Meneekö kohta peukaloiden pyörittelyksi?

Nyt aletaan olemaan siinä pisteessä, missä normiraksalla tapellaan ja väännetään ihan päivittäin. Eli urakoitsijoiden venttailuksi. Yllättäen kesällä putkareille ja sähkäreille on kysyntää ihan huolella ja, kun on vielä ne kesälomatkin niin odotteluksihan se meinaa mennä, Juuri tehtiin tässä pikainventaario työvaiheista ja kohta aletaan olla sillä hilkulla, että meneekö kattoon syljeksimiseksi. Lattiavasojen välit on puhallettu täyteen selluvillaa, mutta lattioita ei voi lyödä kiinni ennen kuin kaikki patteri- ja sähkövedot on saatu paikoilleen ja vastaava työnjohtaja on saatu ne paikan päälle ihmettelemään. Myöskään kattopaneeleja ei saada kiinni ennen kuin sähkäri on käynyt kiskomassa sinnekin johdot paikoilleen.

Kylpyhuoneen ja keittiön viemäröinnit putkari sai tuossa muutama viikko sitten hikoiltua paikoilleen ja muutama päivä myöhemmin lisämangunnalla vielä kylpyhuoneen lattialämmityskin, jotta saataisiin kylpyhuone valmiiksi sähkäriä varten.

 

taideinstallaatio, vesiputkia.

 

Viemäriputkia

 

Ja, jos joku ihmettelee mikä on talonrakentamisessa niin kallista niin se on kyllä tuo riivatun putkisouvi. Joka ikinen pikku  metallikiinnike yms. maksaa vähintään sen 10€ tai enemmän. Ja kun niitä pitää viljellä ihan huolella alapohjaan ja talon alle niin lasku on aika mojova puhumattakaan niistä liitoksista ja muista härpäkkeistä. Ja meillä on vielä kyseessä aika todella simppeli koknaisuus juurikin tästä syystä. Mutta, koska pyykin peseminen pesukoneella ja oikeassa suihkussa käynti aina silloin tällöin on ihan mukava bonus nykyaikaiseen asumiseen, niin naama rullalle ja kuvetta kaivamaan.

 

Jäljet johtavat tiskialtaalle.

 

Seuraavaksi odotellaan, että saadaan patteriputket sullottua tuonne samaan harmaaseen mössöön.

Tällä välin Isäntä on värkännyt kylpyhuoneen parissa. Saatiin onnekkaasti muutama apukäsi betoninmyllyn operointiin silllä välin, kun itse kökötin ilmastoidussa toimistossa nostamassa palkkaa ja näin lattian valuhommat valmistuivat muutamassa tunnissa.

 

Lattiavalu ja muutama seinälevy. Niin ja Hurtta.

 

Nyt pytinki on jo siinä mallissa, että taas venaillaan tähänkin työvaiheeseen sähkäriä ja putkaria.

 

Vasemmalla suihkukoppi, oikealla tekninen romuhuone johon pitäisi sulloa aivan kaikkea.

 

Kylppäriä ollaan myös myllätty sen kymmenen kertaa, tila on periaatteessa aivan hullun iso, mutta keskellä oleva ikkuna asettaa muutamia rajoitteita asioiden pyörittelyyn. Kun lisäksi sain päähäni, että bidée on saatava niin homma muuttui astetta haastavammaksi. Muutenhan tänne olisi mahduttanut vaikka paljun, mutta kun maalämpöpömpeli ja pyykinpesukone olisi myös saatava samoihin tiloihin niin tätähän ollaan sitten pyritelty muutama vuosi aina siihen hetkeen asti, kun putkari kurvasi pihaan. Kun nyt lattia on jo valettu ja putket asennettu niin enää ei asioita muuteta. Eihän.

 

Vasemmalle lavuaari, oikealla wc ja keskellä bidée.

