Kesä tuli ja meni ja aika suorittaa korpipartion tehokkuusanalyysi tämän kesän osalta. Kesällä työmaan kimppuun käytiin kuin lokki terassiruokaan: hirveää mekastusta ja lopussa hillitön sotku. Kattotuolien jälkeen etenemisvauhti näytti puoliintuvan, sillä kattotuolien tuentaan meni Isännältä ihan kunnon rupeama samalla, kun allekirjoittanut kokeili tovin millaista on olla ihan oikeissa töissä. Lisäksi rakkaat ystävämme päätyristikot ja niiden rakentelu aiheuttivat ihan kunnolla töitä. Isännällä oli jälleen visio, jonka takia ne oli tehtävä vielä astetta monimutkaisemmin. Selityksen olen tietenkin kuullut useampaankin otteeseen, mutta oli näköjään niin mielenkiintoista, ettei ole ulointa aivokuorta syvemmälle tieto uponnut. Ristikoitten tuenta ja päätyjen teko imasivat melkein koko kesäkauden.
Päätyristikkoa. Näitä väännettiin ihan vaan muutama tovi. Pää meinaa lähteä irti pelkästä katsomisesta.
Tässä kuistin yläkerran lattiapalkkien asennusta. Ylhäällä näkyy kattotuolien palkkien tuennat, kakkosnelosta meni ihan kunnon kasa. Ja kaikki tietenkin käsin naulattuna…
Ja nämä räystäsmulkerot eivät tietenkään menneet suoraan ykösellä. Näitä ollaan suoristettu vielä aluskattoa laittaessa.
Sirkus Vasara on aloittanut harjoituskautensa. Ohjelmistossa kiroilua, ähinää ja heilumista +6 metrissä hieman kyseenalaisissa viritelmissä. En kyllä maksaisi pääsylipuista.
Siinä on nousemassa harjakolmio paikoilleen.
Tuossa ehkä tähän astisen rakennussäätämisurani inhokkihommat. Hirveätä viilailua ja trimmailua, mittailua ja loputonta pähkäilyä sekä tikkaitten ravaamista edes takaisin. Ja päivän lopuksi saatu ehkä kaksi palkkia paikoilleen, joita muutama päivä myöhemmin saa taas siirrellä uudelleen. Meikäläisen kärsivällisyydellä suoraa kidutusta, mutta onneksi Isännällä on zen-munkin mielentyyneys, kunnes vasara tippuu telineeltä tai porasta loppuu akku tai mitta on unohtunut sirkkelin luo…
Ja jottei homma menisi liian helpoksi niin seuraavana nakki nakkilaisena odottaa kuisti ja kuistin katto. Siinä saa sitten aivan eri tavalla aivon jojoon, kun yrittää miettiä miten liittää yhteen eri suunnista tulevat harjakatot. Lisämausteena tähän soppaan vielä se, että kuistin puolelle pitäisi saada mahdutettua myös rappuset yläkertaan, joka tietenkin sössii kaikki alkuperäiset mitat.
Kuistin pääty ja suomalainen suvi.
Tässä alkaa kuistin katon väkerrys.
Mallinnus kuistin puolelle tulevista rappusista.
Juu juu, kohta on ihan valmis.
Hitaista ja aikaavievistä (lue kirotun tylsistä) hommista päästiin vihdoin elokuun puolella virittelemään tippakattoa eli aluskatetta paikoileen. Sinänsä ihan mukava virstanpyrräs taloon, ettei lahoa koko pytinki ennen kuin pääsen sisustamaan. Katon pykääminen on onneksi sellaista hommaa, että sitä tekee ihan mielellään: homma etenee tasaisesti ja tuloksen näkee saman tien. Mikäs siinä katolla löllötellessä, kun vielä aurinkokin liittyi seuraan elokuun viimeisinä viikkoina. Pitkän päivän jälkeen tosin pohkeet ovat aika muikeassa kunnossa katolla kiipeilystä.
Huntua päälle. Jostain syystä soi häämarssi päässä…
Ja tähän väliin Isännän raksakeksintö vol. 3. Kattomuovirullan pidike. Ja kuten proseduureihin kuuluu, pyörittelin silmiä päässäni, kunnes sain todeta, että keksintohän toimii ja vielä todella nätisti. Muovia saa vedettyä yksin koko katon leveydelle.
Rullapidike ja keksijä.
Lisää peittoa.
Pitkää suoraa. Kun tuon katon kanssa on äheltänyt yli viikon ja vieläkään ei olla päästy puoleenväliin…
Lautateline.
Ja kattoahan ei saa muovitettua loppuun ennen kuin kuistin kattorakenne on myös valmis.
Sen kerran, kun uskalsin katon harjalle kiivetä.
Muutama viikko sitten näytti tältä.
Tämän päivän puhteita.
Isäntä suostui jopa poseeraamaan. Pieni suuri mies ja pieni talo.
Jos viime kesä meni perustuksia tehdessä ja talvi hirsiä pinotessa, niin tämä kesä on huidottu katon kanssa. Ja sekös on ihanaa. Jos jokin työkalu tippuu maahan niin se on sitten 6 metrin matka sitä noukkimaan. Samoin, jos naulat loppuvat kesken… Homma selkeästi hidastuu, kun mennään korkealla ja eri telineviritelmien varassa ja kaipa sitä väsyykin helpommin kun pitää punnertaa ja säätää, että pääsee katolle. Koskahan sitä pääsee tekemään niitä vähän kevyempiä sisähommia?! Katon kanssa onkin painettu sen verran etukenossa, että allekirjoittaneella on havaittavissa jonkin asteista turnausväsymystä. Nyt olisi mahtavaa, jos joku keksisi jonkin paristoviritelmän mistä voisi vetää piuhan korvaan yöksi, jotta jaksaisi painaa vielä pari kuukautta.
muutetaanksheimaalle 