Zellige, armas zellige

Jos perjantaina unohtuu ottaa se lakisääteinen hermorelaksantti eli punaviinilasillinen, seurauksena on se, että lauantaiaamuna tulee herättyä %&#€]£@n aikaisin. Ja, koska kategorisesti kieltäydyn kastamasta jalkaani ulos sängystä viikonloppuna ennen aamukymmentä on ainoa vaihtoehto sängystä käsin sisustaminen. Varsinkin näinä aamuina, kun lämmitys on näköjään ollut pois päältä koko yön…

Parhaiten tämä käy niin, että otetaan virtuaaliyhteys yhtä sisustushulluun ystävään, joka on virallisesti nimetty tämän rakennusprojektin Sisustuspäälliköksi ja luonnollisesti hereillä yhtä %&#€]£@n aikaisin lauantaiaamuna kiitos selkäkrampin. Sitten aloitetaan sukellus sisustamisen loputtomaan karkkimaahan.

En ole ehkä mistään niin hepuleissa tämän rakennusprojektin suhteen kuin kylpyhuoneesta. Tämä ehkä johtuu siitä, että sitten sen jälkeen, kun täytin 16 ja muutin pois kotoa minulla ei ole ollut oikeaa kylpyhuonetta ja tämä trauma kantaa pitkälle. (Tähän oli tarkoitus viitata tulevaan kylpyhuoneeseen ja sen neliökokoon, mutta koska Isäntä ei ole vielä saanut aamukahviansa, joka vasta porisee keittimessä en voi tarkistaa virallista neliömäärää.)

Ensimmäisiä kylpyhuone visioita olen jo tännekin asti saanut, kuten tämä 1920-luvun Spa-yritelmäni.

Sen verran on projekti edennyt, että kalusteita jahdattiin pitkin Costa del Solin rannikkoa aina Marbellaa myöten. Lisäksi käsin liiskatut lattialaatat tilattiin Sevillasta asti, ja nämä kaunokaiset värjöttelevät tällä hetkellä pihan perällä.

Tuollainen toveri laatta.

 

Koska 20-luvun spa sai hieman takaiskuja tähtitieteellisten kalustehintojen vuoksi, päätimme sisustustiimin kanssa suunnata katseemme hieman alemmas. Ja siitähän lähti sokka irti:

Ensin löytyi kauan etsitty lavuaari. Olen varmaan vuoden päivät plärännyt nettisivuja etsien inspiroivaa lavuaaria ja sitä vaan ei löydy. Paitsi nyt. Löysin siis Sevillalaisia käsin tehtyjä ja maalattuja lavuaareja, joita saa miljoonalla eri psykedeelisellä kuviolla maalattuna. Tämän aion upottaa johonkin vanhaan senkinromuun ja maalata senkinromun ehkä turkoosiksi.

 

Näitä on ehkä muutama sata erilaista.

 

Seuraavaksi löysin marokkolaisia seinämosaiikkeja. Siis näitä.

 

Tässä uusin visio.

Löysin myös paikan, jossa voi itse väritellä geometrisia laattoja loputtomiin ja saada samalla pikkiriikkisen sekoamiskohtauksen värien määrästä ja valinnan mahdottomuudesta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että lattia on vihreä/vaaleanpunainen ja seinästä tulee kelta/turkoosi. Hyvin toimii!

 

Tässä yksi seinälaattakandidaatti.

Ja näin kädenkäänteessä 20-luvun spa lensi romukoppaan ja tilalle astuu Spa al Andaluz. Eli tällä hetkellä haaveilen zellige-mosaiikkiseinästä ja messinkilyhdyistä sekä käsinmaalatuista lavuaareista, jotka muuten näköäjään maksavat tuolla etelässä sen 50€ kaukalo. Kuten Sisustuspäällikkö totesi, edes Ikeasta ei saa mitään tuolla rahalla.

