0

Kattopiirustuksia odotellessa…

Tukka meinaa lähteä päästä kun tulee katseltua välillä ikkunasta pihalle. Siellä sataa vettä! Taas kerran. Tulee vähän liian nopeasti viime kesä ja raamatullinen vedenpaisumus mieleen. Pumppua rassaa jo valmiiksi ja nyt on vasta huhtikuu.

Raksalla ollaan siinä vaiheessa, että lumen sulaminen on paljastanut kaikki viime kesältä levälleen jääneet lauta-, romu- ja roskapinot. Niitähän riittä. Ihanaa. Itse talo alkaa olla jo siinä vaiheessa, että viimeinen hirsi odottaa noustamista. Ja ne olisi sitten siinä. Ylimääräisiä hirsiä jää sen verran, että päätettiin rakentaa pihalle uusi aitta. Pikapuhelu paikalliseen rakennusvalvontaan varmisti epäilyni, että uusi drinkkibaari nousee tänä kesänä hirsistä vanhan lahonneen tilalle. Ja pelkällä ilmoituskaavakkeen voimalla. Jes! Viralliselta nimeltään se siis on aitta, vaikka tulette sen tuntemaan drinkkibaarina. Mainittakoon, että rakennusvalvonnan setä on aivan mainio. Kyseessä on kunnon hidastetulla vaihteella toimiva vanhan liiton tarkastaja, joka miettii ja pohtii asioita pitkään ja puhuu venyvällä, takakenoisella äänellä. Ihan kuin puheuessaan rötköttäisi jatkuvasti toimistotuolillaan takakenossa.

 

20160408_165836

Pitäisiköhän ilmoittaa Suomen kaunein piha-skabaan? Voittaja-ainesta.

 

20160414_181006

Takavasemmalla purkutuomion saanut drinkkibaari. Etualalla Ronaldo valmistautuu vapaapotkuun.

 

20160410_154119

Nämä kaikki hirret siis jäivät yli. Isäntä lupasi askarrella niistä aitan.

 

Nyt lähinnä odotetaan niitä rakennepiirtäjän loppupiirustuksia, jotta saataisiin kattotuolit tilattua. Tässä myös syy miksi hirsiä jäi yli aitallisen verran. Homman nimihän tässä modernin rakennushapatuksen luvatussa maassa on, että talon omaa vanhaa kattorakennetta ei voida käyttää, koska sen kuormituskykyä ei ole laskettu. Olkoonkin, että se on hommansa hoitanut viimeiset 100-v. Nykyisten vaatimuksien mukaan jokaisen kattotuolin lavan pitää kestää pienen henkilöauton verran painoa. Koska volkkareita ja rättisitikoitahan taivaalta tippuu harva se päivä. Hirsiä siis jää käyttämättä, koska ylimpiä varveja ei laiteta modernien kattotuolien vuoksi. Ja rakennusteollisuus taas kiittää ja kuittaa. Nyt on siis myös pihallinen kattovasoja sun muuta tilpehööriä ylimääräisenä. Niistä olisi tarkoitus rakentaa suuri humppateltta ensi kesän juhlia varten, mutta siitä tuonnempana.

Isäntä oli tänään käynyt elämänsä parhaassa rautakaupassa. Naapuripitäjän entinen traktorimyymälä, joka myy nykyään myös työkaluja sai huippuarvostelut. Siellä oli kuulema heti kärkeen isketty kahvikuppi kouraan ja mikä sen parempaa, kun ryystää höyryävää kahvia, kulkea hyllyrivien väliä ja hypistellä samalla työkaluja. Kuulema. En ihan saa kiinni asian nerokkuudesta.

 

20160419_131132

Isännän uusin löytö raksakaupasta. Näillä kuulema tehdään itse ruveja. Tai ruuville kierteitä…Ihan nättejä.

 

Aina sanotaan, että talon rakentaminen pitää kuulema aikatauluttaa. Niin ainakin toitottavat kaikki rakennusaiheiset ohjelmat. Muuten ei kuulema tule ikinä valmista. Käskystä hankittiin tässä tälle projektille kunnon loppukirittäjä, sillä ensi kesänä pitisi olla niin pelikunnossa talonturjakkeen, että pihalla tanssataan häitä. Talon rakentaminenhan menee jo niin rutiinilla, että pitää näköjään haalia uusia projekteja. Katsellaan sitten ensi keväänä, että pistetäänkö rakennusurakoitsija vai päivämäärä vaihtoon. Isäntä haluaa kuulema mennä naimisiin hämähäkkimieheksi pukeutuneena. Suur-Emäntä totesi siihen, että hän ei sitten tunne häissä sulhasta. Itse uhkailin jo meneväni naimisiin farkuissa, niin hirveä oli käynti ensimmäisessä häärytkyputiikissa. Myyjä suoraan Kyöpelinvuorelta. Hyrr.

 

IMG-20160401-WA0005

Saisiko kiitos lisää tylliä? Ja kermavaahtoa?

 

Muutoin tontilla ei tapahdu kummia, ensimmäiset perhoset on bongattu ja grillikausi avattiin viime lauantaina kaupungista saapuneiden apujoukkojen innoittamina. Sisällä paleleminen on vaihtunut sisälle kulkeutuvan hiekkavuoren kiroamiseksi. Kyllä maalla on ihanaa!

 

Lauantain aamupiirretyt.

Lauantaina lapset katsovat aamupiirrettyjä.

 

20160416_175736

Drinkkibaarin tyhjennys purkua varten. Nyt tavarat majailevat liiterissä.

 

20160416_192849

Pöydästä löytyi petolintu.

 

20160416_173434

Lauantaina saatiin liiterin kaikki törkylahot klapinrippeet raivattua liiteristä. Seuraavaksi drinkkibaarin huonekalut sisään.

 

20160416_171404

Työssä hyödynnettiin jälleen lapsienergiaa.

 

20160416_170056

Nuorison keräämä aarrepöytä. Pisteet asettelusta!

 

20160416_185050

Kodittomat ry

 

20160416_173635

Patagrilli.

 

20160416_173702

Pitopöytä ja el camarero

 

20160410_155012

Siinä se on. Viimeinen hirsi odottaa lähtölaskentaa.