Dodih, nyt se on jälleen korkattu, uusi raksavuosi numerolla 5. Ja tämän vuoden aikana olisi mörskä saatava valmiiksi mikäli halajaa leimat yhden rakennusluvan puitteissa. Viime kesän jäljiltä pulju näytti aikalailla tältä:
Rahaa paloi hieman enemmän tähän puiseen päällystakkiin kuin ihan peruslautaa lätkimällä. Päätettiin pistää ranttaliksi ja ostettiin 28mm paksuista vuorilautaa sen perus 23 millisen sijaan. Tätä pähkäiltiin tovi, sillä kuvetta sai kaivaa lähes polviin asti hintaeron ollessa melkein puolet. Mutta, koska kyseessä on kuitenkin se päällystakki, joka joutuu kattelemaan kaikkea lumisateesta ja räntämoskasta näköjään näihin pustan helteisiin asti niin todettiin, että tämä on ehkä juuri se paikka missä hinuttamisen voisi unohtaa ja satsata vähän järeämpään tavaraan, joka toivon mukaan kestää sitten kaikkea vähän paremmin. Ja olihan se nyt IHAN eri tuntuista kun on kunnon lankkua käressä.
Tätä projektia ennen olikin sitten sellainen pieni kiva väliaikapuhde nimeltä puhallusvillan sullominen tuulensuojalevyn ja hirren väliin. Koska tätäkään ei tietenkään voi tehdä niinkuin normaalit ihmiset tekevät. Mutta tähänkin on tietenkin ihan validi syy. Mukamas.
Seuraavaksi pieni sukellus selluvillan pölisevään maailmaan:
Selluvillaahan meille tuputetaan luonnollisena ja terveellisempänä vaihtoehtona siihen samperin syyhylasivillaan, jonka voivat puolestani tunkea kuun pimeälle puolelle, se kutinan määrä on nimittäin ihan suoraan belsebubista. Selluvillan idea on, että se imee itseensä kosteutta mutta toisin kuin lasivilla, joka saattaa sitten homehtua, luovuttaa sen myös pois. Eli tosi luonnolista ja kivaa ja lapsetkin voi sitä syödä ja silleen. Ainoa pikku miina siinä selluvillassa on, että yleensä sellaset 20% sen sisällöstä muodostuu dinatriumtetraboraattidekahydraatista eli booraksista, joka on boorihapon natriumsuola. (Siinä teille kemianörteille.) Käytetään kuulema myös kaviaarin säilömisessä. No eipä sitäkään tule tässä huushollissa syötyä. Tämä aine on siis palonsuojakäsittelyn vuoksi. Booraksi on esimerkiksi kultasepäille tuttua töhkää juotosnesteen muodossa. Saattaa myös aiheuttaa sikiövaruioita, hengenahdistusta, kouristuksia yms pieniä terveydellisiä pikku bonuksia. Koska booraksin kanssa tulee puljattua ihan tarpeeksi ammatillisissa merkeissä niin tulipa mieleen että en ehkä halua tunkea sataa kuutiota samaa tököttiä pitkin ”terveellista ja luonnollista ja muutenkin niin ekohippiä” huusholliani, joten netti kouraan ja myyrän hommiin.
Ilmeisesti vaihtoehtoja boorisanomalehtimössölle on jo useampiakin mutta itsellä ei pioneerihimot eikä varsinkaan se budjetti riitä eksoottisempiin ratkaisuihin. Säkkihinnoissa saattaa olla muutaman eron heitto, mutta kun sitä säkkiä saa tilata tontille sen lähemmäs 300 kappaletta niin tarkan markan hintahaitari repeää kyllä ihan huolella. Meikäläiset päätyivät lopulta Termexin Green+ villaan, joka sitten maksettiin ihan omalla pankin rahalla, että tässä mitään kaupallista yhteistyötä taaskaan harrasteta. Tosin jos olisin yhtään talousnero ja pihi niin varmaan olisi pitänyt narista sieltä joku huippudiili ja sitten viettää yhden postauksen verran kaupallisesti fiilistellessä sitä, kuinka paljon ihanempaa tätä villaa on nieleskellä hengitysmaskin raoista ja kaivaa hikisestä vatsamakkaran poimusta ja kuinka hyvältä tuntuu lääppiä seuraavanakin päivänä sitä puhallusmoskaa silmämunasta irti useammasta naamapesusta huolimatta.
Täytyy kuitenkin todeta, että mielummin syön tätä kuin boorihappoa, kun sitä pölyä on sitten sen puhalluksen jälkeen aivan joka paikassa se puolen sentin kerros ja nieltyä tulee joka tapauksessa. Tuossa Termexin Greenplussassa nimittäin palonestoaineena on käytetty luonnon savea, jolla on ihan VTT:n sertifikaatti. Ei kyllä ainakaan ensi tuntumalta maussa huomaa. Tosin Hurtta on kyllä ruvennut nuoleskelemaan pölyisiä lankkuja, että ainakin jollekin maistuu.
Missäköhän vaiheessa taloa voisi ruveta tituleeraamaan savihirsitaloksi?
Ja jotta päästään vihdoin siihen, miksi sitä villaa pitää sulloa sen tuulensuojalevyn ja hirren väliin on se, että tätä villaa ei voi puhaltaa kostutettuna, varmaankin koska savi. Eli sen sijaan, että sitä tavaraa olisi ammuttu putkesta suoraan seinään, johon se olisi jäänyt nätisti kosteana kiinni, vaihtoehtona on sitten tavaran huruuttaminen kuivana suoraan koteloon ja lopuksi käsin survomalla tiiviiksi.
Operaatio piti siis tehdä levyrivi kerrallaan, jotta villa saatiin puhallettua kunnolla joka paikkaan. Ja tämähän ei sitten tapahdu päivässä. Kun alin rivi saatiin puhallettua ja survottua, naulattiin seuraava rivi paikoilleen ja taas puhallettiin ja survottiin. Yhteensä kolme kierrosta.
Tähän meni siis aika mukavasti viime kesä sen konesaumapeltikaton ohessa. Seuraavalla kerralla asiaa talon sisältä.