P.S. Sisustuskaksikon karautettua täyteen laukkaan heräsi vihdoin Isäntä alias Sisustusmörkö, joka onnistui viidessä minuutissa ampumaan alas joka ikisen aamun aikana keksimämme sisustusidean. Enää edes lavuaari, jonka isäntä jo hyväksyi alustavasti ei kuulema miellytä silmää. Ja edellä nähtävä seinälaattakandidaatti tuo mieleen julkisen käymälän. Aha.

Laskiaispullan oikeaoppinen syöminen

Perämetsän kulinaristikerhosta päivää. Tänään opettelemme syömään oikeaoppisesti laskiaispullaa. Ja kyllä, olemme saaneet tästä aiheesta ystäväpiirissä vuosien mittaista läimää aikaiseksi, joka aina helmikuun tienoilla nostaa kermavaahtoista päätään.

Ensimmäinen vääntö saadaan tietenkin pullan sisällöstä. Isäntä läpäisi tämän kokeen perjantaina kirkkain paperein. Jälleen tietämättä mitään suomalaisen pullansyönnin painavasta traditiolastista Isäntä valitsi kerrankin oikein. Toisin kuin aikaisemmin. Tässä viittaan tietenkin syksyiseen konvehtirasiaskandaaliin, josta yritän vieläkin toipua.

Itse olen nykyään lientynyt puritaanisessa kannassani ja syön ihan mielelläni kumpaakin vaihtoehtoa. Mutta ainoa oikea vasataushan on se hillo. Hillo! Ja sen sijaan, että olisi Isäntä mennyt vaihtoon, sillä pullat myytiin esipakatusti kahden samantäytteisen pullan seteissä, kiikutimme yhdessä kotiin vuoden ensimmäiset laskiaispullat.

Katson olevani jonkin sortin itsenimitetty asiantuntija, kuten suurin osa asiantuntijoista tänä päivänä. Varsinkin lapsuudessa näitä pullien Rolls Royceja tuli syötyä varmaan tusinan verran joka helmikuu. Varsinkin siinä vaiheessa, kun Suur-Emäntä kiikutti niitä alennusmyynnistä säkkikaupalla kotiin sesongin mentyä ohi. Kyllä, olin varsinainen pullahiiri pentuna.

Seuraava askel, ja tämä on se vaihe, kun kinastelu toveripiirissä rikkoo äänivallin. Lämmitetään maito. Kyllä, lämmitetään se maito. Mieluiten tietenkin mahdollisimman rasvaista maitoa, koska pulla ja kermavaahto vaativat vastapainokseen lisää rasvaa. Otetaan lautanen ja asetellaan hillolla täytetty laskiaispulla lautasen keskelle ja kaadetaan varovasti kattilassa kuumennettu maito reunoja pitkin lautaselle. Ei missään nimessä pullan päälle. Tähän palataan hetken kuluttua. Ja seuraavaksi otetaan lusikka käteen.

 

Kas siinä. Ja juhlan kunniaksi oikein kartanolautasella.

Nyt kun pulla parhaassa tapauksessa kelluu iloisesti maitokylvyssä alkaa kriittinen vaihe. Jos maito on tarpeeksi kuumaa se saattaa äityä sulattamaan kermavaahdon ja sehän ei käy. Laskiaispullan oikeaoppisen syönnin tärkeä ominaisuus on kuitenkin maidossa ihanasti mössööntynyt pulla. Ja tässä tulemme ongelman ytimeen. Täytteen päällä lepäävä lisäke eli lakki, joksi sitä ammattilaispiireissä kutsutaan, pitää ehdottomasti saada kostutetuksi. Jos maitoa alkaa lusikoimaan niine hyvine lakin päälle, valuu se lasittunutta lakkia pitkin alas pääsemättä sisempiin kerroksiin ja pahimmassa tapauksessa vieden kallisarvoista kermavaahtoa mukanaan.