 

Itse rupesin kyllä haaveilemaan tassuammeesta tuonne tekniseen koppiin, mahtuisi aivan täydellisesti. Onhan sitä tähänkin asti selvitty keitetyllä pesuvedellä ja pesulapalveluilla.

Tässä sitten pyöritellään peukaloita ja yritetään keksia asioita mitä tässä tekisi tähän väliin. Hommat kun vähän vartovat näitä ammattisetiä, jotta päästään taas paukuttamaan etiäpäin.

Niin paitsi, että olihan tuolla ne ilmanvaihtoputket mitkä pitää vuorata jäätävällä määrällä villaa. Ja sitä samperin ääliö kutinavillaa. Yök!

 

 

Lisää villaa kansalle.

Nykyajan rakennusmääräysten ansiosta perinteistä hirsitaloa voisi varmaankin ruveta tituleeraamaan villataloksi, tilavuusmittojen puolesta sitä eristevillaa saa nimittäin tunkea puljuun huomattavasti enemmän kuin sielu sietäisi. Ulkoseinää saa lisäeristää 10cm, lattiaan sitä saa huruuttaa sen 40cm kerroksen ja kattoon vielä 50cm satsi. Varsinainen villapurilainen.

Edelliskesän savotasta poiketen tämä horisontaalinen puhaltaminen on huomattavasti mukavempaa puuhaa kuin tuulensuojalevyn alle sullominen. Ainakin siis Isännälle, joka vastasi letkun pitelystä allekirjoittaneen kakoessa puhalluskoneen ääressä. Ainoita pieniä hikkapaikkoja oli esim sellainen hetki, kun villanpuhalluskone sai jostain päähänsä ruveta puhaltamaan sitä harmaata moskaa putken sijasta suoraan ulos myllystä. Saatiin hetkellisesti nauttia villasuihkulähteestä, kun sitä tavaraa lensi kaaressa yhden säkillisen verran pitkin pihoja. Tästä tietenkin saatiin oikein vänkä keskustelu Isännän kanssa, sillä itse en ollut paikalla, kun mylly keksi haluavansa olla mikäkin Fontana di Trevi, josta tietenkin kehkeytyi hyvä väittely siitä, että miten Isäntä ei vaan osaa käyttää vehjettä, sillä allekirjoittaneella tietenkin laite pelaa tasaisesti kuin Lada pakkasella. Noh, soitto selluvillavälittäjälle ja uusi kone pihaan jo seuraavana aamuna, sen jälkeen kun yksi iltapäivä oltiin tapeltu koneen ja villakonfettisateen kanssa. Ilmesesti rakkine oli kuin olikin saanut itseensä toimintavian, olkoonkin että Isäntähän sen tietenkin oli siis rikkonut, en siis minä.

 

Uusi, toimivampi puhalluskone

 

Ennen sitä villan puhallusta piti yläpohja vuorata ilmansulkupaperilla ja lautarivistöllä:

 

Yläreunassa nähtävissä pahvikaistale.

 

Se olikin myös erivänkää hommaa sillä allekirjoittanut ei halunnut mitään muovimoskapaperia huusholliinsa ja pienenä vinkkinä, että kannattaa taas ottaa selvää. Ilmeisesti ne perinteisenäkin kaupattavat ilmansulkupahvit sisältävät muovia ihan huolella. Mikä sinänsä helpottaa asennustyötä, joka ei ole välttämättä ääliömpi asia, kuten ehkä edempänä selviää. Rautakaupassa sivuutettiin siis perinnesulkupaperit ja marssittiin suoraan remonttipahviosastolle. Ja taas sai taputella itseänsä selkään niska vääränä, sillä perus remppapaperihan maksaa kuudesosan siitä mitä viralliset ilmansulkupaperit. Ainakin siis rullassa, en ruvennut vertailemaan neliöhintoja. Isännän mukaan myös neliöhinnassa posketon ero.

