Postia kunnantalolta

Eilen kävin noukkimassa paksun kirjekuoren postista. Rakennustarkastaja oli tutkinut kaikki meidän harakanvarpailla rustatut maalämpökaivot sekä rakennuspiirustukset ja todennut ne leiman arvoiseksi. Tuo leima pulitti sen 820€, hyvä litrahinta musteella. Luulin neljänneskilon verran painavan paperilähetyksen sisältävän sen 50 sivua reunaehtoja ja erikoisvaatimuksia meidän projektin suhteen, mutta kyseessä olikin aikuisten 130-sivuinen puuhakirja nimeltään: ”Pientalotyömaan valvonta ja tarkastusasiakirja.” Kirjassa on kivoja monivärikuvia ja talonaskarteluohjeita. Takakanteen on liimattuna CD, joka sisältää varmaankin 12 talonrakennussuosikkihittiä, joita voi sitten iloisena rallatella nikkaroinnin lomassa. Periaatteessa kyseessä on siis opas, joka käy läpi kaikki rakentamiseen liittyvät vaiheet ja sitten lopussa on eri tarkastusvaiheille ruksilistat tehdyistä töistä ja tarkastajan puumerkki alle. Tätä sitten espanjannetaan seuraavat pari vuotta.

Meidän uusi puuhakirja

Ja ei, tätä kuvaa ei ole käsitelty millään naamanvääntöfiltterillä. Tää on meikäläisen perus luomukuminaama. Kuvassa näkyvä rommipullo liittyy aiheeseen.

Kuvia, kuvia, kuviaaa

Naisten oma muuttopäivä on tästä lähin aivan must, muß, måste. Ainakin tällä kokoonpanolla. Sen lisäksi, että jää ne rytmiä rikkovat tupakka- ja kahvitauot, joita isäntä viljelee kolmen vartin välein, päästään kiinni olennaiseen: Sisustamiseen!

Kun matkaan tarttuu vielä äärettömän lahjakas valokuvaaja, voi iskeä kameran kouraan ja ulkoistaa blogikuvauksen ammattilaiselle.

 

Karibian drinkkibaari

 

kaverit ojossa

 

Pato Donald

 

Isännän lelukaappi

 

Oravan koti

 

Puu ja pottumaa

 

Osattiin sitä sisusta ennenkin

 

Samaan aikaan toisaalla

 

Kaverit

 

Päivän lehti

Kuvat: Anna Mantere

 

Tuli vihdoin myös ulkopuoliselta ja tietenkin täysin puolueettomalta tuomarilta amen sille, että hyvin vedetty. Kun virallisesti maksettiin hinta pelkästä tontista ja purkukuntoisista taloista, tuli kaupan päälle mieletön määrä työkaluja, nostalgiaesineitä ja tunnelmaa (lue puolilahoja hökötyksiä) eli varsinainen retrotaivas. Suosittelen kenelle tahansa taidekuvaajan raahaamista uudelle tontille tai uuteen kotiin. Ne asiat, jotka oli alun perin pistämässä suoraan sylttytehtaalle, muuttuvatkin kuvien ansiosta juuri paikan olemmaisiksi asioiksi. Ja isäntä voi sitten kiroilla partaansa, kun joutuu kunnostamaan maatumispisteessä olevia aittakopperoita. Koska pitäähän nyt perinteisen hirsitalon pihaan saada se karibialainen drinkkibaari. Asiaa auttaa myös, että kuvaaja on yhtä hurahtanut kuin allekirjoittanut kaikkeen olennaiseen, kuten puhki ruostuneisiin peltiämpäreihin tai homehtuneisiin kansakoulukarttoihin.

Viikon oivallus taisikin olla se, että oma tunne kodikkuudesta tulee juuri kaikesta vähän puolilahosta ja vinksallaan olevasta. Liekö siihen osasyynä se, että lapsuuden koti oli myös tosi vanha puutalo, jossa oli maailman pähein piharakennus. Moderni ja kiiltävä ei ole koskaan ollut se meikäläisen juttu. Sen huomaa jo, kun kattelee tuota isäntää ja sen viiden päivän sänkeä tuossa vieressä.