Nytpä siis paljastan ammattilaiskikan, jonka kehitin ja hioin huippuunsa koelaboratoriossani ollessani 8-10 vuotias. Otetaan vapaavalintaisesti yksi sormi. Tämän sormen kynnellä avataan varovasti pieni vekki laskiaispullan lakkiin. Tästä aukosta käsin lusikoidaan varovasti maitoa sisään muutaman kerran, jotta myös lakki kostuu sillä mikään ei pilaa tätä kulinaristista makunautintoa, kuin kuiva laskiaispullan lakki. Lisäksi kostutettu lakki myös estää epätoivottua, niin sanottua hampurilaisefektiä tapahtumasta. Kaikki ovat varmasti ainakin kerran kokeneet ilmiön, jossa laskiaispullaa puraistessa toinen reuna nousee ja kermavaahto tovereineen tursuaa pois paikoiltaan pilaten kokemuksen. Odotetaan hetki ja jos lähempi tarkastelu osoittaa tarvetta, toistetaan lusikointitoimenpide. Kun lakki on kostunut tarpeeksi, voidaan aloittaa pullan syönti varovaisesti lusikkaa käyttäen. Ja, koska edelliset proseduurit on suoritettu varovasti ja suurta kärsivällisyyttä osoittaen, voidaan syöminen toteuttaa noin 40 sekunnin porsastelutekniikalla. Tässä syy miksi myöskään kuvamateriaalia ei ole kuin kahden kuvan verran. Myöskään uusien kuvien lavastaminen ei onnistu sillä lähimarkettiin on 10km eikä aikuisiän makeansyöntikapasiteettini kestäisi toista pullaa. Varsinkaan näin aamiaiseksi.

 

Noin 15 sekuntia myöhemmin.

 

Isännän maitokokeilu ei ihan mennyt putkeen. Väännettyämme hetken syöntitekniikasta, sillä tässä diktatuurissa sanani on laki, jota ei noudateta, Isäntä söi väenvängällä puolet pullasta kahvinsa kanssa. Toisen puolikkaan oli jättänyt omatoimisesti odottamaan kuumaa maitoa, jota allekirjoittanut huseerasi keittiössä. Siinä vaiheessa, kun olin kiikuttamassa maitoa pöytään oli Isännän puolikas pulla mystisesti kadonnut. Oli kuulema unohtanut säästävänsä pullaa ja muisti tämän vasta siinä vaiheessa, kun oli jo tunkenut värkin suuhunsa. Näin ainakin kävi ilmi virallisesta selonteosta. Itse tosin uskon, että kyseessä oli tahallinen sabotaasiteko, sillä näin Isäntä pääsi myös osingoille allekirjoittaneen maitopullasta, jota mukamas väenvängällä jouduin tuputtamaan.

Ja puolueeton asiantuntijaraati on puhunut.* Pulla oli kuulema ylivertaista maidon kanssa. Paljon parempaa kuin ilman.

*Raati koostui täysin puolueettomasta Isännästä, joka omaa tämän peninkulman hienostuneimman makupaletin. Tosin jäniksistä ja pienjyrsijöistä ei ehkä ole suurta vastusta.

Hyvää laskiaista!

”Treeni pukee sinua” -No entäs ne treenivaatteet?

Seuraava artikkeli ei kiinnostane miespuolisia lukijoita. Tai mistä sitä tietää, kohta puhutaan nimittäin urheilurintsikoista.

Koska julistin viime viikolla kevään alkaneeksi ja minun sanani on tässä diktatuuriassa laki, on korkea aika marssia salille ja alkaa se kesäkunnon jyystäminen vuodelle 2024. Ja tuolla punttisalin hauisviidakossa tulin vihdoin tämän viikon aikana tietoiseksi lähempänä milleniumia ostetuista urheiluliiveistä ja siitä, kuinka olisi ehkä aika hankkia uudet. Ja nyt ei ole kyse siitä, että omani eivät ole tarpeeksi hip ja pop vaan ihan puhtaasti siitä, että siellä on kohta Valvira kimpussa ellei tuo kansanterveydelle vaarallinen kapistus kohta katoa tämän maan kartalta. Yök.

Ja eikun urheilukauppaan. Tai neljään, kahdessa eri kaupungissa. Huoh. Ja voi norsun lerppa, kun voi tämäkin operaatio olla monimutkainen. Haluan siis urheiluliivit, jotka pitävät tavaran tiukasti paikoilleen teipattuna ja litistettynä, kun juoksen vetoja ja hypin niitä riivatun jännehyppyjä, kunnes oksennan. Siis sellaisia oikeaan urheiluun tarkoitettuja urheiluliivejä. Ei liene uusi konsepti?

