirvessä kiireessä. Isäntä ei tietenkään ehtinyt kuumentaa vettä tarpeeksi kuumaksi, jotta se olisi riittänyt kaiken lian  jynssäämiseen. Sieltä se sitten saunasta loikki shampoot päässä ja pyyhe omituisesti ympärille kiskottuna tupaan lämmittelemään syvään kyykkyasentoon patterin viereen siksi aikaa, että vedenkeittimeen lataamani lisävesi kuumenisi. Tämän jälkeen pesutoimitukseen tarvittiin assistentti, koska Isäntä kieltäytyi enää riisumasta rallireinojansa jalasta ja shampoot piti saada pestyä päästä. Myönnän, että saunan betonilattia on ilkeän kylmä näillä lämpötiloilla ja Isäntä on vielä erityisherkkä jalkapohjiensa kanssa. Mutta siitä lisää joskus toiste.

Yritin kyllä vähemmän vienosti saada taottua Isännän shampoota lirisevään kaaliin, että juhlapaikalla on sauna ja ihan oikea vesisuihku ja, että mökkikekkereiden etikettiin kuuluu ehdottomasti saunominen. Kuuluu pohjoiseen ryhmäytymisriittiin. Että eikö se peseytyminen olisi kaikin puolin nautinnollisempaa paikanpäällä?

Ei.

Isäntä ei pidä saunomisesta vieraiden kanssa. Ihan kuin joskus muka olisi edes sitä kokeillut. Lisäksi hän ei kuulema viitsisi aiheuttaa muille mielipahaa esittelemällä ylivertaista Michelangelon Davidia muistuttavaa fysiikkaansa saattaen kanssaveljensä huonoon valoon.

Aha.

Kun tukka oli huuhdeltu, oikean sävyinen villapaita ja aluspaita valittu sekä parilliset villasukat etsitty, oli aika lähteä pääkallopaikalle. Ja koska aikaisemmassa hyväntekeväisyyspuuskassani olin luvannut Isännän paikalle kärrätä, jouduin lähtemään saatille. Tämä oli oikeastaan oma vikani, sillä olin lähes 92% todennäköisyydellä varma siitä, että Isäntä olisi tarjouksesta kieltäytynyt. Näin ollen olisin kerännyt naurettavan helpot parisuhdebonuspisteet taskuuni ja joutunut viemään Isännän vain läheiselle juna-asemalle kahden tunnin pimeässä ajamisen sijaan. Tällä olisi saanut kuitattua ne lukemattomat aamukolmen hakureissut, joita allekirjoittanut on kartuttanut tililleen. Ei ihan suunnitelma toiminut.

Pakoreitin olimme katsoneet jo hyvissä ajoin etukäteen. Lähestyessämme kohdetta näytin isännälle pysäkkien paikat ja yhteydet, joilla Isäntä ehtisi viimeiseen klo 23 aikaan lähtevään junaan. Yritin toki todeta, että junia tulee myös myöhemmin ja paikanpäälle voisi varmasti jäädä yöksi ja nouto asemalta onnistuisi myös aamulla. Ja allekirjoittanut saisi rauhassa nukkua yönsä ja nauttia kodin rauhasta ilman Isännän mekastavia tieteissarjoja. Tätä en tietenkään ääneen lausunut. Mutta Isäntä oli varma, että kielimuurin vuoksi ei varmasti viihtyisi kauhean pitkään, sillä suurin osa puljun työntekijöistä oli virolaisia ja hänen vironsa rajoittui yhä perustervehdyksiin. Eli  klo 23 junalla tullaan kotiin.

Saavuttuamme paikalle nousin autosta tervehtiäkseni Isännän pyynnöstä tämän pomoja jotka seisoskelivat ulkona. Ja seuraavaksi löysin itseni sisältä ruokapöydästä syömästä virolaisia jouluherkkuja. Tämä tietenkin hienoa senkin takia, että ylläni olivat kaikista reikäisimmät kotivaatteet, joissa näköjään oli myös hammastahnaa, seikka jonka huomasin vasta tunnin päästä. Onneksi paita oli kuitenkin punainen, jotta tahra näkyisi vain naapurimökille asti. Olihan alunperin tarkoitukseni vain tiputtaa Isäntä kyydistä ja kaahata äkkiä kotiin katsomaan kaikistä mehukkaimpia Mr. Darcy-kategorian videotallenteita, joille Isäntä kuivaoksentaa säännöllisesti.