Toisenlainen muutto™

Muutto on ärsyttävää puuhaa. Tavaraa vyöryää joka tuutista käsittämättömiä määriä mutta mitään ei voi heittää pois, kun sitä kuitenkin vielä tarvitaan jonain armon vuonna. Ja sitten sitä hirveellä kiireellä kiikutetaan paikasta A paikkaan B ja toivotaan, että matkalla hajoaa mahdollisimman vähän perintöposliinia. Siihen vielä se huonekalunpyörittelytetris, kun olkkarista pitää saada ruokapöytä vängättyä kolmen oviaukon kautta kadulle. Mukaan mahtuu pölystä karrelle kuivunut kurkku, ylihiestynyt selkä ja pariin kertaan oven ja kirjahyllyn väliin nirhautuneet sormet. Sitten vielä ärsyttävä puoliso, joka ei tajua miten sitä sänkyä pitää kääntää, että se saadaan ulos. Argh!

Miksei siis kokeilla Toisenlaista muuttoa™. Se alkaa sillä, että heilutaan pyjamassa siihen klo 12 saakka. Sitten haetaan paku ja noukitaan mukaan kiva kaveri. Mukaan pakataan se juomapullo, narukerä ja teippirulla. Noukitaan muutama huonekalu ja tungetaa ne kadulla odottavaan pakuun. Sitten keskeytetään toiminta ja ruvetaan ottamaan vänkiä muuttokuvia.

Toisenlainen salonki

Sitten pari huonekalua lisää ja lähdetään matkaan.

Puolen tunnin ajomatkalla puhutaan tiukkaa asiaa, tai kuten armas mieheni asian ilmaisee: ”Blaa blaa bla bla bla blaa blaa blaa niintota blaa blaa bla bla blaa blaa.” Perille saavuttaessa ei ruveta heti hosumaan muuttokuorman kanssa vaan ihastellaan ja hypistellään tilukset ja rakennukset läpi ja ruvetaan heti suunnittelemaan sisustusta ja maalikarttoja.

Välillä lämmitellään kevyillä muuttoartikkeleilla esim. vaate- ja kenkäkasseilla. Lopuksi ne huonekalut. Hassuttelun voi aloittaa siinä viimeisen sohvan kohdalla. Pirkka-Pekka Petelius-tyyliset sketsiletkautukset toimivat hyvin ja hihittely kannattaa aloittaa juuri siinä ulko-oven kohdalla missä sohvan laskeminen on mahdotonta ja kikattaminen siksi vielä hauskempaa.

Toisenlaisen Muuton™ sääntöihin kuuluu vielä, että tavaran kantamisen voi keskeyttää millä tahansa hetkellä sanomalla ääneen: ”Nyt ei pysty, täytyy ottaa valokuva.”

Muuton lomassa käydään Jaffa-kiskalla vetämässä kanakori ja puhutaan lisää tiukkaa asiaa.

Toisenlainen Muutto™ päättyy takaisin lähtöruutuun, jossa nautitaan ansaitusti pullollinen André Clouet shampanjaa kera nachojen ja kaupan vihermönjä-guacamolen. Tämä metodi takaa ehkä maailman parhaan muuttopäivän. Ja päivän ylipäätään.

Kun asiat menee niinku sillä yhellä saarella

Noniin. Eilen oli pakupäivä. Piti roudata ikkunat kehikonmyyjän varastosta omille tiluksille. Muutama rakentava huomio tuli tehtyä:

Jos lähtee roudaamaan 7 kuutiota rakennustarvikkeita, niin aamun intervallistep ”hukunhikeeni”-tunnin voi ihan hyvällä omallatunnolla jättää väliin. Kiitos.

Välimatkat kannattaa oikeasti tarkistaa etukäteen. Se 15km heitto sillä mututuntuma-laskurilla on edestakaisena matkana jo 30 kilometriä. Jännä vaikutus aikatauluun.

Lasitavaran roudaaminen klo 22, pimeässä, jäisellä kinttupolulla saattaa ottaa päähän.

Juomapullo, narukerä, teippirulla ja lehmänhermot mukaan mihin tahansa fyysistä työtä vaativaan siirto-operaatioon. Onneksi meidän perheessä käsitys avaruusgeometriasta menee aika hyvin yksiin niin jää se leukojen louskuttaminen vähemmälle siinä kriittisessä ovesta sisään punnertamisessa. Umpipuutavara nimittäin painaa aika mukavasti.

