Elämää supermiehen kanssa

Viimeinen viikko ja puolikas on mennyt varsin haipakkaa. Pihaan on kärrätty kuusi kuorma-autollista sepeliä, eli niitä pieniä kivenmurikoita ja sitä on sitten lapioitu ja lapioitu. Alunperin suunnitelmahan oli kiikuttaa kaivurisetä taas kehiin soradyynejä siirtelemään, mutta hyvän sään johdosta työt toisaalla pitävät miehen poissa pelistä. Noh, onneksi omasta pihasta löytyy espanjalainen kaivinkone, joka käy kahvipavuilla ja vaalealla leivällä. Ja lapio on heilunut viimeiset puolitoista viikkoa. Kolme kekoa on jo siirtynyt sokkelin sisälle ja näyttääpi Isäntä paraikaa olevan jo seuraavan kimpussa. Suhina vain kuuluu. Menisin auttamaan mutta kun pitää kirjottaa blöögiä. Viime lauantaina aloitti kuulema jo siinä seitsemän jälkeen aamulla. Silminnäkijätodistajia ei ole, sillä virallinen valvoja veti tyytyväisenä sikeitä melkein puoleen päivään asti. No kävi projektipäällikkö kyllä itsekin siellä hetkellisesti muutaman kottikärryllisen kippaamassa, kunnes väsähdi ja piti päästä 2,5h päiväunille. Isäntä jatkoi käytännöllisesti katsoen ilman taukoja sinne ilta kahdeksaan saakka. Ihan hyvä. En yhä vieläkään tajua miten se jaksaa?! Arkipäivät vielä heiluu töissä raksalla koko päivän. Kuulin juuri, että rekkalastillinen kivenmurikoita painaan sen 15 tonnia. Tuo kauramoottori on siis lapioinut kohta 60 tonnia soraa omin pikku kovettunein kätösinsä. Itselläni selkä on jo aivan mutkalla muutaman tunnin kauhomisen jälkeen. Isäntä on kyllä joskus sanonut, että on allerginen ainoastaan pahalle kahville ja kryptoniitille. Luulin vitsiksi.

 

Siinä sitä murikkaa sataa.

 

Eilen saapunut vuori. Siitä on jo puolet hävinnyt…

 

Viime viikolla näytti vielä tältä.

 

Ensin piti täyttää 20cm antura peittoon, sitten routalevyt ja taas lisää Seppo-Sepeliä…

 

Isännän värkkäämä lanauskone,

 

ja tamppauskone.

 

Olenko kertonut, että isäntä on välillä aika pedantti.

 

Sora myös pölisee. Hieman.

 

Muuta tapahtunutta. Pesin ja vahasin auton. Ja Mr Miyagi-Isäntä ei voinut välttää kiusausta ja kävi vain viisi kertaa kertomassa miten sitä vahaa pitää levittää. Ihan oikeasti. Joku joskus väitti, että jos vitsiä toistaa tarpeeksi monta kertaa niin se rupeaa naurattamaan. Itse repesin vasta, kun illalla sain saunassa selkääni pesukintaalla demon siitä miten sitä vahaa oikein pitää levittää.

 

 

 

Asiaa sisustamisesta, ja isännästä

Vihdoin. Nyt päästään olennaiseen, eli sisustamiseen ja tietenkin isännän kanssa vänkäämiseen.

Kuten olen jo todennut muutamaankin otteeseen, kaikki muu paitsi sisustaminen on turhaa. Nyt, kun olen kuukaudesta toiseen inissyt sisustuksen puutostilassani, voi asialle ruveta jopa tekemään jotain. Ja koska opiskelijabudetilla rakentaminen tarkoittaa sitä, että rahat on kuitenkin loppu tapettien ja verhojen ostovaiheessa, päätin suunnata kiinnostukseni sitä yhtä paikkaa kohtaan, joka on pakko saada ensimmäisenä toimintakuntoon, ja vaikka väkisin. Eli kylpyhuoneeseen. Vaikka nyrkkipyykin peseminen ja ulkohuussissa ravaaiminen on ihan mukavaa, niin rajansa kaikella.

