Raksa etenee jälleen! Myös henkilökohtainen kevätkooma on vihdoin seivästetty. Kummasti sitä ei tajua olevansa kävelevä zombi ennen kuin loma alkaa ja joku irrottaa kouluparistot hanurista. Isännällä saattoi olla asiasta jotain vainua muutaman känkkäränkkäkohtauksen perusteella, joita kuunteli stoalaisella tyyneydellä, kunnes katosi ulos hoitamaan akuutteja pihahommia. Kun vihdoin keväthelteet on löllytty sisätiloissa niin taas pirteänä kattella kesäsateita ikkunasta.
Kattotuolikeiju oli tuonut päivän aikana tavaraa tontille.
Kattotuolit saatiin tontille tuossa toukokuun puolella mutta hirsikehikon yläreunan viilaaminen tasaiseksi oli sen verran hidasta, että kattuoleja päästiin nostamaan paikoilleen vasta kesäkuun puolella. Isäntähän oli sitä mieltä, että ne nostetaan ite eikä mitään nostureita pihaan. Päästiin kuitenkin yhteisymmärrykseen, kun löytyi riittävän huokea hiiappi-kuski, joka suostui saapumaan paikalle myös lauantaina. Ja kuten tämä litimärkä nosturikuski totesi urakan jälkeen: Jos pitää ruveta nostamaan kattotuoleja niin siinä on 97% todennäköisyys, että sataa. Ja sitä vettähän tuli. Ylläripylläri. Hyvä uutinen oli kuitenkin se, että tästä urakasta puuttui se 30m/s tuuli, ukkonen ja rakeet, jotka kuulema yleensä kuuluvat nostopakettiin.
Tuolinosturi saapui tontille ja käskystä myös sade.
Tuoli ja märkä Isäntä.
Taivaalta sataa vettä ja puukehikkoja.
Nosto oli lopulta nopea urakka. Isäntä talon toisessa päässä ja meikäläinen toisessa, akkuruuvari ja vasara kourassa. Ja sitä mukaan kun tuoli nousi, ruuvattiin se kulmarautaan kiinni ja naulattiin vinottainen apulauta hirteen ja kattotuoliin, joka pitää tuolin suorassa ensi hätään. Puolitoista tuntia myöhemmin näytti tältä:
Sade tietenkin hellitti hieman nostourakan loputtua…
Tämä näky sai pieneen päähän idean koko yläkerran päädyn kokoisesta lasi-ikkunasta. Ehkä sitten jonain päivänä. Jos vaikka joskus tulisi sadepäiviä? Voisi ihan ikkunasta kattella ja ryystää teetä.
Vänkiä jatkumoita.
Isäntä on ollut kestohepuleissa kattotuolien jälkeen, illat lukee sängyssä piirustuksia ja suunnittelee rakennustelineitä käytettyihin kirjekuoriin. On kuulema sen verran innoissaan, kun talo etenee ja raskaimmat työvaiheet ovat ohi. On siinä ihan perää miksi pidetään harjannostajaiset, on se hienoa, kun vihdoin talo näyttää talolta. Tavallaan. Eilen illalla Isäntä totesi, että seuraavalla kerralla ei kyllä rupea rakentamaan yksin hirsikehikkoa. Ihan ehkä ymmärrettävää. Lohdutin sillä, että ensi kerralla saa rakentaa kivitalon, jota on aina himoinnut. Kunhan se on sellaisessa paikassa, jossa vuoden keskilämpötila on +20, eikä sada. Ikinä.
Nyt seuraa katon jäykistystä ja tuentaa. Isäntä heiluu nykyään siellä +4 metrissä ja itse olen sirkkelimestarina alhaalla. Lankkua tuohon mennee puolen kilometrin verran.
Muutoin myös tontilla on tapahtunut. Vanha drinkkibaari sai kyytiä ja samoin homehtunut leikkimökki. Rakennusvirastolta tuli vihreätä valoa uuden, ehomman hirsidrinkkibaarin suhteen, joten ehkä vielä jossain vaiheessa päästään eroon tontilla rötköttävistä hirsistä.
Ja kattohan siitä drinkkibaarista piti saada ehjänä halkovaraston peitoksi. Ei onneksi paina juu ei. Prk.
Hyvästi akuankkatapetti. Harmi, jos ei olisi katto joskus romahtanut sisään niin olisi varmaan välttynyt purkutuomiolta.
Leikkimökin kohtalon hetket.
Leikkimökin sisältä löytyi myös vanha lelulaatikko täynnä aarteita
.
…ja hämmentäviä kavereita. Hmm. Niin no.
Ja tämä on ihan oikea nukke, ei mikään lastenhuoneen Frankenstein-kokeilu.
Olemme myös saaneet uuden seurapelin tontille, nimeltään Hanskabingo. Jossain vaiheessa manasin, kun töihin ryhtyessä ei löytynyt yhtään rukkasta mistään. Tai jos löytyi niin olivat tietenkin kaikki vasemman käden hanskoja. Ja syyttävä kirahvi suunta kaulansa kohti Isäntää, jolla on aina niin ihastuttava tapa levitellä tavaroita pitkin pihaa ja jättää ne sinne hautautumaan lumen alle. No nyt, talven kadottua ja säiden lämmettyä on tiluksilla voinut pelata hanskabingoa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan peli etenee niin, että pihalta kun löytää hanskan se kiikutetaan saunaan kuivumaan. Parhaiten hanskoja löytää ihan mistä tahansa: halkopinosta, pressujen alta, metsästä, vesisaavista, nostoliinojen seasta tai ihan mistä vaan mikä ei satu olemaan sisätila saati hanskakori. Voittaja on tietenkin se, joka ensimmäisenä löytää parin jo olemassa olevalle hanskalle ja huutaa heleällä äänellä BINGO. Allekirjoittaneen saldo lähenee jo +7 löytynyttä yksilöä eikä yhdelläkään ole vielä paria?!? Voittokinnasta metsästäessä…
Näitä on. Monta.
Sitten asiaa naulaamisesta. Itse myönnän kuuluvani siihen urporomanttiseen kansanryhmään, joka pienessä kerrostaloluukussa haaveilee asuvansa maalla ja kasvattavansa lampaita ja nikkaroivansa kaikkea pientä ja hyödyllistä vasara kourassa. No nyt on nikkaroitu. Kattotulit piti naulata ankkurinauloilla (lue minimulkeroilla) kiinni kulmarautoihin. Ankkurinaulat ovat siitä veemäisiä, että niitä saa mäiskiä ihan itkuraivareden intensiteetillä, jos meinaa saada uppoamaan kantaa myöten. Nämä ovat siis erikoiskavereita, jotka eivät väänny rasituksesta ja varmasti tähän liittyen myös työläitä naulattavia. Kun vielä mäiskinätila on välillä se 40cm niin muutaman kulmaraudan jälkeen on vasarakädellä äitiä ikävä. Että sellaista nikkarointia.
Nngh. Ei satu ei.
muutetaanksheimaalle 