Isännän uusi harrastus

Tässä perheessä yksi yhteinen piirre on laaja-alaisesti asioista innostuminen. Milloin allekirjoittanut rupeaa opiskelemaan pitkää matematiikkaa omaksi huvikseen ja milloin Isäntä innostuu lukemaan nettikirjallisuutta poronhoidosta tai ex-planeetta pluton ammoniakkimerestä.

Yksi harrastus, johon isäntä on ollut hurahtaneena jo useamman kuukauden on kaiken tylsistymisen kuninkuuslaji eli shakki. Isännälle on nostettava hattua omistuneisuuden saralla, sillä hän jaksaa paneutua asioihin kärsivällisyydellä ja pitkäjänteisyydellä siinä missä puolisonsa poukkoilee kaksivuotiaan keskittymiskyvyllä puolelta toiselle.

Shakin harrastus alkoi nettiyhteyden takkuillessa eräänä päivänä. Ja koska pakko konetta oli saada ränklätä, löytyi laitteen uumenista nappulalauta ja näin alkoi sukellus tähän lajiin. Seuraavaksi tuli shakkiaiheisten dokumenttien vahtaaminen ja tietenkin niistä allekirjoittaneelle päivittäinen raportoiminen. Tiesittekö muuten, että ensimmäiset shakin naispuoliset grandmasterit tulivat unkarilaisesta Polgárin siskosparvesta. Sen tietääkin sitten mitä siinä perheessä tehdään joulupyhien aikaan.

Dokumenttien jälkeen tulivat espanjankieliset Viikon ottelu-youtubevideot, joissa käydään läpi legendaarisimpia shakkiotteluita kronologisessa järjestyksessä. Tällä hetkellä mennään kuulema 30-luvulla. Enää 70-jaksoa katsomatta.

Ja nykyään tietenkin Isäntä reenaa netissä taktiikkaharjoituksia ja on siirtynyt tietokonetta vastaan pelatessa jo keskivaikealle tasolle. Lähtötilannehan oli se, että kone pieksi Isännän 6-0 jopa helpoimmalla tasolla. Nyt tiedän myös, että tämän huushollin koneissa on eroa. Samaa hedelmäperhettä oleva pöytäkone on kuulema tyhmempi kuin kannettava malli. Ajatella.

Mielenkiintoista lajissa on se, että siellä löytyy lukuisia huijausyrityksiä. Yksi sankari ravasi taajaan vessassa älypuhelinta räpläämässä. Toisen valmentaja pyöri yleisössä edes takaisin ja näin viestitti pelaajalle mitä tehdä. Kiinnostaisi tietää kuinka monimutkainen koodisto tuohonkin tarvittaisiin. Eikö olisi järkevämpää  kuluttaa aikansa harjoitellessa pelaamaan paremmin kuin opetella valmentajan tanssikoreokrafia?

Ja tietenkin tämän hämärän lajin harrastus on kokenut tähän astisen huipentumansa viime päivinä Isännän vahdatessa nettitöllöstä New Yorkissa käytäviä shakin maailmanmestaruuskisoja, joita käydään paraikaa. Kyllä, avoloftissamme on pyörinyt päivästä toiseen videota yleisön möykkäämiseltä äänieristetyssä lasikopperossa istuvista pelaajista, jotka eivät tuntikausiin tee yhtään mitään muuta, paitsi tuijottavat pelilautaa. Yleisön ääntely kuulema saattaa häiritä pelaajia. Shakkiyleisöhän on tunnetusti mekastavaa sorttia. Vai? Toisaalta kerrankin ei haittaa, jos videoyhteys pätkii tai jumahtaa paikoilleen, eroa livekuvaan ei edes huomaa. Ja isäntä tietenkin selittää tätä henkeäsalpaavaa jännitysnäytelmää vahdatessaan sisilialaisesta puolustuksesta ja espanjalaisesta aloituksesta allekirjoittaneelle. Ja minä kuuntelen ja nyökyttelen ihan kuin tajuaisin jotain.