Mars kaupoille. Ensimmäisessä liikkeessä oli lähinnä selinmakuuseen sopivia ripustuksia, niin hyvää tukea luvassa. Seuraavassa liikkeessä oli kyllä käyttämääni merkkiä mutta ainoastaan jotain uusia push-up hirvityksiä sellaisilla toppauksilla, jotka kestävät kuivua hikirääkin jälkeen ehkä kuukauden verran.

Ja miksi minä haluaisin tursottaa rintavarustuksen kaulaani, kun se hengittäminen on muutenkin vaivalloista puolen tunnin rytkyttämisen jälkeen? -vieno kysymys.

-Ai katos. Näitä ei oltukaan valmistajan mukaan tarkoitettu muuhun kuin golfiin tai pilatekseen. Ajatella.

Kolmannessa putiikissa oli jopa kivan värisiä ja tarkoitukseen sopivia kapistuksia, mutta ei tietenkään meikäläisen teepussikokoa. Jaaha.

No unohdetaan suuren kaupungin urheilupuljut ja suunnataan oman kylän pikkuputiikkiin. Siellä oli vielä sopivasti alennusmyynti päällä. Siellä tuntuu kyllä olevan alennusmyynti aina ja jatkuvasti. En todellakaan valita. Onnellisena sukelsin naisten persikan- ja vaaleanpunaiseen urheiluvaatenurkkaukseen, jossa oli hyllyriveittäin oikeata merkkiä ja vielä oikeata kokoa. Päätin kokeilla ennakkoluulottomasti myös sovelluksia, jotka etukäteen vaikuttivat ehkä hieman kyseenalaisilta.

Muutama sananen:

Ensinnäkin kannattaa mennä sovittamaan saaterin tiukkoja urheiluliivejä juuri sopivasti salinnahkeana ja hirveässä talvivaatelastissa. Jälkihiki saadaan pintaan muutamassa minuutissa. Samoin se tatti otsaan ja sitten niitä kuristuskappaleita vasta onkin hauska sovittaa, kun hiki valuu selkää pitkin ja makkarankuoreksi soveltuvat vaatekappaleet pistävät jumiin jo käsivarsien kohdalla…

Ensimmäinen kokelas. Mistähän sitä alkaisi. Kenen nerokas idea on pyöräyttää urheilukäyttöön liivit, joissa on vetoketju? Kyllä, vetoketju.

Urheiluliivien tulee olla hyvin napakat ja tiukat. Asiaan vihkiytymättömille kerrottakoon, että kangas on saakelin vastahakoista ja mahdollisimman vähän venyvää. Ainakin hyvin tehdyissä liiveissä, jotka on tarkoitettu esim. juoksukäyttöön. No yritäpä siinä pitää toisella kädellä paikoillaan liivien molempia liepeitä, jotka hangoittelevat vastaan minkä pystyvät ja samalla tapella vetoketjua kiinni toisella. Muutaman minuutin manaamisen jälkeen huomasin pienen hakasen, joka ilmeisesti oli asennettu ratkaisuksi juuri tähän ongelmaan. No sitä saakelin pientä hakasta sai sitten maanitella paikoilleen toiset pari minuuttia. Ja noin vartin irvistelyn ja äheltämisen jälkeen oli lopputulos tämä:

Homma hanskassa. Vetoketju jäi jumittamaan siihen hakaseen…

Siihen oli varmaan syynsä miksi tämä malli oli aika roimassa alennuksessa. En saanut kirottua vetoketjua kiinni edes kahdella kädellä. Toisaalta tämän värkin kanssa tappelu käy ihan hyvästä alkulämmittelystä ja sykkeenkohotuksesta, puhumattakaan siitä verenpaineen nostatuksesta. En edes vaivautunut kokeilemaan ahtaassa sovituskopissa miltä tuntuisi tämän telaketjun kanssa päinmakuu, ei varmaan kivalle.