Jos olisin etukäteen arvannut, että Isännän työkaverit olisivat niin mukavaa sakkia, ja tunnelma niin railakasta, olisin kotona pakannut myös koiran autoon ja viihtynyt huomattavasti pidempään. Mutta, koska lähtöämme jyrkästi protestoinut karvaturri odotti kotona huomiota ja olisi se Isännänkin napanuora joskus katkaistava, päätin poistua paikalta. Näin Isäntä saisi rauhassa leikkiä uusien ystäviensä kanssa. Sanoin vielä lähtiessä, että jäisi nyt mokoma yöksi, mutta Isäntä sanoi tulevansa yhdentoista junalla. Näihin tunnelmiin jätin mökkikansan.

Kotona viettäessäni aikaa Mr. Darcyn hengenheimolaisen kultivoivassa seurassa alkoi kotiintuloaika lähestyä ja allekirjoittaneella silmäluomi seilata. Jossain vaiheessa iltaa puhelin pörisi ja sain luettavakseni seuraavan tiedonannon:

”Mina ymarran virolainen nyt. 5 vodkaa jälkeen”

Viesti ei ihan avannut sitä, oliko Isäntä vielä tulossa sillä kuuluisalla klo 23 junalla kotiin, joten päätin vain varovaisesti tiedustella oliko uskaltautunut saunaan.

Lopulta Isäntä soitti itse ja totesi jäävänsä yöksi. Kuulosti yllättävän selväpäiseltä mutta myönsi tätä ihmeteltyäni pinnistelevänsä ollakseen verbaalisesti kyntämättä. Kuulema kielimuurikin oli saatu moukaroitua alas ja hipat olivat täydessä käynnissä. Kyseisen puhelun aikana puhelin kiersi pitkin sätkärinkiä ja sain myös muutamaan otteeseen jutella Isännän työkavereiden kanssa, joita olin ennen lähtöäni ohjeistanut viemään Isännän saunaan vaikka väkisin ja juottamaan tarpeeksi olutta ja snapukkaa. Kuulema ensimmäinen tehtävä oli epäonnistunut mutta toinen näytti sujuvan varsin mallikkaasti. Hekotteluni lomassa yritin valaista Isäntää vodkan tietyistä ominaisuuksista, esimerkiksi siitä kuinka se saattaa ykskaks ja mitään varoittamatta viedä jalat alta, varsinkin sellaiselta, joka ei sitä ole tottunut juomaan. Tai ylipäänsä juomaan mitään.

Jätän tämän kirjoituksen tähän. Nyt 12 tuntia myöhemmin Isännästä ei ole kuulunut vielä mitään. Oletan sen joko nukkuvan tai olevan halailemassa urinaalia. Aika näyttää.

EDIT: Seuraavana päivänä sain klo 13.30 varsin komeaäänisen wiskibassopuhelun. Hipat olivat olleet hitti, Isäntä oli valvonut aamukuuteen ja viihtynyt erinomaisesti. Eikä ollut edes voinut pahoin. Tästä tyytyväisenä karautin paikallisen rautakaupan pihalle toimitetun Isännän kanssa kauppaan ja hankin tilanteen vaatiman kriisipaketin: sipsejä, limpparia, karkkia, hyvää pihvilihaa, kikkailujuustoja ja suklaata. Ja taas parisuhdepisteet ropisevat. Plop plop. Totesinkin Isännälle, että saa olla onnellinen: Harva vaimoke on näin riemuissaan siitä, että mies on ollut 20 tuntia liesussa ja tulee kotiin lakki jäässä vasta seuraavana päivänä . Kerrankos näinkin.

 

image

Tämä jäätynyt vasara ei liity tapaukseen mitenkään. Toimikoon allegoriana isännän aamuiselle olotilalle.

 

 

0

Minä sydän marraskuu…

Nyt, kun tämä vuodenajoista rasittavin, eli marraskuu alkaa olemaan kalkkiviivoilla, haluan minäkin tuikkasta lusikkani tähän intohimoja nostattavaan kuravelliin.

Tänä vuonna marraskuuhan alkoi varsin lupaavissa merkeissä, sen saapumista ei tajunnut edes noteerata, sillä taivaalta etuajassa tursuava lumi vei kaiken huomion. Itseasiassa lunta tuli jo niin aikaisin, ettei sitä ollut ehtinyt vielä edes kaivata. No hanget tietenkin sullaa survahtivat ja päästiin itse asiaan.