Vastassa ovat siis tämänhetkinen tittelin norjalainen haltja Magnus Carlsen, joka on ollut lajin varsinainen teinitähti ja venäläinen Sergei Karjakin, joka oli hienoinen yllätys haastajaksi, sillä kyseinen heppu oli vasta yhdeksäntenä maailmanlistalla ennen turnauksen alkua. Kahdentoista, kyllä 12:sta osaottelun jälkeen, jotka kestivät kukin n. 5-7 tuntia, molemmat herrat voittivat kerran ja loput lasikoppero-ottelut menivät tasan. Viimeinen loppui juuri vartti sitten ennätysnopeassa 30 minuutissa, joka tietenkin sössi tämän artikkelin suunnitellun julkaisuajankohdan. Taitoivat herrat kyllästyä karsinassa istuskeluun.

Isännän yötrilleri. Aikaero pitää huolen, että ottelut menevät pikkutunneille.

Ottelusarjan keskelle on mahtunut myös hienoinen skandaali: Venäläinen voitti ainoan ottelunsa puskista tulleella hevosella, joka ajoi norjalaisen kuninkaan mottiin aivan yllättäen. Tätä manööveria ei kukaan ottelua seurannut osannut odottaa, yleensä nimittäin kommentaattorit tietävät n. 20 minuutin pelaamisen jälkeen mikä ottelun kaava tulee olemaan. Tämä käsittämätön puskapolle sai tietenkin kaikki peliä isoon ääneen analysoivat espanjalaiskommentaattorit aivan pähkinöiksi ja metakan määrä oli sen mukainen. Myös hallitseva mestari näytti menevän hieman puihin ja lopulta joutui luovuttamaan ottelun. Ja siitä pääsemmekin skandaalin pariin. Hallitseva norjalaismestari nimittäin taisi ottaa niin paljon häviöstä kyttyrää, että kieltäytyi osallistumasta tiedotustilaisuuteen. Ja tästä rangaistuksena häneltä tullaan pidättämään 10% 1 000 000 dollarin palkintosummasta, joka jaetaan 60-40 voittajan ja häviäjän kesken.

Aika hintavaa mököttämistä.

P.S. Jos joku tuntee surun puserossaan, ettei ole päässyt katsomaan tätä henkeäsalpaavaa titaanien taistelua, ei hätää. Koska edes 12:sta ottelun jälkeen ei voittaja ole selvinnyt, pelataan seuraavaksi neljä ottelua, joissa on tiukempi aikaraja kuin aikaisemmissa. Jos näissä ei selviä voittajaa, siirrytään pikashakkiin, jossa peliaika on 3-5 minuuttia. Ja josseivat sankarit VIELÄKÄÄN saa selvyyttä paremmusjärjestyksestä siirrytään Armageddoniin. Kyllä, juuri siihen. Armageddoniksi nimetyssä tuomiopäivän taistelussa valkoisella on vähän enemmän aikaa kuin mustalla, mutta musta pelaaja voittaa, jos tulee tasapeli. Tämä koska valkoisten oletetaan yleensä voittavan.

Ja kuka vielä sanoo, että shakki on tylsää?

 

 

 

Minä sydän marraskuu…

Nyt, kun tämä vuodenajoista rasittavin, eli marraskuu alkaa olemaan kalkkiviivoilla, haluan minäkin tuikkasta lusikkani tähän intohimoja nostattavaan kuravelliin.

Tänä vuonna marraskuuhan alkoi varsin lupaavissa merkeissä, sen saapumista ei tajunnut edes noteerata, sillä taivaalta etuajassa tursuava lumi vei kaiken huomion. Itseasiassa lunta tuli jo niin aikaisin, ettei sitä ollut ehtinyt vielä edes kaivata. No hanget tietenkin sullaa survahtivat ja päästiin itse asiaan.

Ja ei ole mitään niin hienoa kuin vesisateinen marraskuu, kun siihen lisää vielä pihavalot, joista jokaisesta kärvähtää lamppu juuri samaan aikaan. Ja tietenkään taloudessa ei ole vaihtolamppuja saati ketään vapaaehtoista, joka jaksaisi räntäsateeseen lähteä niitä edes vaihtamaan. Tämä on tietenkin oikein kiva, sillä täällä korvessa ilman lunta tai pihavaloja  ei oikeasti ulkona näe edes tattia otsassa. Siinä sitten yrittää käsikopelolla tarpoa pihan läpi 40 metrin temppurata, jossa isomurikkainen sorapeite, jolla saa nilkat leikkauskuntoon, sirkkeli, sahapukki, lautakasa, kumollaan oleva rautapata roskien polttoon, pari sähkökaapelia, Pukeille nostettuja kakkosnelosia, puolison auto ja, jos tarpeeksi eksyy väylältä noin 70-vuotias tammi, jota voi käydä tönimässä, jos on vielä pikkaisen myöhässä. Lisätään tähän vielä salikassi ja toiseen käteen autonavain, laukku ja joku epämääräinen puuvillakassi, jotta maksimoidaan elämyksmatkailu. Ja tämä kaikki ennen kuin se työpäivä on edes alkanut. Jos tämä käy liian helpoksi, voi saman radan kokeilla juosten ja vaikka korkkareissa, jos huvittaa.