Kandidaatti numero kaksi. Malli oli jo lähellä, samoin napakkuus oikeata luokkaa. Kunnes päästiin kiinnitysvaiheeseen. Siis mikä insinööri näitä värkkejä oikein suunnittelee?!? Välillä meinaa mennä kotona aamun sekunnintarkka aikataulu läskiksi, kun jään jäpittämään kaksirivisen rintsikkahakakiinnityksen kanssa. No tässä mallissa niitä on vielä kaksi erillistä. Kuka neropatti oli siellä suunnittelupalaverissa sitä mieltä, että on tosi nerokas idea laittaa yhden hakakiinnityssysteemin sijaan kaksi? Ja se toinen vielä strategisesti ylemmäs juuri siihen kohtaan yläselkää, jonne ei yletä ylä- sivu- eikä alakautta.

Nuo lerpattimet ovat siis kaksi lisähakasta, jonka kiinnittämiseen vaaditaan yksi mustekalalonkero.

 

Yleisesti olisi ihan mukava, jos urheiluliivien pukeminen ja varsinkin se riisuminen olisi edes jossain mahdollisimman yksinkertaista. Tiukkoina ja hien nahkeuttamina niitä on jo lähtökohtasesti rasittava repiä pukuhuoneessa pois päältä, ilman edellä nähtyjä lisähankaloittajia. Jos on vielä onnistunut reenaamaan käsivarret piippuun niin siitä saa aika mukavan performanssin, kun yrittää keplotella itsensä irti näistä inkvisitiolaiteista kahdella hartioista roikkuvalla pastamakkaralla.

Lopulta kainaloon tarttui se sama iänikuinen  malli, joita olen hikoillut puhki jo muutamat. Väri oli tällä kertaa vänkä, kiitos alennusmyyntien.

 

 

Sitten pikakatsaus kevään urheiluvaatetrendeihin. Ärjy vaaleanpunainen ja persikkaliköörin oranssi ovat olleet valloillaan jo aika pitkään. Eli ikuisuuden. Koska jokainenhan meistä haluaa näyttää barbin ja vaahtokarkin risteykseltä salilla tai jumpassa jytkytessään. Myös erilaiset printit ovat hyvin edustettuina. Itse pidän väreistä ja rakastan printtejä. Normaalisti yhdistelen eri kuoseja sitä paljoa miettimättä: Kun raitoja, ruutuja ja viivoja yhdistelee tarpeeksi alkaa sekametelisoppa lopulta toimia.

Urheiluvaatteissa ehkä ei…

 

Värikartta hallussa. Mutta onpas treenatun näköinen hanuri.

 

 

 

Ei pysty, verkkokalvot palaa. Ja onpas treenamattoman näkönen hanuri.

 

Juup, näin. Nuo ensimmäiset persikkalikööritrikoot olisivat varmaan lähteneet alennettuina matkaan, jossei niissä olisi sama ongelma kuin 90% nykyään myytävistä reenitrikoista:

Minua ei todellakaan kiinnosta  maastavetoja röhkiessäni esitellä kalsareitani reenihousujen läpi.

 Jostain syystä nykyään naisten reenitrikoot ovat niin piukeita ja niin millin ohutta tavaraa, että niistä näkyy läpi, jos meinaa vähänkään tehdä kyykkyjä tai ylipäätänsä taivuttaa keskitorsoa yli 20 astetta. Ja kun puhun ohuesta niin tarkoita sellaista ohutta, että tunnistaa kalsareiden batman-logon ja värin, jolla se on painettu siihen hanurin kohdalle. Ja ei, en varmana mene urheilemaan kommandona. Tälläkin kertaa jäivät siis trikoot nuolemaan näppejään.

Ja tähän päättyykin keväinen raportti urheiluvaatteiden vinkeästä maailmasta. Mainittakoon, että psykedeelinen pantteripaita lähti juuri lanseeratun kevään kunniaksi kotia asti. Lienee keski-ikä lähestymässä, sillä olen huomannut viime aikoina viehättyväni eläinkuoseista jopa huolestuttavalla intensiteetillä. Grrr…

Tällä kertaa jäi käsittelemättä uudet reenikenkähapatukset, joissa kengänpohjiin on liimattu lähinnä sukkahousuksi kelpaavaa höttökangasta, joka ei tue mitään millään tavalla. Ja näillä sitten pitäisi pistellä menemään urheillen. Kiitos ei, sanoivat jalkani ja marssivat kaupasta ulos.