Itse olen aina ollut ihan toivoton antiikkifriikki. Eli kaikki mikä näyttää vanhalta tai on vanhaa saa meikäläisen sekoamaan. Marssin siis suorinta tietä erääseen tassuammeita ja antiikkipönttöjä myyvään kylpyhuoneliikkeeseen kuolaamaan kromipintojen perään. Noin tuntia ja muutamaa sisustushepulia myöhemmin pääsin vihdoin pihalle 2 kilon esitekirjakuorman kanssa.

Kylppäriraamattuni.

Lempilapseni työnimeksi tuli 1920-luvun spa. Nyt haetaan luksusta, jossa kromi kiiltää, vain höyrytetyt pyyhkeet puuttuvat ja hovimestari (lue Isäntä) kiikuttaa aamiaisen vuoteeseen.

Tätä haetaan. Ehkä. Riippuu keneltä kysytään.

Ideana on siis tuoda paljon kromattua pintaa, posliinikahvaisia suihkusettejä ja 20-luvun laatoitusta. Noh. Isännän kanssa päästiin palaveeraamaan huolella jo työnimestä. Kuulema tuon aikakauden kylpyhuoneet ovat ihan hirveita. Aha. On sitten vissiin ihan käynyt useammassakin vai? Itse tein tietenkin sen kardinaalivirheen, että rupesin heti suureen ääneen visioimaan työnimestä. Olisi vaan pitänyt pitää suu supussa ja suunnitella hiljaa omassa nurkassa. Ja vasta siinä vaiheessa, kun itse en osaa päättää kahden eri pyyhekoukun välillä, kysyä tirehtöörin mielipidettä. Sen verran on viiden vuoden yhdessäolon evoluutio opettanut, että en lähde samantien vänkäämään apinan raivolla seinälaatan väristä, vaan palaan asiaan vaikka seuraavana päivänä. Taikka kahden kuukauden päästä. Yleensä siinä vaiheessa on jo mieli muuttunut ja Isäntä unohtanut, että alunperin inhosi ideaa. Otetaanpa esimerkkinä vaikka edellämainitussa kuvassa näkyvä lavuaariteline. Ensimmäinen reaktio oli ”EI H#%&@±§SSÄ.” Seuraavan kerran, kun esittelin ideaa seurasi lähinnä mietoa irvistelyä. Kun näytin viimein juuri yllä olevaa kuvaa, oli vastaanotto jo miedon pohtiva.

Toki sanottakoon, että Isännällä on ihan valideja vasta-argumentteja. Ensinnäkin ei kuulema halua asua museossa. Ihan ymmärrettävää. Tosin väitän aina, ettei talosta voi tulla museota, koska siinä asutaan nykyaikana ja nykyaikana talo täyttyy kuitenkin nykyaikaisesta roinasta. Seuraava, ja ehkä se vakuuttavin kortti on tietenkin finanssipolitiikka. Kylpyhuoneliikkeessä ollessani kyselin hieman hintoja. Olen esimerkiksi pikkupennusta asti fanittanut vanhanaikaisia wc-istuimia, joissa on katonrajassa se vesisäiliö ja naru josta vedetään. Koska naruista vetäminen on kivaa.

Puhutaan siis tästä.

No edellämainitun kaltaiset viritykset irtoavat siinä 1700-2400€ hintaan. Juu. Siis se pömpeli mille kirjaimellisesti näytetään persettä. Hyvin piti naamapokeri, kun myyjä hinnan ilmoitti. Hetken aikaa mieltä kutkutti idea järjestää piilokamerajäynä Isännälle ja katsoa reaktiota, kun naama peruslukemilla selittäisin, että meille hankitaan muuten sellanen vessanpönttö, joka maksaa saman verran, kuin peltikattotarvikkeet yhteensä. Kieltämättä myös 1700€ lavuaarisettiä on vaikea perustella, kun eräästäkin naapurimaan sisustustavaraliikkeestä saa samaa virkaa toimittavia posliinitekeleitä kymmenen kertaa halvemmalla. Minulla on kallis maku, tiedetään. Mutta pitääkö sen nyt olla tähtitieteellinen?