 

Tässä aamulla otettu kuva pihan temppuradasta, taustalla voi nähdä myös rakenteilla olevan kotimme. ❤

 

Yhtenä päivänä rupesin miettimään, että ihan oikeasti tämä vuodenajasta nillittäminen on asennekysymys. Jos vain laittaa oikeanlaiset varusteet niskaan niin kyllä se marraskuukin voi olla oikeasti ihan mahtava juttu. Näillä ajatuksilla sitten metsäkävelylle. Ja olihan siellä kivaa. Metsässä ei edes sada niin pahasti kuin aukeilla paikoilla, kiitos puiden. Ja ei se likaveden harmaa taivaskaan haitannut, sehän vain korostaa metsän vihreitä värisävyjä. Hyvä, oikein hyvä. Ja juuri, kun ajattelin pirtissä kuivatellessani saavuttaneeni zen-munkkimaisen valaistuksen aiheesta marraskuu, päätin lähteä vaihtamaan lintujen talipallot uusiin.

Jos puhutaan sitten virheistä. Niistä eeppisistä. Sitä manaamisen määrää, kun pihalla yritin pysyä pystyssä mutavelliin uppoavilla, huojuvilla A-tikkailla, koska se ihrapallohan piti saada sinne oikein korkealle oksalle, jotta sen näkee sisältä asti. Tässä vaiheessa alkaa tihkusade ja mukava sivutuuli. Siinä sitten yritän sahata pokasahan terällä edellistalven räikeän värisiä muoviverkkoja irti, koska eiköhän olisi jo aika nekin ottaa irti ennenkuin omenapuu rupeaa näyttämään yhdeltä isolta neonväriseltä verkkosukkahousulta. Ja saksiahan ei kannata sisältä hakea, koska se nyt vaan olisi liian helppoa. Samalla yritän umpijäätyneillä sormilla avata vuoden verran vettynyttä puuvillanarua umpisolmusta, koska koko taloudesta ei löydy minkään laitoksen narua ja USB-kaapelin käyttö lintujen ruokintaan olisi vain niin monella tapaa väärin. Siinä tempollessani onnistun vielä heruttamaan omenapuusta vedet niskaani, josta ne iloisesti rallattelevat tiensä paidan alle. Tämän lisäksi maailman liukkain talipallero päättää livetä maankamaralle ainakin kolme kertaa yrittäessäni saada sitä riivatun laitosta sidottua puunoksaan kiinni.  Ja kun ensimmäinen operaatio on vihdoin ähkimisen ja kiroilun saattelemana suoritettu, on aika siirtyä seuraavan puun luo toistamaan sama proseduuri.

 

 

”Tarjoilija, lisää ihraa kiitos!”

 

Jaa, että mitä mieltä olen marraskuusta?

Ensi vuonna tähän talouteen hankitaan lintulauta.

 

 

Tärkeää asiaa suklaarasiasta.

Kun tämän vuosikymmenen alussa tuli heitettyä vesille oikea todella pitkä siima tajusin kyllä, että haaviin tarttui varsinainen palkintovonkale. Se, että myöhemmin tänne peräpohjolaan kiikuttamani tuulahdus etelän lämmöstä osoittautuisi näin täydelliseksi paketiksi oli kyllä yllätys. Puhun tietenkin Isännästä:

Olemme talviajan lisäksi päässeet korkkaamaan virallisesti myös joulusesongin, kun Isäntä kiikutti hetken mielijohteesta ja suomalaisen konvehtirasiatradition painolastista mitään tietämättä kotiin tämän joka kodissa silloin tällöin piipahtavan pahvirasian.

 

Näitä konvehteja olen elämäni aikana syönyt ainakin parinkymmenen rasiallisen verran.

