Jos joku ei huomannut niin ulkona on ollut aika rapsakka keli. Ja taloudessa, jossa eletään aika kivaa kylkimyyryä luonnon kanssa tämä asettaa aika mukavia källejä jokapäiväisen elämän piristykseksi. Aloitetaan lempiaiheestani eli ulkohuussista. Joka on ääriään myöten täynnä ja umpijäässä. Ollut kohta viikon. Eipä muuta. Pitäisiköhän tuoda sisään sulamaan…
Myös keittiön tiskiallas on pois pelistä. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi hampaiden pesuun liittyvä läträäminen tulee suorittaa ulkotiloissa. Varsinkin kovimmilla pakkasilla yksi lempipuuhistani. Ja tiskien tiskaaminen on tätä nykyä oma taiteenlajinsa, jonka saloihin en henkilökohtaisesti ole vielä edes perehtynyt, Isäntä on ottanut myös tämän tontin haltuunsa. Ehkä tänään saunomisen yhteydessä.
Porin Matti. En tiedä pitäisikö tässä ruveta mustasukkaiseksi, sillä Isäntä viettää nykyään enemmän aikaa herra Porin kanssa flirttailen ja sen kuumaa torsoa hivellen kuin meikäläisen seurassa. Aamulla alkaa Matin lämmittely jo historillisesti ennen aamukahvia!? Itse saan juuri ja juuri sanoa huomenta, jos kourassa oleva kahvikuppi ei ole vielä tyhjentynyt. Päivä jatkuu samoissa merkeissä, Isäntä touhottaa herran parissa jatkuvasti aamusta iltaan ja ulkona käytyään käy aina heti ensimmäisenä hipelöimässä uutta ystäväänsä ennen kuin suvaitsee liittyä muun väen seuraan. Näyttää siltä, että en selkeästi ole yhtä kuuma pakkaus kuin länsirannikon herra, mutta ehkä kevään saapuessa Mattikin unohtuu seinäruusuksi?
Isännän bravuuri on nykyään muuten kamiinanlämpimät villasukat. Villasukkia siis lämmitetään muutama minuutti kamiinan päällä ja sitten vauhdilla jalkaan ennen kuin viilenevät. Itse tietenkin naureskelin sukkagrillille muutaman viikon, kunnes vastentahtoisesti kokeilin itse jääkylmiin jalkoihini…
Olen addikti.
Auto on kyllä ollut mieletön sissi. Vaikka pakkasta on reilusti yli 20 astetta niin kiltisti se vain aina pörähtää käyntiin. Nyt kaikkein kylmimmillä säillä, kun lämpötila on huidellut siellä -30 lähistöllä autoa on tullut lämmitettyä ihan varotoimena. Tämä on tarkoittanut sitä, että aamuöistä herätystä on saanut rukata melkein puoli tuntia aikaisemmaksi, jotta ehtii viritellä autolle lämmityksen. Se onkin sitten oikein kivaa suoraan sängystä ahtaa silmät rähmää täynnä itsensä Michelin-ukkoa muistuttavaksi höyhenlihapullaksi ja painella ovesta ulos säkkipimeään ennen aamukuutta.
Myös kaivon pumppu näyttää toimivan säällä kuin säällä. Tosin itse pumpun vesiletku on välillä vieraillut tuvassa jäädyttyään jo kerran umpeen. Nyt se on muuttanut saunan alisille, josta se houkutellaan hommiin, kun vedet on talosta lopussa. Saunan vesiastiat jäätyvät umpeen näköjään jo yhdessä yössä. Eilinen pyykkäysoperaatio alkoi siis avantoreiän hakkaamisella saunan saaviin. Onko tämä nyt sitä talonpoikaisromantiikkaa?
Isäntä sai loppiasen eli el día de los reyes magos-päivän kunniaksi uuden työkalun, joka maksoi aikalailla pähkinöitä. Edellinen tapinreikäpora sanoi tällä viikolla itsensä irti. Espanjassa lahjoja ei kiikuta kotio joulupukki vaan kolme itämaan tietäjää sulloo loppiaisen vastaisena yönä saamiset ihmisten kenkiin. Hyvät aromit. Kannattanee olla mahdollisimman iso jalka.
Sisällä tönössä alkaa olla aika tiivis tunnelma. Päivä päivältä tupaan saapuu lisää talvivieraita, ensin takit ja saappaat, joita alkaa olemaan aika vuori. Sitten lämpöpuhallin ja kasa sähkövehkeitä. Onneksi ei olla vielä hankittu sitä aasia. Varmaan olisi näillä siperiaanisilla keleillä pitänyt sekin tuoda sängyn viereen pakkasta pakoon. Erneston pikkuserkkuja ei ole vieläkään ilmestynyt sisätiloihin. Huhu Erneston kohtalosta on näköjään kiirinyt piirikunnan läpi. Tosin tänään olivat kuulema Isäntä ja Hurtta nähneet yhden pikkukaverin painelevan pitkin pihamaata ja suoraan talon alle. Kaverilla on pienenpieni oviaukko sokkelin alareunassa oman ovemme vieressä.
Rakentaminen etenee hitaasti mutta sitkästi säiden ansiosta. Isäntä on heilunut hommissa jopa -25 asteen pakkasilla. Itse marisen mielummin kylmää sängyn pohjalla kolmen viltin alta. Rakennesuunnittelijan kanssa päästiin tällä viikolla puheisiin jo kattorakenteesta. Seuraavaksi nimittäin länätään kattotuolit päälle ja sitten on talo!