Itärintamalta ei mitään uutta

Juup, sokkeli on nyt valmis. Huraa. Sitten seursi slammaus eli rappaus eli harkkokakun kuorruttaminen laastilla ja ensimmäisten routalevyjen lätkiminen paikoilleen. Ei liity sisustamiseen, eli tylsää. Seuraavaksi pitäisi saada taas kaivurisetä tontille, jotta tungetaan sokkeli maan alle. Meikäläinen on viettänyt päivänsä paukuttamalla nauloja irti loputtomasta lautakasasta ja surffailemalla nettikaupoissa. Sanottakoon, että kolmen kuukauden heiluminen keskenään lomalla keskellä pöpelikköä on alkanut tehdä tehtävänsä ja nyt alkaa jo työjalkaa vipattamaan.

 

Muovi tuli taloon. Routalevyä menee rapiat 300m2!! Se siitä, ei muovia meidän taloon -ideasta.

 

Kuisti. Sanoinko tosiaan, että se on iso? Referenssikokona toimii 24 kiloinen koira.

 

Tässä laastimuodostelmassa on yksi meikäläisen kauhoma satsi. Jaa, mikä niistä?

 

Torttu.

 

Historiallinen viimeinen harkko menossa paikoilleen. Enää pitää rakentaa vain koko talo.

 

Patolevyrullia. Nämät ripustetaan sokkelin ulkoseinälle. Tuoksuvat ihan järkyttävän hyvälle. Nuuskin niitä noin kerran päivässä. Joku kukkaisaromi…?!?

 

Tässä nyt vielä näyte isännän rappaamisesta. Todettakoon, että meillä kyllä roiskui huomattavasti enemmän itse muurausvaiheessa.

 

Siinä se kyykkää ja minä kyttään. Perus työnjako.

 

Kynnen aluset on jo toista viikkoa pikimustina. Joo, mustikkakausi on korkattu. Meikäläinen lähinnä pimahtaa, kun näkee sen valtavan sinisenpuhuvan pallomeren, joka alkaa heti tien toiselta puolelta. Siellä on käkitty jo viikon verran hanuri pystyssä. Oman lisäjännän poimintaan tuo tietenkin Koira.  Isännän ryökäle tietenkin opetti karvapallon heti ensimmäisellä hamstrausreissulla syömään mustikoita suoraan mättäästä. Nerokasta. Karvasankari ilmestyy nykyään aina tietenkin juuri siihen paikkaan, jossa meikäläinen on kynimässä varpuja. Karvaisella supertutkallansa se rötkäle paikallistaa tottakai kaikista isoimmat ja mehevimmät marjakaverit. Ja sinne katoavat mokoman kitaan parhaat päältä ja loput poljetaan soseeksi. Olisi Isäntä voinut edes opettaa turjakkeen etsimään tryffeleitä. Tai kultaa. Tai edes kanttarelleja.

 

Oliko siitä joskus puhetta, että isäntä on likamagneetti?

 

Sisätiloissa taistelu mutaa vastaan on muuttunut taisteluksi laastipölyä vastaan. Sitä on sellainen tasainen kerros aivan kaiken päällä ja, kun yleinen sanonta on, että raksapölyn hävittämiseen menee se vuosi niin arvata voi ollaanko voitolla. Myös meikäläisen rintamalinja likaisten raksavaatteitten kanssa on pettänyt useamman kerran ja Isäntä on pahimmillaan päässyt sängylle asti laastipölyisissä vermeissä. Pitäisi ottaa vastarynnäkkö kuistille mopin kanssa. Sitten joskus.