 

Ja mikä isännästä nyt tekee tällä kertaa niin tavattoman täydellisen on se, että suosikkimauksi valikoitui näköjään se koko suvun rosvosektori eli ananskonvehti.

ANANASKONVEHTI?!

Riettaalta 80-luvulta alkaneella suklaakonvehtisyöpön urallani en ole vielä koskaan törmännyt henkilöön, jonka suosikkimaku on ananaskonvehti. Siellä ne kolme ruutukuvioista hylkiötä aina odottivat rasian nurkassa, kun pennut sukujuhlissa kinastelivat keskenään kuka ne joutuu syömään. Sillä pohjakerrokseenhan ei kosketa ennen kuin päällimmäinen on tyhjä.

No mikäpäs siinä, tämähän on jälleen kerran täydellinen työnjako Isännän ja allekirjoittaneen kesken. Tosin oma kisakuntoni on selkeästi rapistunut vuosien saatossa. Siinä missä aikaisemmin yhden kerroksen tuhoamiseen olisi mennyt korkeintaan vartti, tuli tällä kertaa totaalinen romahdus jo neljän konvehdin jälkeen. Joko niihin pieniin pirulaisiin lykätään nykyään enemmän sokeria, tai sitten oma konvehtikiintiöni on tullut aikaa sitten täyteen. Muutaman konvehdin jälkeen nimittäin seurasi useamman tunnin sokeripöhö, jolloin teki mieli syödä suolaa suoraan purkista ja vannoa, etten ikinä enää syö konvehteja.

Kunnes saapui seuraava päivä.

Follow my blog with Bloglovin

 

Syystalven sporttivartti, tai kolmituntinen…

Jos joku on vailla liikuntaharrastusta niin voin suositella lämpimästi lumenpudotusta katolta. Eikä miltä tahansa katolta vaan aluskatolta, jossa lumi menee lautojen raoista niiden alle. Näin se  pakkaantuu mukavasti jumiin muovin ja rimojen väliin, jolloin se pitää poistaa manuaalisesti eli niin sanotusti käsin.

 

Tuossa sitä lunta parinkymmenen sentin kerros sekä lautojen päällä että lautojen alla.

 

Päätimme Isännän kanssa kokeilla tätä ratkiriemukasta parisuhdeurheilua sunnuntaina ja voin sanoa, että kaloreita kuluu varmasti keskikokoisen joulukinkun verran. Jotta homma ei menisi ihan seisoskeluksi niin suosittelen aloittamaan operaation myös hieman viimetinkaan, jolloin pimenevä marraskuun iltapäivä luo oman lisänsä liikuntatapahtumaan. Ja sitten vaan katolle.

Kun hommia on tehty noin viisi minuuttia alkaa huolella kerrosteltujen vaatekappaleiden heivaaminen mäjelle. Hien saa pintaan nanosekunnissa. Tämän jälkeen hommia tekee ihan mielellään, sillä jos pysähtyy liian pitkäksi aikaa tulee riivatun kylmä.

 

 

Työvälineistä. Alkulämmittely suoritettiin lapio kourassa, kunnes Isäntä kyllästyi nysväämiseen ja haki varastosta vanhan kunnon lanaajan, jonka askarteli jo sepelin levittelyyn:

 

Tämä kunnon lanaaja.

 

Lanaajalla homma sujui varsin mallikkaasti ja vauhdilla, kunnes allekirjoittanut höykyytti vehjettä niin paljon, että varsi katkesi. Ja koska tämän projektipäällikön itsemääriteltyyn toimenkuvaan ei kuulu varusteista huolehtiminen päätin siirtyä tutkimaan muita tekniikoita katon hoiteluun. Seuraava joskin ehkä hitusen riskialtis tekniikka oli niinsanottu avalanche humano. Umpeen laudoitetut jiirit sai aika hyvin ja nopeasti putsattua liukumäkimeiningillä tuulipuvun housut jalassa. Tässä siis istutaan alas ja annetaan painovoiman sekä alas liukuvan ruhon hoitaa loppu. Alas tullessa saa tosin pitää varansa, ettei päädy saman tien rakennustelineistä ohi ja pikatoimituksena maantasalle.

 

Appelsiiniksi naamioitunut Isäntä hommissa.

