Verta, hikeä ja villapaita

Jos asioiden hoitaminen järjestelmällisesti ja järkevästi alkaa joskus tympimään niin suosittelen kokeilemaan seuraavaa urheiluhenkistä ajanvietettä.

Alkulämmittely alkaa siitä, että pyydetään muutamasta rakennusalan putiikista tarjouksia tiili- ja lautavuorelle. Säätämisen, muutoksien ja pienen lisäsäätämisen jälkeen hyväksytään vihdoin se tarjous. Tämä juuri hieman ennen kuin rakennuspuljun omistajasetä saa hermoromahduksen. Tämän jälkeen unohdetaan asia, sillä toimitus tulee 3-5 päivän päästä ja kyllähän ne ilmoittelevat hyvissä ajoin etukäteen mille päivälle kuorma on lähdössä ajoon.

Sitten tehdään kaikkia kotijuttuja kuten netissä notkumista ja silmänlumesiivoamista. Kunnes pirtin ovelta kuuluu paukutus. Kädet tiskivaahtoa täynnä avataan hölmistyneenä ovi tutulle valkohapsipartaiselle kuormakuskille ja todetaan spontaanisti.

-Nytkö jo?

Johon vastaus

-No onhan se kello jo melkein puolen päivän.

(Tosiaan olin odottanut rakennusliikkeestä jonkinlaisen kuittauksen, että tilaus vastaanotettu tai, että tilaus tullee sinä ja sinä päivänä mutta ei nyt juututa tähän.)

Jotta tästä adrenaliinitsunamista saataisiin mahdollisimman päräyttävä kokemus niin kännykkä kannattaa luonnollisesti jättää äänettömälle edellispäivän kirjastoreissun jäljiltä, jottei yksikään kuskisedän seitsemästä (7)  puhelusta vahingossakaan tule perille ja näin mahdollista minkäänlaista esivalmistelua. Tunkiessa raksalenkkareita jalkaansa voi kiittää hiljaisesti onneaan siitä, ettei sentään enää pyöri pyjama päällä, sekin nimittäin olisi voinut olla vaihtoehto, eihän kello ollut vielä edes kahtatoista.

Ja sitten päästäänkin tositoimiin. Ja aikaa kaksi minuuttia.

Aloitetaanpas vaikka siitä pallogrillistä, joka nököttää keskellä ajotietä. Jaa, ja sitten olikin näitä lautoja tässä poikittain, juu muutama hirrenpätkä. Yksi rautapata. Ai juu, sähköjohdot olisi varmaan ihan kiva saada pois tieltä. Niin joo, mihinköhän ne kaksi tonnin painoista laastisäkkiä pitäisi saada mahdutettua. Autot! Autot pois tieltä. Panda lähtee oikein nätisti. Joo ja se varaosa-auto, eiköhän se lähde liikkeelle vaikka yksi rengas makaakin vanteella. Ai kato, akku loppu, starttimoottori ei lähde käyntiin. Tässä adrenaliinituiskussa tulee jo hetken ajan mietittyä, että eikö sitä vain voisi työntää kyljestä ojaan.

Tuota, ei.

Tässä vaiheessa kirmataan takaisin mörskään ja äkkiä kännykkä käteen, jaaha akku lopussa. Tietenkin. Pikapuhelu Isännälle töihin ja sormet ristiin ettei akku lakoa. Jaa minne laastit, mihin laudat? Mitä autolle? No en varmana ehdi vaihtamaan akkua. Juujuu kompressorilla ilmaa takarenkaaseen. Juu soitellaan taas, pitää mennä.

Sitten kaivamaan kuormalavoja sementtisäkkien alle. Tässä vaiheessa tietenkin kengässä joku halvatun partateräkivi hiertää pottuvarvasta vasten, mutta ei ole aikaa tyhjentää kenkää. Kun säkkien aluslavat on saatu paikoilleen ja kuorma-autosetä yrittää ängetä ajokillaan paikalleen kaivautuneen varaosa-auton ohitse, voi vihdoin tyhjentää kengän. Aijaa, aha. Oli sitten niin terävä kivi että pottuvarvas vuotaa verta. Ja ei, vuoto ei lakkaa sillä, että sitä varvasta lääppii toiseen sääreen. Nopea tilannearvio yhdellä jalalla pomppien. Kyllä, tässä välissä ehtii juuri ja juuri sairastuvalle. Taas kirmataan mökkiin ja äkkiä jostain laastari.