Ikkunaruutuja oli tosiaan sellanen päälle 60 kipaletta. Kahteen henkeen niistä tulee muutama reissu kun kerralla pystyy kantamaan kaksi ruutua. Eri kantotekniikkoja tuli kokeiltua muutamia, käsivarret kun muistuttivat lähinnä löysää pastaa aamu-jumpan jäljiltä. Oli perinteinen halonkantotyyli, afrikkalainen pään päällä roudaus, joka tosin on hieman riskialtis jäisillä pinnoilla. Pyykkikoriote, jossa ikkuna tuetaan lannetta vasten, sekä henkilökohtainen suosikkini hampurilaisote, jota espanjassa käsilaukkumalliksikin kutsutaan. Siinä poka asetetaan syvälle kumpaankin kainaloon ja annetaan käsivarren painon hoitaa pitely.

Siinä sitä hillitöntä ikkunarivistöä illan lopuksi tuijotellessa tuli sellainen etiäinen, että ei ollut viimeinen kerta kun nuo ryökäleet nostattavat meikäläisen verenpainetta. No, haaste otettu vastaan. Katsotaan kuka luovuttaa ensin.

Pieni, iso, isoin

Yllä näkyvä ovi johtaa kuistilta tupaan. Painaa kuin sumopainija, kantaessa tuntui, että ranne lähtee sijoiltaan, on muuten aika kuumottavan tuntuista. Leveyttä on se 93cm ja varmaankin tehty lyijystä. Muuten kuitenkin meikäläisen lemppariasia talossa. Sitä voi sitten paiskoa menemään teatraalisesti koko rahan edestä, kun pitää suorittaa dramaattinen poistuminen. Jes!

Rakennuslupa

Voi vesipuhveli! Rakennusluvan anomisen luulisi olevan perussimppeliä hommaa varsinkin, kun taloa itsessään ei tarvitse suunnitella. Pyydetään arkkitehdilta piirustukset talosta ja sitten muutama lippu ja lappu jotka todistavat, että tontti on meidän ja sitten se energialaskelma.

Energialaskelma. Voisin puhua suuni puhtaaksi mitä mieltä MINÄ olen energialaskelmasta, mutta äiti varmaan pyörtyisi, joten pitänee siivota suunsa. Energialaskelma on siis se sama läpyskä, joka kaupoissa on niissä pyykinpesukoneissa ollut jo iät ja ajat. Nyt se siis pitää lätkäistä myös taloon. Ja meikäläistä risottaa ensinnäkin tämä. Eli kyseessä on siis insinöörin laskentaohjelmalla näpyttelemä todistus, joka ei kuitenkaan todista mitään asumisen todellisesta energiankulutuksesta. Mikäli edellämainittua artikkelia on uskominen. Lisäksi energialaskelmassa ei oteta millään tavalla huomioon esimerkiksi rakentamisen hiilijalanjälkeä, joka esimerkiksi betonirakentamisessa on aikamoinen räpylä. Jos halutaan oikeasti kytätä sitä energian kulutusta, niin pitäisi silloin myös huomioida vanhan hirsirakennuksen kierrätyksellä säästettävä energia kuten Suomen kuvalehden artikkelissa todetaan.

No lupa saatiin viimeisenä mahdollisena päivänä sinne rakennusvalvontaan. Paitsi, että piti käydä vielä jälkitäyttämässä papereita, kun puuttui toisen hakijan nimi hakemuksesta. Sinänsä mukava reissu, kun samalla sai turistua muutaman kysymysmerkkinä olevan asian selväksi rakennusvalvojan kanssa. Onneksi sentään kivat toimistotädit soittelevat pikkupaikkakunnalla perään. Useammankin kerran. Seuraava puute oli kuulema maalämpöpumpun kaivon paikka asemapiirustuksessa. No sitten seurasi pikasurraaminen netissä etsimässä strategisia mittoja. Ja niitähän riittää. (Jostain syystä muuten Oulun kaupungilla on käsittämättömän hyvät sivut rakentamiseen liittyen. Melkein aina etsiessäni jotain aiheeseen liittyvää tulee oukan sivu heti ensimmäisenä vastaan. Myös arkkitehti oli todennut saman. ) Minimietäisyys naapurin tontista on 7,5 metriä, jollei halua taas ruveta naapurilta lupia vinkumaan. Rakennuksista 3 metriä. Porakaivosta 40. Jos joku haluaa tutustua tarkemmin aiheeseen niin tuossa iltalukemista. Käsin asemapiirrokseen suhrattu kaivon paikka lähti sähköpostiliitteenä tunti sitten.