 

Kun kaksi kolmasosaa katosta oli kolattu olisin pitänyt mielelläni lakisääteisen tauon. Yleensä kahvitauoista kynsin ja hampain kiinnipitävä Isäntä pisti kuitenkin piiskaten eteenpäin, koska kohta tulee pimiä ja mitä kaikkea. Hieman yllättävää. Syytän tästä yllättävästä asennemuutoksesta Isännän viimeaikaista työskentelyä urakkatyöläisenä.

Kun ruokataukoa ei herunut pistelin loppuosan menemään puhtaalla sokerittoman veren voimalla. Ja kuten Isäntä ja Hurtta ovat tasaisin väliajoin päässeet todistamaan, on allekirjoittanut varsin herttaisessa mielentilassa, jos ruokintaa ei suoriteta riittävän usein. Tässä vaiheessa Isäntä siirtyi korjaamaan lanaajaa kuntoon ja itse kiipesin suurieleisesti sadattelujen kera katolle, koska kyllähän nyt loppulumet saa alas vaikka käsin. Tässä mitään apuvälineitä tarvita!

Ja kyllähän ne alas sai mutta ei se mukavalta tuntunut. Käsivarret, vatsalihakset, polvet ja oikeastaan koko elimistö esitti varsin kärkkäitä vastalauseita tässä vaiheessa päivää. Mutta periksi ei voinut antaa, kun kerran suureen ääneen tuli Isännälle uhottua.

Loppulumien linkoamiseen käytin kaksitahtista kauhamoottoria. Hurtalta inspiraation saanut metodi vaatii siis kaksi kaivamiseen soveltuvaa eturaajaa, maanisen vimman ja sisua perään. Ja sitten kauhomaan. Ja kuten kuka tahansa koirien kuopankaivuuta seurannut tietää, tässä ei hidastella. Vauhtia lisäsi myös kummasti se seikka, että polviasennossa katon lautojen reuna pureutui varsin epämukavasti polvilumpion tienoille aiheuttaen tuskallisia tuntemuksia. Maanantaina sopi vain ihmetellä kuntosalilla, kun edes kahden sentin venyttelymatolla polvistuminen ei ollut kauhean mukavaa.

 

Polvet olivat maanantaina varsin kirjavassa kuosissa.

 

Lopulta katto saatiin kuin saatiinkin tyhjäksi lumesta 3,5 tunnin pyristelyn jälkeen ja nyt vain odotellaan pluskelejä, jotta loputkin rippeet sulavat pois ja pressutetaan koko hoito.

 

Enää peitto päälle.

 

Ja loppukevennykseksi vielä Isännän tulkinta ohjeistuksesta: ”Voitko kultaseni ottaa kuvan polvistani?”.

 

 

Jep.

 

 

Tämä on testi

Tämä tässä on testi, jota kokeilen tapeltuani 2,5h armaan blogialustani kanssa yrittäessäni saada luotua sähköpostilistaa.

Tulen, nakutan ja möyhennän tämän tietokoneen.

Eli olen mahdollisesti uuden sähköpostilistan onnellinen luoja. Yksi sunnuntai-iltahan tässä näköjään meni (eli hyvästi saunailta) mutta tuli jälleen todettua, että aivan turha niitä ohjeita on etukäteen lukea.

Eli jos olen oikein ymmärtänyt niin jossain päin blogisivua seilaa loota, johon voi syöttää sähköpostiosoitteen ja tulevaisuudessa blogijaaritteluni singahtavat suoraan kyseiseen sähköpostiin, josta ne voi lukea höyryävän tuoreena.

Jälleen yksi teknologisen sorvaamisen riemuvoitto. Mielummin kyllä viettäisin aikani kantelemalla hirsiä. Ehkä.

EDIT: taikka sitten sieltä tulee vain linkki blogiin. Mene ja tiedä…

Talviunille, mars!