 

Tee-se-itse Savupirtti

Puulämmityskausi on nyt tässä kansan tasavallassa virallisesti  ohi ja voimme julistaa kevään alkaneeksi. Pallogrilli onkin jo pihalla kätevästi viime kesän jäljiltä, koska kukaan ei sitä saanut suojaan kärrättyä. Samoin savustuspönttö. Tällä hetkellä käyn kuntosalilla nostamassa tankoa jo ihan pelkästään siitä ilosta, että aion heittää erään luopion omakätisesti ikkunasta ulos.

Puhun siis tästä herrasta:

Länsirannikon luopio. 

 

Ja ennen kuin alkaa se ooh ja aah retrovoihkinta niin kerrottakoon, että tämä yksilö on varsinainen nutipää ja on joutunut allekirjoittaneen monotuksen kohteeseen nyt jo muutaman kerran.

Kun toissa kesänä saimme tämän toverin kotimme pihaan naurettavlla 150€ hinnalla niin tiesimme, että ei ehkä ihan priimaa tule mutta mikäs siinä. Ei tässä mitään mersua haetakaan. Mutta että sillä ladalla pääsisi edes liikkeelle…

Sitä silloin viime kesänä laiteltiin ja rassattiin ja saatiin kolmen hengen voimalla puntattua rappuset ylös ja sisälle pirttiin. Alussa toveri hieman tuppasi savuttamaan sisään mutta oletin kyseessä olevan alkunikoittelua samaan tapaan kuin saunan Kota-padan kanssa, joka nykyään toimii oikein nätisti. Eli kunhan Herra Matti tottuisi uuteen asuinmiljööseensä ja uusiin lämmittäjiinsä alkaisi hormikin vetää.

No viime talven verran se taisikin toimia ihan siedettävästi. Tässä kohtaa hyvä muistaa vanha kansanviisastelu siitä ajasta ja kullasta ja mitä se toinen teki sille toiselle. Pikamuistilla kelattuna muistelisin sen ainoan viimetalvisen superkilipääkohtaukseni aiheutuneen juuri savuttavasta Matista. Tosin, jos Isännältä kysytään niin varmana muistaisi vastaavia lohikäärme/meduusa-kohtauksia ehkä neljä tusinaa. Mutta ei lähetä siihen nyt.

Noh, olihan se ihan ymmärrettävää, että niiden viime tammikuisten -30C juhlaviikkojen jäljiltä Matti-riepu oli hieman ylirasittunut ja seuraavaksi lämmityskaudeksi varmasti tarvittaisiin terveydenhuoltoa. Asia selvä.

Tänä syksynä sitten patistin Isännän hyvissä ajoin laastikaupoille ja itse juoksentelin romukaupat läpi etsimässä keraamista tiivistenarua töllättyäni opettavaisia youtube-videoita ja keskustelupalstoja aiheesta Porin Matin huolto. Haljenneet laastit korvattiin uusilla, tiivistenarua sullottiin jokaiseen mahdolliseen paikkaan ja muutaman viikon kuivumisen jälkeen aloitettiin varovainen lämmitys. No Marisija-Matti päätti luikeroida savunoroa ylhäältä kannen alta. Asia selvä. Laitetaan siis lisää tiivistettä kannen alle.