Ja sitten kotiin niittaamaan papereita kattopalkkeihin. Ja siinä tohinassa saatiin ehkä jälleen kesän riemukkaimmat parisuhdedialogit käytyä. Ensinnäkin nykyään mikään ei ole niinkuin ennen, ei myöskään pahvi. Katon ja seinän kulmatiivistykset tehtiin liiteristä löytyneellä varmaankin 60-70 luvun kartongilla, joita oli käytetty tervapaperin välilehtinä. Aivan fantastista tavaraa, ei revennyt väännellessä ja kesti hyvin niittaamisen ja muutenkin tietenkin aivan täydellistä tavaraa. No tämä uuden sukupolven kartonki on tietenkin höttöistä kuin edellisvuoden saunavihta. Muutaman energisen sanavaihdon jälkeen löydettiin kaikkia osapuolia tyydyttävä asennusmetodi, joka minimoi kartongin repeilyt ja parisuhdekarikoinnit. Tarvitaan siis rakennusteline, johon mahtuu kaksi henkeä kerrallaan, KUNNON nitoja ja assari, joka kannattelee rullaa Isännän laittaessa aina aivan liikaa niittejä paperiin. Ja tästä tulee tietenkin muistuttaa joka ikisen palkin kohdalla, jotta saadaan Isäntä oikein mukavalle tuulelle. Jostain syystä tämä työvaihe on ollut erityisen intohimon tuulia nostattava projekti, muutaman kerran on herrasväki lähtenyt työmaalta varsin teatraalisissa merkeissä eri suuntiin nenä solmussa. Tosin tähän on saattanut vaikuttaa myös eräät muuttuvat tekijät, joista lisää toiste.

Mutta takaisin asiaan. Nyt astuu kuvaan ilmansulkupaperin muoviverkoitukset yms. Helpottaa huomattavasti asennusta, sillä voisin kuvitella, että muoviverkko estää paperin holtittomat repeilyt ja reikiintymiset. Noh, mutta koska mitään nyt ei kannata tehdä helpomman kautta niin näillä mennään.

 

MIltei valmis rimoitus. Oranssinruskea paperi oli taivaallista vanhaa kartonkia, katossa käpristelevä ääliöpaperi modernia remonttimoskaa.

 

Toki sen minkä säästää halvemmassa paperissa, joutuu osittain korvaamaan tiheämmässä laudoituksessa, yleensä riittää 40-60cm välinen etäisyys mutta, koska höttöpaperi niin päätettiin laittaa 20cm välein laudoitus. Täytyy sanoa, että ihan hieman jännitti puhaltaa villat yläpohjaan, kun saatoin jo sieluni silmin nähdä kuinka paperit repeilevät lautojen välistä ja sitten saataisiin purkaa koko sadan neliön torttu ja aloittaa alusta. Ovat kyllä vieläkin kestäneet esimerkillisesti.