Aikaa on kulunut ja olemme siirtyneet viralliseen talviaikaan. Ja tällä en viittaa jokapuolivuotiseen kellojen räpläämiseen vaan luonnonolosuhteisiin, josta tietää talven tulleen:

1. Tiskiallas on jäätynyt umpeen. Ja tällä kertaa ajattelin olla etukäteen viisas. Sen sijaan, että joudun äyskäröimään äkäisen hajuista kahvinpuru-pasta-limalietettä yhtäkkiä umpeen jäätyneestä tiskialtaasta olen asentanut altaaseen aidon oikean tiskivadin. Villeimmissä unelmissani tämä tyhjennetään aina joka illan päätteeksi kirpakkaan ulkoilmaan. Olen myös esitellyt Isännälle laitteen toimintaperiaatteen. Nyt seuraamme mielenkiinnolla mikä on tämän installaation toimintasykli oikeassa aikuisten elämässä. Empiiriseen kokemukseeni perustuva asiantuntija-arvio antaa olettaa, että tyhjennysväli on ehkä se 4-8 päivää, jolloin vati on tietenkin ääriään myöten täynnä. Kolmen oven läpi taiteilu kyseinen astia kainalossa tietenkin johtaa siihen, että puolet sisällöstä levittäytyy pitkin keittön, eteisen ja tuulikaapin lattiaa, jolloin allekirjoittanut voi keskittyä keskipienen hermoromahduksen potemiseen.

2. Sisälämpötila heiluu siinä +16 asteen tietämillä riippuen siitä missä päin avaraa 20m2 avokeittiömakuuhuonetta lämpöä mittaa ja mihinkä vuorokauden aikaan.  Tämä on kummasti lisännyt kiinnostusta lämmöneristämiseen ja aihetta käsittelevään kirjallisuuteen. Ja koska oman ihrakerroksen kasvatus ei innosta, on talouteen ilmestynyt merinovillaa kaikissa mahdollisissa muodoissa. Viimeisinä hankintoina ekstaattiset lampaankarvaiset jeti-monot, joita aion pitää jalassani juhannukseen asti. Merinovillassa ihastuttaa myös sen huoltovapaus, tuulettamalla pystyy kuittaamaan ainakin muutaman pesukerran, mikä on näissä olosuhteissa taivaallista. Käytännössä nämä suomalaisen keskivertosuven lämpöasteet sisätiloissa tarkoittavat sitä, että yöllä flanellipyjaman alle saa pukea aluskerraston, tietokonetta ränklätessä kädet kohmettuvat ja aamupuhteissa vaatteiden pukemiseen pitää varata patterilämmityslisä, joka tietenkin luo oman lisänsä kiireaamuihin: ollako myöhässä vai pukea jääkylmät rintsikat…

 

Tämän viikonlopun hankinnat. Mmmmm…

 

3. Sisälämpötilan taajuus luo myös oman lisänsä parisuhdekopelointiin. Kun päällensä saa pukea minimissään kolme eri kerrosta vaatetta kuorrutettuna ylipaksulla irlantilaisvillapaidalla, on kuin yhtäkkiä tuvassa pyörisi kaksi sumopainijaa. Isännän halailu liikuttaa yhtä paljon kuin nyrkkeilysäkin rutistaminen.

4. Kesälaitumella viihtynyt tavara on alkanut löytää tiensä takaisin sisätiloihin. Ja jo viime vuodesta tuttu pirttitetris saa alkaa. Nykyään lattiaa kansoittavat sähköpatterin lisäksi kosteudenkerääjä, kuumailmapuhallin ja ilmanpuhdistaja ja piakkoin seuraan liittynevät Isännän akkutyökalut, työvaatteet ja muutenkin mikä tahansa omaisuus, jonka ei tahdo syväjäätyvän eteisessä.

Ja tämä kaikki edellämainittu kun ulkona on -4 astetta.

Toisaalta alhaisessa sisälämpötilassa on puolensakin, toissapäiväinen hellalle unohtunut peurakeitto on yhä syöntikelpoista ja sängyssä röhnöttäminen kolmen villaviltin alla on täysin sallittua, jopa suotavaa.

Mutta mitäs tapahtuu raksalla? No minäpä kerron. Eipä paljoa.

Rakentaessa näyttää tyypilliseltä tällä korpiplantaasilla suuruudenhullut aikataulusuunnitelmat ja jotakuinkin aivan toisenlainen toteutumistahti. Kesällä oli vielä puhetta, että ennen talvea saataisiin piippu muurattua ja kattopellit päälle. Noh, kuistin aluskate on vielä puolivälissä ja todettiin, että pellitykset ja piipunmuuraukset jätetään suosiolla keväälle ja talo pakataan talviunille. Kieltämättä muutaman kuukauden tuuletustauko tulee itse kullekin sopivaan saumaan.

 

Enää kuistista puuttuu puolet.

 

Sehän näyttää jo talolta!