Seuraava väännön aihe on sitten ne ikkunat. Koska energialaskelma. Vaikka on kyseesä vanha hirsikehikko, niin siihen suhtaudutaan kuin uudisrakentamiseen. Ja senhän voi arvata mitä mieltä nykysäädökset on vanhoista ikkunoista. Arkkitehdin patenttiratkaisu olisi heivata vanhat mäjelle ja uudet selektiivi-ikkunat tilalle. Ja lasku se 13 000€. Vanhojen kaksilasisten ikkunoiden u-arvo on siellä jossain 2,5 tienoilla. Minimivaatimus nykyään on 1,8. Rakennusvalvonnasta sanottiin, että jos keksitään joku ratkaisu, josta on jotain mustaa valkoisella, että tuo minimivaatimus täyttyy niin voidaan pistää vaikka häränrakosta akkunat. Ja taas nettiin. On nyt sitten meikäläisen lukionruotsilla möyritty läpi Lundissa asti tehtyjä energiatutkimuksia vanhoista ikkunoista ja niiden kunnostamisesta nykyvaatimuksien tasoiseksi. Niin että mitäkö mieltä minä olen energialaskelmasta. No arvaa.

 

 

Meidän tilukset

Tässä nyt vihdoin tuo meidän mussulussu tontti ja perukoilla sauna. Tuolla tämä Kiljusten herrasväki sitten varmaan majailee seuraavat x-vuotta. Ei juoksevaa vettä, ja ulkohuussiin juostaan sitten myös talvella. Ja sen tyhjennys on muuten ulkoistettu miesväelle, vaikkei se vielä sitä tiedäkään. Ensimmäisenä rupeaa varmaan nyppimään pyykinpesukoneen puuttuminen. No tuolla korvessahan voi sitten vetää kuukauden samoissa tamineissa. Tai ilman vaatteita.

Olen niin nostalgisromantikko, että olen jo ihan mehuissa jo pelkästään tuosta saunamökistä. Se on pystytetty 50-luvulla ja on ihana. Melkein voisin jäädä tuonne asumaan.

Saunahan se siellä

 

Kodikas olo, kun roinaa tursuaa joka tuutista.

 

Tällä kuistilla minä kyttään, kun isäntä rakentaa taloa.

 

Keittiö. Jes.

 

Vähän käy sääliksi, kun tämä toinen rakennus pitää purkaa. Sisäinen konservaattorini on herännyt henkiin.

No siinä ny si se koiraki.

La Hauvi, alias Joulukinkkuvaras

Tähän mennessä tapahtunutta

Kuten todettua, löysin hirsikehikon netistä ja pakkohan se oli saada, kun noin oikein tyrkytettiin.

Ei. Kyseessä ei siis ole pitkään harkittu projekti, jonka mielekkyyttä mietittiin ja harkittiin huolella. Ei kuulu tyyliin. Mies on aina halunnut rakentaa oman talon ja itse olen aina kuola valuen katsellut vanhoja pitsihuviloita. Joten tässähän on hyvä kompromissi. Perhedynamiikasta sen verran, että minä yleensä saan visioita, jotka ovat tietenkin helevetin hyviä ja mies hiihtää sitten pienellä viiveellä perässä, meni syteen tai saveen.

Tämähän oli muutenkin ihan nappiajoitus, kun tässä pitäisi samalla sitten valmistua ja tehdä seminaarityö ja diplomi ja hoitaa KAIKKI juoksevat asiat perheen ainoana suomenkielen taitajana. Sainkin meidän arkkitehdiltä vihdoin tällä kaikelle säätämiselle ihan tittelin: mä oon projektipäällikkö!

Tosiaan lokakuussa löysin kehikon ja sitä käytiin sitten tietty ihmettelemässä ja tökkimässä, jotta varmistuttiin, että se on hyväkuntoinen. Olin aika salamana liikkeellä myyjän kanssa. Oli sellanen kutina, että paras toimia nopeasti tai menee sormien nuolemiseksi.  Sitten alkoi se tontin metsästys. Pari päivää käytiin suhaamassa pitkin maakuntia eri tonttien perässä. Hintaviahan ne ovat. Itse tykkäsin jostain, mies taas toisesta. Koiralle taisi kelvata kaikki.