Loppusanoina en voi liikaa tähdentään HYVÄN NIITTIVEHKEEN tärkeyttä. Tähän projektiin niitä meni kolme. Kyllä, kolme. Ensimmäinen nitoja oli tehnyt jo hyvää työtä muutamana aikaisempana kesänä pellavariveen ja ties minkä virallisena kiinnittäjänä. Tässä projektissa Isäntä pääsi manaamaan ja kiukuttelemaan ihan huolella sillä niittisankari joko sylki niittejä kolmen kappaleen sarjamöhkäleena tai sitten ei suostunut niitä suoltamaan yhtäkään. Noin viikon nalkuttamisen jälkeen Isäntä vihdoin uskoi, että ehkä ne niitit, jotka hän oli ostanut marketista mututuntumalla, eivät ehkä olleetkaan oikean kokoiset sillä vastaavaa ongelmaa ei kyllä ollut viime kesänä. Suuressa yhteisymmärryksessä kurvattiin paikallisen halparautakaupan pihaan, vetäistiin ilmaislauantaigrillimakkarat pihalla ja sukellettiin nitojan kanssa niittiosastolle. Ja kuinka ollakaan osoittautui, että niitit olivat kuin olivatkin olleet himpun liian pienet arvon niittivehkeeseen. Uusien uljaampien niittien kanssa sitten kassan kautta äkkiä kotiin ja hommiin. Seuraavana päivänä, kun projektia piti taas jatkaa tultiin siinä sitten huomanneksi, että makkaraövereissä ja niittihurmoksessa oli itse niittivehje sitten ilmesesti unohtunut markettiin. Eli nyt oli sitten oikeita niittejä mutta ei sitä nitojaa. Sen sijaan, että sitä oltaisiin sieltä marketista ruvettu etsimään, todettiin että ostetaan uusi. Olihan se jo muutenkin miltei hajoamispisteessä. Isäntä oli sitten mennyt ihan  oikeaan rautakauppaan ja ostanut sieltä mielestään ensiluokkaisen nitojan. No tämä nitoja toimi ehkä sen puoli päivää kunnes lakkasi kokonaan toimimasta. Ja taas ostoksille. Tällä kertaa mentiin sekatavaramarkettiin, josta ostettiin ihan Rapid-merkkinen sinkiläpistooli, se vihreä. Se on sitten toiminut kuin junan vessa. Vahva suositus. Ja loppu se isännänkin huuto ja mekastus. Ainakin tämän aiheen tiimoilta.

 

Siinä kunnon tussari!

 

 

Raksavuosi V?!!

Dodih, nyt se on jälleen korkattu, uusi raksavuosi numerolla 5. Ja tämän vuoden aikana olisi mörskä saatava valmiiksi mikäli halajaa leimat yhden rakennusluvan puitteissa. Viime kesän jäljiltä pulju näytti aikalailla tältä:

 

Viime syksyllä saatiin melkein ulkolaudoitukset valmiiksi

 

 

Kevät alkoi kuistin kimpussa

 

 

Rahaa paloi hieman enemmän tähän puiseen päällystakkiin kuin ihan peruslautaa lätkimällä. Päätettiin pistää ranttaliksi ja ostettiin 28mm paksuista vuorilautaa sen perus 23 millisen sijaan. Tätä pähkäiltiin tovi, sillä kuvetta sai kaivaa lähes polviin asti hintaeron ollessa melkein puolet. Mutta, koska kyseessä on kuitenkin se päällystakki, joka joutuu kattelemaan kaikkea lumisateesta ja räntämoskasta näköjään näihin pustan helteisiin asti niin todettiin, että tämä on ehkä juuri se paikka missä hinuttamisen voisi unohtaa ja satsata vähän järeämpään tavaraan, joka toivon mukaan kestää sitten kaikkea vähän paremmin. Ja olihan se nyt IHAN eri tuntuista kun on kunnon lankkua käressä.

 

Kunnon potraa lankkua.

 

Tätä projektia ennen olikin sitten sellainen pieni kiva väliaikapuhde nimeltä puhallusvillan sullominen tuulensuojalevyn ja hirren väliin. Koska tätäkään ei tietenkään voi tehdä niinkuin normaalit ihmiset tekevät. Mutta tähänkin on tietenkin ihan validi syy. Mukamas.

Seuraavaksi pieni sukellus selluvillan pölisevään maailmaan:

