Olen nyt kaksi viikkoa tehnyt töitä perinteisellä kaavalla. Siis sillä 8-16 sapluunalla, saman työpöydän ääressä istuen. Nämä siis koulun kautta työssäoppimisjakson muodossa eräässä korujentekopajassa. Ja ensimmäisen viikon jälkeen olin aivan kuollut. Ja näköjään myös toisen. No siihen tosin vaikutti ehkä myös yökukkumiset ja yhtäkkiset unirytmin muutokset 6.15 heräämisineen. Pää on kuin hiilihapotonta limpparia, yhtä tahmaista ja sakeaa, eikä edes näköjään keksi mitään hassun hauskaa kerrottavaa, kun elämä pyörii sängyn ja työpaikan ympärillä.
Tajusin, että en ole vielä koskaan ikinä ollut työpaikassa, jossa olisi niin sanottu toimistotyöaika. Siis ikinä. Ja ennen kuin sieltä ruvetaan heittelemään mössöjä pullasta niin todettakoon, että töitä on tullut tehtyä hyperaktiivisen sopulin lailla viimeiset 20 vuotta niin täyspäiväisesti kuin iltasin opintojen perään. Olen ollut hotellisiivoojana, yösiivoojana rapsakalla klo 23-05 aikataululla, kaupan kassalla, ravintolassa, kahvilassa, toisen kaupan kassalla, soitonopettajana, toisessa ravintoassa, muusikkona, leirintäalueen respassa ja niin edespäin. Pitkiä päiviä on tullut tehtyä, varsinkin silloin, kun pyöritimme Isännän kanssa omaa baaria keskenämme Espanjassa 15 tuntisine työpäivineen 7 päivää viikossa, mutta sitä ei ehkä kuitenkaan ihan lasketa, sillä pomo ei ole hönkimässä niskaan. Ja, kun on hiljaista voi ryystää terassilla mojitoja asiakkaita odotellessa.
Ja luulenpa, että tämä freelance-artisti on kyllä enemmän yksityisyrittäjäeläin kuin maanantaista perjantaihin puurtaja. Töihin lähtö sunnuntaisin tai keikan soittaminen jouluaattoaamuna klo 8 ei ole koskaan tuottanut henkisiä vaikeuksia. Mutta saman pöydän ääressä istuminen samaan kellon aikaan viitenä päivänä viikossa on kieltämättä ainakin mittavan kahden viikon otannan perusteella näköjään aika haasteellista tällä levottomalla mielenlaadulla. Selkääkin jomottaa samassa asennossa pienten kultakappaleiden kanssa nyhrääminen samoin sormet ovat päivän jäljiltä yhteen asentoon jumahtaneina. Ehkä mielenkiintoisinta on kotia lähtö, kun 8 tunnin jäljiltä tuntuu, etteivät silmät enää osaa tarkentaa 30 cm kauemmas. Kadulla käveleminen tuntuu siltä, kuin olisi omituisessa humalassa klo 16 iltapäivällä.
Baaria pitäessä tuli todettua, että oman puljun pyörittäminen oli yllättävän siistia huolimatta 12-03 työajasta ja olemattomasta vapaa-ajasta kesäkauden aikana. Se, että saa päättää aivan kaikesta itse ja tehdä aivan kaikkea mahdollista kirjanpidosta ruokalistojen taittamiseen oli eri vänkää. Ainakin allekirjoittaneelle, jotakin toista varmaan ahdistaisi? Olenkin ehkä vihdoin hyväksymässä tämän vuosituhannen tuotoksena sen, että yhden vakituisen työpaikan sijaan tulen tekemään lopun ikäni vähän kaikkea mahdollista koko ajan ja samaan aikaan. Kuten esimerkiksi muusikon ja kultasepän hommia ja ehkä jotain kirjoitusjuttuja. Ja muita pikku projekteja, jotka ehkä näkevät päivänvaloa jossain vaiheessa. Helikopterin pilotointi kiinnostaisi nimittäin myös.
Vuodet freelance-muusikkona ja iltätöitä tehneenä ovat pitäneet huolen siitä, etten näe mitään omituista siinä, että tulot muodostuvat vähän sieltä sun täältä ilman mitään pysyvää kaavaa. Ja ollaan sitä vieläkin hengissä ja katto on pään päällä, mitä nyt juokseva vesi puuttuu ja pyykinpesusta on muodostunut yhden päivän kestävä operaatio. Ja eipä ne tulot tähänkään asti ole olleet mitään astronomisia, joten miksi sitäkään muuttamaan.
Voisin siis sanoa, että ainakin allekirjoittaneelle työssäoppiminen näyttää olevan todella hyödyllinen kokemus. Nyt on ehkä vain uskallauduttava peilin eteen ja lausua ääneen kuumottava ajatus: ”Minusta tulee isona aikuisten oikea yksityisyrittäjä.”
No mutta ainakin Sauli tykkää. Ja sehän on tärkeintä.
Työkaluja
muutetaanksheimaalle 