Sen jälkeen, kun olen aloittanut koulun naapuripitäjässä jalometallien parissa ovat aamut alkaneet railakkaasti siinä 6.10 ja kotio pääsee yleensä siinä klo 22 tienoilla omista harrastetoiminnoista johtuen. Tästä johtuen ei blogi etene eikä myöskään talo nouse ainakaan meikäläisen osalta. Kun siihen vielä lisätään pimenevät syyskelit ja kylmenevät aamut niin marraskuuta odottaa kuin pikkupentu kalanmaksaöljyä. Positiivinen landelisä on ulkohuussissa jääkylmälle muovi-istuimelle istahtaminen aamutuimaan. Kummasti herää syvimmästäkin koomatilasta.
Isäntä jatkaa urheasti työmaan kimpussa, soran lapioiminen on vaihtunut mullan, taikka tämän tontin tapauksessa saven kärräämiseksi. Sokkelin sisätäytöt on siis saatu tehtyä ja nyt on ulkotäyttöjen vuoro. Ensin piti antura hukuttaa sepelin alle, sitten sadevesiputket sekaan ja routalevyt päälle. Sitten taas lisää sepeliä ja kuorrutetaan kerroskakku maakerroksella. Näihin pitää tietysti sitten saada sopivat kaadot ulospäin talosta, jotta maahan satava vesi valuisi jonnekin muualle kuin perustuksiin. Takaseinä saatiin valmiiksi viime viikonloppuna, tuttuun tapaan isännän sadatellessa lauantain niagara-sateita.
Tässä vaiheessa kuistista on jo yli puolet täytetty…
Vihdoin. Kuistin täyttöön meni 2 ja puoli rekallista sepeliä.
Sisätäytöt siis vihdoin valmiina.
Ulkopuolelle vähän routalevyä ja sadevesiputkea. Ja tietty sitä sepeliä.
Vasemmalla nyt sitä ulkotäyttöä, musta muovi pitäisi saada peittoon.Vanha tuttu tamppauskone käytössä. Isänä mallailee tietty kaikki kaadot vimpan päälle noin millimetrin tarkkuudella. Meikäläinen naputtaa jalkaa vieressä.
Isäntä duunaa, työnjohtaja valvoo.
Myös maalla voi näköjään olla meluavia seinänaapureita. Nyt kun ulkona alkaa ilmat kylmetä niin myös seinänaapurit ovat palanneet kesäretkiltä. Muutaman päivä sitten oli niin kovaääniset reivit, että piti ruveta seinää monottamaan, kun ei enää töllöäkään kuullut. Sängyn viereisen väliseinäkkeen sisällä kuuluu nimittäin olevan nelijalkaisilla pikkukavereilla sellaset hipat, että kohta on varmaan seinässä reikä ja joku aamu rinnuksillani vipeltää hämähäkin sijaan autenttinen maalaishiiri. Viime päivinä olen muutaman kerran nähnyt kyseisen sankarin ihan livenä viipottamassa pitkin tuvan lattiaa. Pieni ja vikkelä on, mokoma. Aluksi oli mukamas ihan hauska ja hellyyttävä lisä maalla asumiseen. Kunnes alkoi pöydille papanointi. En tajua. Tyyppi papanoi suurin piirtein joka toisella askeleella, päätellen siitä vanasta mikä tiskipöydältä löytyy päivän päätteeksi. Ja koiran rakkineesta ei ole ollut mitään hyötyä tämän naapurin häätämisessä. Lähinnä lähtee karkuun, kun yritän usuttaa sitä hiiren säikyttelyyn tai vaan katselee vieressä maisemia, kun pallokorva rapistelee menemään leipäpussissa. Kyseessä on siis sama koiranturjake, joka ulkoilmaoloissa räyhää naapurit, lenkkeilijät, postinjakajat ja kilometrin päässä louskuttavat naapurin koirat, vaanii ja pistelee kärpäsiä poskeensa sekä kaivaa puolen metrin kraatereita maahan pikkunisäkkäitten perässä. Juup.
Ja koska uudesta yllärinaapurista ei huonon kameran ja vielä hitaamman luontokuvaajan takia ole kuvamateriaalia, loppuun sekalaisia kuvia, jotka eivät liity mihinkään mitenkään.
Pitäisi vissiin kertoa meidän koiralle, että se on oikeasti koira…
Välillä näiden kahden symbioosi on kyllä hämmentävää seurattavaa.
Käytiin perjantai-illan päätteeksi uudessa pikaruokaketjussa. Harvinaisen ehostettuja ovat hampurilaiset…
muutetaanksheimaalle 