Pottuvarvas paikattuna takaisin pihalle passiin. Jaa kuorma tulee kahdessa erässä, no huh. Aikaa siis panikoida lautavuoren sijoituspaikkaa, miettiä varaosa-auton heivaamista pusikkoon ja ehkä soittaa jälleen kerran maailman sekavin puhelu Isännälle, joka tietenkin arvostaa, koska mikään ei saa Isäntää niin hyvälle tuulelle kuin hosuminen ja hirveä kiire.

Olettekos koskaan yrittäneet hoputtaa karhua tai villisikaa? Skviiik.

Koska kuski ei suostu ajamaan pihaan saakka tiellä olevan naulakasan vuoksi, lautoja ei tietenkään tulla saamaan niitä varten aikaa sitten raivatulle paikalle, vaan ennen kakkoskuormaa pitää keksiä varasuunnitelma. No mutta onneksi tässä vaiheessa pitää murehtia vain kaksi tonnia laastia ja betonia paikoilleen sekä 1200kpl hormitiiliä. Ensimmäisenä puretaan kuitenkin savilaasti, jota on tilattu se 250kg. Ja koska taivas tietenkin näyttää siltä, että kohta repeää niin nämä laastisäkit pitää saada sateensuojaan ja vähän äkkiä, tai niillä ei tee kukaan enää yhtään mitään. Ja kuinka kauan kestää yhdeltä naishenkilöltä hilata kymmenen 25kg:n säkkiä rappuset ylös kuistille? No yllättävän vähän. Kyllä se adrenaliini on sitten kiva keksintö. Ja jälleen kerran pääsee kiroilemaan sitä, miksi Isäntä suuressa viisaudessaan on nakutellut raksarappusien alimman askelman niin julmetun korkealle, että joka kerta ponnistaessa tuntuu, että alaselkä räjähtää ja pakara sanoo sopimuksensa irti. Toisen säkin kohdalla se riivatun partateräkivi alkaa taas temppuilemaan kengässä, ja vielä aivan samassa paikkaa. Lähempi tarkastelu paljastaa, että kivenmurikan sijaan kyseessä olikin lenkkarin pohjaan kaivautunut vanha ruostunut rautanaulannysä, joka näköjään ilmoittaa läsnäolostaan vasta silloin, kun oman ruhoni painoon lisätään joko kuormalava tai laastisäkki. Koska tässä vaiheessahan ei ole mitään parempaa tekemistä kuin kiskoa nauloja lenkkitossusta. No onneksi sentään jäykkäkouristusrokotus on viime kesän jäljiltä voimassa.

Ja jos väitän, että kaikki edellämainittujen aktiviteettien aikana aikaa on kulunut ehkä 15-20 minuuttia niin saadaan aika hyvä käsitys siitä millä sykkeellä tämä pumppua ja mielenterveyttä koettelevä rykäys suoritettiin. Kokemuksen kruunasi se, että on vielä jostain syystä pukeutunut villapaitaan, jota ei voi riisua pois, koska alla on ylivenynyt ja juustoraastimen läpi käynyt kulahtanut toppi, joka ei todellakaan jätä yhtään mitään mielikuvituksen varaan. Hikoile siinä.

Loppupätkä kuorman vastaanotosta menikin sitten ihan mallikkaasti. Kuski katosi hakemaan toista osaa kuormasta ja hetken kuluttua myös isäntä kurvaisi pihaan. Todennäköisesti valmiina kohtaamaan logistisen katastrofin pihamaallaan. Sen verran hyvin olin kuitenkin plaseerannut tavaravuoren, että ainoastaan yksi betonisäkki sai siirtokehoituksen. Seuraavana ohjelmanumerona hirsien siirtoa lautakuorman tieltä, varaosa-auton kumintäyttöä, akun vaihtoa ja auton siirtoa, jotta kuormakuskilla olisi vähän helpompaa pihassa asiointi. Mutta tämähän sujui jo ihan ilman mitään normaalista poikkeavaa erikoissäätöä/verenvuodatusta ja siinähän nyt ei ole mitään mielenkiintoista.