Pellolle muuton jälkeen teknologia on omituista kyllä lisääntynyt meidän huushollissa. Ensin tuli valvontakamera, jolla voi viedä naapurikyttäämisen taas uudelle tasolle: nykyään ei tarvitse edes nousta sängystä kyyläämään, vaan senkin voi hoitaa netin välityksellä. Kätevää. Sitten tuli sähköhammasharja. Vaaleanpunainen sellainen, ihan Isännän kiusaksi. Tänään pääsin pällistelemään uutta pyykinpesukonetta, pulsaattori sellaista. Kyseessä on siis pesukone, jota pystyy käyttämään myös luolamiesolosuhteissa. Kone käyttää sähköä normitöpökällä ja vedet lämmitetään ja kaadetaan koneeseen ite. Pömpeli pumppaa kyllä ne itse sitten ulos. Meikäläisten masiina on vielä sen verran luksusversio, että siinä on vielä sivussa linko. Ja on muuten aikas tehokas värkki, putsaantuu nimittäin raksavaatteetkin. Vähän käytön aloitusta viivästytti ainoastaan viroksi painettu käyttöohje, jota piti kääntää nettisanakirjan avulla ja tihrustaa luuppi silmässä, sen verran pientä oli kuvapräntti.

 

Uusin pirttihirmu. Teknolookia saapui tupaan.

 

Ja sitten viikon sporttivarttiosio. Muistatteko Suzanne Sommersin ja thighmasterin? Niiiin pasé. Raksa-Irmojen sporttivartti on kehittänyt uuden metodin saada teräspakarat ja terästorson: Otetaan tukku 10mm harjaterästä. Haetaan kaupasta isoimmat pulttisakset mitä löytyy ja ruvetaan saksimaan rautatikkuja. Saa nimittäin punnertaa koko rahan edestä. Kun yhdessä asennossa väsyy niin voi vaihtaa seuraavaan vaiheeseen. Alla näytteitä eri tekniikoista.

 

Isännän suosittelema sivukyykky.

 

Oma suosikkini runttaa reittä vasten-tekniikka.

 

Äiti, mä en haluu enää-metodi.

 

Kun rautojen pätkiminen onnistuu suzannesomersilaisittain sisäreisillä pihtejä rutistamalla, voidaan pitää tauko ja siirtyä syömään nauloja.

Tähän vielä viimeisimmät kuvat työmaalta. Normaalisti routalevyt pultataan seinään joillain erikoisruuveilla, jotka tietenkin maksaa mansikoita. Isäntä, pihi kun on, keksi oman metodin. Laastia vaan niskaan ja menoksi. Kerroinko, että isäntä suhtautuu laastiin ja oliiviöljyyn kuin jeesusteippiin.

 

Siinä, ja tuo reikä mikä tuossa on ei ole vahinko vaan virallinen kulkuaukko sokkelin sisälle.

 

Tältä täällä näyttää tätä nykyjä.

 

Isäntä kielsi koskemasta märkään laastiin. Tihulaiset heti hommissa.

 

Isäntä käski myös tuomaan rautakaupasta hanskat. No minäpä toin. Ei kuulema suostu viemään töihin.

 

Tänään muuten heräsin siihen näkyyn, kun hämähäkin pirulainen kipitteli pitkin rintavarustustani. Oli muuten aika tehokas startti sängystä. Patenttiratkaisu löydetty aamu-unisuuteen. Kerroinko jo mitä mieltä minä olen hämähäkeistä?

Vielä luontonurkassa taas kiva kuva mönkijästä. Nyt se on vaihtanut karmosiininpunaisen teräsmiesviitan metalliväreihin.

Seuraavalla kerralla vihdoin juttua sisustamisesta ja isännästä ja isännän sisustamisesta. Huaah. Nyt nimittäin aletaan vääntämään, ja isolla vaihteella. Onneksi talvi on pitkä…

 

Metallivärit on tämän hetken trendi.