On oikein mukava huomata, että evoluutio toimii myös Kiljusten herrasväen piirissä. Aiemmasta #&£¢¥!-säädöstä viisastuneena vuokrattiin menopeli tällä kertaa suosiolla samantien seuraavaan aamuun. Lisäksi suoritin mittavaa salapoliisityötä, jota myös netissä lorvimiseksi kutsutaan ja huolellisen hinta- ja pikkupränttivertailun jälkeen tulin todenneeksi, että kuorma-auton vuokraaminen tulee, jossei halvemmaksi niin ainakin yhtä halvaksi kuin tavispakun vuokra. Tässä kohtaa kiitos ja kumarrus Espanjan merijalkaväelle, joka isännälle C-kortin ajatutti.
Päivän pirssi.
Käytiin eräältä teollisuusalueelta noukkimassa pieni sievä italialainen kuorma-auto. Oikein mukava menopeli, näkee pitkälle ja kauas, kun istuu parin metrin korkeudessa. Kiva lisä pieni mukava diesel-hötkytys. Ainoa miinuspiste tuli korvia vihlovasta vilkku-äänestä. Mikä vika on normaalissa niks-naks-äänessä? Ääni muistutti lähinnä meikäläisen 5 minuuttia huutanutta herätyskelloa. Se on siis sellainen, jonka ääni voimistuu jatkuvasti. Menomatkalla se vielä menetteli, kun ajettiin suoraa tietä ilman sen kummempia mutkia. Neljä tuntia myöhemmin paluumatkalla nälkäisenä, väsyneenä ja likaisena ääni porautui hammaslääkärin tarmolla selkäydinkanavaan asti. Tuntui lähinnä siltä, että lähtee paikat hampaista ja tukka päästä. Onneksi loppumatkasta isäntä tajusi ruveta varottelemaan hyvissä ajoin lähestyvästä vilkunhuudatustuokiosta, jotta ehdin tunkemaan nyrkit korviin. Vieläkin korvia vihloo pelkkä ajatus siitä äänestä.
Lähdetiin siis hytkyttelemään kera murtohälytinvilkun kohti varastohallia, jossa kalikkavuori odottaa malttamattomana kotiopääsyä. Tämän reissun tarkoitus oli kiikuttaa kotio loput ikkunanpokat, ovet ja erityisesti ikkunoitten ihanat puolilahot karmit, joiden takia talon alunperin halusinkin. Loput palikat on sitten tarkoitus sulloa tukkirekan kyytiin nyt perjantaina.
Tällä kertaa operaatio meni huomattavasti letkeämmin. Saatiin olla rauhassa varastossa ja aikaa riitti ihan kuormauksen suunnitteluunkin hirveän hosumisen sijaan. Toki, jotta ei aivan strömsöniääniseksi menisi, käytiin välillä ihan hyvin artikuloitua pikapalaveria mm. varpaille kosahtaneen lattialaudan ja hirsien väliin liiskaantuneiden sormien parissa. Tämän lisäksi mukaan mahtui muut asiaankuuluvat Pariskunta Tekee Yhdessä-tyyppiset murinat, ärinät ja sarvien kalistelut. Isännän tuskaili puolihumoristiseti mukamas jossain vaiheessa, että koskahan vihdoin alkaisin tekemään asioita niinkuin hän sanoo. Totesin, että siinä vaiheessa, kun herran sanomisissa alkaa olemaan jotain järkeä. Touché.
Siinä se talo ny mukamas on. Vähän jänskättää onko kaikki palikat tallella. niin piskuiselta näyttää pino.
Asioiden sujuvuuteen vaikuttaa myös henkinen puoli, kysykää vaikka Valentin Konoselta. Tällä kertaa osasin myös henkisesti valmistautua siihen, että tavaran sullominen kärryn perään on vasta PUOLET hommasta. Nyt vältyttiin siltä ihanalta hetkeltä, kun selkä mutkalle taipuneena, puolinukuksissa ja rättiväsyneenä tajuaa puolimatkassa kotio, että iltapalan ja sängyn sijaan edessä on vielä koko halvatun kuorman purkaminen keskellä yötä. Yhdeltä yöllä nimittäin loppui tämänkertainen kekkalointi.
Isännälle jäi rapiat kolme tuntia tehokasta uniaikaa ennen töitä ja kello viiden herätystä viemään kuorma-autoa takasin. Meikäläiselle tuotti tuskaa sängystä nouseminen siinä klo 11 jälkeen. Yöllä nukkumaan mennessä tuntunut jännä selkärankakohmelo oli muuttunut ihan kunnon selkäjumiksi: huussiin konkkasin selkä vaakatasossa ja vasenta jalkaa nilkuttaen. Kun jalassa oli vielä kunnon siniharmaaraidalliset pappa-kalsarit niin olo oli oikein autenttinen. Onneksi ei ollut naapureita näkemässä.
Tämä morsiushuntuun verhoutunut kaunotar on eilisen illan saalis. Tänään pitää vielä kerran kiikuttaa nuot muualle. Hirret tulloo huomena.
muutetaanksheimaalle 