Selluvillaahan meille tuputetaan luonnollisena ja terveellisempänä vaihtoehtona siihen samperin syyhylasivillaan, jonka voivat puolestani tunkea kuun pimeälle puolelle, se kutinan määrä on nimittäin ihan suoraan belsebubista. Selluvillan idea on, että se imee itseensä kosteutta mutta toisin kuin lasivilla, joka saattaa sitten homehtua, luovuttaa sen myös pois. Eli tosi luonnolista ja kivaa ja lapsetkin voi sitä syödä ja silleen. Ainoa pikku miina siinä selluvillassa on, että yleensä sellaset 20% sen sisällöstä muodostuu dinatriumtetraboraattidekahydraatista eli booraksista, joka on boorihapon natriumsuola. (Siinä teille kemianörteille.) Käytetään kuulema myös kaviaarin säilömisessä. No eipä sitäkään tule tässä huushollissa syötyä. Tämä aine on siis palonsuojakäsittelyn vuoksi. Booraksi on esimerkiksi kultasepäille tuttua töhkää juotosnesteen muodossa. Saattaa myös aiheuttaa sikiövaruioita, hengenahdistusta, kouristuksia yms pieniä terveydellisiä pikku bonuksia. Koska booraksin kanssa tulee puljattua ihan tarpeeksi ammatillisissa merkeissä niin tulipa mieleen että en ehkä halua tunkea sataa kuutiota samaa tököttiä pitkin ”terveellista ja luonnollista ja muutenkin niin ekohippiä” huusholliani, joten netti kouraan ja myyrän hommiin.

Ilmeisesti vaihtoehtoja boorisanomalehtimössölle on jo useampiakin mutta itsellä ei pioneerihimot eikä varsinkaan se budjetti riitä eksoottisempiin ratkaisuihin. Säkkihinnoissa saattaa olla muutaman eron heitto, mutta kun sitä säkkiä saa tilata tontille sen lähemmäs 300 kappaletta niin tarkan markan hintahaitari repeää kyllä ihan huolella. Meikäläiset päätyivät lopulta Termexin Green+ villaan, joka sitten maksettiin ihan omalla pankin rahalla, että tässä mitään kaupallista yhteistyötä taaskaan harrasteta. Tosin jos olisin yhtään talousnero ja pihi niin varmaan olisi pitänyt narista sieltä joku huippudiili ja sitten viettää yhden postauksen verran kaupallisesti fiilistellessä sitä, kuinka paljon ihanempaa tätä villaa on nieleskellä hengitysmaskin raoista ja kaivaa hikisestä vatsamakkaran poimusta ja kuinka hyvältä tuntuu lääppiä seuraavanakin päivänä sitä puhallusmoskaa silmämunasta irti useammasta naamapesusta huolimatta.

Täytyy kuitenkin todeta, että mielummin syön tätä kuin boorihappoa, kun sitä pölyä on sitten sen puhalluksen jälkeen aivan joka paikassa se puolen sentin kerros ja nieltyä tulee joka tapauksessa. Tuossa Termexin Greenplussassa nimittäin palonestoaineena on käytetty luonnon savea, jolla on ihan VTT:n sertifikaatti. Ei kyllä ainakaan ensi tuntumalta maussa huomaa. Tosin Hurtta on kyllä ruvennut nuoleskelemaan pölyisiä lankkuja, että ainakin jollekin maistuu.

Missäköhän vaiheessa taloa voisi ruveta tituleeraamaan savihirsitaloksi?

Ja jotta päästään vihdoin siihen, miksi sitä villaa pitää sulloa sen tuulensuojalevyn ja hirren väliin on se, että tätä villaa ei voi puhaltaa kostutettuna, varmaankin koska savi. Eli sen sijaan, että sitä tavaraa olisi ammuttu putkesta suoraan seinään, johon se olisi jäänyt nätisti kosteana kiinni, vaihtoehtona on sitten tavaran huruuttaminen kuivana suoraan koteloon ja lopuksi käsin survomalla tiiviiksi.

 

Harmittavasti kuvan kautta ei välity kuinka paljon tämä tavara pöllyää kun sitä puhaltaa.

 

Operaatio piti siis tehdä levyrivi kerrallaan, jotta villa saatiin puhallettua kunnolla joka paikkaan. Ja tämähän ei sitten tapahdu päivässä. Kun alin rivi saatiin puhallettua ja survottua, naulattiin seuraava rivi paikoilleen ja taas puhallettiin ja survottiin. Yhteensä kolme kierrosta.

Tähän meni siis aika mukavasti viime kesä sen konesaumapeltikaton ohessa. Seuraavalla kerralla asiaa talon sisältä.