Ja ei ole mitään niin hienoa kuin vesisateinen marraskuu, kun siihen lisää vielä pihavalot, joista jokaisesta kärvähtää lamppu juuri samaan aikaan. Ja tietenkään taloudessa ei ole vaihtolamppuja saati ketään vapaaehtoista, joka jaksaisi räntäsateeseen lähteä niitä edes vaihtamaan. Tämä on tietenkin oikein kiva, sillä täällä korvessa ilman lunta tai pihavaloja  ei oikeasti ulkona näe edes tattia otsassa. Siinä sitten yrittää käsikopelolla tarpoa pihan läpi 40 metrin temppurata, jossa isomurikkainen sorapeite, jolla saa nilkat leikkauskuntoon, sirkkeli, sahapukki, lautakasa, kumollaan oleva rautapata roskien polttoon, pari sähkökaapelia, Pukeille nostettuja kakkosnelosia, puolison auto ja, jos tarpeeksi eksyy väylältä noin 70-vuotias tammi, jota voi käydä tönimässä, jos on vielä pikkaisen myöhässä. Lisätään tähän vielä salikassi ja toiseen käteen autonavain, laukku ja joku epämääräinen puuvillakassi, jotta maksimoidaan elämyksmatkailu. Ja tämä kaikki ennen kuin se työpäivä on edes alkanut. Jos tämä käy liian helpoksi, voi saman radan kokeilla juosten ja vaikka korkkareissa, jos huvittaa.

 

image

Tässä aamulla otettu kuva pihan temppuradasta, taustalla voi nähdä myös rakenteilla olevan kotimme. ❤

 

Yhtenä päivänä rupesin miettimään, että ihan oikeasti tämä vuodenajasta nillittäminen on asennekysymys. Jos vain laittaa oikeanlaiset varusteet niskaan niin kyllä se marraskuukin voi olla oikeasti ihan mahtava juttu. Näillä ajatuksilla sitten metsäkävelylle. Ja olihan siellä kivaa. Metsässä ei edes sada niin pahasti kuin aukeilla paikoilla, kiitos puiden. Ja ei se likaveden harmaa taivaskaan haitannut, sehän vain korostaa metsän vihreitä värisävyjä. Hyvä, oikein hyvä. Ja juuri, kun ajattelin pirtissä kuivatellessani saavuttaneeni zen-munkkimaisen valaistuksen aiheesta marraskuu, päätin lähteä vaihtamaan lintujen talipallot uusiin.

Jos puhutaan sitten virheistä. Niistä eeppisistä. Sitä manaamisen määrää, kun pihalla yritin pysyä pystyssä mutavelliin uppoavilla, huojuvilla A-tikkailla, koska se ihrapallohan piti saada sinne oikein korkealle oksalle, jotta sen näkee sisältä asti. Tässä vaiheessa alkaa tihkusade ja mukava sivutuuli. Siinä sitten yritän sahata pokasahan terällä edellistalven räikeän värisiä muoviverkkoja irti, koska eiköhän olisi jo aika nekin ottaa irti ennenkuin omenapuu rupeaa näyttämään yhdeltä isolta neonväriseltä verkkosukkahousulta. Ja saksiahan ei kannata sisältä hakea, koska se nyt vaan olisi liian helppoa. Samalla yritän umpijäätyneillä sormilla avata vuoden verran vettynyttä puuvillanarua umpisolmusta, koska koko taloudesta ei löydy minkään laitoksen narua ja USB-kaapelin käyttö lintujen ruokintaan olisi vain niin monella tapaa väärin. Siinä tempollessani onnistun vielä heruttamaan omenapuusta vedet niskaani, josta ne iloisesti rallattelevat tiensä paidan alle. Tämän lisäksi maailman liukkain talipallero päättää livetä maankamaralle ainakin kolme kertaa yrittäessäni saada sitä riivatun laitosta sidottua puunoksaan kiinni.  Ja kun ensimmäinen operaatio on vihdoin ähkimisen ja kiroilun saattelemana suoritettu, on aika siirtyä seuraavan puun luo toistamaan sama proseduuri.

 

 

image

”Tarjoilija, lisää ihraa kiitos!”

 

Jaa, että mitä mieltä olen marraskuusta?

Ensi vuonna tähän talouteen hankitaan lintulauta.