Jostain syystä päivän päätteeksi hieman väsytti. Ajatella.

 

Siinä!

Terveisiä kesälomalta, tarkoitan työleiriltä

Tänä aamuna ymmärsin vihdoinkin miltä Isännästä mahtaa tuntua, kun allekirjoittanut alkaa suu vaahdossa selittämään jotain todella nerokasta sisustusideaa ennen kuin herra on saanut ensimmäisen aamukahvin heitettyä kitusiinsa. Mutta siitä lisää tuonnempana.

Viimeiset pari päivää on paahdettu menemään aamusta iltaan raksahommissa, sillä koska Suomen suvi on viime vuosina ollut yhtäläisyysmerkki monsuunisateille, ei aikaa parane hukata, jos aurinko paistaa. Lisäksi sovimme keväällä, että töiden sijaan meikäläinen on kesän kotona ja hommissa, jotta saadaan taloa vauhdilla eteenpäin. Siispä tienaamaan kotonaolopisteitä.

Perjantaipäivä meni yhden kaadetun kuusen kanssa ähkiessä. Sain kuin sainkin viime kesänä kaadetun neulasenripottelijan nyittyä pöheiköstä ihmisten ilmoille ja moottorisahan syötäväksi. Ja kaikki tämä ihan ite. Ei vissiin ole kevään kuntosalimurinat menneet hukkaan. Kyseinen kuusi siis kaadettiin viime kesänä, mutta lyhyen moottorisahan takia pirulainen ehti murtua tyvestä, ennen kuin kaato saatiin suoritettua loppuun ja sen sijaan, että arvon kuusi olisi kaatunut nätisti sille raivatulle makuupaikalle, se päätti ottaa ja heittäytyä viereiseen vesakkoon. Kiva.  Ja, koska aika on rajallista niin eipä ehditty sitä sieltä kaivaa enää viime vuoden puolella.

Homma oli oikein mukavaa siitäkin syystä, että talosta ei löytynyt enää minkään valtakunnan itikkakarkotetta ja siellä pöheikössähän niitä riitti ihan vain muutama. Vaihtoehtoina oli joko kuolla verenhukkaan tai sitten puolustautua vaatekappaleilla. Koska nahan raivohullu raapiminen ei kuulu lempiharrastuksiini niin mikäs sen mukavampaa kuin pistää nunnakaapuun verrattava vaatemäärä niskaan kesähelteellä ja siihen vähän sykkeen nostattavaa tukkien raahaamista päälle. Hien kyllä sai pintaan ja vaatteet likomäriksi alle viidessä minuutissa. Perjantain saldoon voi olla tyytyväinen silla kaiken vouhkaamisen jäljiltä moottorisahaa tuli huudatettua niin paljon, että siitä loppui bensa ja myös kirveestä lähti varsi. Ei ole kuin vasta kolmas kerta, kun sen olen saanut turattua. Edelliset kaksi menivät varresta poikki. Hyvä hyvä.

 

Nuita tuli pyöriteltyä ihan omakätisesti. Hyvältä tuntuu. Vielä kahdenkin päivän päästä.

Bensa loppu. Maatkoon siinä.

 

Perjantain tukkijumpan jälkeen lauantaina siirryttiin tiiliskivien kanteluun. Vuorossa siis palomuurin muurausta ja projektipäällikkö eli siis minä sai ylennyksen laastintekijäksi ja tiilen kantajaksi. Espanjalaisittain siis arvonimi peón (sotilas/raksa-assari) lisättäköön tittelistööni. Kun tiilet painavat sen 3,5kg ja niitä pitää raahata mäen päältä alas ja sitten takaisin taloon ylös ja kappalemäärä huitelee siinä 90 päällä niin äitiähän tässä tulee ikävä. Kun yhtälöön vielä lisätään isäntä, joka on auringonpaisteesta kuin sähköiskun saanut ja pienen rakennushepulin vallassa paahtoi menemään seinän kimpussa iltakymmeneen, niin tämä suomalainen työkaakki on aika vetelää pastaa kaikesta laastin ja tiilien kärräämisestä Isännän hoputtaessa vauhtia. Mainittakoon vielä, että Isäntä oli tyytyväinen, kun kerrankin pääsee muuraamaan näin kevyitä tiilenmurikoita. Aha.