Sitten löytyi sattumalta netistä yksi tontti, joka ainakin periaatteessa näytti lupaavalta: tosi huokea hinta, tarpeeksi lääniä, ja tontilla jo valmiiksi 50-luvulla rakennettuja rakennuksia ja ihan pihakin, eli ei tarvitse sitten pystymettää ruveta raivaamaan jossain korvessa. Se osu kuin nenä otsaan. Naapurustossa oli vanhoja puutaloja, joten meidänkin tönö sopisi hyvin sekaan ja lääniä piisasi koko perheen egoille. Lisäksi aika iso plussa oli se saunamökki, jossa tämä Kiljusen herrasväki mitä todennäköisimmin tullee asumaan seuraavat pari vuotta.

No marraskuussa oli sitten jo tontti ja kehikko hanskassa. Tavallaan. Siinä vaiheessa tietty optimistina aatteli, että senkun pistää vaan tönön pystyyn ja katto päälle niin avot! No tässä vaiheessahan sitten piti ruveta hakemaan tontille poikkeusluparatkaisua. Kauppa siis tehtiin esisopimuksella. Eli suomeksi sanottuna lopullinen kauppa tehdään vasta kun poikkeuslupa saadaan, sillä tontti on kaava-alueen ulkopuolella ja siksi poikkeuslupa. Jaaha, no arkkitehtituttu kehiin ja hakemusta vääntämään, ennen joulua laitetaan paperit vetämään. Ja aika kuluu ja arkkitehtitutusta ei kuulu mitään. Joulu tulee. Joulu menee. Koira syö tapaninpäivänä suvun joulukinkun. PRKL!

Tammikuussa hätyytän taas arkkitehtituttua. Eipä vastaa puhelimeen. Ja tässä tullaankin sitten rakennus- sekä minkä tahansa muun projektin ensimmäiseen kultaiseen sääntöön: OTA ASIOISTA SELVÄÄ. IHAN ITE. Esisopimukseen laitettu aikaraja kaupalle alkoi lähestyä ja arkkitehtitutun näköjään nieli maa. Päätinpä siis soittaa kunnan rakennusvalvontaan ja vähän kysellä, josko sen poikkeuslupaan tarvittavan piirustuksen voisi kyhätä itse. Mies kun osaa tehdä teknisiäkin piirustuksia vaikkei titteliä asiasta olekaan. No haastelin sitten toimialanjohtajan kanssa puhelimessa aiheesta tarvitaanko sitä poikkeuslupaa siis ollenkaan, kun kyseessä on jo rakennettu tontti. No ei tarvita. Aha. Eli tästä opittiin, että ihan sama mitä välittäjät sun muut puoskarit sanoo: ota asioista selvää itse. Olihan oma isukki siitä vissiin muutamaan kertaan jo jotain sanonutkin tässä syssymmällä.

Sitten sitä rahaa jostain. Onneksi olin jo tammikuussa alottanut pankkikierroksen ja oli jo tapaamisiakin sovittu. Olin jopa väkertänyt budjetinkin ihan omin pikku kätösin. Päin seiniä ihan varmasti mutta aika näyttää kuinka paljon. Kuuteen pankkiin lähetin lainahakemukset. Kahteen pyydettiin ihan paikan päälle. Yhdestä pyydettiin ottamaan yhteyttä kun on rakennuslupa kädessä. Toisesta pyydettiin palaamaan asiaan, kun olen valmistunut ja minulla on virka. Joo, kattellaan vaikka sitten, kun jään eläkkeelle. Yhdestä pyydettiin lisätietoja, kun pyytämäni lainasumma on niin pieni. Lopuista ei ole kuulunut vieläkään. Lopulta päädyttiin tulevan asuinkylän pankkiin. Siellä oli niin mukava vanhempi isäntä, joka antoi lainapäätöksen jo seuraavana päivänä ja sen verran hyvä olikin, ettei edes tarvinnut lähteä miettimään, että otetaanko. Lisäksi sieltä sai hyvää kaakaota. Ja ihan ilmatteeksi, tavallaan.

Seuraava etappi on rakennusluvan hakeminen, ja siinähän sitä souvaamista riittää, yhä. Mutta siihen seuraavassa.