Seuraavaksi Määkijä-Matti päätti lykkiä savua luukun yläreunasta. Asia selvä. No sieltähän löytyi ihan kunnon rako, jonne laitettiin jälleen keraamista narua ja tiivistettiin aukko umpeen. Ja tässä vaiheessa olemme turvautuneet myös ikkunan avaamiseen, jotta ilma kiertäisi paremmin sekä paperitupon polttamista nuohousluukun reiässä. Jossain määrin tämä toimikin ja alun lakisääteisen savunorotuksen jälkeen Änkyrä-Matti tajusi alkaa lykkiä sitä savua sinne piippuun ja pirtti saatiin lämpimäksi ja savuttomaksi. Kysehän oli varmasti siitä, että muuri oli vielä kylmä ja kesti hetken, että ilma rupesi kiertämään oikeaan suuntaan. Eli olisi varmaankin hyvä, että polttaisi vaikka pesällisen joka toinen päivä, ettei muuri kylmene liikaa.

Noh. Sillä välin, kun allekirjoittanut porsasteli menemään Portugalissa, Isäntä ei tietenkään ollut lämmittänyt Mörö-Mattia kertaakaan. Ja tässä pääsemmekin sitten ehkä eeppisimpään lämmityskertaan ikinä, kun päätin ryhtyä toimeen etelän reissun jälkeen. Koska omaan sellaisen luonteenlaadun, että periksi ei anneta ja kiven läpi mennään pää edellä ja sormilla kaivaen, oli edessä historiallinen yhteenotto ihmisen ja tulipesän välillä. Lämmitys alkoi tietenkin savutuksella, vaikka ikkuna oli auki. Ja tällä kertaa savua tuli luukun sivusta ihan silmillä erotettavana savuvanana. Aikaisempina kertoina oli sentään savua joutunut etsimään taskulampun avulla. Sen sijaan, että olisin kuunnellut Isäntää, joka totesi reilun vartin jälkeen, että ehkä parempi antaa Porin Herran olla, kieltäydyin perääntymästä ja uhosin, että kohta syttyy kunnolla ja sitten Myrkky-Matti imaisisi pirtin puolelle tulleet savut takaisin kitusiinsa ja sisällä olisi mukavaa ja lämmintä.

Taikka sitten ei.

Jossain vaiheessa pieni savunoro muuttui ihan täyslaidalliseksi, kun Herra Hiiliveturi päätti ruveta köhimään kunnon savupilviä aivan joka ikisestä reiästä minkä omisti, kuin paraskin junanveturi. Tässä vaiheessa oli pirtissä ehkä se +2 astetta sillä ikkunan lisäksi piti avata ovi pihalle asti samalla kun piti kiivetä kiskomaan palohälyttimestä patterit irti. Ja tämä oli tietenkin punainen vaate allekirjoittaneelle, joka kieltäytyi enää perääntymästä lämmitysoperaatiosta, paitsi sillon kun piti mennä ulos köhimään silmät vetistäen. Sillä nythän sitä lämmintä kaminaa varsinkin tarvittaisiin. Pitäisi vain saada hormi vetämään. Siinä vaiheessa, kun löysin itseni istumasta jääkylmällä sängyllä takki päällä Isännän yrittäessä stoalaisesti huitoa sakeaa savua ovesta ulos postimyyntikuvastolla, myönsin vihdoin tappioni. Loppuilta meni kuumailmapuhaltimen kanssa noenkatkuisessa mökötystilassa.

Seuraavana aamuna oli jostain kumman syystä kurkku hieman kuiva ja verenpaine taisi nousta muutaman asteen, kun puin retkinuotiolta haisevia ulkotamineita päälleni. Tajusin vasta seuraavana iltana kytkeä ilmanpuhdistimen päälle, joka huusikin kurkku suorana ja kaikki haju/likaindikaattorit myrkynpunaisena koko illan. Julistan siis tässä yhden naisen diktatuurissa Porin Matin karkoitettaviksi ilman valitusoikeutta. Ja karkoitus pannaan täytäntöön heti, kun saan tarpeeksi papua käsivarteen ja ilmakaari ikkunan kautta on mahdollinen. (Tällä hetkellä pumppaan salilla n. 20kg tankoa, joten ihan näillä näppäimillä päästään asiaan.)

P.S. Ja ei, savupiipussa ei ole tukosta, se käytiin tarkistamassa seuraavana päivänä. Olin odottanut näkeväni vähintään harmaakurjen tai valkohäntäpeuran sulloneen itsensä piipusta sisään, mutta tyhjää täysi koko hormi.