Tänään on vuorossa palomuuri numero kaksi. Hjälp. Aamulla herätessä oli olo lähinnä sellainen, kuin joku olisi ajanut yön aikana katujyrällä muutaman kerran sängyn yli. Tai sitten painovoimakenttä oli juuri kyseisen pirtin nurkan kohdalla poikkeuksellisen voimakas, tuntui nimittäin siltä, että ruho oli uponnut tavallistakin syvemälle sängyn poimuihin. Loputtomasta pinnistelystä huolimatta oli lopulta luovutettava ruumiintoimintojen vaatiessa akuuttia toimintaa ja yritettävä salaa pinkaista mökin taakse huussiin. No pieleenhän meni, Isännän haukanaisteilla herra näköjään tietää tasan tarkkaan missä assari milloinkin menee ja sieltähän se pölähti mökin eteen juuri sillä hetkellä, kun yritin luikkia seinän vierustaa pitkin takaisin kohti nimeäni parkuvaa sänkyä.

Ja tässä päästäänkin sitten jo alussa mainitsemaani kahvikuppivertaukseen. Siinä sitten yritin kalsarisillani näyttää siltä kuin tajuaisin yhtään mitään mitä isäntä selittää leivinuunin ja savupiipun liitoksista ja olohuoneen palomuurista samalla, kun aivolohkoni ovat vielä koomaa vastaavaassa tilassa ja hanurini huojuu kapeilla lattiapalkeilla itikoitten syötävänä. Isäntähän oli jo herännyt kaksi tuntia aikaisemmin ja paukutellut menemään talon kimpussa yhtä energisenä kuin olisi ollut kuukauden lomalla.

Hjälp.

Ja tähän loppuukin tämänkertainen selontekoni, sillä sain neuvoteltua vain puoli tuntia vapautusta orjan assarin töistä sillä ehdolla, että myös aamuateriointi sekä mahdollinen huussissa käynti sisältyy puolituntiseen. Tiukkaa on kuri Fennohispaanisella työmaalla.

 

Näitten kimpussa tuli vietettyä toukokuu. Näillä lattavasoilla tämänkin aamun huojuin yrittäessäni tajuta jotain Isännän sepustuksista…

Tuleva kylpyhuone. Koira on käytävällä ja pää on tulevan seinän sisällä.

 

Näiden koolauksien päälle tuleekin sitten jo lattia. Jonakin vuonna.

Palomuuria ja piippua mallaamassa. Ei mikään ihan yksinkertainen palapeli mutta siitä tuonnenpana, kello käy ja assari on kohta myöhässä työmaalta.

Netin vahtaaminen vaihtui eilen tämän vahtaamiseen. On kyllä aivan yhtä koukuttavaa.

Tiilien roudausta ikkunan kautta. Kohta nousee palomuuri ja vauhdilla.

Ja sitten juokset kuin viimeistä päivää, kun materiaalit loppuvat rakennushullulta jatkuvasti kesken.

Laastissa on sellainen ikävä puoli, että painaa kuin kivi. Ajatella.

Tosin Isäntä saa sen näyttämään siltä, kuin vatkaisi kääretorttutaikinaa. Itse jos yritän samaa niin kyynernivel lähtee sijoiltaan.

Tässä vaiheessa kello on siinä puoli kymmenen ja assari vinkuu henkitoreissaan oven pielessä. Taisi jo siideristäkin korkki sihahtaa.

Nyt loppu se ininä. Ei tänne olla maisemia tultu katsomaan, mylly pitää vielä pestä. Huoh.